Tuntuu että USAssa ainoat asioista perillä olevat ovat osa eri lahkojen hengellisistä johtajista ja ns. patriotit. Suomessa osa maanviljelijöistä on myös aika tietoisia, monet heistä voivat halutessaan ruveta omavaraiseksi, tuottaen oman sähkön ja polttoaineen ja tätähän valtio pelkää. Valtiolla tulee kiire kerätä aseet näiltä maanviljeliöiltä pois ja myös keksiä uusia veroja rajoittamaan omavaraisuutta.
USA menee konkurssiin kolmen vuoden kuluessa, Suomelle on vähän vaikeampi antaa ennustusta. Mutta kun katsoo Suomen ikäpyramidia niin ennenpitkää. Suomessakin on valtio kääntynyt kansalaisiaan vastaan ja perustuslain vastaisia lakeja on säädetty todella kiirellä.
Siispä varastoikaa ruokaa ja varautukaa levottomuuksiin. Itse olen ateisti mutta hengessä mukana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.