Mummoni on puilla paljailla kun möi tavaraa kirkko ja kaupunki lehden ostofirmalle. Tuli kolme isoa miestä ja rupesi käymään kaappeja läpi. Veivat kaiken arvokkaan, kristallit, hopeat, peilipiirongin parin vuosisadan takaa. Saldo mummolle? 400e
Kun soitin firmaan kyselivät kuitista. Kuitissa oli toisen firman nimi, vaikka oikein hyvin muistivat kenestä ja mistä tavaroista puhun.
Kun soitin firmaan kyselivät kuitista. Kuitissa oli toisen firman nimi, vaikka oikein hyvin muistivat kenestä ja mistä tavaroista puhun.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä kaikki osto-ja myyntifirmat neuvottelevat sen ostohinnan- ovat varmasti sanoneet mummolle, että maksavat sen 400:- tavaroista ota tai jätä. Ja mummosi on kauppaan suostunut. Miksi se siinua vaivaa - eiväthän ne sinun tavaroita olleet?
Kuitissa voi olla sivutoiminimi - niitäkin kun voi olla useampia.
Sinua taitaa vain harmittaa kun et itse saanut ilmaiseksi piironkeja.
Ihan normaalia käytäntöä tuo on - ostofirma ostaa tavaroita tietenkin mahdollisimman halvalla koska kulut ovat kovat. Eteenpäin myyminen kun vie aikaa ja varastotilaa eikä se ole ilmaista.
Kateellisuus on kamala taiti varsinkin silloin, kun toisen omaisuudesta on kysymys. Ihan rehellistä kauppaahan tuossa on tehty ja mummosi sai vielä kaupan päälle asunnon tilavammmaksi - pelkkä muuttokin olisi tullut maksamaan enemmän ja nyt mummo sai vielä rahaakin.
Tavarat menivat alihintaan ja, että kyselemättä mennään vanhemman ihmisen kaapeille on moukkamaista. "Ota tai jätä"-myyntimentaliteetti kuulostaa muutenkin hyvin arveluttavalta. Olisi eri asia, jos vanhuksella olisi joku mukana, eikä tarvistse kolmen hämärän korston kanssa, jotka saivat hänet tuntemaan itsensä uhatuksi, vääntää siitä ottaa vai jättääkö. Ei paljoa taidettu jättää miettimisaikaa, vai? Tuliko tarkistettua, ettei mummolla ole edunvalvojaa?
Tavaran oikea hinta on juuri se , mitä siitä suostutaan maksamaan - ei siis alkuperäinen hankintahinta ( joka voi olla alhaisempikin) eikä muistoarvohinta ( joka voi olla täysin kohtuuton). Pitää sitten itse myydä jokainen tavara erikseen - ilmoiteltella, hinnoitella, tinkiä, varastoida jne.
Tällaisiin ahneisiin omaisiin törmää kaupan alalla aina silloin tällöin - mummon suvussa kulkenut isoisän tekemä perunakappa onkin yhtäkkiä kullan arvoinen, vaikka joka kylän torpassa näitä kappoja homehtuu vintillä tai entisen navetan perukoilla useampiakin. Automaattisesti luullaan, että jos esine on vanha on se myöskin arvokas.
Itse olen sitä mieltä, että jos myyn omaisuuttani niin sitten myyn sitä itselleni sopivaan hintaan - ei siinä tarivtse omaisten tulla jälkeenpäin itkemään kuinka halvalla annoin mennä mummon kummin kaiman pojan veistämän puuveneen joka olisi niin ihanasti sopinut lapsenlapsen leikkimökin koristuksena. Olisi se sukulainen voinut sen ihan itsekin ostaa sopivalla rahalla eikä odottaa, että joskus sen ilmaiseksi saisi itselleen.
Maailma on roinaa pullollaan - jos piirongin myynti niin ottaa kupoliin niin siitä vaan etsimään ja rahalla ostamaan samanmoista.
Ja muuten - jos mummo oli oikeustoimikelpoinen niin kaipa voi omaisuudestaan päättää ihan itse ilman ahneiden sukulaisten mukanaoloa.
Nämä osto-ja myyntifirmat ovat olemassa voitontreon vuoksi - ostetaan halvalla ja myydään kalliilla ja erotuksesta sitten maksetaan hakukulut, autot, varastokulut jne.
Moni onneton kun luulee, että kauppojen hinnat ovat juuri niitä joiden perusteella se oma kristallivaasi hinnoitellaan - jos se kaupassa maksaa 100:- niin kyllähän sitten se ostajakin joutuu vähintään sen maksamaan. Tosiasiassa hinta pyörisi tuossa 20 -30 euron nurkilla.
Ja ei - enpä ole osto-ja myyntifirman omistaja tai edustaja.