Taas ryöstö
Juuso P
13199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Uskomatonta.
On se sääli, etteivät koskaan ole erehtyneet minun taskujani tutkimaan. Ei lapset eikä vanhemmatkaan. Mutta silloin todennäköisesti lehdissä uutisoitaisiinkin rasistisesta väkivaltarikoksesta, ei suinkaan mistään ryöstön yrityksestä.
Minusta tuo vaikutti tyypilliseltä rikollisjengin tekemältä ryöstöltä. En oikein usko, että ryöstön syynä olisi rasistisia perusteluja. Olettaisin kyseessä olleen vain rahan hankinta.
Vai tarkoititko, että koska ryöstäjät olivat ulkomaalaisia heihin tulisi suhtautua rasistisesti? Olen tässäkin eri mieltä kanssasi. Minusta tuollaiset ryöstäjät tulee saada kovat rangaistukset aivan riippumatta heidän kansallisuudestaan. Ei suomalaisia eikä ulkomaalaisia ryöstäjiä tule käsitellä eri tavoin. Kumpikaan ei tarvitse mitään silkkihansikaskäsittelyä.
Tällaiset rikolliset kasvattavat mamuvastaisuutta ennestään, joka on Suomessa rasismia. Ja rajat on samanaikaisesti auki uusille potentiaalisille rikollisille, kun verrattaen ison osan aiemmin tulleista pakolaisista kanssa on suuria vaikeuksia. Sairasta.
Sekin on kummallista, ettei maahanmuuttajien tekemät törkeät rikokset muka ole tuomittavampia, kuin kantasuomalaisen. Enkä tarkoita, että pitäisi vähätellä kantaväestön rikollisia, vaan pitäisi kiristää maahanmuuttajan sanktioita varsinkin törkeissä-, ja kaikissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa huomattavasti. Nythän oikeuslaitoksen viesti maahanmuuttajalle, varsinkin meidän mittakaavalla ERITTÄIN väkivaltaisista valtioista tulleiden ihmisten kohdalla, on aivan liian pehmeä. Ilmanmuuta viimeistään kolminkertaiset väkivalta- ja seksuaalirikolliset täytyisi voida palauttaa sinne mistä on lähdettykin ja ennen kaikkea ottaa muiden EU-maiden kanssa yhtenäinen linja näistä palautukseen soveliaista maista, eikä vedellä omia linjauksia.
Maahanmuuttopolitiikan vastustaminen ei ole Suomessa rasismia. Mistä oikein olet tuollaisen naurettavan käsityksen saanut?
Rajamme eivät ole auki. Aniharva turvapaikkaa hakenesita sellaisen Suomessa saa. Tuntuu kuin kirjoittaisit, jostain kuvittelemastasi Suomesta etkä tästä, jossa elämme.
Vastustan ehdottomasti ajatusta, että syntyperäiset suomalaiset saisivat suomalaisuutensa perusteella lievemmän tuomion raiskauksista, väkivallanteoista, tapoista tai murhista. Päinvastoin, olen sitä mieltä, että rangaistuksia tulisi noista rikoksista koventaa kaikille eikä kellekään antaa mitään alennuksia tuomioista vaika olisi miten syntyperäinen suomalainen, vaikka kuinka monessa polvessa. Käsittämätön ajatus. Minkälaisen viestin luulet sellsisen lain antavan esimerkiksi raiskaajille, että, jos olet suomalainen saat vain puolet tuomiosta, jonka muuten saisit. Käsittämätön ajatuksenjuoksu sinulla.
Rikollisten palautuksiin (rangaistus on kyllä ensin kärsittävä) olisi hyvä ottaa EU:n piirissä yhtenäinen linja. Tästä olen kanssasi samaa mieltä.
"Rajamme eivät ole auki. Aniharva turvapaikkaa hakenesita sellaisen Suomessa saa. Tuntuu kuin kirjoittaisit, jostain kuvittelemastasi Suomesta etkä tästä, jossa elämme."
Tänä vuonna 7000. Monikohan saa vielä?
"Vastustan ehdottomasti ajatusta, että syntyperäiset suomalaiset saisivat suomalaisuutensa perusteella lievemmän tuomion raiskauksista, väkivallanteoista, tapoista tai murhista."
Onko joku tämmöistä vaatinut?
Turvapaikanhakijoita on tänä vuonna ollut kesäkuun loppuun mennessä 2680. Viime vuonna turvapaikanhakijoita oli muistaakseni noin 4800, joista alle 90 sai turvapaikan. Kiintiööpakolaisia oli lisäksi 750. Tämän vuoden lukuja en löytänyt tähän hätään, mutta muutama prosentti noista halkijoista vain saa turvapaikan tänäkin vuonna. En tedä mikä tuo lukusi 7000 oikein on. Turvapaikan saaneet se ei ainakaan ole.
Kysyit onko joku vaatinut suomalaisille ulkomaalaisia lievempiä rangaistuksi raskasiat väkivallanteoista. Edellinen kirjoittaja (olitko se sinä?) vaati ulkomaalaisille suomalaisia kovempia rangaistuksia näistä rikoksista. Tästä seuraa, että hänen mielestään suomalaisten rangaistusten tulisi olla lievempiä kuin ulkomaalaisten.
kohdalla pitäisi tehdä niin, että vuokrataan venäläisestä vankilasta tilaa ja karkotetaan nuo "vain rahan hankkijat" sinne kärsimään tuomiotaan. Jos ei vuokrattu sellikapasiteetti heistä täyttyisi, niin sopisi lähettää pahimpia suomalaisiakin sinne :p
Ulkomaalaisten kohdalla sitten tuomion jälkee kansalaisuus pois ja rahtikoneella sinne mistä ovat tulleet.
Vielä vuosi sitten huudettiin rasistiksi asiallista keskustelijaa.
Rajamme ovat APPOSEN AVOINNA tuntemattomille maapallon ääristä tuleville 'maahanmuuttajille'. Welcome. Tulija voi olla kuka vaan, passiton, paperiton, köyhä, varakas, rikollinen, massamurhaaja..... Ketään tulijaa ei käännytetä rajalta takaisin. Kaikki tulijat kuljetetaan vastaanottokeskuksiin.
EU-kansalaisenkaan ei tarvi passia näyttää. Welcome. Tässäkin tapauksessa tulija voi olla kuka vaan.
Rikolliset olisi palautettava HETI lähtömaahansa!
Tutki edes, mitä satuilet.
Musuthan saa lievennettyjä tuomioita, kun väkivalta ja rosvoilu kuuluu niiden kulttuuriin, eikä niille ole kerrottu, esim. ettei Suomessa saa raiskata pikkulapsia.
- eivät toiset rikokset.
Kuka sanoo, ettei maahanmuuttajien törkeät rikokset olisi yhtä tuomittavia kuin kantisten?
Väittä, että maassa lorvivien huomattavan suuri rikollisuus johtuu realistien puheista, enemmän, kuin idioottihyyssärien vähättelyistä?
Luepa hyvä mies(?) vielä oikein ajatuksella viestit, joihin vastasit.
kasvattaa tänne turvaan otettujen mamujen tekemät rikokset.