Tutkimus: Nuuskaaminen on tupakointia turvallisempaa

No miksi se on sitte kielletty suomessa 0-O

Nuuskaaminen on vähemmän vaarallista kuin tupakointi. Lisäksi nuuskaamiseen liitetyt syöpäriskit eivät välttämättä ole niin suuria kuin on ajateltu. Ruotsalaistyyppinen nuuska ei mahdollisesti lisää syöpien riskiä lainkaan tai hyvin vähän, tuore meta-analyysitutkimus väittää.

Usein nuuskaaminen on liitetty suunielun syöpien riskiin, mutta tällainen yhteys löytyi lähinnä ennen vuotta 1990 tehdyistä yhdysvaltalaistutkimuksista, joissa ei huomioitu alkoholin mahdollisia syöpävaikutuksia. Eturauhassyövän suhteen tulokset olivat epäselvempiä. Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa nuuska ei lisännyt myöskään muiden syöpien vaaraa.

Analyysiin kelpuutettiin 89 nuuskatutkimusta, joista 18 oli ruotsalaisia ja loput yhdysvaltalaisia. Tupakoinnin vaikutus huomioitiin joka toisessa tutkimuksessa. Nuuska on kielletty EU-maissa Ruotsia mukaan lukematta.

Tutkijat laskivat, että vuonna 2005 noin 142 000 yhdysvaltalaismiestä kuoli syöpiin, joiden tiedetään liittyvän tupakointiin. Näistä 100 000 aiheutui suoraan tupakoinnista. Jos kaikki tupakoitsijat olisivat käyttäneet savukkeiden sijaan nuuskaa, kuolleita olisi ollut vain 1 100, tutkijat arvioivat BMC Medicine -lehdessä.

Monet asiantuntijat uskovat, että vaikka nuuskaan liittyisi pieni syöpäriski, savukkeiden vaihtaminen nuuskaan vähentäisi huomattavasti tupakkatuotteista aiheutuvia terveyshaittoja. Paras tapa hoitaa terveyttään on kuitenkin välttää kaikkia tupakkatuotteita.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nikotiinipurkastakaan ei pahemmin haittoja tule. ei ainakaan ulkopuolisille kuten tupakasta.
sama raha suunnilleen menee kuin röökiinkin.
ehkä pikkaisen vähemmänkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinkös kirjoitti:

No miksi se on sitte kielletty suomessa 0-O

Nuuskaaminen on vähemmän vaarallista kuin tupakointi. Lisäksi nuuskaamiseen liitetyt syöpäriskit eivät välttämättä ole niin suuria kuin on ajateltu. Ruotsalaistyyppinen nuuska ei mahdollisesti lisää syöpien riskiä lainkaan tai hyvin vähän, tuore meta-analyysitutkimus väittää.

Usein nuuskaaminen on liitetty suunielun syöpien riskiin, mutta tällainen yhteys löytyi lähinnä ennen vuotta 1990 tehdyistä yhdysvaltalaistutkimuksista, joissa ei huomioitu alkoholin mahdollisia syöpävaikutuksia. Eturauhassyövän suhteen tulokset olivat epäselvempiä. Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa nuuska ei lisännyt myöskään muiden syöpien vaaraa.

Analyysiin kelpuutettiin 89 nuuskatutkimusta, joista 18 oli ruotsalaisia ja loput yhdysvaltalaisia. Tupakoinnin vaikutus huomioitiin joka toisessa tutkimuksessa. Nuuska on kielletty EU-maissa Ruotsia mukaan lukematta.

Tutkijat laskivat, että vuonna 2005 noin 142 000 yhdysvaltalaismiestä kuoli syöpiin, joiden tiedetään liittyvän tupakointiin. Näistä 100 000 aiheutui suoraan tupakoinnista. Jos kaikki tupakoitsijat olisivat käyttäneet savukkeiden sijaan nuuskaa, kuolleita olisi ollut vain 1 100, tutkijat arvioivat BMC Medicine -lehdessä.

Monet asiantuntijat uskovat, että vaikka nuuskaan liittyisi pieni syöpäriski, savukkeiden vaihtaminen nuuskaan vähentäisi huomattavasti tupakkatuotteista aiheutuvia terveyshaittoja. Paras tapa hoitaa terveyttään on kuitenkin välttää kaikkia tupakkatuotteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu