Ei suinkaan herätystä kuten Ristin Kansa

"Kun me pidämme huolta toinen toisistamme, emmekä sulje silmiämme sairailta ja puutteenalaisilta, jotka ovat meidän sisaria ja veljiämme, me saamme nähdä kuinka Jumalan Sana alkaa elää ja toteutua keskellämme. Kun me seurakunnissamme opimme hoitamaan toinen toisiamme, Jumala voi uskoa meille niitä, jotka pelastuvat maailmasta." Se on elämää Se! Eikä suinkaan herätystä kuten Ristin Kansa 8/ 2009 lehteen oli kirjoitettu. Saman lehden sivulta 15 löytyy toinenkin juttu, jossa kerrottiin iäkkään Romani naisen ihmeellinen parantuminen ja uskoon tulo, sekä hänen kuoleman jälkeen Manne tuli myös uskoon. Sitten kirjoittaja ei sano: Siihen aikaan Kajaanissa Jeesus toimi romanien keskuudessa. Vaan puhui jostakin älyttömästä herätyksestä ikään kuin siinä olisi jotai maagista voimaa.
Muuten Apt 8 luvussa ei mainita herätys sanaa. Mutta saarnaajat lukevat tuonkin asian raamatun vastaisesti väärin.
23356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Vapaassa maassa voi kirjoittaa itse kukin aivan sitä kaikkia jota haluaa.

Äänestä

Sinä olet tässä maassa kenties ainoa ihminen, jonka ainoa sanoma on "herätys". Mistään muusta sinä et kirjoita kuin "herätyksestä". Ja mikä on sinun sanomasi tälle maalle ja seurakunnalle? Se, että ei pidä käyttää jotain sanaa!

Mutta juuri eilen "satuin" lukemaan Raamattua ja kiinnitin huomiota myös siihen, kuinka uskoon tulemisesta ja pelastumisesta oli käytetty sanaa "herääminen". Kuinka meidät uskovat on "herätetty". Kuinka ennen olimme kuolleita, mutta nyt olemme nousseet elämään.

Äänestä
  • käytetään tuota raamatun turhinta sanaa. Jeesus ei ainakaan käskenyt herätystä saarnata. Toisaalta taas Jehovan todistajia arvostellaan, siitä että he ovat rakentaneet oppinsa yhden raamatun sanan ympärille, kuitenkin vapaissa suunnissa on menty vieläkin pidemmälle kaikki opit perustuvat yhden raamatussa essiintyvän taikasanan varaan.

    (Act 3:19) Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

    (Act 3:20) että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.

    (Act 3:21) Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.

    (Act 3:22) Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.

    (Act 3:23) Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'

    (Act 3:24) Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä.

    (Act 3:25) Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'.

    (Act 3:26) --> Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."

    Äänestä

  • jossa kirjoitti:

    käytetään tuota raamatun turhinta sanaa. Jeesus ei ainakaan käskenyt herätystä saarnata. Toisaalta taas Jehovan todistajia arvostellaan, siitä että he ovat rakentaneet oppinsa yhden raamatun sanan ympärille, kuitenkin vapaissa suunnissa on menty vieläkin pidemmälle kaikki opit perustuvat yhden raamatussa essiintyvän taikasanan varaan.

    Sinä olet kenties ainoa henkilö Suomessa, jonka sanoman ainoa sisältö on "herätys". Ne, joiden sinä väität saarnaavan vain herätystä, saarnaavat todennäköisesti EVANKELIUMIA. Mutta sinä olet keskittynyt vain ja ainoastaan tämän "herätyksen" ympärille.

    Äänestä

  • ...saarnaaja kirjoitti:

    nuhteli Niiloa juuri herätys sanan liiallisesta viljelystä. Niin Niilo tuohtui tuohon veljeen ja sanoi: Täytyyhän minun silmiäni uskoa, kun ilta, illan jälkeen ihmiset tulevat kokouksiin, niin onhan se ihme, jos tämä ei ole herätystä, niin mikä sitten. Kuuntelin kerran Niilon kasetin, siinä oli yli viisikymmentä herätys sanaa ja sen selitystä mitä se tarkoittaa. Varmasti juuri tuon takia Niilo veljelle kävi, niin kuin kävi.

    (Joh 3:34-36) --> Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

    Äänestä

  • saarnamies --> kirjoitti:

    tuon sanot?
    Varmasti juuri tuon takia Niilo veljelle kävi, niin kuin kävi.

    Äänestä

  • kun,, kirjoitti:

    tuon sanot?
    Varmasti juuri tuon takia Niilo veljelle kävi, niin kuin kävi.

    ilman manttelin perijää. ts Yli-Vainion ansiosta herätys sana syrjäytti Jeesuksen tuoman ilosanoman.

    Äänestä

  • saarnamies --> kirjoitti:

    nuhteli Niiloa juuri herätys sanan liiallisesta viljelystä. Niin Niilo tuohtui tuohon veljeen ja sanoi: Täytyyhän minun silmiäni uskoa, kun ilta, illan jälkeen ihmiset tulevat kokouksiin, niin onhan se ihme, jos tämä ei ole herätystä, niin mikä sitten. Kuuntelin kerran Niilon kasetin, siinä oli yli viisikymmentä herätys sanaa ja sen selitystä mitä se tarkoittaa. Varmasti juuri tuon takia Niilo veljelle kävi, niin kuin kävi.

    (Joh 3:34-36) --> Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

    Niilo saarnasi evankeliumia. Toisin kuin sinä, jonka ainoa sanoma on "herätys".

    Äänestä

  • ...evankeliumia kirjoitti:

    Niilo saarnasi evankeliumia. Toisin kuin sinä, jonka ainoa sanoma on "herätys".

    muuten voi myohastya 'junasta'

    Äänestä

  • lännenhunttari kirjoitti:

    muuten voi myohastya 'junasta'

    Puhelimen/ herätykello riittää muussa kohtaa käyttäen se on lähinnä mielisairautta.

    Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen Herraksi. Lisäksi näyttää todeksi synnin Vanhurskauden ja tuomion. Muistuttaa kaikesta mitä Jeesus sanoi ja opetti. Opetus lapset on lähetetty kertomaan ihmisille, että Jeesus ristiin naulittiin ja haudattiin, kolmantena päivänä Jeesus herätettiin kuolleista.

    (Joh 5:24) --> Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    oli!Minäkin olen tullut tällöin uskoon,samoin ystäviäni ja sukulaisiani ja
    silloin parantui sairaita ja sitä ajasta voi todella sanoa,että silloin oli herätys,mutta Jumala herättelee vieläkin,siellätäällä tulee ihmisiä uskoon
    ja parantuukin!
    Jumala toimii vieläkin!

    Äänestä

  • herätystä kirjoitti:

    "Herätys!" on raamatullinen sana, joka ilmaisee sitä, miten ihminen herää synnin unesta.
    "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" Efes. 5.

    Herätys on aina silloin, kun joku on herännyt ja tullut uskoon. Laajemmassa merkityksessä herätyksestä voidaan puhua silloin, kun suuri joukko syntiin kuolleita herää Elämään Pyhän Hengen kautta.

    Matteus 25 luvussa Jeesus puhuu suuresta lopunajan herätyksestä, jossa Hänen kansansa herää ottamaan "Öljyä lamppuihinsa" (uutta Tulta uskonelämäänsä).
    Matt. 25:7.
    Uskovat nukkuivat lopunaikana. Mutta ....
    Kaikki uneen vaipuneet nousivat. Eikö se ole heräämistä, herätystä?

    ?

    Äänestä

  • WeijoLindroos kirjoitti:

    Vastoin Jeesuksen antamaa ohjetta muuttamaan:

    "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi". Saarnaajat väittävät, että "herätystä on julistettava eikä parannuksentekemisestä ole kuin haittaa."

    Kuitenkin Apostoli Pietari sanoi ja sanoo:
    --> "Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne," "Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,

    ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

    niin kuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen."

    Pietari sanoi, että herätys sanoja käyttävät eivät ymmärrä, koska ovat tietämättömiä ja vakaantumattomia, kun kääntävät kieroonevankeliumin ilosanomaa. Tietenkin saarnajille on helppoa valmistaa saarna kunhan vain mättää joka lauseeseen herätys höpinoitä. Ei siinä tarvita Jumalan tatoa kysellä. Älkää hyvät ihmiset tukeko varoillanne sellaisia julistajia jotka eivät pysy asiassa.

    Jehovan todistajien oppia kyllä uskalletaan arvostella, kun heidän oppinsa perustuu vain yhden jakeen varaan. Vapaiden suuntien julistus on Jehovalaisten oppia vieläkin kapeampi, koska heidän oppinsa pyörii herätys sanan ympärillä.

    Kuinka ihmeessä uskallatte muuttaa Jeesuksen lähetyskäskyn muotoon: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa herätystä kaikille luoduille.

    (Mar 16:15) Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

    (Mar 16:16) Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    (Mar 16:17) Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,

    (Mar 16:18) nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."

    (Mar 16:19) Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.

    (Mar 16:20) Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

    Äänestä

  • voida, kirjoitti:

    Kaikki "herätyksestä" puhuvat saarnaajat, joita olen kuullut, ovat saarnanneet evankeliumia. SINÄ olet kenties ainoa kohtaamani, jonka ainoa sanoma on "herätys".

    Äänestä

  • ...ainoa? kirjoitti:

    Kaikki "herätyksestä" puhuvat saarnaajat, joita olen kuullut, ovat saarnanneet evankeliumia. SINÄ olet kenties ainoa kohtaamani, jonka ainoa sanoma on "herätys".

    Luotettavien työmiesten löytäminen elonkorjuuseen. Evankeliumi on Jumalan voimaa ja Jumala vahvistaa sanan saarnan, kun sitä julistetaan Pyhän Hengen voimassa. Mutta evankeliumin ketjussa on myös inhimillinenkin lenkki. Jonkun täytyy julistaa ilosanomaa. Pitää olla, myös lähettäjiä, jotka tukevat julistajia. Eikö Jeesus käskenyt rukoilla työmiehiä elonkorjuuseen? Jeesus ei koskaan sanonut, että sato olisi jollain tavalla vaikeasti tavoitettavissa. Hän ei koskaan pyytänyt Jumalaa toimimaan sadon suhteen. Hän ainoastaan käski rukoilla työmiehiä Jumalan elovainioille korjaamaan satoa. Meidän tulee nähdä, että kyse on aina Jumalan itsensä antamista työntekijöistä, eikä huuliveikoista jotka vain päästävät suustaan herätys höpinöitä. Jumalan valtakunnan todellinen työntekijä, joka ei Jeesusta häpeä? Peter Youngreen kirjoitti eräässä uutiskirjeessä näistä asioista, kun halusi rohkaista jatkamaan vaatimatontakin työtä. Näemmekö oikein? Meidän tulisi nähdä, että kyse on aina työntekijöistä, eikä maaperästä. Rukoillaan Isältä Jumalalta jolle sato kuuluu mielensä mukaisia työntekijöitä elonkorjuuseen. Voin lohduttaa kaikkia veljiä ja sisaria, kun sanon etten ole saarnaaja enkä evankelista, mutta olen todella kuunnellut herätys hörinöitä yli kolmekymmentä vuotta ja alan jo voida pahoin. Tuntuu, kuin julistajat pitäisivät kuulijoita vähä älyisinä.

    Äänestä

  • vaan --> kirjoitti:

    Noihin muihin asioihin sanon "amen", mutten ymmärrä, miksi yhdistät tätä "herätyssanomaasi" tähän keskusteluun.

    Äänestä

  • ...sanomaa! kirjoitti:

    Noihin muihin asioihin sanon "amen", mutten ymmärrä, miksi yhdistät tätä "herätyssanomaasi" tähän keskusteluun.

    herrätys sana ei ole ilosanomaa.

    Äänestä

  • Siksi koska kirjoitti:

    herrätys sana ei ole ilosanomaa.

    Jeesus herättää ihmisen synnin unesta.
    Hän tekee sen herätyssaarnan kautta.

    Äänestä

  • Siksi koska kirjoitti:

    herrätys sana ei ole ilosanomaa.

    ...ihmettelen sitä, että sinun ainoa sanomasi on tämä "herätys". Nyt kun kerrankin toit esille jotain muutakin asiaa, niin palasit kuitenkin tähän itsellesi tärkeimpään sanomaan.

    Äänestä

  • herätys kirjoitti:

    Jeesus herättää ihmisen synnin unesta.
    Hän tekee sen herätyssaarnan kautta.

    tavalla,tai toisella----ei siihen valttamatta edes ihmista tarvita...tiedan kokemuksesta

    Äänestä

  • jossa kirjoitti:

    käytetään tuota raamatun turhinta sanaa. Jeesus ei ainakaan käskenyt herätystä saarnata. Toisaalta taas Jehovan todistajia arvostellaan, siitä että he ovat rakentaneet oppinsa yhden raamatun sanan ympärille, kuitenkin vapaissa suunnissa on menty vieläkin pidemmälle kaikki opit perustuvat yhden raamatussa essiintyvän taikasanan varaan.

    (Act 3:19) Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

    (Act 3:20) että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen.

    (Act 3:21) Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.

    (Act 3:22) Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu.

    (Act 3:23) Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'

    (Act 3:24) Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä.

    (Act 3:25) Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'.

    (Act 3:26) --> Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."

    Uudsi RV - Lehti kirjoitti otsakkeella. "Mies jolla oli näky herätyksestä" = "höpötyksestä". Ja sitten lehti jatkaa. "Hänellä oli erittäin voimakas näky ........;tä ja seurakunnan evankeliointi tehtävästä." Lopuksi haastateltava toteaa: Saattaa olla, että Yli-Vainon aika ei palaa, mutta Jumala haluaa varmasti antaa Suomeen "höpötyksen. Tavalla tai toisella."
    Eksytyksen Jumala on luvannut antaa, jopa niin pahan että jopa valitutkin eksyisivät.

    Äänestä

  • juttua --> kirjoitti:

    Keskittyisit evankeliumiin. Nyt sinua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että joku käyttää jotain tiettyä sanaa.

    Ja koska et kuuntele, niin totean: keskittyisit olennaiseen. Keskittyisit evankeliumiin.

    Ja koska et vieläkään kuuntele: keskittyisit evankeliumiin.

    Ja vielä: keskittyisit olennaiseen.

    Ja vielä: jätä tuollaiset turhanpäiväiset pohdiskelut; ne eivät saa aikaan mitään.

    Äänestä

  • Kristitty. kirjoitti:

    turhanpäiväiset herätys höpinät pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

8/ 2009 kirjoitti:

"Kun me pidämme huolta toinen toisistamme, emmekä sulje silmiämme sairailta ja puutteenalaisilta, jotka ovat meidän sisaria ja veljiämme, me saamme nähdä kuinka Jumalan Sana alkaa elää ja toteutua keskellämme. Kun me seurakunnissamme opimme hoitamaan toinen toisiamme, Jumala voi uskoa meille niitä, jotka pelastuvat maailmasta." Se on elämää Se! Eikä suinkaan herätystä kuten Ristin Kansa 8/ 2009 lehteen oli kirjoitettu. Saman lehden sivulta 15 löytyy toinenkin juttu, jossa kerrottiin iäkkään Romani naisen ihmeellinen parantuminen ja uskoon tulo, sekä hänen kuoleman jälkeen Manne tuli myös uskoon. Sitten kirjoittaja ei sano: Siihen aikaan Kajaanissa Jeesus toimi romanien keskuudessa. Vaan puhui jostakin älyttömästä herätyksestä ikään kuin siinä olisi jotai maagista voimaa.
Muuten Apt 8 luvussa ei mainita herätys sanaa. Mutta saarnaajat lukevat tuonkin asian raamatun vastaisesti väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu