Miten te kestätte

itsekin uumoillut. Kyllin vanhaksi kun elää, niin ei tautejakaan enää jaksa niin pelätä - ei ainakaan jos on dementoitunut. Saas nähdä miten tässä vielä käy...

HamiN50v kirjoitti:

itsekin uumoillut. Kyllin vanhaksi kun elää, niin ei tautejakaan enää jaksa niin pelätä - ei ainakaan jos on dementoitunut. Saas nähdä miten tässä vielä käy...

informatiivisesta puolesta huolen....mikäli satun enää muistamaan. Olkaa huoleti.

t.Pimu

Iltaa pohojanmaalta.
Jokaasen ihimisen mieli kaipaa, yks yhyreenlaasta hyvää ja toinen toisenlaasta.
Mitä sitten ku he saavat sen mitä kaipaavat? Useemmiten pettymyksen. Ja taas he alakaavat kaipaamahan, jälleen pettyäkseen. Ihiminen on sellaanen niinkuun ennenaikahan sanottihin notta:"ku papiin säkki"
Kyllä se aika kuluu yksinki. Yksinhan minäkin oon, ollu jo toistakymmentä vuotta.
Akkaa ny ei oo, mutta trenkääkö sitä ihimisen aina kaikkia hyvää elämässään saarakaan.
En oo kyllä ettinykään, eikä kukaan oo tullu ittiänsä tyrkyttämähänkään. Ja niinkin se on jotta jokaasen hyvä ei oo yhyreenlaanen.
Sitä on vaikka minkälaasta kynsienlakkaajaa liikeellä nykyysin, niistä tierä. Sikaa säkiis. Kyllä mun ainakin sen likaan kans pitääs vähintäänkin naimisiis olla ennen ku rupiaasin erees kunnolla seurustelemahan.
Yhtäkyytiähän noon nua ihimiset eroamas, pikkuusenkaan jos karva kääntyy ristihin niin heti tavaroota muovipussihin ja eriilleensä. Mitä elämää se sellaanen on, ku reilu riiteleminkin on jo epänormaalia. Täs ku itte kysyy ja itte vastaa niin ei kukaan pahoota mieltänsä. "Huoleton on hevooseton poika"
terv. kaipaava seppä ja Tiitu pikkuunen

seppäpohojanmaalta kirjoitti:

Iltaa pohojanmaalta.
Jokaasen ihimisen mieli kaipaa, yks yhyreenlaasta hyvää ja toinen toisenlaasta.
Mitä sitten ku he saavat sen mitä kaipaavat? Useemmiten pettymyksen. Ja taas he alakaavat kaipaamahan, jälleen pettyäkseen. Ihiminen on sellaanen niinkuun ennenaikahan sanottihin notta:"ku papiin säkki"
Kyllä se aika kuluu yksinki. Yksinhan minäkin oon, ollu jo toistakymmentä vuotta.
Akkaa ny ei oo, mutta trenkääkö sitä ihimisen aina kaikkia hyvää elämässään saarakaan.
En oo kyllä ettinykään, eikä kukaan oo tullu ittiänsä tyrkyttämähänkään. Ja niinkin se on jotta jokaasen hyvä ei oo yhyreenlaanen.
Sitä on vaikka minkälaasta kynsienlakkaajaa liikeellä nykyysin, niistä tierä. Sikaa säkiis. Kyllä mun ainakin sen likaan kans pitääs vähintäänkin naimisiis olla ennen ku rupiaasin erees kunnolla seurustelemahan.
Yhtäkyytiähän noon nua ihimiset eroamas, pikkuusenkaan jos karva kääntyy ristihin niin heti tavaroota muovipussihin ja eriilleensä. Mitä elämää se sellaanen on, ku reilu riiteleminkin on jo epänormaalia. Täs ku itte kysyy ja itte vastaa niin ei kukaan pahoota mieltänsä. "Huoleton on hevooseton poika"
terv. kaipaava seppä ja Tiitu pikkuunen

Lue lisää

kummiskin "kaipaava" he...

:)) voi Sinua seppäriepu..ja siun puheitasi..

Pirre* kirjoitti:

kummiskin "kaipaava" he...

:)) voi Sinua seppäriepu..ja siun puheitasi..

Kun tämä pohjanmaan seppä Tiitunsa kanssa on niin mukava kirjoittelemaan.

Ensimmäisessä osiossaan hän oli kaipaava ja toisessa sitten tyytyväinen.

Mutta aivan asiaa hän juttelee, sekä monen yksineläjän tuntemukset saa puettua sanoiksi just niinkuin ne ovat.

RIMMIR kirjoitti:

Kun tämä pohjanmaan seppä Tiitunsa kanssa on niin mukava kirjoittelemaan.

Ensimmäisessä osiossaan hän oli kaipaava ja toisessa sitten tyytyväinen.

Mutta aivan asiaa hän juttelee, sekä monen yksineläjän tuntemukset saa puettua sanoiksi just niinkuin ne ovat.

Lue lisää

Iltaa taas pohojanmaalta.
Ei niitä vaimoosiahenkiä niin vaan "oteta" niillä on tytöilläkin omatahtoo siihen asiahan ja minulla on melekehen aina rasvaaset kourat. Mennä sellaasilla ny käppäälemähän kenenkään leninginhelemoja, sais korvilleensa ja sitten oliis seppä heti aluustapitäin kikkiviaroolla ja normaali karanteeni päällä.
Tualla porstuan nurkalla seisoosin räystästipuus niskat koukuus ja tupahan ei uskaltaasi tulla.
Miten sitä sovintoakaan teherähän, oikeen enää muista, enkä sitä mistä ne tytööt tykkää.
Tällaasten ns. kynnyskysymysten ylitte ku pääsiski, ihan sanaan varsinaasees merkityksees ja jos oliiski sellaanen kiltinluontoonen ja kultaanen tyttöö, niin sitä niin varmaksi tierä vaikka hänelle oliiskin ihan oma paikkansa tällaasen mustan ölijykouraasen sepään syrämes. Tiitulle hän ny ainakin kelepaas ja voisin mäkin oppia. Aikaa ja tupakkia siinä siltä naiselta varmahan meniis oikeen kokojoukoon ennen ku oliisin sellaanen ihimiskelepoonen. Mutta onhan nuata alamanakaas päiviä ja uuren painavat ku entisestä sivut loppuu.
terv.
jotaan kaipaava seppä ja Tiitu kulta.

Ihan oikiashan sä Pupu siellä puskas oot.
Alakaa ny vanhoollaansa enää kuuntelemahan kenekään kitinöötä ja opettelemahan sen uuren ihimisen tapoja. Ei tuu kuuloonkaan ja mitään sellaasia yhyreen illan juttuja en huolis mistään hinnasta. Ravatkohon nua muut jos kiinnostaa, ettimäs uutta juhannusta kenekään hamehien alta. Voisin sanoa vielä palijon muutakin mutta jääköhön ny jotaan tietoa omaankin mielehen. Kaikkia trenkää hölöötellä aina äänehen.
terv. tyytyväänen seppä ja Tiitu kulta lakeurelta.

tyrkyllä, ei tansseissa eikä muuallakaan. Olin itse 30v. onneton aviovaimo, noo ehkä kymmenen ekaa ok. Viina ja vieraat naiset oli ukkoni heikkous, siihen ei auttanut edes no ei mikään, kuolema korjasi omansa ja PÄÄTIN, ei koskaan enää, kului muutama kuukausi siellä hautakummulla vieraillessani, yksin todella hukassa ja yksin. En muista alaikäisestäni kun yhden illan.... kun tulin itkien haudalta hän totesi kiroten ,,miksi menet sinne kun sulla on aina paha mieli kun tulet sieltä?? En osannut vastata. Pari viikkoa senjälkeen tapasin MIEHEN, miehen joka on kuin haave eletystä elämästä, kaikki on ennen elettyä ja tuttua, siihen loppui minun EI KOSKAAN, onneksi. varmaan hautakumpu olisi ollut osanani samana syksynä, ellei,,, elämä on kuitenkin iki.ihanaa...

kukakoon* kirjoitti:

tyrkyllä, ei tansseissa eikä muuallakaan. Olin itse 30v. onneton aviovaimo, noo ehkä kymmenen ekaa ok. Viina ja vieraat naiset oli ukkoni heikkous, siihen ei auttanut edes no ei mikään, kuolema korjasi omansa ja PÄÄTIN, ei koskaan enää, kului muutama kuukausi siellä hautakummulla vieraillessani, yksin todella hukassa ja yksin. En muista alaikäisestäni kun yhden illan.... kun tulin itkien haudalta hän totesi kiroten ,,miksi menet sinne kun sulla on aina paha mieli kun tulet sieltä?? En osannut vastata. Pari viikkoa senjälkeen tapasin MIEHEN, miehen joka on kuin haave eletystä elämästä, kaikki on ennen elettyä ja tuttua, siihen loppui minun EI KOSKAAN, onneksi. varmaan hautakumpu olisi ollut osanani samana syksynä, ellei,,, elämä on kuitenkin iki.ihanaa...

Lue lisää

Ihailtavan sinnikäs olet ollut elämässäsi ja paljon saanut pettymyksiä niellä. Olet varmasti onnesi ansainnut.

PupuPuskasta kirjoitti:

Ihailtavan sinnikäs olet ollut elämässäsi ja paljon saanut pettymyksiä niellä. Olet varmasti onnesi ansainnut.

sulle!!! En voi kirjoittaa alle lausetta "kel onni on hän onnen..." ja niin edelleen. Olen onnellinen ja tahtoisin kaikille samaa! En ikuna olisi uskonut.

kukakoon kirjoitti:

sulle!!! En voi kirjoittaa alle lausetta "kel onni on hän onnen..." ja niin edelleen. Olen onnellinen ja tahtoisin kaikille samaa! En ikuna olisi uskonut.

Sanotaanhan sitä myös jaetun ilon olevan kaksinkertainen ilo. Annat ehkä toivoa jollekulle onnettomalle. Silti, sitä mitä ei ole, ei voi ikävöidä.

seppäpohojanmaalta kirjoitti:

Ihan oikiashan sä Pupu siellä puskas oot.
Alakaa ny vanhoollaansa enää kuuntelemahan kenekään kitinöötä ja opettelemahan sen uuren ihimisen tapoja. Ei tuu kuuloonkaan ja mitään sellaasia yhyreen illan juttuja en huolis mistään hinnasta. Ravatkohon nua muut jos kiinnostaa, ettimäs uutta juhannusta kenekään hamehien alta. Voisin sanoa vielä palijon muutakin mutta jääköhön ny jotaan tietoa omaankin mielehen. Kaikkia trenkää hölöötellä aina äänehen.
terv. tyytyväänen seppä ja Tiitu kulta lakeurelta.

Lue lisää

tuohon samaan tyytyväisyyteen ja elämänviisaaseen asenteeseen kuin sinulla seppä on. Ehkä vielä pääsenkin. On ollut pari ikävää eroa ja sitten taas useampi hullaannuttanut rakkaus ja romanssi. Toisaalta sitä on paljon tasapainoisempi ja toimintakykyisempi ilman eroja ja surullisia rakkauksia. Muista suhdetyypeistä minä en mitään tiedäkään. Ehken ole kokeillutkaan...

juuri siitä venerannan vierestä ja ajattelin et tuolla se Pimu seilailee ja minkähänlaisella veneellä?

Vei pyöräni huoltoon Puotilan rannan puolelle ja jouduin jalkamieheks.
Että niitä ankeriaita...

vuosaarelainen kirjoitti:

juuri siitä venerannan vierestä ja ajattelin et tuolla se Pimu seilailee ja minkähänlaisella veneellä?

Vei pyöräni huoltoon Puotilan rannan puolelle ja jouduin jalkamieheks.
Että niitä ankeriaita...

Lue lisää

isommankin matkaveneen, jolla pääsisi pidemmälle, kovasti yritin keväällä miehelle puhua että, otetaan pankista nyt laina ja hankitaan kunnon vene...mutta, ei. Mies ei suostu...no, minun ei muuta kun tyytyminen pienemään veneeseen;) sellaiseen 3.75 cm avoveneeseen hitsi...mutta, pääse sillä tuonne lähisaariin edes, parempi sekin kuin ei mitään:))...Vuosaari muuten on upea kun katsoo mereltäpäin...pelkää vihreää vyöhykkettä koko saari. Tuo Kolumbuksen pilvenpiirtäjä tornitalo vaan rikkoo..vähän tuota siluettia...siitä en itse pidä, silmä ei totu;))..mutta, moni kokee sen positiivisena maamerkkinä;)) Asioilla aina kaksi puolta ellei enemmän...tuo venekerhon punainen mökki;)) niin siitä ollaan vitsiä heitetty ettei mitään sen kummoisempaa kesämökkiä tarvitse...metrolla kun mökille pääsee...joskus siellä mekin ollaan yövytty kun vuorotellen vahtivuorossa on oltu...mutta, ei enää vuosiin...

Puotila on minustakin ihan mukava mesta muutenkin;)....siellä Puotilan Vanhassa Kartanossa joskus kun on tullut käytyä myös...ihan hyvä ja kohtuuhintainen mesta sekin.

t.Pimu

Pimu F. kirjoitti:

isommankin matkaveneen, jolla pääsisi pidemmälle, kovasti yritin keväällä miehelle puhua että, otetaan pankista nyt laina ja hankitaan kunnon vene...mutta, ei. Mies ei suostu...no, minun ei muuta kun tyytyminen pienemään veneeseen;) sellaiseen 3.75 cm avoveneeseen hitsi...mutta, pääse sillä tuonne lähisaariin edes, parempi sekin kuin ei mitään:))...Vuosaari muuten on upea kun katsoo mereltäpäin...pelkää vihreää vyöhykkettä koko saari. Tuo Kolumbuksen pilvenpiirtäjä tornitalo vaan rikkoo..vähän tuota siluettia...siitä en itse pidä, silmä ei totu;))..mutta, moni kokee sen positiivisena maamerkkinä;)) Asioilla aina kaksi puolta ellei enemmän...tuo venekerhon punainen mökki;)) niin siitä ollaan vitsiä heitetty ettei mitään sen kummoisempaa kesämökkiä tarvitse...metrolla kun mökille pääsee...joskus siellä mekin ollaan yövytty kun vuorotellen vahtivuorossa on oltu...mutta, ei enää vuosiin...

Puotila on minustakin ihan mukava mesta muutenkin;)....siellä Puotilan Vanhassa Kartanossa joskus kun on tullut käytyä myös...ihan hyvä ja kohtuuhintainen mesta sekin.

t.Pimu

Lue lisää

ja onkohan sitä enää olemassakaan? Sellainen pehtoorin pytinki kartanon pihapiirissä,disco ja hyvää musaa!

Ja pihalla on monet kesäkaljat juotu aikoinaan illan hämyssä....oi niitä aikoja!
Pyörät ja koirat sivuun ja kippis.

vuosaarelainen kirjoitti:

ja onkohan sitä enää olemassakaan? Sellainen pehtoorin pytinki kartanon pihapiirissä,disco ja hyvää musaa!

Ja pihalla on monet kesäkaljat juotu aikoinaan illan hämyssä....oi niitä aikoja!
Pyörät ja koirat sivuun ja kippis.

Lue lisää

en varsinaista "nuoruuttani" elänyt, asuin silloin Vallillassa ja Alppilassa...no, Vuosaaressa sitten meillä oli sellainen mesta, siellä mikä oli Stadin oma....ja taitaa se olla vieläkin, Vanhakivinen iso kartano myös...missä usein kesäisin pidimme omia kokouksiamme...nyt tuota nimeä en saa mieleeni alkoi Meriharju tai jotain...sinnepäin ehkä... Sen muistan, kun olin jotain 16v..ja siellä oltiin myös yötä, nukuttiin, niin että, isot pöydät oli laitettu yhteen, ja niiden päällä sitten jokaisella oli oma makuupussi;)) nooh...parhaan nuoruutenki toveriini tutustuin niin..(poika tuolloin samanikäinen) että, valvoimme ja koko yön jutellen...sinne kun tuli suoraan lentokentältä nämä Chileläiset pakolaiset...jotenkin se tunnelma..ja iso kaari-ikkuna ja tähtikirkas yö...on jäänyt mieleeni... Sen yön jälkeen olimme erottomattomat;) Tuo tapahtuma yhdisti... Emme voineet käsittää oikein...mitä oli tapahnut?...Sitä oli silloin vielä niin lapsi;)) Isommat toverit pitivät sitten kyllä huolen näistä ihmisistä...mutta, se tunnelma ja sen vakavuus...siinä. On jotain...jota en toiste ole tuntenut...

Muuten sitten tuo paikka oli ihana, monet saunareissut ja uimiset meressä nuorena siellä;)) voi jee..

Kippis!

t.Pimu

Vain päivän tahdon kerrallaan...;) niin on parasta. Elämä antaa mutta se myös ottaa..

t.Pimu

eläisit jos jäisit yksin? Pakottaisit jonkun elämään kanssasi vai? Aikas epäkypsä kommentti aikuiselta naiselta.

Sinä Pirre olet ihan samanlainen kuin minä, tuossa asiassa. Yksin on kiva olla vain hetki kerrallaan. Nautitaan elämästä ja kaikesta siitä, mitä siihen kuuluu, ja toisen ihmisen läheisyys kuuluu juuri siihen.

kanssa sitten kirjoitti:

eläisit jos jäisit yksin? Pakottaisit jonkun elämään kanssasi vai? Aikas epäkypsä kommentti aikuiselta naiselta.

lassolla kiinni ottasin ja puuhun sitosin :))

On meissä viisikymppisissä vielä JÄRKI-ihmisiäkin...näin tämän elämän soisi edetä.

olet oikeassa.. kirjoitti:

On meissä viisikymppisissä vielä JÄRKI-ihmisiäkin...näin tämän elämän soisi edetä.

...järkevyydestä, joskus toimin erittäin järjettömästi.
Ihmissuhteet kuitenkin yritän pitää järkevinä ja rehellisinä. Tahdon, mahdollisen uuden ihmisen, kanssa aloittaa tavallaan "puhtaana" ihmisenä. Vailla "entisen" elämän haamuja, vai miksi niitä sanoisikaan. Ja tahtoisin, että se ihminen, johon ihastun, olisi myös itsensä herra, valmis aloittamaan uuden elämänjakson siitä sen hetkisestä pisteestä, uudella toivolla, että "kyllää-tää-tästä-lähtöö-menemään".
Jotensakin noin, lyhyesti kerrottuna.

Rakkaus ei kysy aikaa eikä paikkaa. Siihen ei voi mitenkään varautua eikä valmistautua. Täydellisyyteen ei kannata pyrkiä missään asiassa ja ei ainakaan rakkaudessa. Se, nyt ainakaan, jos mikä, ei kestä mitään täydellisyyden ihannointia ja täydellisyyden tavoittelua.

Usein miten se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja se tulee juuri, kun sitä vähiten osaa odottaa. Eikä sen tuloa voi pehmustella ja odotella valmaistautuen sen kohtaamiseen.

Minuunkin se iski yllättäen, juuri heikoimpana hetkenäni ja juuri kun luulin, että kukaan ei koskaan voisi minusta ikinä enää välittää.

Toivon että sellainen ihan prinssi valkoisella ratsullaan nelistäisi juuri nyt sinun ikkunasi alle ja soittaisi sinulle serenadin...

miljoona kirjoitti:

Rakkaus ei kysy aikaa eikä paikkaa. Siihen ei voi mitenkään varautua eikä valmistautua. Täydellisyyteen ei kannata pyrkiä missään asiassa ja ei ainakaan rakkaudessa. Se, nyt ainakaan, jos mikä, ei kestä mitään täydellisyyden ihannointia ja täydellisyyden tavoittelua.

Usein miten se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja se tulee juuri, kun sitä vähiten osaa odottaa. Eikä sen tuloa voi pehmustella ja odotella valmaistautuen sen kohtaamiseen.

Minuunkin se iski yllättäen, juuri heikoimpana hetkenäni ja juuri kun luulin, että kukaan ei koskaan voisi minusta ikinä enää välittää.

Toivon että sellainen ihan prinssi valkoisella ratsullaan nelistäisi juuri nyt sinun ikkunasi alle ja soittaisi sinulle serenadin...

Lue lisää

Mietin pitkään, että vastaanko mitään sinun kirjoitukseesi.
Oikeastaan siksikin, kun voisin vastata vastaukseesi, että Joo on se näin tai sitten voisin vastata, että Ei, se ei ole noin. Kummatkin vastaukset vaativat kommentin, että Miksi ajattelen niin. Siis Miten, Kuinka, Miksi kukakin kohdallaan asioita käsittelee. Ja millä tavalla edelliset kokemukset vaikuttavat nykyhetken tekemiseen tai tekemättömyyteen.
Myös olosuhteet, mitkä ovat olleet. Sekä henkinen "voima" ja/tai "voimattomuus".

Takanani on hyvin pitkä ja onnistunut avioliitto. Josta olen monta kertaa kertonut. Olen Aina uskonut ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Ja siihen, että sisäinen empaattisuus ja omatunto ym. säätelevät ihmistä niin, että hän ei Tahallaan, tieten tahtoen tahdo vaurioittaa toista ihmistä. Puhun henkisestä väkivallasta ja myös fyysisestä väkivallasta.
Siinä missä olen puhunut hyvästä suhteestani ja ilosta aviomieheni kanssa, olen myös kertonut, jos joku muistaa, mieheni kuoleman jälkeen tapahtuneesta ajasta.
Kovin paljoa en ole tästä kuoleman jälkeisestä elämästä puhunut, koska se on ollut niin huono, että olen tahtonut kaikin keinoin yrittää unohtaa tuon ajan.

Kirjoitit, että "Rakkaus" ei kysy aikaa eikä paikkaa. Siihen ei voi mitenkään varautua eikä valmistautua....."

Se on juuri noin, kuten sanot. Se on juuri noin, jos kyseessä on ihan tavallisella ajattelulla ajattelevat ihmiset. Toisinsanoen ihan mieleltään terveet. Normaalit ihmiset, mitä se normaalius sitten onkaan.

Minulle kävi juuri niin, että jouduin "varautumattomaan" ja "valmistautumattomaan" tilanteeseen. Tapasin miehen. Koska hän tiesi, että mieheni oli kuollut ja olin hyvin herkässä tilassa ja todellakin haluton alkamaan mihinkään suhteeseen, edes ajatuksissani, kenenkään miehen kanssa. Hän osasikin petata hyvin asiat. Hän oli minua kohtaa ymmärtäväinen, piristi mieltäni. Erinomainen keskustelija, ureheilijatyyppi, joka oli minulle sopiva, koska aloin harrastamaan sulkapalloa siinä määrin paljon, että voisin osallistua kilpailuihin. Tahdoin harjoitella miesten kanssa, että saisin enemmän voimaa, nopeutta ym. Aloin siis harjoittelemaan tämän miehen kanssa. Hän alkoi myös soittelemaan päivittäin. Puhuimme puhelimessa tunnin-kaks. Koskaan en käskenyt häntä kotiini. Päättäväisellä päättäväisyydellään ja näeytellen (tosiaankin Näytellen) olevansa mitä sympaattisin, empaattisin, ymmärtäväisin, sydämelisin, huomaavaisin jne... ihminen. Toisinsanoen hän oli mitä ihanin ihminen. Ei ehdotellut mitään sänkyynmenemisiä, koska tiesi, että en olisi vielä siihen valmis suruni takia.
Hän oli (näytti) sisältä kauniilta ja hän oli myös ulkoisesti erittäin miellyttävän näköinen. 190 senttinen atletti, siisti myös pukeutumisessa. Käytös 100%:n fiksu. Myös kouluja käynyt (fysiikka, matematiikka). Eniten miellytti kyky hyvin syvälliseen keskusteluun.

Ystäväni alkoivat sanomaan minulle, että minun olisi hyväksyttävä mieheni kuolema ja jatkettava elämääni eteenpäin. Ei olisi ollenkaan paha, jos alkaisin seurustelemaan.

Ja eräänä iltana, kun tämän miehen kanssa juttelin. Ensimmäistä kertaa hän otti minua ympäriltä kiinni. Niin kuin Taikasauvan kopsauttamana, minulta meni kerrassaan jalat alta. Käsittämätön ahaa-lamppu syttyi, että tässähän oli minulle Täydellinen mies. En sitä täydellisyyttä mitenkään ole koskaan hakenut, mutta tässä miehessä (koska oli sellaista näytellyt) oli kertakaikkisesti kaikki kohdallaan. Ihmettelin sitä itsekin usein, että miten voi olla mahdollista, että tapaan Niin täydellisen ihmisen.

Voi ei, olen Taas kirjoittanut aivan liian pitkästi, enkä ole päässyt itse asiaan ollenkaan.:( Tätä ei kukaan jaksa lukea. Eikä välitä. Saati sitten, että uskoisi, jos kaikesta kirjoittaisin.

Ihan lyhennettynä versiona kirjoitan, että tämä täydellinen, sympaattinen ja empaattinen ihminen muuttui mustasukkaiseksi, riidanhaluiseksi, väkivaltaiseksi, täydellisesti empaatittomaksi ihmiseksi. Suhteellisen katkera olen, että kulutin hänen kanssaan niin monta vuotta. Tällaista narsistista persoonallisuushäiriöistä ihmistä ei mikään rakkaus auta. Pahentaa vain asiaa.

Siis näistä kokemuksista tahdon päästä eroon. En etsi täydellistä miestä, vaan Normaalia ihmistä. Jos jossakin tapaan mielestäni mukavan, kivan, hauskan, älykkään ihmisen, niin se enemmän Pelottaa minua, kuin kiinnostaisi. Johtuen aikaisemmasta kokemuksesta. Vaikea juttu. Hyvin vaikea.
Olisihan tässä voinut enemmän sanoa, että edes joku ymmärtäisi, mutta vieraille ihmisillehän tässä vieras ihminen naputtelee.

Heikunkeikku kirjoitti:

Mietin pitkään, että vastaanko mitään sinun kirjoitukseesi.
Oikeastaan siksikin, kun voisin vastata vastaukseesi, että Joo on se näin tai sitten voisin vastata, että Ei, se ei ole noin. Kummatkin vastaukset vaativat kommentin, että Miksi ajattelen niin. Siis Miten, Kuinka, Miksi kukakin kohdallaan asioita käsittelee. Ja millä tavalla edelliset kokemukset vaikuttavat nykyhetken tekemiseen tai tekemättömyyteen.
Myös olosuhteet, mitkä ovat olleet. Sekä henkinen "voima" ja/tai "voimattomuus".

Takanani on hyvin pitkä ja onnistunut avioliitto. Josta olen monta kertaa kertonut. Olen Aina uskonut ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Ja siihen, että sisäinen empaattisuus ja omatunto ym. säätelevät ihmistä niin, että hän ei Tahallaan, tieten tahtoen tahdo vaurioittaa toista ihmistä. Puhun henkisestä väkivallasta ja myös fyysisestä väkivallasta.
Siinä missä olen puhunut hyvästä suhteestani ja ilosta aviomieheni kanssa, olen myös kertonut, jos joku muistaa, mieheni kuoleman jälkeen tapahtuneesta ajasta.
Kovin paljoa en ole tästä kuoleman jälkeisestä elämästä puhunut, koska se on ollut niin huono, että olen tahtonut kaikin keinoin yrittää unohtaa tuon ajan.

Kirjoitit, että "Rakkaus" ei kysy aikaa eikä paikkaa. Siihen ei voi mitenkään varautua eikä valmistautua....."

Se on juuri noin, kuten sanot. Se on juuri noin, jos kyseessä on ihan tavallisella ajattelulla ajattelevat ihmiset. Toisinsanoen ihan mieleltään terveet. Normaalit ihmiset, mitä se normaalius sitten onkaan.

Minulle kävi juuri niin, että jouduin "varautumattomaan" ja "valmistautumattomaan" tilanteeseen. Tapasin miehen. Koska hän tiesi, että mieheni oli kuollut ja olin hyvin herkässä tilassa ja todellakin haluton alkamaan mihinkään suhteeseen, edes ajatuksissani, kenenkään miehen kanssa. Hän osasikin petata hyvin asiat. Hän oli minua kohtaa ymmärtäväinen, piristi mieltäni. Erinomainen keskustelija, ureheilijatyyppi, joka oli minulle sopiva, koska aloin harrastamaan sulkapalloa siinä määrin paljon, että voisin osallistua kilpailuihin. Tahdoin harjoitella miesten kanssa, että saisin enemmän voimaa, nopeutta ym. Aloin siis harjoittelemaan tämän miehen kanssa. Hän alkoi myös soittelemaan päivittäin. Puhuimme puhelimessa tunnin-kaks. Koskaan en käskenyt häntä kotiini. Päättäväisellä päättäväisyydellään ja näeytellen (tosiaankin Näytellen) olevansa mitä sympaattisin, empaattisin, ymmärtäväisin, sydämelisin, huomaavaisin jne... ihminen. Toisinsanoen hän oli mitä ihanin ihminen. Ei ehdotellut mitään sänkyynmenemisiä, koska tiesi, että en olisi vielä siihen valmis suruni takia.
Hän oli (näytti) sisältä kauniilta ja hän oli myös ulkoisesti erittäin miellyttävän näköinen. 190 senttinen atletti, siisti myös pukeutumisessa. Käytös 100%:n fiksu. Myös kouluja käynyt (fysiikka, matematiikka). Eniten miellytti kyky hyvin syvälliseen keskusteluun.

Ystäväni alkoivat sanomaan minulle, että minun olisi hyväksyttävä mieheni kuolema ja jatkettava elämääni eteenpäin. Ei olisi ollenkaan paha, jos alkaisin seurustelemaan.

Ja eräänä iltana, kun tämän miehen kanssa juttelin. Ensimmäistä kertaa hän otti minua ympäriltä kiinni. Niin kuin Taikasauvan kopsauttamana, minulta meni kerrassaan jalat alta. Käsittämätön ahaa-lamppu syttyi, että tässähän oli minulle Täydellinen mies. En sitä täydellisyyttä mitenkään ole koskaan hakenut, mutta tässä miehessä (koska oli sellaista näytellyt) oli kertakaikkisesti kaikki kohdallaan. Ihmettelin sitä itsekin usein, että miten voi olla mahdollista, että tapaan Niin täydellisen ihmisen.

Voi ei, olen Taas kirjoittanut aivan liian pitkästi, enkä ole päässyt itse asiaan ollenkaan.:( Tätä ei kukaan jaksa lukea. Eikä välitä. Saati sitten, että uskoisi, jos kaikesta kirjoittaisin.

Ihan lyhennettynä versiona kirjoitan, että tämä täydellinen, sympaattinen ja empaattinen ihminen muuttui mustasukkaiseksi, riidanhaluiseksi, väkivaltaiseksi, täydellisesti empaatittomaksi ihmiseksi. Suhteellisen katkera olen, että kulutin hänen kanssaan niin monta vuotta. Tällaista narsistista persoonallisuushäiriöistä ihmistä ei mikään rakkaus auta. Pahentaa vain asiaa.

Siis näistä kokemuksista tahdon päästä eroon. En etsi täydellistä miestä, vaan Normaalia ihmistä. Jos jossakin tapaan mielestäni mukavan, kivan, hauskan, älykkään ihmisen, niin se enemmän Pelottaa minua, kuin kiinnostaisi. Johtuen aikaisemmasta kokemuksesta. Vaikea juttu. Hyvin vaikea.
Olisihan tässä voinut enemmän sanoa, että edes joku ymmärtäisi, mutta vieraille ihmisillehän tässä vieras ihminen naputtelee.

Lue lisää

puhutteleva minulle. Meillä monella on ikäviä asioita, joista toipumiseen menee aikaa. 15 vuoden avioliittoni jätti minuun sellaisen trauman, että olen sen jälkeen käyttäytynyt kriisissäni omasta mielestänikin täysin käsittämättömästi. Pahin vaihe on ohi, mutta edelleen elän eron kanssa. Mitään en ole niin kaivannut kuin rauhaa itseni ja kohtaloni kanssa, mutta taas vaan jokin mieltäni painava asia ajaa tekemään typeryyksiä, onneksi enää harvoin. Mielestäni naiset ymmärtävät tämän tyyppisen käytöksen paremmin kuin miehet. Miehet ovat usein aika yksiniittisesti tuomitsemassa naisen loppuiäksi. Omista typeryyksistään miehet saattavat vaieta.

Kerroit tapaamastasi täydellisestä miehestä ja mikä luuranko hänen kaapissaan oli. Tuollaisen kokemuksen jälkeen mies ja nainen toivovat tapaavansa Normaalin ihmisen, jonka kanssa viettää arkea. Niin minäkin. Leppoisaa elokuuta sinulle

Heikunkeikku kirjoitti:

Mietin pitkään, että vastaanko mitään sinun kirjoitukseesi.
Oikeastaan siksikin, kun voisin vastata vastaukseesi, että Joo on se näin tai sitten voisin vastata, että Ei, se ei ole noin. Kummatkin vastaukset vaativat kommentin, että Miksi ajattelen niin. Siis Miten, Kuinka, Miksi kukakin kohdallaan asioita käsittelee. Ja millä tavalla edelliset kokemukset vaikuttavat nykyhetken tekemiseen tai tekemättömyyteen.
Myös olosuhteet, mitkä ovat olleet. Sekä henkinen "voima" ja/tai "voimattomuus".

Takanani on hyvin pitkä ja onnistunut avioliitto. Josta olen monta kertaa kertonut. Olen Aina uskonut ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Ja siihen, että sisäinen empaattisuus ja omatunto ym. säätelevät ihmistä niin, että hän ei Tahallaan, tieten tahtoen tahdo vaurioittaa toista ihmistä. Puhun henkisestä väkivallasta ja myös fyysisestä väkivallasta.
Siinä missä olen puhunut hyvästä suhteestani ja ilosta aviomieheni kanssa, olen myös kertonut, jos joku muistaa, mieheni kuoleman jälkeen tapahtuneesta ajasta.
Kovin paljoa en ole tästä kuoleman jälkeisestä elämästä puhunut, koska se on ollut niin huono, että olen tahtonut kaikin keinoin yrittää unohtaa tuon ajan.

Kirjoitit, että "Rakkaus" ei kysy aikaa eikä paikkaa. Siihen ei voi mitenkään varautua eikä valmistautua....."

Se on juuri noin, kuten sanot. Se on juuri noin, jos kyseessä on ihan tavallisella ajattelulla ajattelevat ihmiset. Toisinsanoen ihan mieleltään terveet. Normaalit ihmiset, mitä se normaalius sitten onkaan.

Minulle kävi juuri niin, että jouduin "varautumattomaan" ja "valmistautumattomaan" tilanteeseen. Tapasin miehen. Koska hän tiesi, että mieheni oli kuollut ja olin hyvin herkässä tilassa ja todellakin haluton alkamaan mihinkään suhteeseen, edes ajatuksissani, kenenkään miehen kanssa. Hän osasikin petata hyvin asiat. Hän oli minua kohtaa ymmärtäväinen, piristi mieltäni. Erinomainen keskustelija, ureheilijatyyppi, joka oli minulle sopiva, koska aloin harrastamaan sulkapalloa siinä määrin paljon, että voisin osallistua kilpailuihin. Tahdoin harjoitella miesten kanssa, että saisin enemmän voimaa, nopeutta ym. Aloin siis harjoittelemaan tämän miehen kanssa. Hän alkoi myös soittelemaan päivittäin. Puhuimme puhelimessa tunnin-kaks. Koskaan en käskenyt häntä kotiini. Päättäväisellä päättäväisyydellään ja näeytellen (tosiaankin Näytellen) olevansa mitä sympaattisin, empaattisin, ymmärtäväisin, sydämelisin, huomaavaisin jne... ihminen. Toisinsanoen hän oli mitä ihanin ihminen. Ei ehdotellut mitään sänkyynmenemisiä, koska tiesi, että en olisi vielä siihen valmis suruni takia.
Hän oli (näytti) sisältä kauniilta ja hän oli myös ulkoisesti erittäin miellyttävän näköinen. 190 senttinen atletti, siisti myös pukeutumisessa. Käytös 100%:n fiksu. Myös kouluja käynyt (fysiikka, matematiikka). Eniten miellytti kyky hyvin syvälliseen keskusteluun.

Ystäväni alkoivat sanomaan minulle, että minun olisi hyväksyttävä mieheni kuolema ja jatkettava elämääni eteenpäin. Ei olisi ollenkaan paha, jos alkaisin seurustelemaan.

Ja eräänä iltana, kun tämän miehen kanssa juttelin. Ensimmäistä kertaa hän otti minua ympäriltä kiinni. Niin kuin Taikasauvan kopsauttamana, minulta meni kerrassaan jalat alta. Käsittämätön ahaa-lamppu syttyi, että tässähän oli minulle Täydellinen mies. En sitä täydellisyyttä mitenkään ole koskaan hakenut, mutta tässä miehessä (koska oli sellaista näytellyt) oli kertakaikkisesti kaikki kohdallaan. Ihmettelin sitä itsekin usein, että miten voi olla mahdollista, että tapaan Niin täydellisen ihmisen.

Voi ei, olen Taas kirjoittanut aivan liian pitkästi, enkä ole päässyt itse asiaan ollenkaan.:( Tätä ei kukaan jaksa lukea. Eikä välitä. Saati sitten, että uskoisi, jos kaikesta kirjoittaisin.

Ihan lyhennettynä versiona kirjoitan, että tämä täydellinen, sympaattinen ja empaattinen ihminen muuttui mustasukkaiseksi, riidanhaluiseksi, väkivaltaiseksi, täydellisesti empaatittomaksi ihmiseksi. Suhteellisen katkera olen, että kulutin hänen kanssaan niin monta vuotta. Tällaista narsistista persoonallisuushäiriöistä ihmistä ei mikään rakkaus auta. Pahentaa vain asiaa.

Siis näistä kokemuksista tahdon päästä eroon. En etsi täydellistä miestä, vaan Normaalia ihmistä. Jos jossakin tapaan mielestäni mukavan, kivan, hauskan, älykkään ihmisen, niin se enemmän Pelottaa minua, kuin kiinnostaisi. Johtuen aikaisemmasta kokemuksesta. Vaikea juttu. Hyvin vaikea.
Olisihan tässä voinut enemmän sanoa, että edes joku ymmärtäisi, mutta vieraille ihmisillehän tässä vieras ihminen naputtelee.

Lue lisää

Surullinen tarina ja monelle varmasti hyvin tuttu. Mutta myös opettavainen tarina, jos uusi partneri vaikuttaa liian täydelliseltä olisi hyvä että hälytyskellot soisi heti.

Vaikeita rakkaussuhteita on varmasti monella meidän ikäisellä takana, ja ehkä myös edessä, vaikka kenellekään ei todellakaan tuollaista soisi.

Itse olen ollut sellainen osapuoli, että olen ollut ehkä joskus liiankin herkkä aistimaan vaikeuksia, ja olen jättänyt tyypin, ehkä liiankin hepposin perusten, joidenkin mielestä.

Meitä on niin monenlaisia, yritetään vaan pärjäillä, vaikkei niin täydellisiä ollakaan. Sallitaan pikkuvirheet jokaiselle ja ollaan tuntosarvet pitkällä, jos suurempia virheitä alkaa ilmaantumaan, niin itsessä kuin muissakin.

Tsemppiä sulle.

tietyn seesteisyyden tilan, joka itselläni toiveena. Töissä on helpompaa, mutta lomalla iskee hirmuinen miehen kaipuu, siihen ei pitäs jäädä vellomaan. Netistä ym. olen miestä katsellut ja joitakin tapaillut, ei vaan kolahda. Vaikeinta ehkä on hyväksyä se, ettei ole enää seksiä elämässä mikä minulle on ollut tärkeää. Nytkin olen ollut kesällä miehen kanssa ilman kumia ja pelkään mitä tästä seuraa. Miehet eivät suostu käyttämään kumia, mikä on ollut itselle pettymys, minulla on ne kumit olleet mukana. Puhutaan, että seksuaalielämä on ihmiselle luonnollista, mutta minusta näyttää, että seksielämä on aika harvojen onni ja "etuoikeus". Tässä kun jokunen vuosi vierähtää niin oma seksinkaipuu on vain mennyt muisto...

HamiN50v kirjoitti:

tietyn seesteisyyden tilan, joka itselläni toiveena. Töissä on helpompaa, mutta lomalla iskee hirmuinen miehen kaipuu, siihen ei pitäs jäädä vellomaan. Netistä ym. olen miestä katsellut ja joitakin tapaillut, ei vaan kolahda. Vaikeinta ehkä on hyväksyä se, ettei ole enää seksiä elämässä mikä minulle on ollut tärkeää. Nytkin olen ollut kesällä miehen kanssa ilman kumia ja pelkään mitä tästä seuraa. Miehet eivät suostu käyttämään kumia, mikä on ollut itselle pettymys, minulla on ne kumit olleet mukana. Puhutaan, että seksuaalielämä on ihmiselle luonnollista, mutta minusta näyttää, että seksielämä on aika harvojen onni ja "etuoikeus". Tässä kun jokunen vuosi vierähtää niin oma seksinkaipuu on vain mennyt muisto...

Lue lisää

Sun täytyy seuraavalla lomalla mennä Tanskaan.

HamiN50v kirjoitti:

tietyn seesteisyyden tilan, joka itselläni toiveena. Töissä on helpompaa, mutta lomalla iskee hirmuinen miehen kaipuu, siihen ei pitäs jäädä vellomaan. Netistä ym. olen miestä katsellut ja joitakin tapaillut, ei vaan kolahda. Vaikeinta ehkä on hyväksyä se, ettei ole enää seksiä elämässä mikä minulle on ollut tärkeää. Nytkin olen ollut kesällä miehen kanssa ilman kumia ja pelkään mitä tästä seuraa. Miehet eivät suostu käyttämään kumia, mikä on ollut itselle pettymys, minulla on ne kumit olleet mukana. Puhutaan, että seksuaalielämä on ihmiselle luonnollista, mutta minusta näyttää, että seksielämä on aika harvojen onni ja "etuoikeus". Tässä kun jokunen vuosi vierähtää niin oma seksinkaipuu on vain mennyt muisto...

Lue lisää

En ymmärrä miten 50 v. nainen voi olla niin tyhmä ja epäitsenäinen, että sen takia ettei äijä halua kumia, suostuu riskeeraamaan.

Ajattele; vuorostasi itse taas tartuttelet etiäpäin, tyhmyys sen kuin kertaantuu! Moiselle äijälle näyttäisin ovea, ja sillä siisti.
Onhan se varmaan kivaa sitten muutama viikko elää kyssähartioin, että visvasyylälläkö ja ikuisesti elimistössä pesivällä herpekselläkö selvisin vai paukahtiko hiv.