Jatkoa Vaellukseen:
Jokin sisälläni muuttui tutkiessani Raamattua. En enää ollutkaan epäilijä, joka etsi todisteita kumotakseen pastori Millerin omituiset käsitykset. En enää ajatellut, että minä tiesin paremmin, Halusin vain saada asioista selvän. En tiennyt, että samaan aikaan monet rukoilivat Evankeliumisalissa nuoren, mustiin pukeutuneen juutalaisnaisen puolesta, joka oli keskustellut Raamatusta tuntikaupalla,
Oli kulunut vain kolme päivää siitä, kun olin ensimmäisen kerran kuullut Raamattuun pohjautuvaa julistusta ja minulle oli alettu selittää evankeliumin sisältöä. Mutta tiesin, mitä minun piti tehdä.
Annoin varauksettomasti sydämeni Messiaalle, Vapahtajalle, Herralle Jeesukselle Kristukselle. Samalla hetkellä annoin myös elämäni hänelle. Tiesin, miten vähän arvoa sillä itsellenikään oli.
Uudestisyntynyt! Uusi elämä! Ei enää Rose! Minun oli pakko nauraa. Se ei ehkä ollut kunnioittavaa, mutta nauroin ilosta ja helpotuksesta...Rauha! Se aivan tulvi minuun! Olin ihmeissäni!
(s. 74)
Meidät komennettiin pysähtymään kolmen upseerin eteen. Sain myöhemmin kuulla, että yksi heistä oli pahamaineinen tohtori Mengele, Auschwitzin lääkäri – sillä sille leirille olimme tulleeet...
Juostessamme radan vartta pitkin kapot olivat raastaneet pienimmät lapset äitinsä sylistä ja tyrkänneet ne vanhemmille naisille. He tiesivät, että vauvoja kantavat äidit joutuvat suoraa päätä polttouuniin. Vanhat naiset vietiin myös heti kaasukammioon, ja kapot yrittivät teollaan pelastaa muutamia nuorempia naisia.
Kun pysähdyimme hengästyneinä upseeerien eteen, kaikki yli nelikymmenvuotiaat naiset (olipa heillä lapsi sylissään tai ei), jotka eivät näyttäneet tarpeeksi vahvoilta, lähetettiin vasemmalle. Alle nelikymmenvuotiaat, terveet ja lapsettomat lähetettiin oikealle. (s.124)
Leirimme kaasukammioissa menetti henkensä kaiken kaikkiaan neljä miljoonaa vankia, suurin osa heistä Juutalaisia. (s. 127)
Eräänä aamuna kasarmiimme syöksyi joukko vartioijoita. Heräsimme kaikki sähköistävään kauhuun ”Ulos ja heti” Riveihin! Juoskaa! Huorat! Koirat! Siat! Saastat! (s. 129)
Ympärilläni elävät naiset näkivät, miten paljon rakastin Raamattua. He näkivät myös, että olin ollut valmis vaarantamaaan henkeni sen tähden. Aikaisemmin, pommisuojassa, he olivat kerta toisensa jälkeen pyytäneet minua kertomaan Jumalan lupauksista, ettei hän hävittäisi Israelia maan päältä, mutta pommitusten pääätyttyä he olivat taas pilkanneet minua. Nyt he alkoivat suhtautua Raamattuun hyvin vakavasti ja kysyivät minulta:
----Raamatussa on monia rohkaisevia kohtia, joita saatoin lukea heille. Viidennessä Mooseksen kirjassa ovat sanat
”Sinä (ISRAEL) etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä
kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi. (s. 152)
Ensimmäiset musitot vapautumisestani olivat brittien kuorma-autot, jotka vyöryivät leiriin lastinaan valtavia vesitynnyreitä (s. 165)
Olin yhä parakissa ympärilläni useampia kuoleita kuin eläviä. (s. 166)
Pilkkukuumeeni paheni ja unohdin, kuka olin... Noina päivinä en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin Jumalaa. En jaksanut muistaa, kuka tai missä olen tai mitä oli tapahtunut, mutta tiesin Jumalan olevan kanssani. Ajattelin häntä koko ajan, ja silloinkin, kun en pystynyt ymmärtämään mitään, voin keskustella Hänen kanssaan.
Lopulta minut siirrettiin sairaalaan. (s. 167)
Minusta tuntui, että aivan kohta olisin Yhdysvalloissa perheni luona. Mutta illalla sairaalan hiljaisuudessa kuulin Herran sanovan: ”Oletko kysynyt minulta, pitääkö sinun mennä Ruotsiin? Oletko kysynyt minuilta, onko sinun matkustettava Yhdysvaltoihin? Sinä itse haluat sitä, mutta oletko kysynyt minulta? (s. 168)
4.Takaisin kotiin, Luvattuun maahan
Miehen ääni oli tavattoman hellä: ”Felice on elossa, Rose! Felice voi hyvin. Ja pojat ja Alexander!” s. 176
Kiersimme käsivartemme toistemee ympärille... Silloin kun Felice ei hymyillyt, hänen kasvoistaan näki, että häntä vaivasivat menneiden tapahtumien muistot.
”Entä Eugene?” sain vaivoin kysytyksi. Felice sulki silmänsä.
”Joe?” kuiskasin nimen
Felicen silmät pysyivät kiinni. Hän istui aivan liikkumatta. ”Rose, sinä ja minä olemme jäljellä. Sinä... ja minä.”
Sukulaisia oli kuollut isän ja äidin puolelta yhteensä 180. (s. 181)
Elokuun 1. päivänä 1950 nousin New Yorkissa lentokoneeseen aloittaakkseni 36 tunnin lentomatkan Tel Aviviin. Se oli ensimmäinen klentomatkani. Mielessäni poltti tietoisuus siitä, että olin matkalla Herran maahan, Pyhään maahan, oman kansani maahan. Olin kuumeisen kärsimätön. Tämä ei voinut olla totta! Ei voinut olla mahdollista, että olin vihdoinkin matkalla isieni maahan, osana suurta paluuta, jonka profeetat ovat ennustaneet! (s.220)
Jokin sisälläni muuttui tutkiessani Raamattua. En enää ollutkaan epäilijä, joka etsi todisteita kumotakseen pastori Millerin omituiset käsitykset. En enää ajatellut, että minä tiesin paremmin, Halusin vain saada asioista selvän. En tiennyt, että samaan aikaan monet rukoilivat Evankeliumisalissa nuoren, mustiin pukeutuneen juutalaisnaisen puolesta, joka oli keskustellut Raamatusta tuntikaupalla,
Oli kulunut vain kolme päivää siitä, kun olin ensimmäisen kerran kuullut Raamattuun pohjautuvaa julistusta ja minulle oli alettu selittää evankeliumin sisältöä. Mutta tiesin, mitä minun piti tehdä.
Annoin varauksettomasti sydämeni Messiaalle, Vapahtajalle, Herralle Jeesukselle Kristukselle. Samalla hetkellä annoin myös elämäni hänelle. Tiesin, miten vähän arvoa sillä itsellenikään oli.
Uudestisyntynyt! Uusi elämä! Ei enää Rose! Minun oli pakko nauraa. Se ei ehkä ollut kunnioittavaa, mutta nauroin ilosta ja helpotuksesta...Rauha! Se aivan tulvi minuun! Olin ihmeissäni!
(s. 74)
Meidät komennettiin pysähtymään kolmen upseerin eteen. Sain myöhemmin kuulla, että yksi heistä oli pahamaineinen tohtori Mengele, Auschwitzin lääkäri – sillä sille leirille olimme tulleeet...
Juostessamme radan vartta pitkin kapot olivat raastaneet pienimmät lapset äitinsä sylistä ja tyrkänneet ne vanhemmille naisille. He tiesivät, että vauvoja kantavat äidit joutuvat suoraa päätä polttouuniin. Vanhat naiset vietiin myös heti kaasukammioon, ja kapot yrittivät teollaan pelastaa muutamia nuorempia naisia.
Kun pysähdyimme hengästyneinä upseeerien eteen, kaikki yli nelikymmenvuotiaat naiset (olipa heillä lapsi sylissään tai ei), jotka eivät näyttäneet tarpeeksi vahvoilta, lähetettiin vasemmalle. Alle nelikymmenvuotiaat, terveet ja lapsettomat lähetettiin oikealle. (s.124)
Leirimme kaasukammioissa menetti henkensä kaiken kaikkiaan neljä miljoonaa vankia, suurin osa heistä Juutalaisia. (s. 127)
Eräänä aamuna kasarmiimme syöksyi joukko vartioijoita. Heräsimme kaikki sähköistävään kauhuun ”Ulos ja heti” Riveihin! Juoskaa! Huorat! Koirat! Siat! Saastat! (s. 129)
Ympärilläni elävät naiset näkivät, miten paljon rakastin Raamattua. He näkivät myös, että olin ollut valmis vaarantamaaan henkeni sen tähden. Aikaisemmin, pommisuojassa, he olivat kerta toisensa jälkeen pyytäneet minua kertomaan Jumalan lupauksista, ettei hän hävittäisi Israelia maan päältä, mutta pommitusten pääätyttyä he olivat taas pilkanneet minua. Nyt he alkoivat suhtautua Raamattuun hyvin vakavasti ja kysyivät minulta:
----Raamatussa on monia rohkaisevia kohtia, joita saatoin lukea heille. Viidennessä Mooseksen kirjassa ovat sanat
”Sinä (ISRAEL) etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä
kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi. (s. 152)
Ensimmäiset musitot vapautumisestani olivat brittien kuorma-autot, jotka vyöryivät leiriin lastinaan valtavia vesitynnyreitä (s. 165)
Olin yhä parakissa ympärilläni useampia kuoleita kuin eläviä. (s. 166)
Pilkkukuumeeni paheni ja unohdin, kuka olin... Noina päivinä en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin Jumalaa. En jaksanut muistaa, kuka tai missä olen tai mitä oli tapahtunut, mutta tiesin Jumalan olevan kanssani. Ajattelin häntä koko ajan, ja silloinkin, kun en pystynyt ymmärtämään mitään, voin keskustella Hänen kanssaan.
Lopulta minut siirrettiin sairaalaan. (s. 167)
Minusta tuntui, että aivan kohta olisin Yhdysvalloissa perheni luona. Mutta illalla sairaalan hiljaisuudessa kuulin Herran sanovan: ”Oletko kysynyt minulta, pitääkö sinun mennä Ruotsiin? Oletko kysynyt minuilta, onko sinun matkustettava Yhdysvaltoihin? Sinä itse haluat sitä, mutta oletko kysynyt minulta? (s. 168)
4.Takaisin kotiin, Luvattuun maahan
Miehen ääni oli tavattoman hellä: ”Felice on elossa, Rose! Felice voi hyvin. Ja pojat ja Alexander!” s. 176
Kiersimme käsivartemme toistemee ympärille... Silloin kun Felice ei hymyillyt, hänen kasvoistaan näki, että häntä vaivasivat menneiden tapahtumien muistot.
”Entä Eugene?” sain vaivoin kysytyksi. Felice sulki silmänsä.
”Joe?” kuiskasin nimen
Felicen silmät pysyivät kiinni. Hän istui aivan liikkumatta. ”Rose, sinä ja minä olemme jäljellä. Sinä... ja minä.”
Sukulaisia oli kuollut isän ja äidin puolelta yhteensä 180. (s. 181)
Elokuun 1. päivänä 1950 nousin New Yorkissa lentokoneeseen aloittaakkseni 36 tunnin lentomatkan Tel Aviviin. Se oli ensimmäinen klentomatkani. Mielessäni poltti tietoisuus siitä, että olin matkalla Herran maahan, Pyhään maahan, oman kansani maahan. Olin kuumeisen kärsimätön. Tämä ei voinut olla totta! Ei voinut olla mahdollista, että olin vihdoinkin matkalla isieni maahan, osana suurta paluuta, jonka profeetat ovat ennustaneet! (s.220)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitten on tuhansia kertomuksia jotka kertovat eri tavalla.
kerran oikeanlaista tietoa henkimaailmasta. On merkillistä miten sitten kuitenkaan selkeä todistus ei puhuttele niitä, jotka ovat sotkeutuneet väärien henkien maailmoihin. Jotkut saavat vuosiakin seikkailla valheellisten henkien kanssa, eivätkä koe mitään pahuuteen viittaavaa ja sitten toisaalta toiset saavat hyvinkin pian kokea pahuuden voimien todellisuuden, kun ovat esim. käyneet meediolla tai ruvenneet harrastamaan meditaatiota ja muuta henkimaailmaan liittyvää.
Itse mietin sitä että miksi ihmiset eivät vilpittömästi halua etsiä ja kuulla totuutta siitä, mikä voima erilaisten ilmiöiden taustalla on ja että kaikki hyvältä tuntuva ei välttämättä ole aitoa.
että mitään selkeää todistusta ei ole. Ei puolin eikä toisin.
palstoja vuosia sivusta seurannut kuinka sinä aritta esiinnyt kaikesta paremmin tietävänä ja valaistuneena...sano jos olet asioista perillä minulle että Jeesus on Vapahtaja!Sano se koska se on kristinuskon perusta!
Mutta kaikki ihmiset eivät ole kristinuskossa ja heilläkin on ikuinen elämä.
monelta sodalta (ja lisää tulossa) jos juutalaiset maahantunkeutujat olisi asutettu jonnekkin muualle kuin Lähi-Itään.
Yksi syy arabimaailman ja läntisen maailman vihanpitoon on juuri Palestiinan ongelma.