Häiden ja

Elämme puolitotuuksien maailmassa. Täällä syntyy mielikuva siitä, että tavallinen suomalainen on telaketjuateisti eikä kukaan täysijärkinen enää mene alttarille saadakseen kristillisen puolison.

Häiden määrällä ei ole merkitystä, mutta niin kauan kuin joku haluaa saada siunauksen eräälle elämänsä suurimmalle tapahtumalle, on hienoa, että hän saa sellaisen.

Kirkollisten häiden määrän romahtamista pidetään täällä selviönä, mutta kuinka moni on vaivaitunut tarkistamaan asian. Kirkon tilastollisen vuosikirjan mukaan kirkollisia oli

1997 17817
1998 17780
1999 17859
2000 18623
2001 17136
2002 18303
2003 17247
2004 18802
2005 18529
2006 17237
2007 17615

Tämä tarkoittanee sitä, että keskimäärin kahdessa viikossa yhtä moni ihminen valitsee kirkolliset häät kuin Vapaa-ajattelijoiden liitossa on jäseniä.
40481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

päivässä kuolee afrikassa enemmän alle kouluikäisiä lapsia nälkään kun noita kirkollisia häitä on vietetty viime vuonna. Jos kaikkien kirkollisten häiden sijaan rahat laitettaisiin afrikkalaisten lasten ruokaan, saataisiin todella jotain merkittävää aikaiseksi.

Mitä sitten jos kirkossa haluaa loitsujen saattelemana naimisiin enemmän ihmisiä kun va-liittoon kuuluu? Itse en kuulu va-liittoon eikä yksikään lukuisista ateistitutuistani. VA-liitto tekee hyvää työtä, mutta kaikki samaan tyyliin ajattelevat eivät liittoon kuulu.

En kuulu myöskään puolueeseen jota kannatan.

Kehottaisin myös selvittämään, mitä eroa on absoluuttisilla ja suhteellisilla määrillä. Yleensä suhteelliset määrät ovat relevantimpia. Esitit juuri absoluuttisia määriä...

Äänestä
  • Eli haetaan Tilastokeskukselta tilasto kaikkien avioliittojen määristä vuosittain: http://www.stat.fi/til/ssaaty/2008/ssaaty_2008_2009-05-06_tau_001_fi.html
    Ja verrataan avioliittojen kokonaismäärää suhteessa siihen, kuinka moni niistä on kirkollinen vihkimys, tätähän sinä tarkoitit?

    Avioliitot vuosittain - kirkkohäät - kirkkohäiden osuus avioliitoista
    1997 23444 17817 76%
    1998 24023 17780 74%
    1999 24271 17859 74%
    2000 26150 18623 71%
    2001 24830 17136 69%
    2002 26969 18303 68%
    2003 25815 17247 67%
    2004 29342 18802 64%
    2005 29283 18529 63%
    2006 28236 17237 61%
    2007 29497 17615 60%

    16 % pudotus vuodesta 1997, ja tieto kertoi että se on pudonnut vielä entuudestaankin, pari prosenttiyksikköä lisää tänä vuonna. Siis kirkkohäiden kokonaissuosio on todellakin laskussa. ~18 % pudotus kymmenessä vuodessa. Kyllä se romahdus on ihan käsinkosketeltava fakta, ei sitä tilastoja väärintulkitsemalla saa piiloon, vaikka alkuperäinen lähettäjä sitä kuinka yritti.

    Äänestä

  • "päivässä kuolee afrikassa enemmän alle kouluikäisiä lapsia nälkään kun noita kirkollisia häitä on vietetty viime vuonna"

    Voisitko esittää lähteen, jonka mukaan afrikkalaisia lapsia kuolee 6 miljoonaa vuodessa nälkään. Pahin ravitsemustilanne lienee ateistisessa Pohjois-Koreassa eikä sielläkään nälänhätä koske kuin 2-3 miljoonaa ilmistä. Minusta Vapaa-ajattelijoiden liitto voisi käyttää omaisuutensa aateveljien henkien pelastamiseen. Historian suurin nälänhätä on muuten ateistien aikaansaama Kiinan suuri harppaus ja muutenkin nälänhätä listalla ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_nälänhädistä ) ateistiset järjestelmät pärjäävät paljon paremmin kuin kristilliset valtiot.

    "Kehottaisin myös selvittämään, mitä eroa on absoluuttisilla ja suhteellisilla määrillä."

    Luonnollisesti tiedän käsitteiden eron, mutta kirkon kannalta oleellista ei ole suhteelliset luvut vaan absoluuttiset luvut. Palvelun tarve ei ole vähentynyt.

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    Eli haetaan Tilastokeskukselta tilasto kaikkien avioliittojen määristä vuosittain: http://www.stat.fi/til/ssaaty/2008/ssaaty_2008_2009-05-06_tau_001_fi.html
    Ja verrataan avioliittojen kokonaismäärää suhteessa siihen, kuinka moni niistä on kirkollinen vihkimys, tätähän sinä tarkoitit?

    Avioliitot vuosittain - kirkkohäät - kirkkohäiden osuus avioliitoista
    1997 23444 17817 76%
    1998 24023 17780 74%
    1999 24271 17859 74%
    2000 26150 18623 71%
    2001 24830 17136 69%
    2002 26969 18303 68%
    2003 25815 17247 67%
    2004 29342 18802 64%
    2005 29283 18529 63%
    2006 28236 17237 61%
    2007 29497 17615 60%

    16 % pudotus vuodesta 1997, ja tieto kertoi että se on pudonnut vielä entuudestaankin, pari prosenttiyksikköä lisää tänä vuonna. Siis kirkkohäiden kokonaissuosio on todellakin laskussa. ~18 % pudotus kymmenessä vuodessa. Kyllä se romahdus on ihan käsinkosketeltava fakta, ei sitä tilastoja väärintulkitsemalla saa piiloon, vaikka alkuperäinen lähettäjä sitä kuinka yritti.

    En itse jaksanut alkaa tilastoja penkomaan, vaikka varma siitä olinkin, että aloittaja vetää linssiin joko tahallaan tai ymmärtämättömyyttään.

    Opiskelen matematiikkaa, eikä luvuilla saa minua aivan helposti hämättyä. Aina kannattaa toki yrittää. :)

    Äänestä

  • big_banggggg kirjoitti:

    En itse jaksanut alkaa tilastoja penkomaan, vaikka varma siitä olinkin, että aloittaja vetää linssiin joko tahallaan tai ymmärtämättömyyttään.

    Opiskelen matematiikkaa, eikä luvuilla saa minua aivan helposti hämättyä. Aina kannattaa toki yrittää. :)

    "En itse jaksanut alkaa tilastoja penkomaan, vaikka varma siitä olinkin, että aloittaja vetää linssiin joko tahallaan tai ymmärtämättömyyttään."

    Voisit aloittaa opettelemalla numerot. Molemmissa sarjoissa oli aivan samat luvut!

    Äänestä

  • riittää! kirjoitti:

    Katsos kun aloittaja käytti manipulatiivisesti tilastoa.

    Oleellista ei ole kirkossa naimisiin menneiden määrä, vaan osuus kaikista naimisiin menneistä. Got it?

    Äänestä

  • riittää! kirjoitti:

    "En itse jaksanut alkaa tilastoja penkomaan, vaikka varma siitä olinkin, että aloittaja vetää linssiin joko tahallaan tai ymmärtämättömyyttään."

    Voisit aloittaa opettelemalla numerot. Molemmissa sarjoissa oli aivan samat luvut!

    >> Voisit aloittaa opettelemalla numerot. Molemmissa sarjoissa oli aivan samat luvut!

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    >> Voisit aloittaa opettelemalla numerot. Molemmissa sarjoissa oli aivan samat luvut!

    Kirkon kannalta luvut kertovat kirkkohäiden kysynnän suuruuden eikä siinä ole tapahtunut suurtakaan muutosta. Kirkko ei harrasta tilastoilla manipulointia kuten vapaa-ajattelijat. Esimerkiksi http://www.evl.fi/kkh/ktk/kuvat/kteron79.gif osoittaa, että kirkko kertoo absoluuttiset luvut, vaikka tässä tapauksessa suhteelliset näyttäisivät paljon paremmilta. Malliesimerkki tarkoituksellisesta vääristelystä löytyy esimerkiksi http://www.eroakirkosta.fi/static/media/muut/kirkon-vaesto-osuus-2000-2008.png Kuten kuvasta näkyy, joka 17 on eronnut kirkosta eli suhteessa paljon vähemmän kuin Vapaa-ajattelijoiden liitosta on erotettu samana aikana! Jostain syystä kuvasta saa pikavilkaisulla erilaisen käsityksen eikä väärinkäsitystä edes yritetä oikaista.

    "Alkuperäisessä viestissä todettiin että kirkollisten häiden suosio ei ole vähentynyt yhtään, koska kymmenen vuoden aikavälillä oli keskimäärin saman verran lukumääräisesti kirkkohäitä."

    Alkuperäisessä viestissä kerrottiin luvut kommentoimatta. Kristyt osaavat ajatella omilla aivoillaan eikä heille tarvitse kertoa miten jotain lukusarjaa pitää tulkita.

    Äänestä

  • ei ole vähentynyt kirjoitti:

    jumala joka hoitaa kaiken "ajattelun" heidän puolestaan.
    Ihminen jolla on omat aivot ei usko tuollaiseen huuhaahan, mitä uskonnot on.
    Tuo näkyykin jo nykypäivän maailmas, kun ainavaan useammat länsimaissa hylkäävät uskonnot.

    on nettipalvelun kautta eronnut 68 ihmistä. Moniko on tänään liittynyt kirkkoon? Siis vapaaehtoisesti huom.

    Äänestä

  • Onslow kirjoitti:

    Kirjoituksesi on mainio esimerkki siitä, että aivot voi heittää romukoppaa, jos haluaa perustella ateistisen uskontonsa. Kumpikin ajatuksistasi löytyy tuhansista sivuista, joten eikö niin hyvin monistettu ajatus ole välttämättä totta :-)

    Kirjoitit "krisitytyillä on herra jumala joka hoitaa kaiken "ajattelun" heidän puolestaan."

    "jumala hoitaa ajattelun puolestasi"
    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=104223&page=218
    Googlaamalla löydät helposti myriadi muuta vastaavaa sitaattia.

    "länsimaissa hylkäävät uskonnot"

    Sama hieman sivistyneemmin "Kristinusko on onneksemme tai onnettomuudeksemme, näkökulmasta riippuen, useimmissa länsimaissa jo niin sekularisoitunut, ettei sillä ole paljoakaan tekemistä entisaikojen kristinuskon kanssa,"

    http://discordiae.blogspot.com/2007/06/lhi-it-tulee-kyln.html

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    on nettipalvelun kautta eronnut 68 ihmistä. Moniko on tänään liittynyt kirkkoon? Siis vapaaehtoisesti huom.

    "nettipalvelun kautta eronnut 68 ihmistä. Moniko on tänään liittynyt kirkkoon? Siis vapaaehtoisesti huom."

    Vuosi sitten eronneita oli 92. Minusta on hienoa, että elän kristillisessä yhteiskunnassa, jossa voi erota kirkosta. Mielummin kuitenkin kysyisin kuinkaa montaa vainotaan nyt heidän uskonnollisen vakaumuksensa takia, kuinka moni haluaisi oman raamatun, vapauden palvella Herraansa.

    Äänestä

  • liittyy kirjoitti:

    ovat tietääkseni huomenna auki. Sieltä vaan ostelemaan, jos mielesi tekee. Ja netistäkin löytyy raamattu.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    ovat tietääkseni huomenna auki. Sieltä vaan ostelemaan, jos mielesi tekee. Ja netistäkin löytyy raamattu.

    "Ja netistäkin löytyy raamattu."

    Mutta luuletko kiinalaisten kristittyjen pääsevän lukemaan nettiraamattua. Kristityt länsimaat päästävät kaikki halukkaat lukemaan kiinalaista ateista propagandaa.

    Mutta Kössö, eikö se ole meidänkin aika painua nukkumaan?

    Äänestä

kuvittelevat, että siunaus parantaa avioliiton laatua.

Äänestä
  • Avioliitot ovat avoliittoja kestävämpiä. En tiedä onko tilastollisesti tutkittu oikeiden avioliittojen ja siviiliavioliittojen kestävyyttä, mutta sivistynyt veikkaus on papin aamenen vaikuttavan positiivisesti avioliiton kestoon. Vai mitä Atte Ateisti?

    Äänestä

  • ole kuvittelusta kirjoitti:

    Avioliitot ovat avoliittoja kestävämpiä. En tiedä onko tilastollisesti tutkittu oikeiden avioliittojen ja siviiliavioliittojen kestävyyttä, mutta sivistynyt veikkaus on papin aamenen vaikuttavan positiivisesti avioliiton kestoon. Vai mitä Atte Ateisti?

    avioliitot erityisen heikkokestoisia? Ne on sangen harvoin vahvistettu papin aamenella.

    Äänestä

  • japanilaisten kirjoitti:

    avioliitot erityisen heikkokestoisia? Ne on sangen harvoin vahvistettu papin aamenella.

    japanilaisten kristittyjen avioliittojen pituudesta? Nekin kuulemma kestävät koko iän.

    Äänestä

  • ole kuvittelusta kirjoitti:

    Avioliitot ovat avoliittoja kestävämpiä. En tiedä onko tilastollisesti tutkittu oikeiden avioliittojen ja siviiliavioliittojen kestävyyttä, mutta sivistynyt veikkaus on papin aamenen vaikuttavan positiivisesti avioliiton kestoon. Vai mitä Atte Ateisti?

    kuin taikauskottomat ihmiset.

    Hajoa siihen

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    kuin taikauskottomat ihmiset.

    Hajoa siihen

    jatkuvasti kerätään apua venäläisille lastentarhoille? Muistatko romanialaiset vammaisten lasten hoitolaitokset? Ateismin arkipäivä taitaa olla hieman erilaista kuin kristillinen lähimmäisenrakkaus.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    koulutustaso heikompi ja näin ollen siellä on enemmän taikauskoista populaa joka uskoo ja tottelee jotain kamelikuskiuskontoa?

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    koulutustaso heikompi ja näin ollen siellä on enemmän taikauskoista populaa joka uskoo ja tottelee jotain kamelikuskiuskontoa?

    pitää kansa pimeässä :-)

    "venäjällä koulutustaso heikompi"

    Kristityt ovat aina panostaneet koulutukseen ja tutkimukseen. Ateisteillehän tunnetusti riittää Wikipedia ja ennakkoluulot.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    jatkuvasti kerätään apua venäläisille lastentarhoille? Muistatko romanialaiset vammaisten lasten hoitolaitokset? Ateismin arkipäivä taitaa olla hieman erilaista kuin kristillinen lähimmäisenrakkaus.

    Sotia ja väkivaltaa. Kummallakin puolella papit rukoilee omille aseille voittoa.

    Kylläpä vitsin väännit!

    Äänestä

  • tärkeää kirjoitti:

    pitää kansa pimeässä :-)

    "venäjällä koulutustaso heikompi"

    Kristityt ovat aina panostaneet koulutukseen ja tutkimukseen. Ateisteillehän tunnetusti riittää Wikipedia ja ennakkoluulot.

    ennenkuin tuut tänne hölisemään. Sieltä ehkä sitten selviää syitä sinullekkin siihen miksi maa on sellainen kuin on.
    Siellä on #tsaarit# johtaneet maata uskontojen avulla kovalla kädellä.
    Välillä on uskonnon nimi ollut ortodoksisuus välillä marxismi/leninismi.

    Kristinuskon varas jos tutkimus olisi, niin aurinko kiertäisi vieläkin maata. Galileo Galileo olis istunut linnas lopun ikäänsä.

    Äänestä

  • Io kirjoitti:

    "Siellä on #tsaarit# johtaneet maata uskontojen avulla kovalla kädellä."

    15.3.1917 Tsaari Nikolai II lupui Venäjän ja Suomen hallitsemisesta. Jostain syystä luterilainen Suomi on pärjännyt sen jälkeen paremmin kuin ateistinen Venäjä.

    "Kristinuskon varas jos tutkimus olisi, niin aurinko kiertäisi vieläkin maata. Galileo Galileo olis istunut linnas lopun ikäänsä."

    Kaikki ateistit eivät hyväksy Pol Potin ja punaisten khmerien hirmutekoja eikä minusta heidän virheillään voi syyllistää vapaa-ajattelijoita. Samoin jokainen kirkko on tehnyt virheitä, joista eräs tunnetuimmista on hartaan katolilaisen Galileo Galilein kohtelu, mutta ilman kirkkoa Italiaan ei olisi kehittynyt yliopistoa eikä hänestä olisi ikinä tullut tähtitieteilijää.

    1600-luvun alku oli uskonpuhdistuksen takia räjähdysherkkää aikaa. 1500-luvulla katolilainen pappi Nikolaus Kopernikuksen laski, että antiikista peräisin oleva heliosentrinen maailmankuva vastaa mittauksia. Paavi Paavali III hyväksyi ajatuksen ja papin tutkimusten julkaisemisen. 1600-luvun alku oli mahdollisimman huono aika osoittaa, että kuun yläpuolisessa maailmassa tapahtuu muutoksia ja siksi kirkko kielsi Galileon tutkimusten julkaisun, mutta salli hänen jatkaa työskentyä.

    1600-luku oli paljon väkivaltaisempaa ja brutalimpaa aikaa kuin 1900-luku. Toki kristittynä paheksun kirkon toimia hänen tapauksessaan, mutta asia saa oikean mittasuhteen kun ajattelee miten 1900-luvun ateistit kohtelivat toisinajattelijoita. Pol Pot ei ainoastaan sallinut yliopistoihmisiä muuttamaan huvilalleen kuten kirkko teki Galileille vaan vei heidän viidakkoon orjatöihin oppimaan uudenlaista suhtautumista uskontoon ja tieteeseen.

    Äänestä

  • Scapa flow kirjoitti:

    Sotia ja väkivaltaa. Kummallakin puolella papit rukoilee omille aseille voittoa.

    Kylläpä vitsin väännit!

    Jokaisessa sodassa on lukemattomia ihmisiä, jotka kieltäytyvät tarttumasta aseisiin uskonnollisen vakaumuksensa takia. Tiedätkö ketään muuta aseista kieltäytynyttä ateistista humanistia kuin Arndt Pekurisen?

    Äänestä

  • itse keksiä kirjoitti:

    eipä ihme ettei hihhuleita kunnioiteta tai arvosteta.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    eipä ihme ettei hihhuleita kunnioiteta tai arvosteta.

    Historia on täynnä Galilein ja Newtonin kaltaisia hurskaita ihmisiä, joita kunnioitetaan ja arvostetaan. Täysijärkinen ateisti osaa eroittaa ihmisen aatteen ja elämäntyön, joten eiköhän kaikki muut kuin vajaa-ajattelijat arvosta myös kristittyjä hengenjättiläisiä.

    Henkilökohtaisesti arvostan merkittävimpiä ateistisia ajattelijoita - kuten Marxia ja Leniniä - vaikka monesta asiasta olen eri mieltä.

    "moraali ja "uskismoraali" eipä ihme ettei hihhuleita kunnioiteta tai arvosteta."

    Näin syvälliseen analyysiin pystyy vain Nasse. Minusta on ihme, että huolimatta Nassen älykkyydestä, empatiasta ja logiikasta, täällä kunnioitetaan ateisteja.

    Äänestä

  • Galileo Galileita? kirjoitti:

    Historia on täynnä Galilein ja Newtonin kaltaisia hurskaita ihmisiä, joita kunnioitetaan ja arvostetaan. Täysijärkinen ateisti osaa eroittaa ihmisen aatteen ja elämäntyön, joten eiköhän kaikki muut kuin vajaa-ajattelijat arvosta myös kristittyjä hengenjättiläisiä.

    Henkilökohtaisesti arvostan merkittävimpiä ateistisia ajattelijoita - kuten Marxia ja Leniniä - vaikka monesta asiasta olen eri mieltä.

    viittasin "uskismoraaliin" koskien viestiä joka perustui yhteen tai useampaan näistä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe
    ja samoilla linjoilla sinä jatkat.

    En tiedä miten itse asian koet mutta minä olen varma että kaikki keskimääräistä älykkäämmät ihmiset, siis puolet kansakunnasta, näkee asian läpi. Uskon että itsekin olet asian tiedostanut.

    Äänestä

  • keskitysleireissä kirjoitti:

    Jokaisessa sodassa on lukemattomia ihmisiä, jotka kieltäytyvät tarttumasta aseisiin uskonnollisen vakaumuksensa takia. Tiedätkö ketään muuta aseista kieltäytynyttä ateistista humanistia kuin Arndt Pekurisen?

    kristittyjä.

    Äänestä

  • olivat kirjoitti:

    kristittyjä.

    olisivt olleet kristittyjä, ei pidä paikkaansa. Kansallissosialismi korosti nationalistisia, sosialistisia, antisemiittisia ja korporatiivisia periaatteita, yksilön merkitystä vain kansan jäsenenä, totalitarismia, johtajanvaltaa, vaiston ja intuition merkitystä, rotuoppia pohjoista ( arjalaista ) rotua ihannoivassa mielessä ja sotilaallisesti porrastettua, hierarkista järjestysmuotoa. ( mm. SA- ja SS-joukot, Hitler-Jugend ).

    Kansallissosialismilla ja fasismilla on lukuisia yhteisiä piirteitä. Käytännön linjalla kansallissosialismi mm. pyrki poistamaan porvarillisen maailmankuvan, kirkon vaikutuksen, puoluevaltion ja parlamentarismin, katsoi ensimmäiseksi tavoitteekseen Saksan jälleenrakentamisen, taistelun Versailles`n rauhansopimuksen määräyksiä vastaan ja omaksui vuoteen 1938 mennessä imperialistisen voimapolitiikan.

    Äänestä

  • että natsit kirjoitti:

    olleet aidossa uskossa olevia krisseleitä?

    Niinhän se aina menee, uskisselitys.

    että vaikka kuinka paljon on dokumenttia natsien ja kirkon yhteistyöstä ja natsien kristillisyydestä, niin te väitätte sitä valheeksi.

    No, valheeseen uskonnot perustuvatkin. Ei mitään uutta.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    että natsit olisivat olleet kristittyjä, ei pidä paikkaansa. En puhunut "aidossa uskossa olevista krisseleistä". Luin natseista tietosanakirjasta. Jos sinä olet eri mieltä, niin perustele väitteesi muulla kuin omalla mutullasi.

    Ei ole kouluissa ja yliopistoissa erikseen kokeita ja tenttejä niille, jotka uskovat ja erikseen niille, jotka eivät usko. Luulisi sinunkin tietävän tuon asian.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    että vaikka kuinka paljon on dokumenttia natsien ja kirkon yhteistyöstä ja natsien kristillisyydestä, niin te väitätte sitä valheeksi.

    No, valheeseen uskonnot perustuvatkin. Ei mitään uutta.

    lähteenä Otavan Isossa tietosanakirjassa olevaa artikkelia Kansallissosialismi. Eikö se kelpaa? Luulin, että tietosanakirjat kelpaavat lähteeksi kaikilla palstoille ja kaikille kirjoittajille. Millaisia lähdeteoksia saa käyttää, jos haluaa kirjoittaa tälle palstalle?

    "No, valheeseen uskonnot perustuvatkin. Ei mitään uutta."

    Älä tyrmää uskontoja, jos et hyväksy yhtä ( tai useampia ) tietosanakirjan artikkelia ( tai artikkeleita ). Mihin perustat tuon väitteesi, että "valheeseen uskonnot perustuvatkin"?

    Annapa linkki, jossa kerrotaan natseista noin kuin sinä sanot.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    viittasin "uskismoraaliin" koskien viestiä joka perustui yhteen tai useampaan näistä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe
    ja samoilla linjoilla sinä jatkat.

    En tiedä miten itse asian koet mutta minä olen varma että kaikki keskimääräistä älykkäämmät ihmiset, siis puolet kansakunnasta, näkee asian läpi. Uskon että itsekin olet asian tiedostanut.

    Olenkin ihmetellyt mistä olet ammentanut kirjoitutyylisi

    Äänestä

  • tiesitkö että kirkkohäät johtavat muita useammin avioeroon?

    Äänestä

Kattia kanssa.

Kyse lienee useimmissa tapauksissa siitä, että useimmiten vitivalkoinen, näyttävä morsiuspuku (se kallis!) on kivannäköinen liehuessaan perinteikästä kirkkorakennusta varten. Laahus on kivannäköinen kun sitä vedetään tai kannatetaan pitkin kirkon käytävää. Onhan ne puitteet joltisenkin juhlavat, ei siinä mitään. Ymmärrän kyllä, vaikka pidänkin perinteisiä kirkkohäitä vaativia uskonnottomia henkilöitä hieman lapsekkaina.

Sisarenikin vihkaistiin erään kaupungin keskuskirkossa ja olihan se toki juhlavaa. Ei se siunaus sitä liittoa kuitenkaan kasassa pitänyt. Kului muutama vuosi niin ex-mies vihkaistiin siinä samaisessa kirkossa vielä uudemmankin kerran. Sillä kertaa liitto oli vielä huterampi. Siunauksista huolimatta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ateistien määrästä kirjoitti:

Elämme puolitotuuksien maailmassa. Täällä syntyy mielikuva siitä, että tavallinen suomalainen on telaketjuateisti eikä kukaan täysijärkinen enää mene alttarille saadakseen kristillisen puolison.

Häiden määrällä ei ole merkitystä, mutta niin kauan kuin joku haluaa saada siunauksen eräälle elämänsä suurimmalle tapahtumalle, on hienoa, että hän saa sellaisen.

Kirkollisten häiden määrän romahtamista pidetään täällä selviönä, mutta kuinka moni on vaivaitunut tarkistamaan asian. Kirkon tilastollisen vuosikirjan mukaan kirkollisia oli

1997 17817
1998 17780
1999 17859
2000 18623
2001 17136
2002 18303
2003 17247
2004 18802
2005 18529
2006 17237
2007 17615

Tämä tarkoittanee sitä, että keskimäärin kahdessa viikossa yhtä moni ihminen valitsee kirkolliset häät kuin Vapaa-ajattelijoiden liitossa on jäseniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu