maailman

Kristinuskon näkemys on jo niin moneen kertaan jauhettu että se lienee kaikille tuttu.

Kalevalan mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Skandinaavisen mytologian, viikinkin mytologian mukaan maailma syntyi ymir-jääjättiläisen ruumiista.

Millainen näkemys maailman synnystä antiikin kreikan mytologiassa on? Entäs vanhemmat mytologiat, miten maailma syntyi sumerilaisten taikauskon mukaan? Roomalaisten näkemys maailman synnystä lienee läheistä sukua antiikin kreikan uskomuksiin?
7214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sumerilainen kertomus Telluksen synnystä:

”Maan luominen
Myös sumerilaisessa luomiskertomuksissa jotkut tapahtumat ja niiden aikajärjestys muistuttavat Raamatun luomiskertomusta, vaikka erot ovat muuten melkoiset. Esimerkiksi taivas ja maa erotettiin molemmissa jumaluuden avulla toisistaan[15]. Sumerilaisessa kertomuksessa jumala An kantoi taivaan pois, ja Enlil maan pois[16]. Raamatussa Jumala määräsi taivaanvahvuuden erottamaan maan ja taivaan toisistaan.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mesopotamian_muinaisusko_ja_Raamattu


”Kreikkalaisten mukaan ajan alussa oli Kaaos, pohjaton, mieletön kuilu, josta syntyi Gaia, Äiti maa, joka leijuu kuilussa”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikkalainen_mytologia

Äänestä
  • ”Kreikkalaisten mukaan ajan alussa oli Kaaos, pohjaton, mieletön kuilu, josta syntyi Gaia, Äiti maa, joka leijuu kuilussa”

    Tuota olisi jo paljon helpompi väittää pronssikautisille ihmisille sopivaksi versioksi aurinkokunnan ja maapallon synnystä, kuin Raamatun jupinoita.

    Näinhän se meni: ensin oli kaoottinen pöly- ja kaasupyörre, josta muotoutui muiden ohella maapallo, joka killuu edelleen tyhjän päällä avaruudessa.

    Jahve oli selvästi huonompi selittämään maan syntyä kuin kreikkalaisten Jumalat.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    ”Kreikkalaisten mukaan ajan alussa oli Kaaos, pohjaton, mieletön kuilu, josta syntyi Gaia, Äiti maa, joka leijuu kuilussa”

    Tuota olisi jo paljon helpompi väittää pronssikautisille ihmisille sopivaksi versioksi aurinkokunnan ja maapallon synnystä, kuin Raamatun jupinoita.

    Näinhän se meni: ensin oli kaoottinen pöly- ja kaasupyörre, josta muotoutui muiden ohella maapallo, joka killuu edelleen tyhjän päällä avaruudessa.

    Jahve oli selvästi huonompi selittämään maan syntyä kuin kreikkalaisten Jumalat.

    Esimerkiksi kaaosteoriaa käytetään, kun halutaan selittää pyörteisten nesteiden käyttäytymistä

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    ”Kreikkalaisten mukaan ajan alussa oli Kaaos, pohjaton, mieletön kuilu, josta syntyi Gaia, Äiti maa, joka leijuu kuilussa”

    Tuota olisi jo paljon helpompi väittää pronssikautisille ihmisille sopivaksi versioksi aurinkokunnan ja maapallon synnystä, kuin Raamatun jupinoita.

    Näinhän se meni: ensin oli kaoottinen pöly- ja kaasupyörre, josta muotoutui muiden ohella maapallo, joka killuu edelleen tyhjän päällä avaruudessa.

    Jahve oli selvästi huonompi selittämään maan syntyä kuin kreikkalaisten Jumalat.

    Antiikin kreikkalaasethan olivat muutenkin aikaansa edellä, "maallisemmissa" asioissa. Matematiikkaa, luonnontieteitä, lääketiedettä.. Uskomattomia määriä tietoa, jotka unhoittuivat 1500 vuodeksi..

    Äänestä

  • totta... kirjoitti:

    Antiikin kreikkalaasethan olivat muutenkin aikaansa edellä, "maallisemmissa" asioissa. Matematiikkaa, luonnontieteitä, lääketiedettä.. Uskomattomia määriä tietoa, jotka unhoittuivat 1500 vuodeksi..

    Myös maa kiersi aurinkoa jne.

    Monet kreikkalaiset (Aristeles Pythagoras jne) tietävät jo maan
    palloksi. Eratosthenes (n. 275 - 194 eKr) laskee maan ympärysmitan
    varsin tarkasti oikein. Aristarkhos Samoslainen(n.310 - 250 eKr.)
    ehdotti aurinkokeskistä mallia, jossa maa liikkuu.
    Kuunpimennysaikojen avulla Aristarkhos arvioi Kuun etäisyyden
    suurinpiirtein oikein, n. 60 Maan sädettä.
    Myös Kuun koolle hän sai oikean arvon, eli säde 1/4 Maapallon säteestä.
    Leukippos s. n. 470 ja Demokritos n. 460 - 370 eKr. perustivat
    atomiopin jota .Epikuros 341 - 270 eKr. kehitteli edelleen
    Myöhemmin room. runoilija Lucretius(95-55 eKr) oli Epikuroon
    atomiopille perustava materialisti.
    Hänen teoksensa Olevaisen luonto (De rerum natura) on atomien
    taukoamatonta liikettä tyhjyydessä, atomit muodostavat erilaisia
    yhdistelmiä, hajoavat ja muodostavat uusia yhdistelmiä. Kuvaa
    aurinkojen ja maailmojen syntyä ja tuhoa.

    Mutta vielä keskiajalla piti Galileon ja nykyajallakin eräiden evolutionistien tapella kristittyjä maakeskistejä vastaan, koska maan liikkuminen on Pyhä luonnontieteen ohjekirjan Raamatun vastaista..
    Ja keskiajalla Ranskasa yliopistossa atomioppia opettanut joutui kirkonkiroukseen ja erotetuksi.

    Äänestä

  • totta... kirjoitti:

    Antiikin kreikkalaasethan olivat muutenkin aikaansa edellä, "maallisemmissa" asioissa. Matematiikkaa, luonnontieteitä, lääketiedettä.. Uskomattomia määriä tietoa, jotka unhoittuivat 1500 vuodeksi..

    Kristityt ja kristinoppi tuhosivat tieteen.

    Niin ne yrittää taas nykyisinkin työntää ihmiskuntaa takaisin pimeälle keskiajalle.

    Pimeetä on!

    Äänestä

  • ja mistä johtui? kirjoitti:

    Kristityt ja kristinoppi tuhosivat tieteen.

    Niin ne yrittää taas nykyisinkin työntää ihmiskuntaa takaisin pimeälle keskiajalle.

    Pimeetä on!

    Kristinuskolla on vankat perinteet tiedon tuhoamisessa. Aleksandrian suuren kirjaston tuhoamisen aloitti Caesar v. 48 jkr, tuhoamista jatkoi keisari Aurelianus kolmannella vuosisadalla jkr. kristitty Rooman keisari Theodosius I määräsi kirjaston ja lähialueet tuhottavaksi, ja kristitty Aleksandrian patriarkka Theophilus tekikin tehokasta työtä v. 391 jkr.

    Lopullisen tuhon varmisti Amr ibn al 'Aas islamilaisen armeijansa etunenässä v. 642 jkr.

    Loppu onkin sitten ikuisesti kadotettua historiaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


synty kirjoitti:

Kristinuskon näkemys on jo niin moneen kertaan jauhettu että se lienee kaikille tuttu.

Kalevalan mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Skandinaavisen mytologian, viikinkin mytologian mukaan maailma syntyi ymir-jääjättiläisen ruumiista.

Millainen näkemys maailman synnystä antiikin kreikan mytologiassa on? Entäs vanhemmat mytologiat, miten maailma syntyi sumerilaisten taikauskon mukaan? Roomalaisten näkemys maailman synnystä lienee läheistä sukua antiikin kreikan uskomuksiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu