Ajelin Haukiputaalta Kelloa kohti klo 00:30 ja huomasin kaakossa (tarkistin) taivaalla ikäänkuin tähden. Arvioisin että n.20 asteen korkeudella jos horisontti olisi 0, ja suoraan ylöspäin olisi 90 astetta. Ajoin siinä menemään ja sitten se himmeni ja hävisi. N. 10 sekunnin kuluttua se tuli uudestaan näkyviin samassa kohdassa. Lähdin ajamaan sitten Pateniemeä kohti että tarkkailen valoa. Se paloi aina noin 20-30 sekuntia kunnes hävisi, ilmestyyen samaan kohtaan uudestaan. Jäin sitten moottoritien ylittävän sillan päälle katsomaan sitä, se oli himmeämpi. Se hävisi n. 40 sekunniksi (laskin), jonka jälkeen ilmestyi taas ehkä 20 sekunniksi. Kyllästyin sitten katsomaan sitä kun väsytti. Mikä lie tähti ollut tai avaruusasema siellä kääntyilee.
Jos joku tietää paremmin niin kertoo ystävällisesti, kiitos.
Jos joku tietää paremmin niin kertoo ystävällisesti, kiitos.
Vastaukset 11
Vanhimmat
persereikä!! Kyseinen valoilmiö on mitä ilmeisimmin ollut sykkivä tähti eli surkastuva pena.
oli :)
tää oli sen amerikkalais astronautin työkalupakki joka sen löysi saa pitää
Asun rajakylässä ja minäki näin "tähden" taivaalla tuohon aikaan, ajattelin että joko nyt näkyy jo tähtiä taivaalla, sillä niitä ei kyllä ollut kuin tämä yksi, en sen kummemmin sitä seurannut, tähdeksi sen luulen olleen.
rosvoamassa jotain kun niin myöhään ajattelit, lopeta kuitenkin se juopottelu ja pillereiden syönti kun näet jo kuvitteellisia tähtiä taivaalla.
Yksinäinen tähti jonka edestä on mennyt pilviä.
Jos joku esittää asiallisen kommentin täällä, niin vastaukseksi saa pelkkää paskaa monenlaiselta idiootilta, joilla ei päässä liiku mikään. Korkeintaan kusi lainehtii ääriään myöten täynnä.
Onko täällä pohjoisessa aina tällaista ja kaikki tällaisia loosereita??
että virtsaan housuun kun näen kuun!!
Hanki sinäkin *kusiluistimet* niin onnistuu tän foorumin lukeminen.
kansainvälinen avaruusasema ISS (vai mikäs se nyt olikaan nimeltänsä). Muistelen jostain lukeneeni, että voi näkyä kirkkaampana, kuin kuu aurinkopeiliensä vuoksi. Tietysti on pienempi kohde kuin kuu, mutta kirkkaampi vain joissain tilanteissa.
se on ollut jupiter