MICHAEL JACKSON TAPETTIIN!

Poliisi tutkii Michaelin kuolinsyytä tappona! Syytettynä Michaelin oma lääkäri! Kuolinsyyn julkistaminen annetaan vasta ensi viikolla! Syy kuitenkin selvillä,lääkkeiden yliannostus!
18243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

eikö totta. Sekin on hyvä, että murhaaja jää kiinni.

Äänestä
  • Tappo, vai murha? Joissain tapauksissa vois ehkä ollakin, mutta ei mielestäni kyseisessä.

    Äänestä

  • lapinleuku kirjoitti:

    Tappo, vai murha? Joissain tapauksissa vois ehkä ollakin, mutta ei mielestäni kyseisessä.

    aina hyvä asia. Jos oli itsemurha, ei murhaajaa tuomita.
    Huono asia jos lääkäri saa syytteen toisen teosta.

    Äänestä

( Saa nähdä poistetaanko tämäkin viesti , bisnes on armotonta )


Vaikka ei olisi sopivaa puhua kuolleista syyttävästi niin totuuden nimissä niin kai voi tehdä ?

Fanien ja levy-yhtiöiden on vaikea hyväksyä sitä että Jackson teki eräänlaisen itsemurhan joka lavastettiin vahingoksi .

M.J oli niin turhamainen että tapatti itsensä ennen kuin myönsi ettei olisi pystynyt vetämään läpi sovittuja megakonsertteja , lisäksi velkaa oli valtavasti ja ulkonäkö alkoi mennä (lukuisten leikkausten vaikutukset alkoivat näkyä vanhemmiten , lisäksi oli pelko ihosyövän uusiutumisesta)


Loppujen lopuksi M.J:n tuhosi ja hänen elämästään teki helvetin suuri saatana jota myös kutsutaan itsetärkeydeksi .

Äänestä
  • Mike oli täysi nisti ite itsensä tappoi narkkari.

    Äänestä

  • narkki.. kirjoitti:

    Mike oli täysi nisti ite itsensä tappoi narkkari.

    ja staralla on rankat huvit... ko on rahaa, omalta lekurilta saa sellaset kokkelit, että pää sirisee ja jos sirisee liikaa, sellaset jarrut, et uni tulee.. piikki sinne toinen tänne, kuka niitä laskee jos on ELVIS tai MICHAEL JACKSON?

    Äänestä

  • stara on.. kirjoitti:

    ja staralla on rankat huvit... ko on rahaa, omalta lekurilta saa sellaset kokkelit, että pää sirisee ja jos sirisee liikaa, sellaset jarrut, et uni tulee.. piikki sinne toinen tänne, kuka niitä laskee jos on ELVIS tai MICHAEL JACKSON?

    Elvistä Jacksoniin!!!

    ELVIS on KING! Ja elää edelleen!!!

    Äänestä

  • vertaa! kirjoitti:

    Elvistä Jacksoniin!!!

    ELVIS on KING! Ja elää edelleen!!!

    juuri äsken kävin viemässä sille ruokaa. Tämä meidän Elvis ei käytä huumeita eikä osaa englantia.

    Äänestä

  • Elvis vielä kirjoitti:

    juuri äsken kävin viemässä sille ruokaa. Tämä meidän Elvis ei käytä huumeita eikä osaa englantia.

    Minkälaisesta ruuasta tykkää?
    Olisit kertonut Iltapäivä-lehdille että Elvis asustaa luonasi!
    Onko hänellä jonkin asteinen muistin menetys kun on unohtanut englannin kielen?

    Ilmeisesti on ollut luonasi huume-vieroituksessa!

    Kerro terveisiä Elvikselle!

    Äänestä

  • voi? kirjoitti:

    Minkälaisesta ruuasta tykkää?
    Olisit kertonut Iltapäivä-lehdille että Elvis asustaa luonasi!
    Onko hänellä jonkin asteinen muistin menetys kun on unohtanut englannin kielen?

    Ilmeisesti on ollut luonasi huume-vieroituksessa!

    Kerro terveisiä Elvikselle!

    huumeita. Hän on noin 12 vuotta vanha ja hyvissä voimissa. Iästään huolimatta hänellä on puoliso ja hyvin pyyhkii. Jätän vastaamatta ruokaan liittyvän kysymyksesi, tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Hän ei ole unohtanut englannin kieltä, koska sitä ei koskaan ole opetellutkaan. Suomea tajuaa jokin verran ja lajinsa kieltä täydellisesti.

    Äänestä

  • narkki.. kirjoitti:

    Mike oli täysi nisti ite itsensä tappoi narkkari.

    "Itse-tappo" vaan lääkärin tekemä tappo...

    Äänestä

Oikeen maailmanparantaja tuo murhaaja, kun miettii mitä MJ olisi voinut saada aikaan, liittyen myös ilmastonmuutokseen!

Äänestä
  • Tappo= pikaistuksissa tehty teko

    Murha=harkittu ja suunniteltu teko

    Lääkäri antoi siis pikaistuessaan yli-suuren lääkemäärän!

    Äänestä

NIIN SAAT MICHAELIN SEINÄLLESI ILMAN POKIA ! Vai oliko siinä raamia????

Äänestä

oli ottanut pöperöitä, joista lääkäri ei tiennyt. Lääkäri taas vaan antoi sen vakioannoksen huumetta, mitä Jackson vaati. Eihän siitä muuta voi seurata kuin kuolema, yliannostuksesta.

Tuntuu ihan hölmöltä, että tuommosesta sitten pidetään kauheeta elämää. Olis eri asia, jos kyseessä olis henkilö, joka ei käytä huumeita. Silloin kannattais jo kirjoittaa lehdessä, jos lääkäri antaa yliannoksen.

Äänestä
  • Lehdissä ja tänään kerrottiin uutisissa!

    Äänestä

  • Muistakin sairauksista ollut puhe esim. syöpä ja leikkelyt itsessään on jo sairasta!

    Riippuvaisuus oli kehittynyt leikkausten myötä että vaati turhia leikkauksia saadakseen niitä mömmöjä!

    Henki-lääkärin tehtävänä olisi ollut vieroittaa eikä antaa lääkkeitä liikaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sittenkin; kirjoitti:

Poliisi tutkii Michaelin kuolinsyytä tappona! Syytettynä Michaelin oma lääkäri! Kuolinsyyn julkistaminen annetaan vasta ensi viikolla! Syy kuitenkin selvillä,lääkkeiden yliannostus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu