Tietääkseni olen ollut aina uskossa, sillä en muista päivääkään, jolloin en olisi ollut uskossa. Tulinko uskoon jo äitini kohdussa, eli joko äidin kohdussa voi saada uskonlahjan?
Aina
uskossa.
251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Evankeliumin tai todistuksen Jeesuksesta? Raamattuun on kirjoitettu:
´Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!" Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?" Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.´
Paavali kysyi Raamatussa väkeviltä:
´Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella". Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen". Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.´
Onko uskoasi seuranneet myös nuo Raamattuun kirjoitetut merkit?
Jeesuksesta ja käviköhän minulle, kuin kävi Johannes Kastajalle, joka hypähti äitinsä kohdussa, kun Herra tuli äitinsä kohdussa häntä lähelle.
Tosin Jumala kutsui minut uskomaan Jeesukseen, eli Jumalan Sanaan, eikä antanut minun jäädä siihen uskoon, jossa olin. Merkit ovat seuranneet uskoani uudestisyntymisestäni lähtien, vaikka olen "vain lapsena kastettu."
Jumala nimittäin kastoi minut Itse, kun olin tullut tuntemaan Jumalan Sanan, Jeesuksen ja antanut sinettini siitä, että Jumala on totinen Jumala.