Olen äiti ja hyväksyn ehkäisyn luonnollisena

Olen itse uskomassa oleva neljän lapsen äiti. Olen joutunut pakosta ajattelemaan ehkäisyasiaa ja löytänyt siinä vapauden. Ajattelen asiaa luonnollisen elämän ja elämän suojelemisen kannalta. Mielestäni ihmisen luontoon, luonnollisuuteen kuuluu itsensä kuunteleminen ja tunteidensa hyväksyminen. Yliyrittäminen perustuu monesti epäterveeseen asenteeseen. ”Vahvuuteen sairastuminen” on monelle “meikäläiselle” äidille tyypillinen taudinkuva… mutta siitä seuraa ongelmallisia psyykkisiä seuraamuksia. Itselle ja lähimmille! Mutta monellehan se on ainoa vaihtoehto, jos aikoo jaksaa. Monta on tutuissa sellasita äitiä joka vaan yrittää ja yrittää olla vahva ja voimakas, ”selviytyjätyyppi”. Mutta se onkin väärin. Itseä kohtaan, lapsia kohtaan, puolisoa kohtaan. Tosiasassa, Jumalan erilaisiksi luomina, emmehän me kaikki ole ollenkaan sen luontoisia, että kykenisimme siihen.
Toiset pystyvät synnyttämään rajatta, ja toiset eivät. Itse kuulun näihin jälkimmäiseen. En vain yksinkertaisesti jaksa. Jokaikinen lapsi vaatii vanhemmalta voimia, sekä fyysisiä että psyykkisiä. Ja jokaisella lapsella on – ja tulee olla – oikeus vanhempiin ja hoivaan, turvallisuuteen! Vastuu painoi liian raskaasti. Siksi me päätimme aloittaa ehkäisyn. Se on luonnollista kun ei enää jaksa.
781047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Kirjoitin tänne ehkäpä joskus vuosi sitten. Meillä on 6 lasta enkä jaksa enempää, mutta mies ei hyväksy ehkäisyä. Välit ovat kiristyneet viimeisten parin vuoden aiakna ja koska jo suorastaan ällöän miestäni, niin sanoin että kunhan minut jättää rauhaan niin käyköön vieraissa. En tiedä onko käynyt mutta minut on jättänyt rauhaan ja meillä ei siis enää tule lapsia.
Olen vasta vähän yli 30 ja nyt on ollut aikaa miettiä mitä haluan lopulta elämältäni. Ehkäpä lopulta avioeron, eihän tämäkään ihan normaalia ole. Mutta loputon väsymys ja raskauden pelko ovat hellittäneet, tunnen olevani taas terve.

Äänestä
  • hehkee seksielämä kootos oiva ja aippa.

    Äänestä

  • Ymmärrän sinua hyvin. Kauheinta on raskauden pelko ja väsymys, ja siihen sekoittuu myös kuoleman pelkoa koska en halualisi kuolla vielä näin nuorena raskauskomplikaatioihin tahi itsemurhaan. Kun näin ankaran ehdottomalle rajalle joutuu, sitä on pienen paikalla eikä enää luulottele yhtään mitään omasta jaksamisestaan. Silloin tajusimme että se on luonnollista että väsymys kertoo, mitä on nyt tehtävä. Väsymys on siitä signaali.

    Meillä ratkaisu on ilman muuta yhteinen. Nyt jaksamme iloita lapsistamme ja tilanne on rauhoittunut. Surullista ettei miehesi ymmärrä tilannetta. Mielestäni aviopuolisoitten tulisi olla tässä samalla kartalla. keskenään kuunnella toinen toistaan. Miten niitä yhteisiä lapsia voidaan kasvattaa jos ei keskenään ole ymmärtävää ja empaattista yhteyttä... Voimia ja Taivaan Isän siunausta sinulle!

    Äänestä

  • Itseään kuunteleva äiti kirjoitti:

    Ymmärrän sinua hyvin. Kauheinta on raskauden pelko ja väsymys, ja siihen sekoittuu myös kuoleman pelkoa koska en halualisi kuolla vielä näin nuorena raskauskomplikaatioihin tahi itsemurhaan. Kun näin ankaran ehdottomalle rajalle joutuu, sitä on pienen paikalla eikä enää luulottele yhtään mitään omasta jaksamisestaan. Silloin tajusimme että se on luonnollista että väsymys kertoo, mitä on nyt tehtävä. Väsymys on siitä signaali.

    Niin, mieheni on tosi tiukka uskossaan tai oikeastaan näissä elämäntapasäännösisä. Kaiken pitää näyttää ulospäin oikeanlaiselta, mutta täällä kotona voi sitten asiat olla hujanhajan. Eikä meillä enää ole keskusteluyhteyttä, ulospäin tosin varmaan näytetään suhtonneliselta parilta.
    En osaa sanoa kuinka kauan tällälailla jaksaa elää, mutta toistaiseksi olen vaan niin onnellinen että en ole väsynyt enkä peloissani. OIkeasti mulle on ihan sama mitä mies puuhaa kunhan jättää minut rauhaan. Enkä enää ymmärrä enkä muista mitä näin hänessä kun aikoinaan ihastuin ja rakastuin. Onhan hän aika komea ja luulin että kilttikin. Sen jo aavistelin kihlausaikana että hänen perheessään on aina pidettävä kulissit pystyssä, mutten älynnyt mitä sekin todellisuudessa tarkoittaa!

    Kiva kuitenki tietää että meikäläisyydessäkin on ihmisiä jotka tajuaa että ei uusi vauva aina ole lahja. Sinunkin miehesi.

    Äänestä

  • Itseään kuunteleva äiti kirjoitti:

    Ymmärrän sinua hyvin. Kauheinta on raskauden pelko ja väsymys, ja siihen sekoittuu myös kuoleman pelkoa koska en halualisi kuolla vielä näin nuorena raskauskomplikaatioihin tahi itsemurhaan. Kun näin ankaran ehdottomalle rajalle joutuu, sitä on pienen paikalla eikä enää luulottele yhtään mitään omasta jaksamisestaan. Silloin tajusimme että se on luonnollista että väsymys kertoo, mitä on nyt tehtävä. Väsymys on siitä signaali.

    Meillä ratkaisu on ilman muuta yhteinen. Nyt jaksamme iloita lapsistamme ja tilanne on rauhoittunut. Surullista ettei miehesi ymmärrä tilannetta. Mielestäni aviopuolisoitten tulisi olla tässä samalla kartalla. keskenään kuunnella toinen toistaan. Miten niitä yhteisiä lapsia voidaan kasvattaa jos ei keskenään ole ymmärtävää ja empaattista yhteyttä... Voimia ja Taivaan Isän siunausta sinulle!

    Joo, Raamattua on luettu ja Päivämiestä. Tuska ja ahdistus on ollut seurana. Aikamme kipuiltuamme me saimme Jumalan johdatuksesta löytää Tunnustuskirjoista Lutherin sanat:

    "IHMISTEN PERINNÄISSÄÄNNÖT
    Epäkristillinen ja kirottu on paavilaisten väite, että ihmissäännöt edistävät syntien anteeksiantamista ja tuottavat autuuden. Näin sanoo Kristus: (Matt. 15:9) "Turhaan he palvelevat minua opettamalla oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." Samoin sanoo (Tit. 1:14) apostoli: "He vääntävät totuuden kieroon." Ei ole oikein sekään, että he sanovat sellaisten säädösten rikkomista kuolemansynniksi."

    Me ollaan näin se ajateltu: ehkäisemättömyys ei esiinny Raamatussa eikä Tunnustuskirjoissa. Siitä ei katekismus sano mitään. Olemme harkinneet sen niin että vanhemmat uskovaiset ovat eläneet hoitokokousten myrskyajat ja silloin tästä lie tullut autuuden ehto. He eivät enää muuta näe. Mutta Jumala avaa ajallaan heillekkin. Jumalan aika on kun se on.

    Äänestä

  • Parempi olisi sinunkin ottaa pillerit ja jatkaa parisuhdettasi miehesi kanssa.

    ihan mikä tahansa. Salaamalla ehkäiseminen ja surkuttelemalla "hyvää tuuriaan", saattaa jonkun aikaa mennä, mutta kyllä joku ilmiantaa kuitenkin johtokunnalle jossain vaiheessa ja sitten se taas alkaa -hoitokokous.

    Äänestä

  • suhteelle. kirjoitti:

    Parempi olisi sinunkin ottaa pillerit ja jatkaa parisuhdettasi miehesi kanssa.

    Mielestäni heillä on äärettömän rankka tilanne, joka vaatii muutakin kuin pillerit... jos on kadonnut luottamus oman miehensä lojaalisuuteen ja rakkauteen!

    Äänestä

  • suhteelle. kirjoitti:

    Parempi olisi sinunkin ottaa pillerit ja jatkaa parisuhdettasi miehesi kanssa.

    Siis minähän ottaisin e-pillerit tai vaikka sterilisaation, vaan kun mies ei sitä hyväksy!! Hänen mielestään se on väärin ja ehkä jopa synti, mutta tärkeinät on tietenkin se, että ulospäin huomaisi, että me ehkäisemme.
    Tosin näkyyhän se nytkin, kun lapsia ei enää tule kun ei ole seksiäkään. Mutta ymmärrätkö sinä, että minulle tämäkin tilanne on parempi kuin se että lapsia siunaantuisi sitä tahtia kuin tähänki asti? Olen niin onnellinen, kun viimeisimmästä synnytyksestä on jo yli pari vuotta, eikä uusia enää tule! Pieni hinta olla seksittä kun muuten saa olla mieleltään ja fysiikaltaan terve.

    Äänestä

  • P.P.H. kirjoitti:

    Joo, Raamattua on luettu ja Päivämiestä. Tuska ja ahdistus on ollut seurana. Aikamme kipuiltuamme me saimme Jumalan johdatuksesta löytää Tunnustuskirjoista Lutherin sanat:

    "IHMISTEN PERINNÄISSÄÄNNÖT
    Epäkristillinen ja kirottu on paavilaisten väite, että ihmissäännöt edistävät syntien anteeksiantamista ja tuottavat autuuden. Näin sanoo Kristus: (Matt. 15:9) "Turhaan he palvelevat minua opettamalla oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." Samoin sanoo (Tit. 1:14) apostoli: "He vääntävät totuuden kieroon." Ei ole oikein sekään, että he sanovat sellaisten säädösten rikkomista kuolemansynniksi."

    Me ollaan näin se ajateltu: ehkäisemättömyys ei esiinny Raamatussa eikä Tunnustuskirjoissa. Siitä ei katekismus sano mitään. Olemme harkinneet sen niin että vanhemmat uskovaiset ovat eläneet hoitokokousten myrskyajat ja silloin tästä lie tullut autuuden ehto. He eivät enää muuta näe. Mutta Jumala avaa ajallaan heillekkin. Jumalan aika on kun se on.

    Samaa meilläkin tehtiin, luettiin Raamattua ja kuunneltiin suviseurasaarnoja... Yksi joka on avannut silmiä on se että miten viisas on taivaan isä luomisessaan ollut. Jo luomisessa Hän ajatteli myös kaiken säilymistä ja varjeltumista... siis ekologiaa.
    Kun Hän loi sanallaan, "Lisääntykää ja täyttäkää maa...Luin netistä, että
    siinä on Raamatun alkukielellä, hepreaksi käytetty sanaa, jolla on erityismerkitys: lisääntyä KOHTUULLISESTI, eli vain sen verran riittävästi että lajimme säilyy maapallolla.

    "Mooseksen kirjan kohdassa käytetty sana "lisääntyä" sisältää rajallisen lisääntymisen erillismerkityksen. Tämä on vanhoillislestadiolaisuudessa jäänyt ymmärtämättä, ilmeisesti siksi, koska harva liikkeen sananjulistajista on perehtynyt Raamattuun sen alkukielillä.

    "Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää (hepr. rabab) ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1 Moos. 1:28.)

    Heprean lisääntymistä tarkoittava sana 'rabab' merkitsee ”tulla runsaaksi”, ”olla yllin kyllin”, ”olla riittävästi”.

    Jumala ei siten ole tarkoittanut, että ihminen saisi luvan lisääntyä maksimaalisesti, eikä hän varsinkaan saa ylikansoittaa elinpiiriään, koko maapalloa, jossa elämme ja asumme. Ihmisen tulee lisääntyä kohtuullisesti, ”riittävästi”, siis niin että ihminen lajina säilyy. "
    Lähde:
    http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy#Sananjulistajien_tarkoitushakuista_Raamatun_tulkintaa

    Äänestä

  • kelloasi. Et saa kaipaamaasi ehkäisylupaa seurakunnalta, älä siis jää odottamaan!
    Miehesi on ällö sinulle koska se on muodostunut sinulle uhkaksi. Selibaatti on todella huono ratkaisu avioelämänne kannalta ja on varmasti rikkomassa keskinäistä rakkautta. Eikä se ole edes oikein koska asiasta pitäisi vallita yksimielisyys.

    Ota ihmeessä e-pillerit käyttöön ilman miehen ja seurakunnan lupaa ja anna tilanteen tasaantua. Niin minunkin vaimo teki kun mielenterveys alkoi horjua ja lapset jäi vaille huolenpitoa. Sisäinen kello kyllä toimii ja siihen pitää luottaa!
    Olin itse alussa myös ehkäisyä vastaan, mutta niin on Jumala mielen muuttanut.
    Ehkäisy ei ole väärin, eikä se kadota sydämen uskoa. Siitä olemme olleet kiitollisia Jumalalle, että saamme vielä olla uskomassa.

    Ymmärrä nyt, että perhe-elämänne voi muuttua pian onnelliseksi. Iso perhe ja sen ympärille rakentunut elämä on niin iso ja kunnioitettava asia jota ei saa tuhota. Jumalan tahto on, että säilytätte keskinäisen rakkauden, uskon ja hyvän omantunnon.

    Äänestä

  • Nainen ja vaimo kirjoitti:

    Mielestäni heillä on äärettömän rankka tilanne, joka vaatii muutakin kuin pillerit... jos on kadonnut luottamus oman miehensä lojaalisuuteen ja rakkauteen!

    ukko joka ei vaimoaan arvosta ja kuuntele.

    Äänestä

  • Riittäköön meillekkin kirjoitti:

    Samaa meilläkin tehtiin, luettiin Raamattua ja kuunneltiin suviseurasaarnoja... Yksi joka on avannut silmiä on se että miten viisas on taivaan isä luomisessaan ollut. Jo luomisessa Hän ajatteli myös kaiken säilymistä ja varjeltumista... siis ekologiaa.
    Kun Hän loi sanallaan, "Lisääntykää ja täyttäkää maa...Luin netistä, että
    siinä on Raamatun alkukielellä, hepreaksi käytetty sanaa, jolla on erityismerkitys: lisääntyä KOHTUULLISESTI, eli vain sen verran riittävästi että lajimme säilyy maapallolla.

    "Mooseksen kirjan kohdassa käytetty sana "lisääntyä" sisältää rajallisen lisääntymisen erillismerkityksen. Tämä on vanhoillislestadiolaisuudessa jäänyt ymmärtämättä, ilmeisesti siksi, koska harva liikkeen sananjulistajista on perehtynyt Raamattuun sen alkukielillä.

    "Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää (hepr. rabab) ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1 Moos. 1:28.)

    Heprean lisääntymistä tarkoittava sana 'rabab' merkitsee ”tulla runsaaksi”, ”olla yllin kyllin”, ”olla riittävästi”.

    Jumala ei siten ole tarkoittanut, että ihminen saisi luvan lisääntyä maksimaalisesti, eikä hän varsinkaan saa ylikansoittaa elinpiiriään, koko maapalloa, jossa elämme ja asumme. Ihmisen tulee lisääntyä kohtuullisesti, ”riittävästi”, siis niin että ihminen lajina säilyy. "
    Lähde:
    http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy#Sananjulistajien_tarkoitushakuista_Raamatun_tulkintaa

    ..on tarkoitettu Vanhan liiton ajalle eikä enää nykyiseen Uuden liiton aikaan. Katso vaikka (Luuk.20:30..). Silloin aikoinaan ennen Jeesus Kristuksen ylösnousua olikin ehkäpä tarpeellista lisääntyä niin paljon kuin mahdollista.

    Äänestä

  • ehkäisevä vl kirjoitti:

    kelloasi. Et saa kaipaamaasi ehkäisylupaa seurakunnalta, älä siis jää odottamaan!
    Miehesi on ällö sinulle koska se on muodostunut sinulle uhkaksi. Selibaatti on todella huono ratkaisu avioelämänne kannalta ja on varmasti rikkomassa keskinäistä rakkautta. Eikä se ole edes oikein koska asiasta pitäisi vallita yksimielisyys.

    Ota ihmeessä e-pillerit käyttöön ilman miehen ja seurakunnan lupaa ja anna tilanteen tasaantua. Niin minunkin vaimo teki kun mielenterveys alkoi horjua ja lapset jäi vaille huolenpitoa. Sisäinen kello kyllä toimii ja siihen pitää luottaa!
    Olin itse alussa myös ehkäisyä vastaan, mutta niin on Jumala mielen muuttanut.
    Ehkäisy ei ole väärin, eikä se kadota sydämen uskoa. Siitä olemme olleet kiitollisia Jumalalle, että saamme vielä olla uskomassa.

    Ymmärrä nyt, että perhe-elämänne voi muuttua pian onnelliseksi. Iso perhe ja sen ympärille rakentunut elämä on niin iso ja kunnioitettava asia jota ei saa tuhota. Jumalan tahto on, että säilytätte keskinäisen rakkauden, uskon ja hyvän omantunnon.

    siis rakkauden jne. kun toinen on jäärä, joka haluaa että ulospäin kaikki näyttää oikealta. Jos vaikka värjäisin tukkani, niin hän ei päästäisi minua ulos ilman lakkia. Ei ainakaan mihinkään jossa joku tuttu näkisi, puhumattakaan että hänen sukulaisensa näkisi. Minut on alistettu mutta tässä asiassa pidän pääni.. En halua uhrata henkistä enkä fyysistä terveyttäni miehen takia. Tilanne on jo niin tukossa kuin voi olla.

    Äänestä

  • säilyttää kirjoitti:

    ulospäin kaikki näyttää "oikealta" jos mieli kuitenkin on turmeltunut. Uskonasioissa kun ei voida pettää Jumalaa. Eikä siinä maltillisessa hiusten värjäämisessä ole mitään pahaa kunhan se tehdään hyvällä omalatunnolla. On silti asioita joista pitää yhteiseksi eduksi joustaa, jotta keskinäinen rakkaus säilyisi. Ensin on kuitenkin tärkeä omistaa usko ja hyvä omatunto, sillä sen ohessa kaikki muukin annetaan.

    että minun pitäisi joustaa yhteiseksi eduksi eli aloittaa taas seksielämä mieheni kanssa ilman ehkäisyä, joka johtaisi todennäköisesti taas masennuskierteeseen ja fyysisiin vaivoihin?Olen vielä nuori ja kerkiäisin saada ehkäpä 8 lasta vielä, mutta niillä lapsilla ei olisi oikeanlaista äitiä.
    Ei, tässä asiasa en jousta sillä olen tärkeä ihminen itselleni ja lapsilleni. Mutta en ole nähtävästi riittävän tärkeä miehelleni. Ja mies on se joka haluaa että kaikki näyttää ulospäin oikealta, että kaikkia meidän tapasääntöjä noudatetaan jne. En minä. Enää.

    Äänestä

  • ent.vl kirjoitti:

    ..on tarkoitettu Vanhan liiton ajalle eikä enää nykyiseen Uuden liiton aikaan. Katso vaikka (Luuk.20:30..). Silloin aikoinaan ennen Jeesus Kristuksen ylösnousua olikin ehkäpä tarpeellista lisääntyä niin paljon kuin mahdollista.

    Minulle on eräs vl-pappi selittänyt niin, että luomiskesrtomuksessa ei Jumala antanut ihmisille käskyjä. Tämä tapahtui kun oltiin eräässä iltakylässä pienessä porukassa.

    Äänestä

  • sinä... kirjoitti:

    että minun pitäisi joustaa yhteiseksi eduksi eli aloittaa taas seksielämä mieheni kanssa ilman ehkäisyä, joka johtaisi todennäköisesti taas masennuskierteeseen ja fyysisiin vaivoihin?Olen vielä nuori ja kerkiäisin saada ehkäpä 8 lasta vielä, mutta niillä lapsilla ei olisi oikeanlaista äitiä.
    Ei, tässä asiasa en jousta sillä olen tärkeä ihminen itselleni ja lapsilleni. Mutta en ole nähtävästi riittävän tärkeä miehelleni. Ja mies on se joka haluaa että kaikki näyttää ulospäin oikealta, että kaikkia meidän tapasääntöjä noudatetaan jne. En minä. Enää.

    jos et osaa, hae ulkopuolista apua. Masennusta pitäisi nyt hoitaa.
    Vastasin ylempänä tähän asiaan, etkö huomannut?
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8365275/39249212

    Äänestä

  • ehkäisevä vl kirjoitti:

    jos et osaa, hae ulkopuolista apua. Masennusta pitäisi nyt hoitaa.
    Vastasin ylempänä tähän asiaan, etkö huomannut?
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8365275/39249212

    siitä mitään hyötyä ole vaikka söisinkin e-pilleireitä kun ei mieheni sellaiseen vaimon rökäleeseen (kuten itse sanoi) koskisi pitkällä tikullakaan. Sanoi että ollaan sitten ilman kun kerta pitää leikkiä vammautunutta ja että kai minä jaksan kun äidilläkin on xx lasta ja sisaruksilla xx lasta jne... Eli ei auta. Kiitos kuitenkin, sinä ole hyvä mies.

    Äänestä

  • mutta eipä kirjoitti:

    Älä välitä nyt miehesi sanomisista, hän ja perheenne tavitsee myös apua. Minulla on kuitenkin omakohtaista kokemusta asiasta, siksi neuvon. Elämä voi muuttua aivan varmasti parempaan.

    Voimia sinulle!

    Äänestä

  • Kauko Varjostin kirjoitti:

    Minulle on eräs vl-pappi selittänyt niin, että luomiskesrtomuksessa ei Jumala antanut ihmisille käskyjä. Tämä tapahtui kun oltiin eräässä iltakylässä pienessä porukassa.

    Ei varmaan uskalla tuota sanoa julkisesti saarnassaan!

    Äänestä

  • Nainen ja vaimo kirjoitti:

    Mielestäni heillä on äärettömän rankka tilanne, joka vaatii muutakin kuin pillerit... jos on kadonnut luottamus oman miehensä lojaalisuuteen ja rakkauteen!

    Ehkäisevä ei SRK:n armoa ansaitse.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Siis minähän ottaisin e-pillerit tai vaikka sterilisaation, vaan kun mies ei sitä hyväksy!! Hänen mielestään se on väärin ja ehkä jopa synti, mutta tärkeinät on tietenkin se, että ulospäin huomaisi, että me ehkäisemme.
    Tosin näkyyhän se nytkin, kun lapsia ei enää tule kun ei ole seksiäkään. Mutta ymmärrätkö sinä, että minulle tämäkin tilanne on parempi kuin se että lapsia siunaantuisi sitä tahtia kuin tähänki asti? Olen niin onnellinen, kun viimeisimmästä synnytyksestä on jo yli pari vuotta, eikä uusia enää tule! Pieni hinta olla seksittä kun muuten saa olla mieleltään ja fysiikaltaan terve.

    äläkä kerro miehellesi mitään.

    Äänestä

  • ehkäisevä vl kirjoitti:

    jos et osaa, hae ulkopuolista apua. Masennusta pitäisi nyt hoitaa.
    Vastasin ylempänä tähän asiaan, etkö huomannut?
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8365275/39249212

    luvannu kenellekkään helppoa elämää, vaan sopivan . Taakkakin on sopiva.

    Äänestä

  • kierukka, kirjoitti:

    äläkä kerro miehellesi mitään.

    Kierukan toiminta periaate on, että se estää jo hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohdun limakalvalle ja siten se käytännössä tekee murhan.

    Kondomin käyttökin olisi yksi tapa, vaikkakaan ei kovin varma.

    Sterilisaatio olisi järkevin, jos ole sitä mieltä, että lapsiluku on täynnä, tosin tarvitset miehesi suostumuksen, mutta sen saat varmasti kun lupaat, että... ja että avioliitto tulee kuntoon.

    Ei ole Raamatullista, jättää toista seksuaalisesti paitsioon yksipuolisesti (1. Kor. 7:5 )i, mutta ymmärrän vakavan tilanteesi. Esitä asia miehellesi joka päivä, ehkäisyn/sterilisaatio avoimesti ja jos voit ottaa yhteisön ulkopuolisen ystävän mukaan keskustelemaan asiasta. Asialle pitää tehdä jotakin ja pian. Avioliitto on kuitenkin tärkeä lapsille ja teille molemmille. Mies voi olla jääräpäinen, kunnianhimoinen, heikolla itsetunnolla varustettu ja varmasti myös väärän opin uskoja.

    Lasten kasvatus on pitkä ja vaativa tehtävä, kasvattaa heistä kunnon kansalaisia, eikä vaan mitä sattuu... ei toivottuja tai pahimmassa tapauksessa orpolapsia.

    Miesten kunnianhimon tyydyttäminen yhteisön edessä on väärä motiivi avioliitossa.

    Miehen tulisi olla mieliksi vaimolleen ja toisinpäinkin opettaa Raamattu:

    1. Kor. 7:33

    "mutta nainut huolehtii maailmallisista, kuinka olisi vaimolleen mieliksi,"

    1. Kor. 7:34

    "ja hänen harrastuksensa käy kahtaanne. Samoin vaimo, jolla ei enää ole miestä, ja neitsyt huolehtivat siitä, mikä on Herran, että olisivat pyhät sekä ruumiin että hengen puolesta; mutta naimisissa oleva huolehtii maailmallisista, kuinka olisi mieliksi miehellensä."

    Äänestä

  • puupappi kirjoitti:

    vaihtoehto myös!

    Huom: siihen EI tarvita miehen suostumusta!

    Nainen saa helposti sterilisaation sillä perusteella, että on jo synnyttänyt 4 lasta. Sen katsotaan olevan tarpeeksi.

    Toinen peruste on korkea ikä.

    Äänestä

  • on hyvä kirjoitti:

    Aina oppii uutta, kun ”vanhaksi” elää.

    1) Miksi avioliitto on tehty vl:illa eteenkin naiselle jopa hengenvaaralliseksi, vaikka sen pitäisi olla Raamatun mukaan olla Jumalan siunaus?

    2.) Onhan outoa, että Jumalan armon kautta tapahtuva pelastus: "yksin uskosta", olisi tarkoitettu vain miehille, lapsille ja naimattomille, mutta ei aviovaimolle, vaan heiltä riistetään oma elämä jopa mahdollisuus olla äiti ja kasvattaja omille lapsilleen?

    3.) Avoliitto on avioliitossa, tärkeämpi kuin lasten lukumäärä ja naisella on oltava viimeinen sana lasten määrässä, koska hän ne synnyttää ja kantaa.

    4.) Eihän pelastus ole teoista, naistenkaan kohdalla, siksi helvetti uhkaukset ovat perusteettomia.

    Room. 11:6

    "Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo."

    Gal. 2:16

    "mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista. "

    Ehkäisyn kohdalla ei ole mitään mahdollisuutta puhua synnistä Raamatun pohjalta, kun pysymme abortti asian ulkopuolella. Koko naimisiinkin meno on vapaaehtoista. Jumalan sana ei opeta, että seksuaalinen nautinto pitäisi avioliitossa maksaa muka Jumalalle synnyttämällä mahdottomasti lapsia ja vain naisille olisi tämä taakka laitettu!

    tietenkin:

    "Avioliitto on avioliitossa tärkein..."

    voisin sanoa vielä : lapset ovat sittenkin sivu osa ja sen on vain oltava yhteinen ilon hedelmä avioliitossa. ja jotakin on pielessä , jos ainoa tavoite on saada kunnoitusta seurakunnassa lasten määrällä?

    Suosittelen avioliitto oppaita, kirjoja, jos kurssit eivät ole teille mahdollisia. Kirjoja voi tilata jopa netistä ja avaraa onneaan.

    Silloin kun seurakunta tuo ja tekee ihmisten elämästä vaikeaa, jotakin on pahasti vialla. Edelleen olen sitä mieltä, että Piispat eivät ole tehneet töitään, vaikka tietävät nämä ihmisoikeus loukkaukset. Heidän tehtävään tulisi olla heikomman puolella ja puutua pappien opetuksen hedelmään ei vain sanoihin vaan mitä on käytäntö.

    Usein asiat sanotaan ulkopuolisille toisin ja tarkkaan harkituin sanakääntein ja oma uudistettu hoitokokous tyyli jatkuu. Järkyttävää. Se ihmetyttää, että pohjanmaan naisetkin menevät tuollaiseen painostukseen ja perustelemattomaan oppiin mukaan?
    .

    Äänestä

  • on hyvä kirjoitti:

    vaihtoehto myös!

    Huom: siihen EI tarvita miehen suostumusta!

    Nainen saa helposti sterilisaation sillä perusteella, että on jo synnyttänyt 4 lasta. Sen katsotaan olevan tarpeeksi.

    Toinen peruste on korkea ikä.

    Tuo nainenhan sanoi, että jos aloittaa jonkun ehkäisyn niin mies ei koske häneen. Eli eipä siitä mitään hyötyä ole.

    Äänestä

  • huomautettavaa kirjoitti:

    Tuo nainenhan sanoi, että jos aloittaa jonkun ehkäisyn niin mies ei koske häneen. Eli eipä siitä mitään hyötyä ole.

    joutaa mäkeen! jos naiminen srk:n tavotteiden mukaan on pakkomielle niin kenkää vaan äijälle ja elatusmaksut korkeimman mukaan

    Äänestä

kantaasi

Äänestä

Hyvä kirjoitus. On tervettä nähdä voimiensa rajat. Sillä on vastuu lapsista, jo olemassa olevsta elämästä.

Pauli Niemelä kirjoitti viime keväänä hienon kirjoituksen Kalevaan, ja siinä hän korosti juuri tätä: ehkäisy on luonnollista silloin kun rajat tulevat vastaan. Jos sinä avaaja et ole sattunut lukemaan, löytyy Omat Polut blogista:

http://freepathways.wordpress.com/2009/07/22/pauli-niemela-raskaudenehkaisy/

Äänestä
  • Kaksi äitiä on mennyt vl-tuttavapiiristäni kun ovat tulleet raskaaksi kesken syöpähoitojen. Mielestäni heidän miehensä pitäisi tuomita vankeuteen kuolemantuottamuksesta tai taposta, koska ovat pakottaneet vakavasti sairaan antamaan henkensä heidän himonsa alttarille!

    Äänestä

  • hoitojen! kirjoitti:

    Kaksi äitiä on mennyt vl-tuttavapiiristäni kun ovat tulleet raskaaksi kesken syöpähoitojen. Mielestäni heidän miehensä pitäisi tuomita vankeuteen kuolemantuottamuksesta tai taposta, koska ovat pakottaneet vakavasti sairaan antamaan henkensä heidän himonsa alttarille!

    Järkyttävää! Siis onko tämä ihan totta?? Miten tällainen on mahdollista? Eivätkö heisän lääkärinsä opastaneet?
    Millä tasolla on naisten terveydenhoito Suomessa??

    Äänestä

  • Nykysuomalainen kirjoitti:

    Järkyttävää! Siis onko tämä ihan totta?? Miten tällainen on mahdollista? Eivätkö heisän lääkärinsä opastaneet?
    Millä tasolla on naisten terveydenhoito Suomessa??

    Tapaukset ovat yli kymmenen vuoden takaa, mutta oppihan ei muutu. Eri puolilla Suomea tapahtuivat, eli sama oppi on joka paikassa. Ei lääkäri voi naista ehkäisemään jos ei itse halua.

    Äänestä

Myös me ehkäisemme, enkä sitä sen enempää enää edes mieti. Se on itselleni ja monille ikäisilleni miehelle, 80-luvulla syntyneille, ja usein erikoisesti suurperheen lapsille, päivänselvä asia, luonnollinen ratkaisu. Meillä on oma arviomme myös monista muista ns. tapakulttuuriin liittyvistä “kielloista” ja “säännöistä”. Aika monihan ymmärtää, että taustalla on se uusheräyksestä voimaansa saanut 70-luku ja vanhemman sukupolven pelko eriseuroista ynnä muista. Meille tämä asia näyttäytyy sukupolvien välisenä kuiluna, jota on vaikea molemmin puolin ylittää. Siksi ehkäisystä ei vaan yksinkertaisesti kannata puhella vanhemman polven suuntaan.

Äänestä
  • Kyllä kaltaisiasi miehiä on nykyään enemmänkin. Esimerkiksi Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen. Heillä on kolme lasta, nuorin 5-vuotias. Vai olisiko heilläkin vain käynyt se kuuluisa "hyvä tuuri", kuten Hanna-Leena Niemelällä, vl-feministillä?

    Äänestä

  • Hyvä tuuri joillakin kirjoitti:

    Kyllä kaltaisiasi miehiä on nykyään enemmänkin. Esimerkiksi Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen. Heillä on kolme lasta, nuorin 5-vuotias. Vai olisiko heilläkin vain käynyt se kuuluisa "hyvä tuuri", kuten Hanna-Leena Niemelällä, vl-feministillä?

    Jos terveet vanhemmat rakastelevat aina täysin rajoittamattomasti (myös ovulaatiopäivinä), on seurauksena lapsi vähintään joka toinen vuosi.

    Äänestä

  • Hyvä tuuri joillakin kirjoitti:

    Kyllä kaltaisiasi miehiä on nykyään enemmänkin. Esimerkiksi Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen. Heillä on kolme lasta, nuorin 5-vuotias. Vai olisiko heilläkin vain käynyt se kuuluisa "hyvä tuuri", kuten Hanna-Leena Niemelällä, vl-feministillä?

    Hanna-Leena Nissilän os. Määttä haastattelu

    http://freepathways.wordpress.com/2009/07/04/hanna-leena-nissila/

    Äänestä

kirjoitit.

Äänestä

Se, että uskovaiset vaativat kaikilta samaa jaksamista ja lähes yliluonnollista vahvuutta, on lähinnä naurettavaa. Itsekin tunnen äitejä, jotka klaaraavat toistakymmentä lasta ihan tuosta vaan -mutta myös siitä, joiden perheen perushuolto ja -turvallisuus on tuuliajolla jo viidennestä lapsesta lähtien.

Myös SRK:n pitäisi myöntää ihmisten erilauus. Kaikki eivät mitenkään voi olla superäitejä, jotka jaksavat ihan mitä vaan!

Äänestä
  • Olisiko tässä käynyt niin että ensin oli tavallaan perinteenä ettei ehkäisty kun ei ollut ehkäisymenetelmiä.Kukaan ei ehkäissyt, kaikiss aperheissä oli paljon lapsia...

    Sitten siitä 70-luvun kähinöissä tehtiin siionissa ankarampi versio eli julistettiin synniksi. Siihen aikaan julistettiin synniksi paljon muutakin mitä ei nykyään synniksi ymmärretä eikä saarnata.

    Sitten ruvettiin etsimäään Raamatusta perusteluja tavallaan "keksitylle" synnille. Pakkohan se oli. Tämmöinen vaikutelma tulee esim. Seppo Lohen alustuksesta.

    Lukekaapa mitä "Pena" tästä kirjoitti:
    http://freepathways.wordpress.com/2009/07/29/ei-vahvistusta-raamatusta/

    Äänestä

  • Pliis, älkää enää lyöty meitä loppuunväsyneitä, inhimillisyyttä ja armoa pyydän.

    Äänestä

  • Itseään kuunteleva äiti kirjoitti:

    Pliis, älkää enää lyöty meitä loppuunväsyneitä, inhimillisyyttä ja armoa pyydän.

    eivät ryhdy aviomiestensä kera kapinaan SRK:n HURU-UKKOJA vastaan, jotka näännyttävät Raamatun vastaisilla opeillaan liian monet vl-äidit ja vl-perheet?

    Voimia sinulle!

    Äänestä

  • Arvailija maallikko kirjoitti:

    Olisiko tässä käynyt niin että ensin oli tavallaan perinteenä ettei ehkäisty kun ei ollut ehkäisymenetelmiä.Kukaan ei ehkäissyt, kaikiss aperheissä oli paljon lapsia...

    Sitten siitä 70-luvun kähinöissä tehtiin siionissa ankarampi versio eli julistettiin synniksi. Siihen aikaan julistettiin synniksi paljon muutakin mitä ei nykyään synniksi ymmärretä eikä saarnata.

    Sitten ruvettiin etsimäään Raamatusta perusteluja tavallaan "keksitylle" synnille. Pakkohan se oli. Tämmöinen vaikutelma tulee esim. Seppo Lohen alustuksesta.

    Lukekaapa mitä "Pena" tästä kirjoitti:
    http://freepathways.wordpress.com/2009/07/29/ei-vahvistusta-raamatusta/

    Pitääkö sinun joka toiseksi tukkia se mainoksesi. Ei takuulla ole ketään joka ei tietäisi että sulla on nyt se omat polut - freepathways. Tuohon väsyy ja alkaa inhottaa. En ole moneen kuukauteen saattanut edes käydä palstallasi.

    Äänestä

..häntä, naimatonta miestä eikä valittu Paavalikaan mennyt naimisiin. Ei Uudessa testamentissa puhuta lisääntymisen puolesta, vaan ennemminkin Hengestä, mikä kerran voittaa lihan himoineen. Vl:ien lahes kaikki perustelut tolkuttomallle lisääntymiselle tulevat Vanhasta testamentista.

Äänestä
  • panemme mitä panemme. Asia ei kuulu epäuskoisille.

    Äänestä

  • Ehkäisemättömät vl:ät ovat ihan aidosti arkoja omantuntonsa ja sen Jumalan sanan edessä, joka kieltää elämän tuhoamisen. Koko uuden testamentin etiikka rakentuu 10 käskyn varaan, joista ei ole vaikea poimia ehkäisemättömyyteen liittyvää käskyä: Älä tapa.

    Äänestä

  • Kyllä ne kirjoitti:

    Ehkäisemättömät vl:ät ovat ihan aidosti arkoja omantuntonsa ja sen Jumalan sanan edessä, joka kieltää elämän tuhoamisen. Koko uuden testamentin etiikka rakentuu 10 käskyn varaan, joista ei ole vaikea poimia ehkäisemättömyyteen liittyvää käskyä: Älä tapa.

    sitten tappaa tai vaimo itsensä raskauden vuoksi?

    Äänestä

  • Kyllä ne kirjoitti:

    Ehkäisemättömät vl:ät ovat ihan aidosti arkoja omantuntonsa ja sen Jumalan sanan edessä, joka kieltää elämän tuhoamisen. Koko uuden testamentin etiikka rakentuu 10 käskyn varaan, joista ei ole vaikea poimia ehkäisemättömyyteen liittyvää käskyä: Älä tapa.

    Ihmisen siittiösolu ja munasolu eivät ole ihmisiä. Niitä tuhoutuu koko ajan elimistön luonnollisen toiminnan seuraamuksena. On sairasta kieroontuneisuutta puhua ehkäisyn kohdalla murhaamisesta.

    Kun uskonpuhdistaja Martti Luther kirjoitti laajan selityksen viidenteen käskyyn, hän ei missään kohdassa viittaa lapsiasiaan.
    Luepa käskyn selitys Isosta katekismuksesta.

    "-- Tehtävämme on nyt painaa mahdollisimman selvästi oppimattomien mieleen, mitä merkitsee käsky "älä tapa". Koko asian ydin on sen vuoksi ensiksi: Ketään ei saa vahingoittaa kätten teoin eikä myöskään käydä puhein yllyttämään tai neuvomaan sellaiseen. Ei saa myöskään käyttää eikä suvaita minkäänlaista menettelyä, joka loukkaa toista. Ja vihdoin, ketään kohtaan ei saa sydämessään kantaa vihaa eikä kenellekään toivottaa suuttumuksen tai kaunan vuoksi pahaa. Ei siis pidä syyllistyä kenenkään ruumiin tai sielun vahingoittamiseen. Erityisesti tämä käsky kieltää sinua vahingoittamasta sellaista, joka toivoo tai aiheuttaa sinulle pahaa. Onhan pahan tekeminen sellaiselle, joka suhtautuu sinuun hyvänsuovasti tai tekee sinulle hyvää, suorastaan perkeleellistä, ei enää inhimillistä.

    Toiseksi: Tätä käskyä ei riko ainoastaan se, joka tekee pahaa, vaan myös se, joka ei tee lähimmäiselleen hyvää, ei estä eikä torju häntä kohtaavaa pahaa, ei suojele eikä pelasta häntä kärsimyksistä ja vammoista, vaikka voisi niin tehdä. Jos päästät jonkun menemään alastomana, vaikka voisit hänet vaatettaa, olet päästänyt hänet paleltumaan kuoliaaksi. Jos näet jonkun kärsivän nälkää etkä ruoki häntä, jätät hänet kuolemaan nälkään. Samoin jos huomaat, että joku on tuomittu kuolemaan tai on siihen verrattavassa ahdingossa, etkä pelasta häntä, vaikka tietäisit, millä keinoin se kävisi päinsä, olet tappanut hänet. Sinua eivät auta verukkeesi, ettet muka ole avustanut, neuvonut tai teollasi siihen osallistunut, sillä olet kieltänyt häneltä rakkautesi ja evännyt sen hyvän teon, mikä olisi pitänyt hänet hengissä.

    Siksi Jumala syystä kutsuu murhaajiksi kaikkia niitä, jotka eivät olet hädässä ja hengenvaarassa lähimmäistä neuvoneet tai auttaneet. --"

    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/5kasky.html

    Äänestä

  • Kyllä ne kirjoitti:

    Ehkäisemättömät vl:ät ovat ihan aidosti arkoja omantuntonsa ja sen Jumalan sanan edessä, joka kieltää elämän tuhoamisen. Koko uuden testamentin etiikka rakentuu 10 käskyn varaan, joista ei ole vaikea poimia ehkäisemättömyyteen liittyvää käskyä: Älä tapa.

    Tiesitkö, että Vanhan testamentin aikaan eli juutalaisuudessa ajateltiin, että
    lisääntymiskäsky on tullut täytetyksi, kun aviopari on saanut kaksi lasta. Tämän mukaan elettiin siis Jeesuksen aikaan saakka. Meitä kristittyjä taas eivät kai ymmärtääkseni sido sellaiset määrykset, jotka ovat Vanhassa testamentissa. Mooseksen laki ei ole voimassa kristityillä.

    Jeesus puolestaan ei laatinut mitään käskyä lisääntymisestä tahi ehkäisemisestä. Jeesus ei ylipäätään saarnannut missään kohtaa sanaakaan lisääntymispakosta. Uudessa testamentissa ei ole minkäänlaista viittaustakaan lisääntymisvelvoitteeseen. Ei myöskään käskyissä.

    Miksi juuri tällainen ulkoraamatullinen asia on SRK:ssa nostettu liikkeen julistuksen keskeiseksi sisällöksi?

    Äänestä

  • Miehet mustissa kirjoitti:

    panemme mitä panemme. Asia ei kuulu epäuskoisille.

    Eivät nuo epäuskoiset kuitenkaan järjellä ymmärrä näitä meidän ainoiden oikeiden uskovaisten asioita, jotka avautuvat vain Pyhän hengen kautta. Ymmärtäisivät jo lopettaa.

    Äänestä

  • kristinusko/juutalaisuus kirjoitti:

    Tiesitkö, että Vanhan testamentin aikaan eli juutalaisuudessa ajateltiin, että
    lisääntymiskäsky on tullut täytetyksi, kun aviopari on saanut kaksi lasta. Tämän mukaan elettiin siis Jeesuksen aikaan saakka. Meitä kristittyjä taas eivät kai ymmärtääkseni sido sellaiset määrykset, jotka ovat Vanhassa testamentissa. Mooseksen laki ei ole voimassa kristityillä.

    Jeesus puolestaan ei laatinut mitään käskyä lisääntymisestä tahi ehkäisemisestä. Jeesus ei ylipäätään saarnannut missään kohtaa sanaakaan lisääntymispakosta. Uudessa testamentissa ei ole minkäänlaista viittaustakaan lisääntymisvelvoitteeseen. Ei myöskään käskyissä.

    Miksi juuri tällainen ulkoraamatullinen asia on SRK:ssa nostettu liikkeen julistuksen keskeiseksi sisällöksi?

    ovat saatanan keksintöä.

    Lisääntymisvelvoite. Siitä ei pohjimmiltaan ole kyse ehkäisemättömyydessä. Ns "lisääntymisvelvoitetta" eivät edes kaikki ihmiset voi noudattaa (sinkut, lapsettomat). Lisääntymiskäsky muodostaa kyllä taustan sille, mikä tehtävä ihmiselle annetaan luomiskertomuksessa, mutta kun puhutaan kristillisestä etiikasta, moraalista ja synnistä, täytyy se voida kaikissa tapauksissa palauttaa 10 käskyyn ja rakkauden käskyyn, joiden soveltamisesta on kysymys UT:n etiikassa ja moraalissa. Molemmissa on pääperiaatteena elämän kunnioitus ja elämän suojeleminen. Kilvoituksen paikaksi jää se, että myös äidin elämää suojellaan raskaustilanteessa.

    Äänestä

  • käsite: kirjoitti:

    Miten se voi olla sen kummemmin sitten avioparinkaan autuuden ehto?
    Toiseksi, ehkäsiemättömyysopin seuraamukset ovat järkyttävät.

    Ei voi olla rakkauden käskyn mukaista, että vl-vanhempien liiallisen lisääntymisen tuottaman uupumuksen vuoksi lastenhoito joudutaan ulkoistamaan, jotta voidaan synnyttää uusia ihmisiä maailmaan?

    " Itse olen tähän kysymykseen törmännyt, kun lopulta kaikki lapset jouduttiin laittaa päivähoitoon. Äiti ei jaksa niitä kotona päivällä hoitaa, eikä kunnalla ole mahdollisuutta antaa meille kokopäiväistä kodinhoitajaa. Ja koska ollaan riittävän köyhiä, niin hoito ei maksa meille mitään..." (eli veronmaksajat maksavat lasten päivittäisen hoidon 8 h vrk).

    Tähän johtaa lasten tuottaminen autuuden ehtona.

    Lue nimim. Diogenes sinopelaisen kirjoitukset.

    http://www.topilinjama.net/?p=190#comments

    Äänestä

Olteko sinä, hyvä avaaja, koskaan ottanut selvää, mihin tuo ehkäisy"synti" lopultakaan on perusteltu? Annat tuommoisen kiusata itseäsi, parisuhdettasi ja koko perhettänne!

Voi voi... nämä uskovaiset iihmiset ovat niin syvällä johtajjiston keksimissä saduissa, että uskovat aidosti noudattavansa jonkun jumalan tahtoa ja tekevät mitä hulluimpia asioita. Pelastuakseen olemattomasta helvetistä tai päästäkseen yhtä olemattomaan taivaaseen.

Äänestä
  • Vl:t saarnamiehet ovat ovelia, he julkisuudessa heittävät syyn ihmiselle itselleen, mutta oikea opetus ei toimi niin, eikä myös pakota painostamalla mihinkään. Kaikki tietää mitä hoitokokoukset ovat pitäneet sisällään.

    Valitettavasti vl on sidottu pelastuksen suhteen näihin saarnamiehiin väärällä tavalla heidät on korotettu kuin Jumalaksi, sillä heidän tulee joka kokouksessa uudestaan pyytää syntejä anteeksi, mikä on armon ja uskovan tilan väärinkäsittämistä ja ihmisten orjuuttamista epäraamatullisesti.

    Tämä koko soppa on todella sekainen kuten eriseurat yleensäkin ja vl:t eivät muita kristittyjä hyväksy taivaaseen. Ulkopuolisten terveet neuvotkin saadaan siten olevan vain Paholaisen puhetta... ja vanha meno jatkuu... jotkut sentään heräävät todellisuuteen Jumalan sanan kautta ja ovat pakotettuja jättämään liikkeen, kun kaikessa pitää tehdä (uskoa), liikkeen määräämällä tavalla.

    Raamatun mukaan usko on aivan jotakin muuta kuin ihmisoppien täyttämistä ihmisten edessä ja siten yrittää pelastaa itsensä.

    Nuori vl. tyttö onko hän pelastunut, jos hän kuolee? vastus on ilmeisesti: on

    mutta jos vl. tyttö kasvaakin aikuiseksi ja menee avioon ja tahdo kuin kolme lasta, onko hän pelastettu, jos tämä nainen kuolee? vastaus on ilmeisesti: ei ?
    Nainen ottaa melkoisen riskin mennessään naimisiin vl miehen kanssa. Jos ei tee niin kuin sanotaan saa helvetin tuomion yhteisöltä ja jos tekee kuolee todennäköisesti ennen aikojaan, sairastuu fyysisesti tai henkisesti… ja jättää todennäköisesti jättää yhteiskunnalle suuren määrän orpoja heikosti kasvatettuja kärsineitä lapsia.
    Avioliitosta on tehty jonkinlainen kadottava juttu naisille. Heistä tulee jopa murhaajia, jos eivät anna miehelleen jokaista mahdollista mahdollisuutta saada uutta elämää aikaan? Eikö kuulosta aika mieskeskeiseltä opita? Valitettavasti Raamatulla ei ole mitään tekemistä näiden oppien kanssa.
    En todellakaan ymmärrä miksi arkkipiispat sallii kirkossaan moisen ihmisoikeuksien rikkomisen vuosikymmenestä toiseen.

    Huh huh,

    Äänestä

isellen vallan joka on vain jumalalla,,,ette te muuta siinä petä siis ehkäisy asiassa kuin jumalaa,,, ja itseänne.. siis elätte synnissä. teillä on nimi että olette uskomassa kuitenkin olette kuolleet,,siis teoillanne.

Äänestä
  • Etkö keksinyt asiallisempaa viestiä kuin uhkailemisen ja syytteleyn?

    Raamattu tahi käskyt eivät missään kohtaa kiellä rajoittamsta perheen kokoa kohtuulliseen. uskon tulee perustua Jumalan sanaan!

    Tämä ehkäsyasia on kiusalliseti nykyisin vain SRK:n johdon esillä pitämä asia. Ei sitä ole Jeesuksen opetuksissa lainkaan.

    Äänestä

  • siellä väläkättää omiaan? vaikka pakkoehkäisemättömyysasiat on tiivossa

    srk:n "uskomassa"-kirjoista ei mikään nimi siirry kuin korkeintaan pää-äänenkannattajan osoitelappuun

    Äänestä

  • Uskomassa oleva isä kirjoitti:

    Etkö keksinyt asiallisempaa viestiä kuin uhkailemisen ja syytteleyn?

    Raamattu tahi käskyt eivät missään kohtaa kiellä rajoittamsta perheen kokoa kohtuulliseen. uskon tulee perustua Jumalan sanaan!

    Tämä ehkäsyasia on kiusalliseti nykyisin vain SRK:n johdon esillä pitämä asia. Ei sitä ole Jeesuksen opetuksissa lainkaan.

    jos sanoo asiat niin kuin ne aina on ollut,, mutta tuo ehkäisy asia johtuu siitä ja siitä puhutaan siksi nykysin niin paljon kun maailman taholta on annettu ymmärtää että me uskovaiset teemme väärin kun haluamme ottaa kaikki ne lapset vastaan jotka annetaan,, sis todella annetaan,, kaikille ei anneta sitä ainoatakaan,,, eikö ole srk yllä pitäm,ä asia vaan maailman ihmisten,,
    mutta se on niin että se on sielun vihollinen joka alkaa nyt lopun aikana tätätkin asiaa saarnaamaan ..etsien kenet hän nielisi.. kenent saisi lankeamaan,,

    Äänestä

  • syyttelyä kirjoitti:

    Et maailma ole juurikaan kiinnostut, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, esim. Karpo vl:n vääristä itse keksityistä opeista.
    http://www.youtube.com/watch?v=BeOBOPpC2DI
    Ainoat jotka näkevät huolta ovat todelliset Jeesukseen uskovat.

    Epäraamatullisiin oppeihin eksytetty näkee asiat väärin päin. Sielunvihollisen syyksi laitetaan, Jeesuksen opetukset. Ja oma hengellinen sokeus on niin täydellistä, että ei tule pieneen mieleenkään ajatella, mitä Raamattu oikeasti opettaisi asioista.

    Kuulemma Raamatun lukukin on syntiä, omin päin niin kuin kaikissa muissakin vinoutuneissa opeissa. Miten vaikeaa olisikaan vl:n huomata, että hän on jossakin asiassa väärässä? SRK:lle parannus taitaa olla mahdoton asia, vaikka kristinoppi heittäisi "häränpyllyä" ja kansa menisi helvettiin, niin opeista pidetään kiinni!?

    Vl:n eivät onneksi päätä, Jumalan puolesta kuka menee taivaaseen tai helvettiin.

    Koko sekin oppi on täysin ristiriidassa Raamatun sanan kanssa:

    Room. 10:6-7

    "Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista."

    Luuk. 6:37

    "Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan"

    Onko vl:lla pietäkään Raamatun sanan kunnoitusta?

    Äänestä

Miksi edes mietitte koko ehkäisy asiaa? Onko vl kaikista tärkeintä näyttää "synnittömältä" muiden silmissä, ulospäin?? Näin ulkopuolisena on helppo arvostella..mutta en vain ymmärrä! Kuka edes uskoo mihinkään syntiin? Ehkäisy käyttöön jos siltä tuntuu, tuskin helvettiä edes on olemassa..joten mitä menetettävää? Miksi ette tee elämästänne EDES siedettävää?!? Tiedän muutaman ed.vl jotka ovat "eronneet uskostaan" (ja samalla tietenkin on koko suku hyljännyt..)mutta nauttivat nyt elämästään täysin rinnoin :)kaikki mikä ennen oli syntiä ja kielettyä onkin nyt kivaa ja sallittua :) ja ehkäisyä saa käyttää, se on JOPA suositeltavaa!

Äänestä
  • Olen itsekin uskomassa, mutta en ajattela tavallasi. Kai sinä avaaja tiedät, että nyt on tulossa eriseura, en halua jotua sinne.
    En mistään syystä.

    """Niin kaidaksi tietä ei uskotakaan, et synti on pantava pois kokonaan.
    Ja kuoltava oman tahdonkin on,ja käytävä työhön ja taistelohon. SL"""

    Se ei riitä että uskoo Jumalalle miten itse haluaa. Usko merkitsee sitä, että asiat ymmärretään hengen kautta, ja ihminen haluaa olla Jumalan tahdolle kuuliainen.

    Jeesus sanoo:
    """Joka ei joka päivä ota ristiänsä ja seuraa minua, hän ei ole minulle sovelias."""

    Äänestä

  • tätä vapaata ajatetelua kirjoitti:

    Olen itsekin uskomassa, mutta en ajattela tavallasi. Kai sinä avaaja tiedät, että nyt on tulossa eriseura, en halua jotua sinne.
    En mistään syystä.

    """Niin kaidaksi tietä ei uskotakaan, et synti on pantava pois kokonaan.
    Ja kuoltava oman tahdonkin on,ja käytävä työhön ja taistelohon. SL"""

    Se ei riitä että uskoo Jumalalle miten itse haluaa. Usko merkitsee sitä, että asiat ymmärretään hengen kautta, ja ihminen haluaa olla Jumalan tahdolle kuuliainen.

    Jeesus sanoo:
    """Joka ei joka päivä ota ristiänsä ja seuraa minua, hän ei ole minulle sovelias."""

    srk-laisittain: ole uskollinen jumalallesi srk:lle sillä muuten tuleepi eriseura

    oma usko ei riitäkään vaan pitää järki jättää ja srk-jumalaa totella

    kyllä on meininki srk-diktatuurissa!

    Äänestä

  • hurrautti kirjoitti:

    srk-laisittain: ole uskollinen jumalallesi srk:lle sillä muuten tuleepi eriseura

    oma usko ei riitäkään vaan pitää järki jättää ja srk-jumalaa totella

    kyllä on meininki srk-diktatuurissa!

    Opin kautta on vl-ihminen on melkoisen "naurussa" aina tekee heti syntiä jos edes tutkii opin Raamatullisuutta... helvettiin. tosin koko pelottelu on perusteetonta, mutta kenellä on uskoa, luottaa Raamatun sanaan enemmän kuin vl-painostukseen ja vääriin oppeihin. Toki vl:lla on oikeitakin oppeja, mutta kaiken kaikkiaan lakien määräämis- ja pakottamiskeinona on jo väärin. Oikeaa ja väärää oppia on sekaisin... pieni ihminen ja nujerrettu sellainen on todella vaikeassa tilanteessa.

    Ihmisen omatuntoon vedotaan... mutta eipä monikaan ole alkuunkaan tutkinut onko opit edes syntiä Raamatussa lainkaan syntiä, mistä vl-liike heidän omaatuntoa syyllistää.

    Jumala vain voi auttaa vilpittömän etsijän vapauteen, vaikka millaisesta sekamelskasta:

    Ap. t. 13:39

    "ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla."

    Usko on vl-piireissä käsitetty oleellisesti väärin kun usko on lain ja syntyjen kanssa ja niiden anteeksipyyntö veivausta. Tosin synti ja lakikin, uskoon piiriin kuuluu, mutta niillä voi olla väärä painotus.

    1. Tim. 1:9

    "ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,"

    Vl-johtajat käsittelee laumaansa kun jotakin rikollisjoukkoa, ruoskien lainruoskalla.

    Jeesus on hyvä paimen, joka kulkee edellä ja lampaat seuraavat Häntä vapaaehtoisesti rakkaudesta häneen. Voi olla suuri ero. Ei Jeesus omiaan yhtämittaa helvetillä uhkaillut ja pelotellut. Jeesus on Hyvä paimen.

    Joh. 10

    "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri.
    2 Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.
    3 Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.
    4 Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.
    5 Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä."
    6 Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti.
    7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
    8 Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä; mutta lampaat eivät ole heitä kuulleet.
    9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
    10 Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
    11 Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
    12 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.
    13 Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista.
    14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
    15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
    16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen."

    Äänestä

  • Minulla oli halu tuoda esiin nimenomaan se että ei Jumala vaadi autuuden ehtona rajoittamatonta lisääntymistämme. Ehkäisy on luonnollista kun varomme menemistä kohtuuttomuuksiin emmekä riskeeraa omaa emmekä lastemme terveyttä. Pitää kuunnella itseään, niin naisen kuin miehenkin, ja heillä pitää olla tieto toinen toisensa jaksamisesta. Yhdessä näistä asioista on parisuhteessa puhuttava. Uskoa ei tarvitse eikä pidä jättää! Ehkäisyn käyttö tarvittaessa on luonnollista eikä ole omantunnon vastainen teko, vaan se on rakakuden teko kun sillä estetään joutuminen ahdinkoon, äidin, isän ja lasten kärsimys. Tätä minä avaukselalni yritin sanoa. Useat käsittävät väärin...

    Äänestä

Jumala?

Äänestä
  • ehkäisemättömyydestä, vaan ehkäisyn määrästä.

    Aivan varmasti vl-uskoisetkin jättävät yhdyntäkertoja väliin. Se on jo ehkäisyä.

    Ehkäisyä voisi verrata esim. siivoamiseen armeijassa. Sitä ei koskaan lopeteta, vaan siivous keskeytetään lauantaina tiettynä ajankohtana, kun iltaohjelma alkaa.

    Samoin on ehkäisyn laita.

    Aina, kun ei eolla yhdynnässä ehkäistään. Kun päätetään harrastaa sukupuoliyhteyttä, niin ehkäisy keskeytetään.

    Miksi te oikein hurskastelette ehkäisemättömyydellänne, kun suurimman osan elämästänne kuitenkin ehkäisette. Jos olisitte rehellisiä, niin ainakin tunnustaisitte käyttävänne rytmimenetelmää, milloin päänsäryn, milloin väsymyksen varjolla.

    On aivan luonnollista, että terve pariskunta hankkii lapsia. Se on Raamatun opetuksen mukaista. Onko Raamatussa esitetty joku lapsimäärätavoite?

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    ehkäisemättömyydestä, vaan ehkäisyn määrästä.

    "Aina, kun ei eolla yhdynnässä ehkäistään."

    Aika erikoinen ajattelutapa sinulla. Yleensä kai ihmiset ymmärtävät ehkäisyksi lähinnä sen, että yhdynnän aikana käytetään jotain menetelmää, jonka avulla pyritään estämään mahdollinen hedelmöittyminen.

    "Aivan varmasti vl-uskoisetkin jättävät yhdyntäkertoja väliin."

    Mitä tarkoitat? Onko jossain määrätty kuinka usein avioparin pitää harrastaa seksiä? Jos ei ole, niin ei voida kyllä sanoa, että yhdyntäkertoja "jätettäisiin väliin"...

    "Onko Raamatussa esitetty joku lapsimäärätavoite?"

    Ei ole, eikä sellaisia ole vl:illäkään. Kristinuskossa on perinteisesti ajateltu Raamatun pohjalta niin, että otetaan vastaan ne lapset, jotka Jumala antaa. Ehkäisyvälineiden kehityttyä ja yleistyttyä useimmat kristilliset kirkkokunnat ovat "unohtaneet" tuon kauniin ajatuksen. (Luin muuten jostain, että juutalaisilla 1-2 lasta on "minimi", joka pitäisi saavuttaa, jotta Jumalan kehotus lisääntyä tulisi täytetyksi. Tuollaiset keinotekoiset "minimit" ne vasta hassulta tuntuvat.)

    Äänestä

  • dsgwewt kirjoitti:

    "otetaan kaikki lapset vastaan..." ja sitten sanotaan tekopyhästi; "mitä Jumala antaa".

    väitit vielä:

    >>>"Onko Raamatussa esitetty joku lapsimäärätavoite?"

    Ei ole, eikä sellaisia ole vl:illäkään."

    Äänestä

Voimia sinulle tosiaan elämäsi päiviin!
Ei Jumalao le lapsia pakoksi asettanut,
vaan lahjaksi, jonka voi joko ottaa vastaan
tai olla ottamatta,
kunhan ehkäisee ajoissa,
ettei jo alkaneeseen elämään mene koskemaan.
*
Meillä on iso pesue, mutta useammassa vaiheessa
olemme ehkäisseet.
Yleensä oma järki on sanonut,
milloin ei kertakaikkiaan jaksa
ja joskus. jos on allkanut liikaa uhkarohkeus vaivata,
Jumala on huomauttanut,
että sydämeni tila on sellainen,
että se ei raskautta kestä
ilman että se olisi vaara hengelleni.
*
Sitä tietenkin toivoo,
että hiljalleen miehesi ja sinunkin välisi
avautuisivat uudelleen.
Joka avioliitossa on vrmaan sellaisia aikoja,
että yhdessäolo on pakkopullaa.
Mutta sen takia kai se pappi kysyykin:
Tahdotko?
*
Pistäydyimme eilen illalla kylästä tultuamme
huoltoasemalla
ja siellä oli jokin nuori perhe iltapalalla,
lapsia vilisti siellä ja täällä.
Isäntä tuumasi
tyytyväisyytensä vaivoin salaten:
-"Meillä se alkaa tuo vaihe olla ohi..."
Eli kyllä on niin monta kertaa oltu
tosi väsyneitä, tosi masentuneita kaiken
myllerryksen keskellä,
että ei kyllä tee mieli kenellekään
pakkoa näissä asioissa
ihmisvoimin laittaa.
Jumala kun ei kuitenkaan sitä laita.
Siunausta sinulle!

Äänestä

Tuo "vahvuuteen sairastuminen" on todellakin sellainen, josta vl-naisten keskuudessa esimerkkejä piisaa enemmän kuin riittävästi. Huoh! Toiset jaksaa enemmän, toiset vähemmän, turha yrittää punkea meitä kaikkia samaan muottiin.. Naisten pitäisi olla toistensa tukena, hyväksyä se, että toisten erilaiset valinnat ovat aivan yhtä arvokkaita. Luulenpa, että "nainen on toiselle naiselle susi" on suurempi syy siihen, että vl-piireissä ehkäisy on vielä kiellettyä kuin se, että se on SRK:n taholta kielletty.. Vai mitä naiset sanotte, yhdistetäänkö rohkeasti rivimme ja sanotaanko ihan julkisesti ääneen se, mitä sydämmessämme varmasti suurin osa tunnemme: "me emme enää tätä ehkäisykieltoa jaksa ja tulemme tekemään jatkossa kukin omaan elämäntilanteeseen sopivat ratkaisut!" Sitä paitsi, tuo ehkäisykielto on sitä elämäntapanormistoa ja kuuliaisuutta seurakunnalle, sillä ei ole Jumalan tahdon kanssa mitään tekemistä.

Äänestä
  • Sulla oli hyvä kirjoitus. Lisäisin vielä että fanaattisesti ehkäisyä vastustavat eivät minun mielestä ole tosiasiassa yhtään kiinnostuneita siitä millälailla lapsoset voivat...taikka miten heidän äiti jaksaa.

    Tästä oon myös sinun kanssa samaa mieltä:
    "ehkäisykielto on sitä elämäntapanormistoa ja kuuliaisuutta seurakunnalle, sillä ei ole Jumalan tahdon kanssa mitään tekemistä."

    Äänestä

  • Yx heikohko äiti kirjoitti:

    Sulla oli hyvä kirjoitus. Lisäisin vielä että fanaattisesti ehkäisyä vastustavat eivät minun mielestä ole tosiasiassa yhtään kiinnostuneita siitä millälailla lapsoset voivat...taikka miten heidän äiti jaksaa.

    Tästä oon myös sinun kanssa samaa mieltä:
    "ehkäisykielto on sitä elämäntapanormistoa ja kuuliaisuutta seurakunnalle, sillä ei ole Jumalan tahdon kanssa mitään tekemistä."

    ...minunkin sisarukseni, ystäväni, kaikki muutkin vl-lahkon sisällä olevat naiset tuon, sisäistäs nuo pari viimestä kommenttia!
    Niin sääliksi käy monia että itkettää! Missä on hyvä jumala? Onko nukahtanut 1800-luvun loppupuoliskolla tai sit tossa 60-luvulla ku näinki kahjo synti listaan lisättiin?

    Äänestä

  • Syntinen nainen kirjoitti:

    Tietenkin on jostakin liikkeelle lähdettävä.

    Melperin lista kannattaisi tutkia.

    Antakaa Raamatun UT:n ratkaista asiat.

    Niin melko pian laulatte Klimenkon kanssa, eikä varmasti ole väärää.

    http://www.youtube.com/watch?v=M7YP_4-il8o

    http://www.youtube.com/watch?v=qSO80zHTCgw&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=2PiESapZ4kE&feature=related

    Äänestä

et ole oikein uskomassa

Äänestä
  • ...ja pitkästä aikaa tulin tänne lukemaan...vain nähdäkseni syytöksesi. En ota sitä itseeni, taitaa itselläsi olla vaikeampaa kun pitää äiti-ihmistä täällä käydä haukkumaan. Jumalan siunausta niin sinulle kuin läheilillesi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Itseään kuunteleva äiti kirjoitti:

Olen itse uskomassa oleva neljän lapsen äiti. Olen joutunut pakosta ajattelemaan ehkäisyasiaa ja löytänyt siinä vapauden. Ajattelen asiaa luonnollisen elämän ja elämän suojelemisen kannalta. Mielestäni ihmisen luontoon, luonnollisuuteen kuuluu itsensä kuunteleminen ja tunteidensa hyväksyminen. Yliyrittäminen perustuu monesti epäterveeseen asenteeseen. ”Vahvuuteen sairastuminen” on monelle “meikäläiselle” äidille tyypillinen taudinkuva… mutta siitä seuraa ongelmallisia psyykkisiä seuraamuksia. Itselle ja lähimmille! Mutta monellehan se on ainoa vaihtoehto, jos aikoo jaksaa. Monta on tutuissa sellasita äitiä joka vaan yrittää ja yrittää olla vahva ja voimakas, ”selviytyjätyyppi”. Mutta se onkin väärin. Itseä kohtaan, lapsia kohtaan, puolisoa kohtaan. Tosiasassa, Jumalan erilaisiksi luomina, emmehän me kaikki ole ollenkaan sen luontoisia, että kykenisimme siihen.
Toiset pystyvät synnyttämään rajatta, ja toiset eivät. Itse kuulun näihin jälkimmäiseen. En vain yksinkertaisesti jaksa. Jokaikinen lapsi vaatii vanhemmalta voimia, sekä fyysisiä että psyykkisiä. Ja jokaisella lapsella on – ja tulee olla – oikeus vanhempiin ja hoivaan, turvallisuuteen! Vastuu painoi liian raskaasti. Siksi me päätimme aloittaa ehkäisyn. Se on luonnollista kun ei enää jaksa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu