Kahmisinko

En totisesti kahmi, sillä minä tiedän mitä on taakkojen painolastin alla oleminen ja kun niistä olen päässyt, en ikinä niitä takaisin ota.

Omaisuus on suuri taakka, mutta koska asumme maassa, jossa on pakko olla katto päänpäällä ja syötäväkin on, niin sen takia minulla on kaikkea tarvittavaa, mutta en halua omistaa mitään ja siksi olen luovuttanut kaiken Jumalan käyttöön.
Näyttää, että minulla on paljon omaisuutta, mutta se on valhe, sillä minä en halua maallista omaisuutta, josta seuraa aina taakkoja ja siksi olen hyvin vapaa taakoista, sillä Jumala huolehtikoon omaisuudestaan:).

Oikeastaan kukaan ei omista mitään, mutta kaikki luulevat omistavansa, mutta kerran he joutuvat kaiken jättämään, eivätkä saa mitään mukaan, vaikka kuinka siitä saikkaisivat ja tappelisivat pyrkien saamaan omistusoikeuden omaisuudelleen. Kaikki on Jumalan ja sille ei kukaan mitään voi ja kaikki on vain lainaa täksi ajaksi.
255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jumalan hyviä anteja ja aivan turhaa on luulla omistavansa heitä. Kuka voi estää kenenkään täältä lähtemistä. Jos omistaisi, niin omistajalla olisi oikeudet, mutta kun ei omista, niin ei ole oikeuksiakaan ja siksi tapahtuu sellaista, että Jumala ottaa, antaa ja ottaa ja me saamme pitää sitä mitä meille on annettu hetken lainassa.

Äänestä
  • On Jumalan se myös Jumalale kuuluu, voi kumpa ihmiset ymärtäisivät sen, että Jumalalle tulisi makasaa kymmenykset omista tuloistaan.
    Toki voi olla myös muulla tavoin siunaamassa omastaan, antamassa aikaa lähimmäisilleen antaa kotinsa Jeesuksen käytöön, tarjotenkaikea hyvää mitä itsellä on.
    Olemalla veraanvarainen, silloin on myös atamassa Jumalalle.
    Miksi me täällä keräisimme kaikenlaista mamonaa, jota emme mukaamme kuitenkaan saa vaan olisimme kaikkille kaikki on yhteistä, periaattella niin olisimme onnelliset.
    Jeesuksen opetuslapaset jakoivat kaiken ja olivat onellisia ja tyytyväisiä seuratessaan Jeesusta.
    Aikanaan minäkin olen luopunut kaikesta ja aloittanut puhtaalta pöydältä, nyt minulla on kaikki mitä tarvitsen ja olen tyytyväinen.
    Olen pyrkinyt jakamaan kaiea mitä minulla on antaa, siksi olenkin tyytyväinen.
    Onnellinen se joka on valmis antamaan hän saa itselleen sen mitä tarvitsee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itselleni taakkoja? kirjoitti:

En totisesti kahmi, sillä minä tiedän mitä on taakkojen painolastin alla oleminen ja kun niistä olen päässyt, en ikinä niitä takaisin ota.

Omaisuus on suuri taakka, mutta koska asumme maassa, jossa on pakko olla katto päänpäällä ja syötäväkin on, niin sen takia minulla on kaikkea tarvittavaa, mutta en halua omistaa mitään ja siksi olen luovuttanut kaiken Jumalan käyttöön.
Näyttää, että minulla on paljon omaisuutta, mutta se on valhe, sillä minä en halua maallista omaisuutta, josta seuraa aina taakkoja ja siksi olen hyvin vapaa taakoista, sillä Jumala huolehtikoon omaisuudestaan:).

Oikeastaan kukaan ei omista mitään, mutta kaikki luulevat omistavansa, mutta kerran he joutuvat kaiken jättämään, eivätkä saa mitään mukaan, vaikka kuinka siitä saikkaisivat ja tappelisivat pyrkien saamaan omistusoikeuden omaisuudelleen. Kaikki on Jumalan ja sille ei kukaan mitään voi ja kaikki on vain lainaa täksi ajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu