Maata kiertämässä

tahdostaan tänne tulleet, Jumalan edessä seisoneet.

Sakarjan profetoimat asiat ovat nyt toteutumassa.
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Herran Temppeliä.
Aivan sama missä asuu, sillä tuo Temppeli rakennetaan Hengen voimalla, ei käsin, eikä Temppelin rakennuspaikalle tarvitse matkustaa kaukaa, sillä rakennustarvikkeet ovat siellä missä on USKO.

Sakarja 6
1 Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria.
2 Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset,
3 kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset.
4 Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?"
5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata". Ja ne kuljeksivat maata.
8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".
9 Minulle tuli tämä Herran sana:
10 "Ota vastaan siirtolaisuudessa eläviltä Heldailta, Tobialta ja Jedajalta-mene tänä päivänä, mene Joosian, Sefanjan pojan, taloon, johon he ovat tulleet Baabelista, -
11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

Äänestä
  • Monikaan ei tiedosta sitä eikä tiedä, että Jumala lähetti enkelit lopun aikaan.
    Jeesuksen tulemusta ja kokoamaan Jeesuksen ruumiinjäsenet yhteen.

    Maanpäälle on lähetettey 4 eri enkeli suvun enkeleitä Gaabriel Miikael Rafael ja Uriel nämä enkelit syntyivät ihmismuotoon.
    Heillä niinkuin ihmiseilläkin on oma vapaa tahto, siksi he joutuvat valitsemaan uskontien.

    He tulevat Jumalan opettamiksi, siksi heidät koulutetaan omille alueilleen.
    Jokainen joutuu tekemään sen työn mikä on itsekullekin, Jumalalle lupauksen antanut ennen maanpäälle lähdettyään.

    Kun he valmistuvat toiset käytetään tulessa ja puhdistetaan, jotka valmistetaan jaloa käyttöä varten toiset pestään, että he olisivat kelvoliset tekemään sen halvemman osan.

    Itsekukin on vastuussa omasta alueestaan suoraan Jumalalle ja heidät koulutetaan siten, että he tuovat Kunnian Jumalalle.
    Jeesus on heidät verellään puhdistava synneistään.

    He tulevat seitsemän seurakunnan palvelukseen ja itsekukin tekee omaa tehtäväänsä.
    Siinä vaiheessa, kun he puhdistuvat ja kasvavat siihen mittaan, joka heille on asetettu heistä tulee Filadefian seurakunan jäseniä ja heille annetaan Taivaan valtakunnan avaimet.
    Silloin alkaa tahpahtua suurempia asioita mitä Jeesuksen aikana tapahtui.
    Jokaiselta vaaditaan tahdon taivuttamista Jumalan tahtoon.

    Enkelit jotka lähetettiin maanpäälle lopunajan työhön phdistavat Jyvät akanoista.
    Lopulta leikkvat sadon Jumalan aittoihin.
    Eli he tuovat puhtaan Raamatun Sanan maanpäälle, joka uskoo ja tekee Jumalan Sanan mukaisesti pelastuu ja tulee Jeesuksen Ruumiin jäseneksi.
    Kunnes kaikki ovat kootut tulee Jeesus kaikkine pyhine enkeleineen hakemaan omansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ovat vapaasta kirjoitti:

tahdostaan tänne tulleet, Jumalan edessä seisoneet.

Sakarjan profetoimat asiat ovat nyt toteutumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu