Jesaja 45:
21. Ilmoittakaa ja esiin tuokaa - neuvotelkoot keskenänsä - kuka on tämän julistanut hamasta muinaisuudesta, aikoja sitten ilmoittanut? Enkö minä, Herra! Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa; ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta kuin minä.
22. Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.
23. Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman.
Fil 2:
9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Jesajan 45:n, ja jakeen 23 sanat ja Fil 2:n ja 10 jakeen sanat huomioi. Mitä ne kertoo Jeesuksesta?

Vastaukset 8
Vanhimmat
"1.Korinttolaiskirje:
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
No niinhän tuo näkyy olevan.
>>No.
Kirjoittanut: katotaan. / Tänään / klo 13:49
"1.Korinttolaiskirje:
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."
No niinhän tuo näkyy olevan.
jos ei ymmärrä lukemaansa.
"15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa."
>>>Siltähän se
Kirjoittanut: näyttää. / 1.8.09 / klo 15:22
jos ei ymmärrä lukemaansa.
"15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on
Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman
Tarkoitatko että Jeesus oli Jumala ja hänet korotettiin tuossa Jehovaakin korkeammalle? Se ei kuulkaas hullut hellarit käy päinsä.
>>>vai
Kirjoittanut: niin, / 1.8.09 / klo 15:38
Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman
Tarkoitatko että Jeesus oli Jumala ja hänet korotettiin tuossa Jehovaakin korkeammalle? Se ei kuulkaas hullut hellarit käy päinsä.
"Tarkoitatko että Jeesus oli Jumala ja hänet korotettiin tuossa Jehovaakin korkeammalle? Se ei kuulkaas hullut hellarit käy päinsä."
Raamattu opettaa että meidän tulee katsoa Kristukseen Jumala Jehovana saadaksemme pelastuksen. Emme saa syntejämme anteeksi yrittämällä läpäistä koetta jossa Adam epäonnistui, emmekä pysymällä "rehellisinä" (Vartiotorni 15.8.56 )
”Uskonto, joka opettaa valheita, ei voi olla tosi uskonto.” (Vartiotorni 1. joulukuuta 1991 sivu 7)
Nopeasti luettuna näyttäisi siltä, että Jumala on antanut Jeesukselle sellaisen aseman, että porukan olisi hyvä suorittaa aamujumppaa jalkojensa kanssa. Jotenkin tuo vanha käskevä nöyryyttävä teksti suhteessa tuon maan historiaan, tökkii aika pahasti....
Aihe sinänsä on, että joillakin persoonilla on tarve korotella nimiä ja persoonia toisten yläpuolelle ja näyttävät sitä pitävän kovin tärkeänä pointtina ja jos tämä tapahtuu tuolla näkymättömissä, niin herää epäilys, mistä porukasta oikein on kysymys, etenkin, kun miettii, mitä rakkaus saa aikaan ja miten silloin suhtautuu toiseen persoonaan, onko enää halua korotella ja painella alas persoonia sen mukaan, tekeekö joku niin tai näin.
Puhutaan taivaan isästä, ehkä sen vuoksi, kun ihminen mieltää isäkäsitteen suhteessa omaan isäänsä. Isäni valitettavasti korosti aikoinaan asemaansa (ei Jehovan todistaja) hieman epäoikeudenmukaisesti, se ei lisännyt rakkautta ja kunnioitusta häntä kohtaan, vaan se, että hän joskus toimi selkeän rakkaudellisesti toisia ja tietysti minua, omaa lastaan kohtaan.
Nämä aseman toitottojat, ovat he sitten täällä Telluksella tai sitten jossain muualla, asettavat kyseenalaiseksi omalla kohdallani koko rakkauden käsitteen heidän kohdallaan. Tekijänoikeus, copyright, heillä voi olla, mutta sillä nojalla minun rakkauteni ei vielä herää, sen enempää, kuin haluan rakastaa patenttitoimistoa, jolla kieltämättä on valtaa, mutta ei se minua kiinnosta, kellä on valtaa listiä minut, jos en toimi hänen halujensa mukaisesti.
Kun ihmistä aikansa peloittelee kuolemalla ja porkkanoi ikuisella elämällä, sitä alkaa väsyä koko touhuun ja toteaa: Jos teille on niin kovin tärkeää kuka on kuka, niin ehkä on parempi, että en tule väliin sotkemaan teidän valta-asemianne, tehkää hyvin HERRA Jeesus ja HERRA Jehova...ja oliko tässä joitakin muita kuninkaita vielä, joille täytyy polvistua, alkaa jalat väsyä...haluasin mieluummin kivuttoman kuoleman, mutta jos on kysymyksessä rae, niin mieluummin sitten sieltä isommasta päästä, ettei jää kauan aikaa kitumaan.
Aivan eri asia on sitten rakkaus ja rakkaus totuuteen. Siihen voi liittyä persoonia, tai olla liittymättä, mutta minun uskoni mukaan rakkaus ei tee persoonista numeroa, koska se on yksinkertaisesti tarpeetonta ja todellisuudessa rakkaudetonta. Rakkaudessa persoonat ovat samalla viivalla, kaikki. Tietämyksessä valitettavan eri viivalla. Mielenkiintoista olisi tietää, miksi Jumala katsoi parhaaksi esitellä itsensä ihmisten vajavaisen kapasiteetin kautta, jos näin on tapahtunut, etenkin, kun välimeren ihmiset ovat tuntuneet kirjoitusten perusteella niin kiukkuisilta ja riidanhaluisilta ja alistajilta, että tulee hieman paha olo, kun ajatus heissä hetken ajatus viivähtää.
Paavali kirjeidensä perusteella edustaa sellaista persoonaa fariseustaustoineen (halu olla fariseus jossakin elämänsä vaiheessa, kertoo minulle jo selvää kieltä ihmisen haluista ja ajattelumallista) ja monimutkaisine kielenkäyttöineen, että en jaksa uskoa, että olisin viihtynyt hänen seurassaan kovin mielelläni. Johannes taisi tulisieluisena tapauksena olla ihan jees...Jeesuskin taisi vähän enemmän tykätä hänestä...onkohan Johanneksella taivaassa vähän parempi paikka, niinkuin hän halusi veljensä kanssa? Tuskin, kun muistaa Jeesuksen sanat heille. Paavalin sanat, joita lainaat, niin hän oli entinen juutalainen fariseus ja se valitettavasti näkyy vahvasti hänen jutuissaan, halusi hän sitä tai ei...parhaansa hän varmaan yritti....toivottavasti.
Tulikohan selväksi, että minua v-..t.aa tämä persoonien ylistäminen, koska se tuntuu niin saatanalliselta.