Äitini kuoli viime vuonna, isäni on sen jälkeen mennyt aivan pohjalle. On vanhus, lähellä 80 vuotta.
He olivat lähes 60 vuotta yhdessä, eivät kovin onnellisesti kyllä, mutta noh, naimisissa silti...
Isäni kohteli häntä kovin huonosti.
Isä sairastui vakavaan masennukseen, meni täysin sekaisin, otettiin osastolle. Siellä oli väkisin noin kuukauden. Kun kotiutui, ei mikään ole kuin ennen. Ei suostu lähtemään minnekään. On aina neljän seinän sisällä. Herää, menee television ääreen ja katsoo sitä, kunnes ilta, ja aika mennä nukkumaan. On masentunut, ja ainoa mitä hän haluaa, on kuolla. Ei halua missään nimessä enää elää. Ei suostu tulemaan hoitoon. Ei enää huolehdi itsestään, eli samat vaatteet olisi varmasti aina päällä ym. Lääkitys hänellä kyllä on koko ajan minkä on psykiatri määrännyt hänelle.
Mitä tehdä, kun toinen vain haluaa kuolla? Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
Vanhuksen masennus
15
495
Vastaukset
- rohkaisua aina tarvitaan
auttaa tällaisessa, uskoisin. Kannattaa ottaa selvää niistä psyykenlääkkeistä, millaisia ovat, millaisia vaikutuksia ja sivuvaikutuksia, eivät välttämättä auta vaan pikemminkin pahentavat tilannetta.
Osastolla oleminen ehkä oli huono juttu, pois tutusta ympäristöstä - ja lääkitys ei välttämättä hyvä asia.
Vanhojen ihmisten tulisi saada vanheta rauhassa ja omaa tahtiaan.
Jos hänellä esimerkiksi on tunnonvaivoja suhteessa edesmenneeseen vaimoonsa, hänen olisi ehkä hyvä puhua niistä jonkun hengellisen ihmisen kanssa, esimerkiksi seurakunnan papin tai vastaavan ymmärtävän ihmisen kanssa.
Uskoisin että hengellinen anti voisi antaa apua, Jumalan armon ja anteeksiannon kokeminen.- siivetön lintu*
Jos on omantunnontuskia,niin voisi puhua sielunhoitajan kanssa joka voisi rukouksessa julistaa huonon kohtelun synnin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
On valtava taakka kantaa syyllisyyttä.
Surutyöhön kuuluu myös että vuosikymmeniä naimisissa kun oltu,niin kun toinen kuolee,niin toinen haluaisi mennä perässä. Tunnen juuri erään tällaisen henkilön. - lestat
siivetön lintu* kirjoitti:
Jos on omantunnontuskia,niin voisi puhua sielunhoitajan kanssa joka voisi rukouksessa julistaa huonon kohtelun synnin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
On valtava taakka kantaa syyllisyyttä.
Surutyöhön kuuluu myös että vuosikymmeniä naimisissa kun oltu,niin kun toinen kuolee,niin toinen haluaisi mennä perässä. Tunnen juuri erään tällaisen henkilön.tunkee tännekin...
- turvat kiinni
lestat kirjoitti:
tunkee tännekin...
Niin, ei näille kiihkouskovaisille koskaan edes juolahda mieleen, että monet ihmiset eivät ihan tosissaan ole uskossa, silloin ei TODELLAKAAN kiinnosta keskustella hengellisiä. Mutta ei, kun ei mene jakeluun.
- ihmetystä
turvat kiinni kirjoitti:
Niin, ei näille kiihkouskovaisille koskaan edes juolahda mieleen, että monet ihmiset eivät ihan tosissaan ole uskossa, silloin ei TODELLAKAAN kiinnosta keskustella hengellisiä. Mutta ei, kun ei mene jakeluun.
- kun ei varmasti osaakaan - ei tarvitsekaan, mutta ei silti tarvitse kenenkään "suuta" olla väkivalloin tukkimassakaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
Kukin ottakoon sen sitten minkä hyväksi näkee, joillekin voi olla apua hengellisestä sanomasta, usko tai älä!
- Ja uskonnonvapaus kuuluu ihmisoikeuksiin - jotka luultavasti vielä ovat Suomessakin sentään voimassa!
Muslimit sun muut ainakin saavat vapaasti omaa uskoaan harjoittaa.. - turvat kiinni
ihmetystä kirjoitti:
- kun ei varmasti osaakaan - ei tarvitsekaan, mutta ei silti tarvitse kenenkään "suuta" olla väkivalloin tukkimassakaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
Kukin ottakoon sen sitten minkä hyväksi näkee, joillekin voi olla apua hengellisestä sanomasta, usko tai älä!
- Ja uskonnonvapaus kuuluu ihmisoikeuksiin - jotka luultavasti vielä ovat Suomessakin sentään voimassa!
Muslimit sun muut ainakin saavat vapaasti omaa uskoaan harjoittaa..Suomessa tosiaan on uskonnonvapaus, eli myös vapaus olla uskomatta, mutta sitä nämä hihhulit eivät myöskään tajua. Tuputetaan väkisin joka väliin hihhulointia. Pitäköön omana tietonaan uskonsa, kyllä kaikki keitä uskonasiat kiinnostaa osaavat ihan itsekin ottaa selkoa niistä asioista.
- joku--
turvat kiinni kirjoitti:
Suomessa tosiaan on uskonnonvapaus, eli myös vapaus olla uskomatta, mutta sitä nämä hihhulit eivät myöskään tajua. Tuputetaan väkisin joka väliin hihhulointia. Pitäköön omana tietonaan uskonsa, kyllä kaikki keitä uskonasiat kiinnostaa osaavat ihan itsekin ottaa selkoa niistä asioista.
haluu jumalaan uskoa, ni aivan vapaasti, mut lestat just hokee tota "jeesuksen nimessä ja veressä" . ei masentuneelle kovin terveellistä kuunneltavaa. uskiksilla ja lestoilla eroa.
- alkuperäinen vielä
joku-- kirjoitti:
haluu jumalaan uskoa, ni aivan vapaasti, mut lestat just hokee tota "jeesuksen nimessä ja veressä" . ei masentuneelle kovin terveellistä kuunneltavaa. uskiksilla ja lestoilla eroa.
Uskon viesti ei tule kyseeseen, koska isäni on, ja on ollut koko ikänsä, ateisti...
Onko mitään muuta ehdotuksia tähän vaikeaan tilanteeseen? - siivetön lintu*
alkuperäinen vielä kirjoitti:
Uskon viesti ei tule kyseeseen, koska isäni on, ja on ollut koko ikänsä, ateisti...
Onko mitään muuta ehdotuksia tähän vaikeaan tilanteeseen?Saa puhua mikä mieltä painaa. Jos pystyy puhumaan. Tai sitten jos voisit itse yrittää keskustella isäsi kanssa,mikä häntä painaa.
Kun vanhus on menettänyt puolisonsa,siinä surutyössä on monia eri vaiheita ja ne täytyy vaan hyväksyä. Ne tunteet tulee jokaiselle.
Toivon että löytyy jokin avun lähde.
Voimia!
- elämänhalu
Lähipiirissäni on kaksi vastaavaa tapausta.
Vaimon kuoleman jälkeen mies on menettänyt elämänhalunsa ja lopettanut syömisen ja kuihtunut pois.
Mikään ei ole auttanut, vaikka molemmille sanottiin, että syömättä ei voi elää. - *vanhempi masis*
Kirjoitat, että isäsi kohteli vaimoaan kovin huonosti. Ja sitten vaimo kuoli, hän jäi yksin.
Isälläsi voi olla syyllisyydentuntoja siitä, miten on äitiäsi kohdellut. Ja tietysti ihan yksinäisyys ja kumppanin menetyskin tekee paljon. Yleensähän miehet kuolevat ensin, nainen on tottunutkin huolehtimaan kaikesta, ja pystyvät jatkamaan elämää surunsa surettuaan, elämänhallinta harvemmin karkaa.
Miehille asia on useimmiten ihan toinen.
Ei kai tuossa voi muuta tehdä kuin välittää ja huolehtia isästäsi, koska hän itse ei jaksa tai kykene, niin että hän kokee, että hänen elämällään on väliä.
Lisäksi voisi ehkä varovasti saada hänelle läpi ajatuksen, että sitä hänen vaimonsakin haluaisi - eikös hän kaikki nuo vuodet välittänyt siitäkin huolimatta, että sai huonoa kohtelua. Joten isäsi ei tarvitse ainakaan ÄITISI takia rankaista itseään.- alkuperäinen taas
Siinä tosiaan oli niin että etenkin nuorempana isä antoi nyrkkiä äidille ja petti myös monien kanssa...
Tätä ei tapahtunut enää, se loppui ehkä 25 vuotta sitten kokonaan. Mutta osasi yhä olla kyllä paha suustaan...
Kyllä, on todella todella kova syyllisyydentunto. Taukoamatta jankuttaa ja itkee miten ei tajunnut miten hyvä vaimo oli ja mitä kaikkea teki jne...
Äiti ns huolehti kaikesta, tuntuu että isä ei osaa edes kahvia keittää.
On vajonnut pikkulapsen tasolle. Ja lisäksi haluaa kuolla ja toivoo joka aamu, että olisi kuollut yöllä nukkuessaan ja pääsee äidin viereen samaan hautaan.... - Jumalan apu paras
anteeksianto. Siksi täällä on tarjottu "hengelliseksi" kutsuttua apua.
Jumala (ihmisen Luoja ja Lunastaja) nimittäin on ainoa, joka voi antaa syntejä anteeksi (vieläpä haudan tuolle puolenkin).
Syyllisyyden taakasta vapaaksi pääseminen on hieno asia.
Se vapauttaa ihmisen monella tavalla. - *vanhempi masis*
alkuperäinen taas kirjoitti:
Siinä tosiaan oli niin että etenkin nuorempana isä antoi nyrkkiä äidille ja petti myös monien kanssa...
Tätä ei tapahtunut enää, se loppui ehkä 25 vuotta sitten kokonaan. Mutta osasi yhä olla kyllä paha suustaan...
Kyllä, on todella todella kova syyllisyydentunto. Taukoamatta jankuttaa ja itkee miten ei tajunnut miten hyvä vaimo oli ja mitä kaikkea teki jne...
Äiti ns huolehti kaikesta, tuntuu että isä ei osaa edes kahvia keittää.
On vajonnut pikkulapsen tasolle. Ja lisäksi haluaa kuolla ja toivoo joka aamu, että olisi kuollut yöllä nukkuessaan ja pääsee äidin viereen samaan hautaan....No mutta sinä voisit yrittää saada isäsi oivaltamaan, että eihän se hänen ja äitisi yhteiselo ainakaan huonompaan suuntaan mennyt viime vuosina ja vuosikymmeninä. Että eihän isäsi ainakaan tapojaan pahentanut sentään, päinvastoin.
Kaikillahan on suhteessaan tärkeimpiin ihmisiinsä omat totunnaiset "uransa" ja "roolinsa", se elämä vain asettuu semmoiseksi. Toista pidetään itsestäänselvyytenä, ei osata sanoa, kuinka tärkeä ja rakas ihminen tämä kuitenkin on. Sitten kun toinen on poissa, ymmärretään tämä, ja syyllisyys alkaa kalvaa mieltä. Kannattaa ajatella, että hyvää se edesmennyt toivoo jälkeen jääneille ihan niin kuin toivoi eläessäänkin. - *vanhempi masis*
Jumalan apu paras kirjoitti:
anteeksianto. Siksi täällä on tarjottu "hengelliseksi" kutsuttua apua.
Jumala (ihmisen Luoja ja Lunastaja) nimittäin on ainoa, joka voi antaa syntejä anteeksi (vieläpä haudan tuolle puolenkin).
Syyllisyyden taakasta vapaaksi pääseminen on hieno asia.
Se vapauttaa ihmisen monella tavalla.Luterilainen kirkkouskovainen äitini oli varma siitä, että rakkaat edesmenneet nähdään vielä uudelleen joskus, toisenlaisessa todellisuudessa, jossa ei ole tämän maailman vaivoja. Hän tykkäsi ajatella myös, että jo pois menneet tutut ja sukulaiset nauravat hyväntahtoisesti taivaassa meidän elävien hölmöille hössötyksille ja ihmissuhdesotkuille. Uskoon sisältyvä TOIVO on erittäin hyvä asia masentuneelle mielelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies vinkkinä sulle
Jos pyytäisit kahville tai ihan mihin vaan, niin lähtisin varmasti välittämättä muista857535- 995447
- 2634698
- 484612
- 643322
- 502738
Olet oikeasti ollut
Niin tärkeä mulle ja kaikki meidän väliltä on pilattu ei yksistään sinun toiminnalla vaan minun myös.222388- 532384
Kuuluu raksutus tänne asti kun mietit
Pelkäätkö että särjen sydämesi vai mikä on? En mä niin tekisi mies koskaan 😘292352- 412224