Miten oli mahdollista että britit hallitsivat "puolta maailmaa" armeijalla kun saivat melkein joka taistelussa selkäänsä? Molemmissa maailmansodissa britit saivat turpaansa huonommin varutetuilta japanilaislta ja tuskinpa olisi ollut mitään jakoa saksalaisia vastaan ilman liittolaisia.
Missä vaiheessa alkoi menemään pieleen kun armeija päässi rapistumaan?
Missä vaiheessa alkoi menemään pieleen kun armeija päässi rapistumaan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Iso-Britanniassa siirryttiin ensimmäisenä feodaalisesta tuotantotavasta kapitalistiseen tuotantotapaan, maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan. Siitä britit saivat kilpailuedun muihin imperialistisiin suurvaltoihin nähden.
maailmansota esimerkkisi kuvasi hyvin brittien menestystä. He olivat politiikassa ja littoutumisessa taitavia. Tämä on suuri syy myös siihen, että he menestyivät ja olivat lopulta voittajia molemmissa maailmansodissa. vastakkainen esimerkki on Saksa, joka hävisi molemmat maailmansodat, eikä koskaan pystynyt hankkimaan samanlaista imperiumia kuin muut Euroopan suurvallat. Heillä ei ollut kykyä liittoutua ja tehdä poliittisesti järkeviä ratkaisuja. Heidän käsityksensä politiikasta oli karrikoidusti vain hyökätä naapurin kimppuun ja ryöstää se. Näin ei hallita kuin parhaimmillaan omaa maata.
Ei ole mikään konsti hyökätä naapuriensa kimppuun ja saada ne hetkeksi polvilleen, mutta taitoa vaaditaan sodan voittamiseen tai imperiumin rakentamiseen. Tähän ei Saksalla ole ollut kykyä.
katsoa hieman karttakirjaa ennenkun alkaa vertailemaan Saksaa ja Englantia keskenään. Sattuneista syystä Saksa on joutunut satsaamaan teollisuuteen enemmän kuin siirtomaihin. Kyllä Englanti olisi ollut monta kertaa kusessa jos sillä ei olisi pienimmillään n. 40 km leveää "rajajokea".
Kartan katsominen ei tässä auta. Teollistuminen oli Englannissa voimakkaampaa kuin Saksassa samanaikaisesti sen rakentaessa imperiumiaan. Euroopan mannermaan suuret ja pienemmätkin kansat hankkivat 1700-1800 -luvuilla siisrtomaita, mutta Saksa ei tähän ei ymmärrettävästi kyennyt. Heidän aikansa meni lähinnä vuosituhantisen perinteen mukaisesti keskinäiseen sotimiseen. Kansa ei onnistunut muodostamaan yhtenäistä valtiota. Naapurimaista esimerkiksi Ranska hankki siiromaita ilman, että he olisivat olleet minkään kanaalin takana tai Hollanti, Espanja tai Portugali.
On totta, että Englantia auttoi Kanaali. Englannin ei tarvinnut varautua keskisen Euroopan jatkuviin saksalaissotiin niin paljoa kuin Manner-Euroopan kansojen.
Ei se ihan noin ole, Euroopassa syntyi väestöräjähdys kun siirtomaista tuli uusia viljelykasveja ja teollistuminen nosti yleistä tuottavuutta, tämä väestöräjähdys tapahtui eri maissa vähän eri aikaan.
Ensiksi se syntyi Espanjassa ja Portugalissa, jotka olikin johtavia siirtomaaisäntiä aluksi, sitten se saavutti Ranskan, Englannin ja Hollannin, joiden rooli kasvoi tämän seurauksena ja myös siirtomaita alkoi siirtyä niiden haltuun.
Kun väestöräjähdys alkoi Saksassa ja Italiassa, niin siirtomaat oli jo jaettu, samajuttu Puolan ja Itä-euroopan kanssa, vain Venäjä purki väestöräjähdyksensä kohti Siperiaa ja muuta Aaasia.
Eri maat purki ja käsitteli tätä liika väestö-ongelmaa erilailla, toiset satsasi siirtomaihin ja rakensi rakenteita, joilla siirtomaat ja isäntmaa muodostivat yhden talousalueen, näin toimi mm Britannia.
Rnaskassa väestöräjähdys käynnisti vallankumouksen, jonka seurauksena napoleon pyyhki armeijoineen yli Euroopan.
Saksassa tämä väestöräjähdys tuli yli sata vuotta myöhemmin ja silloin kaikki siirtomaat oli jo jaettu, jolloin valtio valitsi suunnaksi teollistamisen.
Tästä on erittäin hyvä artikkeli kirjoitettu, siinä kuvaillaan miten perunan viljelyn eteneminen ja väestöräjähdys Euroopassa kulki käsikädessä, peruna oli se kasvi joka mullisti maanosan.
Uusien teknologioiden ja uusien viljelykasvien leviäminen on tosiaan aina historiassa vaikuttanut kansojen kehitykseen. Kysymys onkin siitä, että toiset kansat ovat ottaneet uudet viljelykasvit tai teknologiat muita aiemmin käyttöönsä ja näin aiheuttaneet mahdollistaneet suuremman väestön määrän. Tämä taas on mahdollistanuta ja myös aiheuttanut paineita tuottavampaan teknologiaan ja uusien alueiden asuttamiseen sekä entistä tehokkaampaan maanviljelykseen. Kuten sanoit, Saksassa tämä kaikki tapahtui monia muita Euroopan suuria kansoja hitaammin. Tottakai kehitys lopulta Saksaankin saapui. Mitään maantieteellistä estettä sen aiemmalle leviämiselle ei ollut. Esteet lienevät olleen Saksan sisäiseen poliittiseen ja henkiseen kulttuuriin liittyviä.
Muuten, tuosta perunasta vielä. Tiesitkö, että peruna tuli Ranskaan nimenomaan Saksan kautta? Seitsenvuotisen sodan aikana Saksassa sotavankina ollut muuan Parmantier (jos en nyt muista nimeä väärin) toi perunanviljelyn Ranskaan. Saksasta ja tarkemmin Pommerista johtuu jopa ranskankielen perunaa tarkoittava sana 'pommes'.
En tiennyt tuota enkä oikein usko, sillä Ranskassa väestöräjähdys tapahtui melkein sata vuotta ennenkuin Saksassa ja jopa ennen Britanniassa, jossa sekin tuli vähän myöhemmin, Napoleonin sotien aikaan joka kolmas Eurooppalainen oli Ranskalainen ja Ranskalaisia oli viisi kertaa enempi kuin väkiluku Englannissa.
Tämä suuri väestöpotentiaali aiheutti vallankumouksen ja lopulta myös Napoleonin valtaannousun, muualla Euroopassa hulinointi alkoi noin 50 vuotta myöhemmin ja nimenomaan perunaa pidetään tämän väestöräjähdyksen aiheuttajana, ainakin sen artikkelin mukaan.
Itseasiassa Espanja oli ennen Ranskaa se valtio, jossa tapahtui tämä väestöräjähdys ja Espanjahan operoi silloi joka puolella Eurooppaa.
Saksassa sama tapahtui myöhemmin kuin Ranskassa mutta melkein sata vuotta ennenkuin se tapahtui Itä-euroopassa, jossa se tapahtui vasta 1800 luvun lopulla, tämä sama väestöräjähdys kaatoi kyllä nämäkin imperiumit ja sytytti vallankumouksen niissä 1900 luvun alussa ( Venäjä ).
Itseasiassa tämä ilmiö näkyy erittäin hyvin myös USA:n väestötilastoissa, siirtolaisia tulia aina eniten niistä valtioista ja alueista jossa oli menossa tämä väestöräjähdys, ensin väkeä tuli Espanjasta, Englannista, Ranskasta ja Hollannista, myöhemmin sitten Saksasta, Irlannista ja Etelä-euroopasta, sitten oli vuorossa Itä-eurooppa ja Skandinavia, viimeksi mukaan tuli sitten Venäjä ja sen entiset alusmaat ( Suomi ), jossa väestöräjähdys tapahtui viimeksi.
Laitan tähän lainauksen englanninkielisestä Wikipediasta. En nyt kiireessä hae parempaa lähdettä, jos et usko tuota, löydät vakuuttavemmat lähteet helposti itsekin.:
Antoine-Augustin Parmentier (Montdidier August 12, 1737 – December 13, 1813) is remembered as a vocal promoter of the potato as a food source (for humans) in France and throughout Europe. However, this was not his only contribution to nutrition and health; he was responsible for the first mandatory smallpox vaccination campaign (under Napoleon starting in 1805, when he was Inspector-General of the Health Service), he was a pioneer in the extraction of sugar from sugar beets, he founded a school of breadmaking, and he studied methods of conserving food, including refrigeration.
While serving as an army pharmacist for France in the Seven Years' War, he was captured by the Prussians, and in prison in Prussia was faced with eating potatoes, known to the French only as hog feed. The potato had been introduced to Europe as early as 1640, but (outside of Ireland) was usually used for animal feed. King Frederick II of Prussia had required peasants to cultivate the plants under severe penalties and had provided them cuttings. In 1748 the French Parliament had actually forbidden the cultivation of the potato (on the ground that it was thought to cause leprosy among other things), and this law remained on the books in Parmentier's time.
Demograafiset tietosi pitävät käsittääkseni paikkansa. Väetö kasvaa uusien teknologioiden myötä. Aikanaan maatalouteen siirtyminen aiheutti väestön räjähdysmäisen kasvun ja myöhemmin sama tapahtui teollistumisen myötä. Minusta sinulla ovat syy ja seuraussuhteet sekaisin. Jos teollistuminen tapahtuu myöhässä, myös väetöräjähdys tapahtuu myöhemmin.
Ehkä, mutta väestöräjähdys Euroopassa eteni juuri noin ja se on erilallaisista krikonkirjoista sun muista luetteloista todennettavissa, Ranskalaisten suuri rooli 1700 luvun lopulla perustui juuri suureen väkimäärään, myöhemmin kun naapureiden väkimäärät saavutti Ranskan, niin Ranskan keskeinen asema heikkeni politiikassa.
Nykyäänhän Britannian ja Ranskan väkiluvun on tasoissa ja Saksan mennyt Ranskan edelle selkeästi, 1700 luvulla Ranskalaisia oli moninkertaisesti Britteihin nähden ja huomattavasti enempi kuin Saksalaisia, koska näissä maissa väestöräjähdys tapahtui myöhemmin, vaikka teollistumisessa edellinen oli Ranskaaa paljon edellä.
Ilmiötä on selitetty perunan leviämisellä, se että onko se todellinen syy vai ei, niin on kai osittain tulkitsijasta kiinni ....
ole kanaalista vaan saksan sijainnista yleensä. Jos saksa olisi lähtenyt siirtomaa politiikkaan mukaan, muut olisivat plokanneet helposti Saksan. Ja Hollanti valtiona kokonsa puolesta ei varmaankaan aiheuttanut muille minkäänlaista sotilaallista uhkaa, kuten saksa. Kyllähän se molemmissa maailmasodissa nähtiin kuinka käy kun ei hallitse meriä, ja sehän ei ole saksalaisten vika, vaan valtion sijainnin.
Oikeastaan homma meni kiville jo 1800 luvun lopulla, Britit koulutti parhaista pojistaan tilanherroja ja virkamiehiä siirtomaihin ja vaikka maa oli teollisen vallankumouksen kehto, niin teknikka ja insinööriopiskelu tapahtui yksityisissä kouluissa omalla rahalla, no tästä tietenkin seurasi että tekninen kehitys ei ollut se ala mihin kaikista kyvykkäimmät hakeutui, vaan ainoastaan ne joilla oli varaa siihen.
Saksa ja Japani toimi päinvastoin, yhteiskunta alkoi jo 1800 luvun lopulla kouluttaa teknistä henkilökuntaa ja myös insinöörejä, tämä antoi mahdollisuuden kyvyikkäille mutta köyhille ihmisille nousta yhteiskunnassa eteenpäin, kun Saksassa nämä lahjakkaimmat lähti inisnööreiksi niin Britanniassa ne lähti siirtomaihin viljelmään banaaneja tai kahvia.
Tästä myös seurasi, että Saksasta tuli erillaisia teknisiä innovaatioita yhä enempi, tavallaan kehitys ruokki itseään ja samalla nämä uudet tekniset yritykset loivat myös uusia markkinoita teknisille tuotteille.
Saksan tekninen etumatka ja kyvykkyys ei perustu geeneihin tai Saksalaisen rodun paremmuuteen, kuten monet kuvittelevat, vaan siihen, että yhteiskunta on poliittisilla päätöksillä suunannut kehitystä tekniselle puolen ja luonut mahdollisuuksia sille puolen, eli vauhdittanut kehitystä moneen otteeseen.
Britit keskittyi siirtomaiden hallintaan ja lopulta epäonnistuivat siinäkin ...
ja merenkulun varassa. Suuri apu oli vahvasta laivastosta, joka hallitsi maailman meriä 1600-luvulta 1.MS:an.
Maa-armeija oli briteillä pieni ja yleinen asevelvollisuus oli vain maailmansotien aikoina. Nehän juuri johtivat imperiumin häviöön.
Siinä vaiheessa, kun hyökkäys Venäjälle alkoi Englannilla oli vähän kouliintuneita sotilaita, 200 tykkiä ja 50 panssarivaunua eikä maihinnousua uskallettu tehdä sinne.
Sen sijaan, että ihmeteltäisiin ainoastaan Britannian maailmanvallan laajuutta, voi yhtä hyvin ihmetellä englantilaisten elintasoa ja taloudenpitoa. Karuilla koleilla Pohjois Atlantin pienillä saarilla asustelee viisikymmentämiljoonaa ihmistä ilman luonnonvaroja ja suuria viljelymaita. Mutta he ovat säilyttäneet ajoittaisista takapakeista huolimatta elintasonsa maailman teollisuusmaiden ykkösrivissä, edelleen pitkälti hallitsevat Euroopan pankkimaailmaa, j.n.e.
Briteissä on jotain taitavuutta, jolla he kompensoivat handicappinsä.
Riippuu vähän mihin vertaa, niillähän on pohjana siirtomaavalta-aikana luotu yritysverkosto, joka hallitsee maailmalla kaivos- ja energiateollisuutta, sekä valtavasti muuta maailmanlaajuista teollisuutta, sekä kauppaa.
Tämän lisäksi maa soveltuu mm. maatalouteen erittäin hyvin, täysin lumettomat talvet ja valtava sademäärä, joka takaa melkein ympärivuotisen kasvun, vain Irlannilla on paremmat maat ja mannut.
Ympäröivät merialueet sattuvat olemaan myös yksi maailman kalaisimmista alueista johtuen merivirroista ( Golff virta ), sekä mataluudesta, joka on Pohjanmeren etu.
Itseasiassa Britannia on jämähtänyt historiaan, taantunut muuhun Eurooppaan verrattaessa ja jos katsotaan esim. pankkijärjestelmää, niin se ei todellakaan ole tätä päivää, jos rahaa pankista toiseen siirretään vielä kiikuttamalla shkekkejä edestakaisin, kun muualla maailmassa operoidaan netin kautta aina.