Paitaostoksilla

kävin päivällä tekemässä kansalaisvelvollisuuttani eli kuluttamassa rahojani. Ajattelin että koska me suomalaiset käytetään niin vähän rahaa vaateostoksiin vuodessa että pitää oikein hävetä eurooppalaisten kolleekojen seurassa, niin meninpä vaatekauppaan. voi herra kristus mitä rääsyjä ja rytkyjä siellä näinkään.Eihän sellaisia voi minun kaltaiseni kultturelli ja ylisivistynyt päällensä laittaa. Varsinkaan kun olen laatutietoinen. Paidat joita tarjolla oli olivat jonkun urpån suunnittelemia, ja tanelin kauppaansa valitsemia, valmistusmaa oli joku ho chi minh, ja kun sitten ajattelee että miltä ne näyttäisivät tälläisen pellen päällä niin voi herran pieksut!
mut hintaa oli silti vvvvoi mahoton vähintään 19 euroa jostain riisiviljelijän työpaidasta. Valmistuskustannus varmaan jotain 40 senttiä... . että ihan järkytyin. ei ole ihme ettei täällä kotomaassa myydä vaatteita kun ne ovat nooin järkyttäviä.
Luulin pukeutuneeni johonkin hikiseen räsymattoon mutta huomasinpa että olisin voinut kiskaista paidan päältäni ja laittaa kaupan naulakkoon, hintalapulla 60 euroa heh heh....
en ole vieläkään toipunut tästä kauppareissusta, palasin alkon kautta siellä sentään saa vielä rahalleen vastinetta.
suunniitelen nyt oman vaatefirman perustamista jotta kansalla olisi edes jotain säädyllistä päällensäpantavaa.
2122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hitsi joko ne kaikki paidat muutunu pullon näköseksi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_32301 kirjoitti:

kävin päivällä tekemässä kansalaisvelvollisuuttani eli kuluttamassa rahojani. Ajattelin että koska me suomalaiset käytetään niin vähän rahaa vaateostoksiin vuodessa että pitää oikein hävetä eurooppalaisten kolleekojen seurassa, niin meninpä vaatekauppaan. voi herra kristus mitä rääsyjä ja rytkyjä siellä näinkään.Eihän sellaisia voi minun kaltaiseni kultturelli ja ylisivistynyt päällensä laittaa. Varsinkaan kun olen laatutietoinen. Paidat joita tarjolla oli olivat jonkun urpån suunnittelemia, ja tanelin kauppaansa valitsemia, valmistusmaa oli joku ho chi minh, ja kun sitten ajattelee että miltä ne näyttäisivät tälläisen pellen päällä niin voi herran pieksut!
mut hintaa oli silti vvvvoi mahoton vähintään 19 euroa jostain riisiviljelijän työpaidasta. Valmistuskustannus varmaan jotain 40 senttiä... . että ihan järkytyin. ei ole ihme ettei täällä kotomaassa myydä vaatteita kun ne ovat nooin järkyttäviä.
Luulin pukeutuneeni johonkin hikiseen räsymattoon mutta huomasinpa että olisin voinut kiskaista paidan päältäni ja laittaa kaupan naulakkoon, hintalapulla 60 euroa heh heh....
en ole vieläkään toipunut tästä kauppareissusta, palasin alkon kautta siellä sentään saa vielä rahalleen vastinetta.
suunniitelen nyt oman vaatefirman perustamista jotta kansalla olisi edes jotain säädyllistä päällensäpantavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu