hyvinvointi

Kun sadatuhannet perheet pitävät televisiota paholaisen keksintönä ja lisääntymistä ainoana virikkeenä vaimoille ei pidä ihmetellä mitään???
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lestadiolainen aikuinen elää itse vapaaehtoisesti "tilanteessaan". Elämäntapansa voi muuttaa heti niin halutessaan.

Itse ihmettelen välinpitämättömyyttä mm roskaamisen muodossa.

Esimerkkejä: Päivittäin julkisen liikenteen pysäkeillä saan kävellä kuin tuhkakupissa. Aikuisen näköiset ihmiset stumppaavat tyynesti röökinsä maahan vaikka vieressä olisi tuhkis.

Kävelen jalkakäytävällä. Saavutan edelläni kulkevat kaksi pojannassikkaa (n10 v), joista toinen juo litran tölkistä mehunloput ja bussipysäkin roskiksen jälkeen heittää tyhjän tölkin eteensä jalkakäytävälle tyynesti, kuin se olisi itsestäänselvyys. Sanon pojalle että roskia ei heitellä kadulle ja että vieressä on roskiskin. Poika nappaa tölkin ylös ja kävelee tyhjän tölkkinsä kanssa eteenpäin,

Leffateatterissa istun murkkuikäisten vieressä. Juovat ja syövät jotain. Leffan loputtua lähtevät ennen lopputekstejä ulos. Valojen sytyttyä jokainen jätti juomamukinsa tuolin telineeseen ja muut roskat lattialle. Roskis oli kulkureitillä viiden metrin etäisyydellä.

En viitsi mainitakaan miltä näyttää kesäiltana ihmisten poistuttua Espan puistosta.

Onko se todellakin niin ettei yhteisellä ympäristöllä ole mitään merkitystä vai johtuuko tämä kaupungistumisesta, jolloin sosiaalinen kontrolli ei toimi?

Miksi aasiassa matkustaessani en näe katuja täynnä roskaa? Miksi Riikassa Stockan edessä tupakoivat veivät stumppinsa noin kymmenen metrin päähän roskikseen?

Mikä suomalaisia vaivaa?

Äänestä
  • Me typerät ihmiset ollaan juostu vuosia oravanpyörässä ja työtä painettu pylly punasena, jotta kaupasta voisi ostaa kaikkia mitä "naapurilla" mutta isompina. Kun yritykset siirtyivät 1/4 vuositalouteen on aina itketty, et ei mee hyvin vaikka tulokset onkin kunnossa. On luotu keinotekoinen KIIRE, eli ihmiset juoksee metroon vaikka seuraava tulee 4 minsanpäästä. Autolla kaahataan töihin, jotta ehtis tekee enemmän.

    Ratkaisu on uudelleen aivojen pesu, jolloin töissä EI ole KIIRE, mutta kotiin on kiire. Vapaa-aika pitää merkitä enemmän, kun aika konttorilla naputellen sitä saatanan "keksintöä" tai ruuvaten mutteria kiinni. Ollaan siis töissä vain se SOVITTU aika ja muu aika itselle perheelle kavereille. Vinkuva pomo on vain tavallinen PELINAPPULA duunissa, ei sitä tarvii pelätä.

    Nää virastot, jotka pitä turvata ELÄMÄ tällä planeetalla, siis suomessa on ISO pulma, koska esim SOSSU valehtelee päin naamaa etuuksista, jotka kuuluisi saada. Homma hoituu parhgaten, kun ottaa itte selvää omista eduista ja vaikka printtaa paperit ja ottaa mukaan. Ei se sossun tantta mikään JUMALA ole!

    Joo-joo-kyllä-herra aika on ohi!!! Pitää vaatia itse, et saa jotakin jostakin.

    Äänestä

  • ollut jo vuosia kirjoitti:

    Me typerät ihmiset ollaan juostu vuosia oravanpyörässä ja työtä painettu pylly punasena, jotta kaupasta voisi ostaa kaikkia mitä "naapurilla" mutta isompina. Kun yritykset siirtyivät 1/4 vuositalouteen on aina itketty, et ei mee hyvin vaikka tulokset onkin kunnossa. On luotu keinotekoinen KIIRE, eli ihmiset juoksee metroon vaikka seuraava tulee 4 minsanpäästä. Autolla kaahataan töihin, jotta ehtis tekee enemmän.

    Ratkaisu on uudelleen aivojen pesu, jolloin töissä EI ole KIIRE, mutta kotiin on kiire. Vapaa-aika pitää merkitä enemmän, kun aika konttorilla naputellen sitä saatanan "keksintöä" tai ruuvaten mutteria kiinni. Ollaan siis töissä vain se SOVITTU aika ja muu aika itselle perheelle kavereille. Vinkuva pomo on vain tavallinen PELINAPPULA duunissa, ei sitä tarvii pelätä.

    Nää virastot, jotka pitä turvata ELÄMÄ tällä planeetalla, siis suomessa on ISO pulma, koska esim SOSSU valehtelee päin naamaa etuuksista, jotka kuuluisi saada. Homma hoituu parhgaten, kun ottaa itte selvää omista eduista ja vaikka printtaa paperit ja ottaa mukaan. Ei se sossun tantta mikään JUMALA ole!

    Joo-joo-kyllä-herra aika on ohi!!! Pitää vaatia itse, et saa jotakin jostakin.

    jos teette lapsia niin kasvattakaa ne kunnioittamaan ympäristöä, ihmisiä yms. ettei tarvitse törmätä jatkuvasti kaupungilla kintuille räkiviin räkänokkiin jotka luulevat heillä olevan oikeudet tehdä mitä huvittaa, mutta ei sitten niin mitään velvollisuuksia.

    Niin kiire ei aikuisilla pidä olla ettei omille lapsilleen jää aikaa. Niin väsynyt ei saa olla ettei ole kiinnostunut kieltämään 15-vuotiasta lorvimasta kaduilla 21-jälkeen illalla.

    Jos niitä tenavia tekee niin se on 18-vuoden kakku. Jollei siihen ole valmis niin kannattaa steriloida itsensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalaiset kirjoitti:

Kun sadatuhannet perheet pitävät televisiota paholaisen keksintönä ja lisääntymistä ainoana virikkeenä vaimoille ei pidä ihmetellä mitään???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu