Suomi, Ruotsi ja Norja yhteiseksi unioniksi

... ja puolustusliitoksi ja irti EU:sta ja Natosta.

2 Kuningasta ja yksi vaaliruhtinas Suomesta. :)

Vuorotellen jokaisesta maasta maanpäämies.

Hallituksessa ja parlamentissa kaikki kyseiset maat edustettuina.

-tällä olisi hyvin syvät historialliset perusteetkin. Tanska voisi tulla mukaan, mutta sitä on kaikkein vaikeinta saada mukaan, vaikka viimeksi se käytännössä johti Unionia 1500 luvun alkuun.

-ms.
8212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

häviäisi täydellisesti jos tälläinen liitto tulisi järjestettyä.

Äänestä

Hyvin ymmärretty saatanan hurri ja paska sinut viedään pian saunan- taa!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin liitto joka eroaisi EU:sta.

Norjalla on valtavat öljy ja kaasuvarat sekä kahlomakaupalla rahaa. Tämä tosin rajoittaa Norskien intoa liittyä tällaiseen liittoon. Heillä kun menee hyvin muutenkin.
Norjan myös valtava kalatalous olisi omiaan. Norjalta puuttuu puu ja paperiteollisuus. Myös maanviljely on vähäistä maaston takia.

Ruotsilla olisi maa-ja metsätalous kuten suomellakin. Ruotsin autoteollisuus voitaisiin pumpata Unionin avulla pystyyn. Suomella on lisäksi Norjan tavoin laivanrakennusteollisuus hyvin hanskassa.

Tanska on portti Keski-Eurooppaan sekä tanskalla on maataloutta ja myös valtava infrastruktuuri. Tanska on myös suhteellisen vauras mikä osaltaan rajoittaa intoa liittyä ko. Unioniin. Tanskalaiset pitävät myös itseään melko pitkälle Keski-Eurooppalaisina. Tanskan työlainsäädäntö on maailman Top 3:ssa, eli paljon hyvää löytyy tästäkin maasta.

Islanti olisi Pohjolan "Frankfurt am Main" eli rahaliikenteen keskus, sekä portti Pohjois-Amerikkaan.

Suomi olisi taas portti Venäjän kasvaville markkinoille.

Suojelupolitiikaa tarvittaisi. Eli ennen ei oteta ensimmäistäkään Unionin ulkopuolista työntekijää ennenkuin on varmaa ettei Unionin sisältä löydy sopivaa. Työttömyys laskisi. Lisäksi kaikille taattu sama palkkaus esim. puolalainen hitsari on oikeutettu samaan palkkaan kuin esim. ruotsalainen. Näin ammattitaito säilyttäisi merkityksensä ennen rahaa.
Lisäksi firmoja jotka rikkovat tätä mätkästäisiin kunnon sakoilla ja toimintakielloilla Unionin alueella.
Hyvät suhteet Washingtoniin, Brysseliin, Moskovaan ja Pekingiin. Näin taataan ulkomaan sijoitukset.

Jokainen saisi oikeuden kulttuuriinsa ja kieleensä. Englannin opetusta tiukennettaisiin. Se olisi unionin yhteinen kieli.

Siinä nyt aluksi...

Voisihan tämä toimiakin vai mitä?

Äänestä
  • Ja lisäksi SUomi saisi hyötyä metsistään paremmin. Ja loppuyisi älytön nettomaksu ja muut tervakurkkurekka-autodirektiivit. Kyllä tuo EU:n edustama "eurooppalaisuus" on aikamoista mammonaväen huijausta ja roskaa -sivistymätöntä! Italialaisetkin sellaisia, etteivät maanjäristyksensä uhreista välitä, yksi käsittämätön päämies huitelee miten vain ja sitä halauvat, talous sellainebn, että lapset jäävät peräkammariin 3-kymppisiksi!
    Tarvitaan takaisin pohjoismainen hyvinvointi Suomeenkin romutetun tilalle! Irti tyhmälästä eli EU:sta, joka antaa hyötyä vain harvoille ja valituille!

    Äänestä

  • Epäilen. Tästä on puhuttu täällä ainakin kerran aikaisemminkin. Ongelmana on oikeastaan:

    1. Jo valmiiksi puolueettomat ja vauraat Norja ja Islanti tuskin hyötyisivät liitosta, paitsi ehkä Islanti nyt laman kourissa.

    2. Sen sisämarkkina-alue olisi paljon EU:ta pienempi ja jäisi helposti Keski-Euroopan jalkoihin. Samalla se kuitenkin rajoittaisi kansallista liikkumatilaa, kuten EU.

    3. Suomi käy verrattain vähän kauppaa Pohjoismaiden kanssa, joten hyödyt jäisivät Suomenkin osalta pieniksi.

    4. Miksi Tanska ja Ruotsi irtautuisivat EU:sta, josta ne hyötyvät enemmän kuin Pohjoismaisestaa liitosta? Kummankin kauppa suuntautuu enemmän Keski-Eurooppaan.

    5. Ainakaan Ruotsi ei ole ennenkään halunnut sitoutua monin puolin heikommassa asemassa olevaan Suomeen. Haluaisiko se nytkään?

    "Eli ennen ei oteta ensimmäistäkään Unionin ulkopuolista työntekijää ennenkuin on varmaa ettei Unionin sisältä löydy sopivaa. Työttömyys laskisi. Lisäksi kaikille taattu sama palkkaus esim. puolalainen hitsari on oikeutettu samaan palkkaan kuin esim. ruotsalainen. Näin ammattitaito säilyttäisi merkityksensä ennen rahaa."

    Täällähän rakennetaan hurjaa liittovaltiota. En lähtisi rajoittamaan työperäistä maahanmuuttoa, sillä pitkän päälle sillä sahataan vain omaan jalkaan.

    Suurin ongelma unionissa olisi nimenomaan se, ettei sille löydy kunnollisia taloudellisia perusteita. Ja kun juuri muitakaan perusteita liitolle ei ole, niin mikä olisi homman pointti? EU on kokonaisuudessaan paljon vahvempi talousalue kuin mitä Pohjoismaat olisivat yhdessä.

    Äänestä

  • Jalat maassa kirjoitti:

    Epäilen. Tästä on puhuttu täällä ainakin kerran aikaisemminkin. Ongelmana on oikeastaan:

    Jalat maassa perustelee jälleen vahvaa ihastumistaan EU:lle alistumiseensa pelkillä oman mielensä olettamuksilla (oikeastaan kaikki kohdat 1.-5.viittaavat siihen). Huomattavaa on se, että Jalat maassa ei halua tunnustaa ilmeisesti, että EU on enmmän kuin pelkkä talousliitto. Eli EU on Lissabonin sopimuksen myötä poliittinen ennenkokematon suurvalta, liittovaltio. Jalat maassa myöntää vastoin esim.Lissabonin sopimuksen vinoutunutta näkökulmaansa, että "EU vie kansallista liikkumatilaa" -eli jäsenvaltioden päätäntävallan.
    Jalat maassa voi olla hyvä ihminen, mutta vähän naivi "Eu-uskovaisuudessaan". Ehkäpä hän on joku höynäytetty ja kiltti, alistuvainen peruskoulunopettaja jostain Keski-Suomesta?

    Kannattaisikohan Jalat maassa mennä vaan YouTubeen ja ensin katsoa "End of Nations -EU takeover" jne.Sen jälkeen voisi vähän mietislekä ja alkaa todella EU:n puolustajaksi. Eli pitäisi lopettaa väittämät, että EU on demokratia, reilu järjestelmä, ei-liittovaltio, ja että Lissabon ei muka mitään muuta ja EU ei muka suosi vain eliittiä, ja ei muka vie jäsenvaltioita harmonisoituun suurvaltaa?. Jne.
    Sen jälkeen Jalat maassa voi aina reilusti tunnustaa nuo EU:n epäkohdat ja valheet ja silti sitten olla kovan luokan Unionisti!Joka hän onkin nyt jo!Siis ei mikään Suomen ystävä, ei sellainen voi kannattaa liittovaltiota ja keskushallitusta ja kaikenlaisia EU:n tuomia rasitteita samaan aikaan ja väittää, etteikö EU:n tarkoitus olisi harmonisoida kansallisvaltiot lääneikseen jne..

    Äänestä

  • ja pää pensaassa kirjoitti:

    "Jalat maassa perustelee jälleen vahvaa ihastumistaan EU:lle alistumiseensa pelkillä oman mielensä olettamuksilla"

    Millä muulla voit perustella teoreettista unionia? Eihän meillä ole mitään käytännön kokemusta, mutta erinäisten yhteiskunnallisten seikkojen, kuten ulkomaankaupan, perusteella voidaan tehdä oletuksia, miten ko. unioni käytännössä toimisi.

    "Huomattavaa on se, että Jalat maassa ei halua tunnustaa ilmeisesti, että EU on enmmän kuin pelkkä talousliitto."

    Miten niin en halua? Totta kai EU on enemmänkin kuin pelkkä talousliitto - se on myös poliittinen liitto, joka kattaa mm. ympäristönsuojelua ja yhteistä turvallisuutta koskeviä osa-alueita. Ne ovat kuitenkin syntyneet ennen kaikkea taloudellisen integraation ympärille.

    "Jalat maassa myöntää vastoin esim.Lissabonin sopimuksen vinoutunutta näkökulmaansa, että "EU vie kansallista liikkumatilaa" -eli jäsenvaltioden päätäntävallan."

    Jos sanon, että EU, kuten mikä tahansa unioni, rajoittaa kansallista liikkumatilaa, se ei tarkoita, että se poistaa kaiken kansallisen liikkumatilan. Kaikki tehtävät päätökset ovat todellisuudessa suhteellisia - miten laaja integraation tulisi olla, mitä on tasa-arvo, mikä sopiva verotus, jne.

    "Ehkäpä hän on joku höynäytetty ja kiltti, alistuvainen peruskoulunopettaja jostain Keski-Suomesta?"

    Väärin meni. Ihan mielenkiinosta: miksi juuri Keksi-Suomesta?

    "Kannattaisikohan Jalat maassa mennä vaan YouTubeen ja ensin katsoa "End of Nations -EU takeover" jne.Sen jälkeen voisi vähän mietislekä ja alkaa todella EU:n puolustajaksi. Eli pitäisi lopettaa väittämät, että EU on demokratia, reilu järjestelmä, ei-liittovaltio, ja että Lissabon ei muka mitään muuta ja EU ei muka suosi vain eliittiä, ja ei muka vie jäsenvaltioita harmonisoituun suurvaltaa?. Jne."

    Olen jo katsonut.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8241939/38911577

    Lisäksi kirjoitin jossain muualla, että End of Nations:ssä mm. väitetään erääsen artiklaan pohjautuen, että Eurooppa-neuvostolla (huippukokous) olisi mahdollisuus muuttaa Lissabonin sopimusta noin vain jälkikäteen. Luin itse kyseisen artiklan ja siinä todettiinkin aivan selvästi, että muutoksen hyväksymiseen vaaditaan kaikkien jäsenmaiden parlamenttien hyväksyntä.

    "Sen jälkeen Jalat maassa voi aina reilusti tunnustaa nuo EU:n epäkohdat ja valheet ja silti sitten olla kovan luokan Unionisti!Joka hän onkin nyt jo!Siis ei mikään Suomen ystävä, ei sellainen voi kannattaa liittovaltiota ja keskushallitusta ja kaikenlaisia EU:n tuomia rasitteita samaan aikaan ja väittää, etteikö EU:n tarkoitus olisi harmonisoida kansallisvaltiot lääneikseen jne.."

    Ongelma on vain siinä, että en satu olemaan federalisti, enkä kannata lopullista liittovaltioita. Ja varmasti EU:ssa on myös epäkohtia, kuten missä tahansa, mutta End of Nationsia katsomalla ei saa pahemmin selvää, mikä on poliittista propagandaa ja missä on perää. Ei tarvinnut kuin hieman raapaista End of Nationsin pinnan alle ja sieltä löytyi jo täysin virheellisiä/valheellisia väittämiä, kuten esimerkki yllä. Ja mikä ihmeen ennustaja sinä olet puhuessasi "EU:n tarkoituksesta"? EU on jäsenmaidensa muodostama kokonaisuus, eikä mikään ajatteleva olento. EU kehittyy siihen suuntaan, mihin sen jäsemaiden päättäjät sen tahtovat kehittyvän.

    Äänestä

Suomen kieli on halveksittu ruotsin politiikassa!

Pentti Oinonen: Arvoisa herra puhemies! Muutama päivä sitten saimme suureksi
järkytykseksemme lukea lehdistä, kuinka Upsalan kaupungissa on eräällä
työpaikalla kielletty suomenkielisiä työntekijöitä puhumasta suomea paitsi
julkisesti niin myös käytävillä ja kahvitunneilla. Perussuomalaiset eivät voi
hyväksyä tällaista suomen kielen törkeää lokaan polkemista. Tämä Upsalan tapaus
ei ole ainutlaatuinen. Muutama kuukausi sitten ruotsalaisella
jalkapallokentällä annettiin punainen kortti pelissä suomea puhuvalle
naispelaajalle, kun hän oli puhunut suomea, ja tämä oli syy. En tiedä, kumpi on
kamalampaa, suomenkielisen vähemmistön oikeuksien polkeminen Ruotsissa vai
suomenkielisen enemmistön sorto Suomen kouluissa pakkoruotsin muodossa.
(Puhemies: Siinä oli kysymys, vai? Minuutti on kulunut!)

Oikeusministeri Tuija Brax: Arvoisa herra puhemies! Kielilaki kuuluu
oikeusministerille Suomessa. Tapaan lähiaikoina Ruotsin kollegani ja voin käydä
tästä asiasta hänen kanssaan keskustelun. Vastaava kohtelu suomen kielilain
mukaan, jota oikeusministeri valvoo, jonkun toisen kielen, puhumattakaan Suomen
kummankaan virallisen kielen suhteen ei missään tapauksessa tulisi kysymykseen,
ja on selvää, että kansainväliset sopimukset ja pohjoismaiset yhteiset
käytännöt ovat toisenlaisia kuin nyt esiin tulleet asiat. Näistä varmastikin
meistä ministereistä moni vastaavan pohjoismaisen kollegansa ja varsinkin
ruotsalaisen kollegansa kanssa tulee käymään keskusteluja. Ainakin me
oikeusministerit käymme tästä keskustelu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väinö I kirjoitti:

... ja puolustusliitoksi ja irti EU:sta ja Natosta.

2 Kuningasta ja yksi vaaliruhtinas Suomesta. :)

Vuorotellen jokaisesta maasta maanpäämies.

Hallituksessa ja parlamentissa kaikki kyseiset maat edustettuina.

-tällä olisi hyvin syvät historialliset perusteetkin. Tanska voisi tulla mukaan, mutta sitä on kaikkein vaikeinta saada mukaan, vaikka viimeksi se käytännössä johti Unionia 1500 luvun alkuun.

-ms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu