Monissa häissä, hautajaisissa, ristiäisissä on oltu.
Miksi vl-perhe pitää poissa kehitysvammaisen lapsen juhlista?
Eräässäkin perheen häissä oltiin, pappi piti puheen, että voi kuinka kauniita lapsia vanhemmat ovat kasvattaneet.
Mutta yksi oli joukosta poissa. Kehitysvammainen lapsi. Sisar.
On turha selitellä eri kuviota sairaudella, matkoilla tms.
Jo tieteellisesti voidaan todeta, että vl-sisäsiittoisuus "alkaa purra".
Yhä enemmän geenit siirtyvät yhteen, aiheuttaen vammaisuutta.
Halusi sitä tai ei.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ja srk saa 70% valtionapua = vanhemmille halpa
b) vaikka tahkokankaalle vl-hoitoon = kunta maksaa ja on vanhemmille ilmaista
c) kerran vuodessa suviseuroihin näytille perheen yhtenäisyydestä ja vl-rakkaudesta
tosi on että nykyään paljosta määrästä syntyy yhä enemmän "sutta ja sekundaa" vl-sisäsiittoisuuden takia
Kaikilla asioilla ei tarvitse sentään vl kivittää. Maailmassa abortoidaan hyvinkin herkästi ne ei toivotut vammaiset haittaamasta omaa elämäänsä.
synnytysosastolla laittaa nimi alle että haluan synnyttää lapseni vaikka se onkin kehitys vammainen. en usko että ollaa hävetty ketään kehitysvammaista, niissähän näkyy Jumalan luomistyön täydellisyys.
Kehitys vammainen on monen mielestä kauniimpi, ja huolettomampi. joskus voi vanhemmat vaikeasti vammautuneen lapsensa jättää kotiin ajatuksella että hän ei ymmärrä eikä saa juhlista mitään irti ja käytännön syistä helpompi jättää kotia.
on väärin sanoa tämmösistä asioista että vanhoillislestadiolaiset sita ja tätä koska joku häpee joku ei, voi olla että äitis häpes sua mutta isäs ei.
ei ota vaalimainoksiensa valokuviin kehitysvammaista lastaan, muita lapsiaan ottaa.
"ei ota vaalimainoksiensa valokuviin kehitysvammaista lastaan, muita lapsiaan ottaa."
Jumalan siunaamaa lasta?
On siinä häpeää kerrakseen.
Näin siinä vl-perhe häpeää kehitysvammaista lasta.
Näytetään niin onnellista. Mutta "kiiltokuvan vain oikea puoli"
Hävetkää.
kun on muuttanut jo ajasta iäisyyteen.
En häpeä.