Hyvin sätkäpaperiksi kun on sopivan ohkaset sivut.
Joten ei se raamattu ihan turha ole.
Joten ei se raamattu ihan turha ole.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Paperia ja painomustetta sekin vaan loppujen lopuksi on. Ihmisten tekemä. Mutta tuosta huolimatta ja sen kummempia voisit sinäkin kuitenkin esiintyä tai yrittää edes esiintyä hieman kunnioittavammin ja ihmismäisemmin lähimmäisiäsi kohtaan.
Että näette läpyskän ihmisenä.
On valitettavaa kun vajoaa niin pohjille että raamattu ottaa henkilömuodon.
On valitettavaa, että on vielä nuin yksikertaisia ihmisiä joille täytyy kaikki opettaa
kädestä pitäen ja jotka eivät ymmärrä kuin täysin valmiiksi selitettyä kirjoitusta. Tyhmyys, jota sinä täällä edustat mallikkaasti, ei tietenkään ole uutta maapaallon päällä, eikä nuo moukkamaiset tavat joita edustat mieleenpainuvalla tyylilläsi.
Mainita.
Jouduin oikein miettimään mitä kirjoitin noissa.
Koska yritän parhaani mukaan juuri aiheuttamaan ärsytystä.
Ei ole helppoa tulla tänne uskovaisten palstoille käyttäytymään kuten uskovaiset Ateisti palstalla.
käyttäytyvät ateisti-palstalla?
Paukuttavat joka väliin että Ateistit ovat kommareita,natseja,homoja,saatananpalvojia ym vastaavaa.
Poistelevat keskusteluja joista eivät pidä.
Mikä on todella typerää koska jos ei jutut miellytä niin voi siirtyä jollekkin muulle palstalle.
En koskaan käy ateisti palstalla, en edes vahingossa. Joten en voi tietää tuskasi tai ahdistuksesi suuruutta, enkä epätoivosi määrää. Suomessa on kyllä paljon nykyään varsin päteviä ihmismielen toimintoihin perehtyneitä lääkäreitä, koitappa hakea apua joltakin heistä.