Salaliittoko?

Miksi tämän palstan kirjoitukset ovat muuttuneet noin kuukauden sisällä epäasiallisiksi ja kielenkäytöltä epäsopiviksi. Aikaisemmin oli mielenkiintoista seurata tätä palstaa ja itsekin osallistua keskusteluun. Nykyään lähes jokainen kirjoitus on vain typeriä, ei ymmärrettäviä irvailuja. Onko tälle palstalle pesinyt jokin salaliittojen vastainen salaliitto, joka epäasiallisella kielenkäytöllä leimaa koko salaliittopalstan sekopäiden hörinöiksi?
21562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kyllä ja ei. Tieto tästä sivustosta on levinnyt. Minulle se tuli niin, että eräs tuttavani kertoi, että netissä on aivan seköpäinen porukka, joka kirjoitelee täydellisen tietämättömyden turvin epäjohdomukaisia mielikuvituksellisia tarinoita TOSISSAAN. Piti tulla katsomaan. En todella tiennyt, että näin vainoharhaisia ihmisiä on olemassa muualla kuin sairaaloissa. Ole jälkeen päin kuullut, että muutkjin ovat tänne eksyneet ja olleet jopa huolissaan tästä ilmiöstä. Tyhmyys ja ymmärtämättömyys on asia, jolle ei kai voi mitään, mutta siihen yhdistetty mielikuvitus ja ennen kaikkea ihmetyttää, että ei nähdä kaikkea sita epäloogisuutta ja ristiriitaisuutta, joka samassa kirjoituksessa on.

Ensin näiden lukeminen oli haiskaa, sitten surkuhupaisaa ja nyt pelkästään surullista. Toivon, että useampi hakautuisi hoitoon ennen kuin tekee mitään peruuttamatonta.

Äänestä
  • on kyllä erittäin surullista miten joitakin ihmisiä on helppo vetää nenästä ja viedään kuin sikaa teurastettavaksi. Taitaa nämä ihmiset olla joko niin nuoria tai pelkästään yksinkertaisia tai tyhmiä eivätkä osaa ajatella omilla aivoillaan.

    Onneksi on niitäkin jotka oikeasti kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan ja omaavat loogisen päättelykyvyn.

    Katsoppas vaikka tuolta mitä syyskuun 11 päivänä oikein tapahtui, pitäisi olla tarpeeksi yksinkertaisesti selitetty sinulle:

    http://lampuri.fi/11. syyskuuta 2001.htm

    Äänestä

  • ihmettelijä2... kirjoitti:

    on kyllä erittäin surullista miten joitakin ihmisiä on helppo vetää nenästä ja viedään kuin sikaa teurastettavaksi. Taitaa nämä ihmiset olla joko niin nuoria tai pelkästään yksinkertaisia tai tyhmiä eivätkä osaa ajatella omilla aivoillaan.

    sinunlaisista henkilöistä oli puhe. Luulet tietäväsi mitä todella tapahtui, mutta muut vain tajuavat, että sinun päässä ei tapahdu mitään. Kaltaisiasi tyhmiä ja yksinkertaisia ihmisiä on todella helppo vedättää. Siihen ei tarvita kuin youtubeen laitettu video, niin johan alkaa foliot rehentelemään uusilla tiedoillaan. Puhutaan, että maailma on mätä paikka. Sinä lisäät maailman mätäisyyttä tymillä kirjoituksilla.

    Äänestä

  • oot aivoton kirjoitti:

    sanoppas toi niille kymmenilletuhansille raivaustyöntekijöille jotka sairastuneet keuhkosyöpään tai johonkin muuhun hengityselinsairauteen.

    sanoppas toi Paul Wellstone joka kuoli yllättäen lento-onnettomuudessa, joka vaati uusia puolueettomia tutkimuksia 11.9. tapahtumista

    sanoppas toi niille jotka sodasta ovat kärsineet aivan turhaan. Tai no ei aivan turhaan ovathan liikemiehet siitä rikastuneet!

    Äläkä valehtele, en luule tietäväni, vaan tiedän! Ei siihen kuule tarvita kun yksi pieni wtc purkaus video josta asian näkee hyvin hyvin selkeesti.

    Äänestä

  • palikkatesti.

    1. Rakentakaa palikoista torni
    2. Ottakaa palikkatornista 1 palikka pois päältä ja kirjatkaa ylös mitä tapahtui?
    3. Ottakaa palikkatornista aika ylhäältä palikka pois ja kirjatkaa ylös mitä tapahtui?
    4. Ottakaa palikkatornista alin palikka pois ja kirjatkaa ylös mitä tapahtui?

    Yllätys yllätys nelosenkohdalla koko rakennelma sortui!

    Äänestä

  • asdfas kirjoitti:

    palikkatesti.

    vaikka jäänyt uudesta vuodesta jotain paukkuja niin aina vain parempi.

    Äänestä

  • KiitosKiitos kirjoitti:

    sanoppas toi niille kymmenilletuhansille raivaustyöntekijöille jotka sairastuneet keuhkosyöpään tai johonkin muuhun hengityselinsairauteen.

    sanoppas toi Paul Wellstone joka kuoli yllättäen lento-onnettomuudessa, joka vaati uusia puolueettomia tutkimuksia 11.9. tapahtumista

    sanoppas toi niille jotka sodasta ovat kärsineet aivan turhaan. Tai no ei aivan turhaan ovathan liikemiehet siitä rikastuneet!

    Äläkä valehtele, en luule tietäväni, vaan tiedän! Ei siihen kuule tarvita kun yksi pieni wtc purkaus video josta asian näkee hyvin hyvin selkeesti.

    opettajallesi, kun koulu kohta alkaa. Hän kuolee myötähäpeään.

    yhden videon perusteella. kymmenet tuhannet tutkijat ympäri maailmaa ovat kelanneet videoita ja tutkineet rakenteita ja päätyneen eri tulokseen, kuin sinä ja hörhöilevät ystäväsi. esitätkö tyhmää? todellakin toivon, että esität..

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    opettajallesi, kun koulu kohta alkaa. Hän kuolee myötähäpeään.

    nyt sinäki vielä tuo palikkatesti jos lapsen lapsiltasi on niitä jäänyt nurkkiisi.

    Fysikaan maikalle voisikin näyttää ja lyödä faktat pöytään jos koulua vielä kävisin.

    Äänestä

  • huhhuijjaa kirjoitti:

    yhden videon perusteella. kymmenet tuhannet tutkijat ympäri maailmaa ovat kelanneet videoita ja tutkineet rakenteita ja päätyneen eri tulokseen, kuin sinä ja hörhöilevät ystäväsi. esitätkö tyhmää? todellakin toivon, että esität..

    kymmenet tuhannet tutkijat ympäri maailmaa ovat kelanneet videoita ja tutkineet rakenteita ja päätyneen SAMAAN tulokseen että kaikki 3 räjäytettiin. Joukossa vielä tohtoreita, arkkitehteja, insinöörejä, räjäytysammattilaisia. Niin ja älä unohda tuhansia silminnäkijöitä.

    Jotkut näyttää uskovan mitä NIST (National Institute of Standards and Technology) sanoo.

    Ja jopa NISTin päätutkija, S. Shyam Sunde totesi wtc7:sta “But truthfully, I don’t really know. We’ve had trouble getting a handle on building". -> Mutta totta puhuakseni en todella tiedä. Meillä on ollut vaikeuksia saada otetta rakennuksesta."

    http://nymag.com/news/features/16464/index6.html

    Ja tämä NISTin raportti jota niin moni älykääpiö pitää totuutena on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä sekä rakennusalan ammattilaisten että suuren yleisön taholta. Joukko arkkitehtejä, insinöörejä ja tutkijoita kyseenalaistaa kohta kohdalta NISTin johtopäätökset.

    Äänestä

  • hohhoijaaa kirjoitti:

    nyt sekoitat tutkijat ja salaliittohörhöt. Tutkijoilla tarkoitan alansa ammattilaisia, enkä alle parikymppisiä helposti vielä aivopestäviä poikasia. Olihan juu tuhansia silminnäkijöitä, jotka näkivät mitä tapahtui, mutta sekään ei hetkauta hörhöilyäsi!! Ei voi kuin jatkaa ihmettelyä, että kuinka tällainen hörhöily on mahdollista yhden juutube videon ansiosta.. Pistää kyllä miettimään miten mätä tämä maailma on, kun sinunlaiset tyhmät, arvostelukyvyttömät ja aivopestyt apinat laukovat viisauksiaan.

    Äänestä

  • huhhelihuijaa kirjoitti:

    Ei kuule mitään ihan turhia tutkijoita.

    muunmuassa:

    Suomalainen tekniikan tohtori Heikki Kurttila on tehnyt WTC 7:n luhistumisnopeudesta yksityiskohtaiset laskelmat, joka viittaa vahvasti räjähtein tapahtuneeseen purkamiseen.

    Danny Jowenko pitää täysin varmana että wtc 7 purettiin hallitusti ja hän on lähes 30 vuotta suorittanut hallittuja rakennuspurkuja suorittanut ja omistaa oman purkufirman.

    Hugo Bachmann, rakennussuunnittelun ja -tekniikan emeritusprofessori pitää hyvin todennäköisenä, että rakennus 7 purettiin ammattimaisesti räjähtein.

    Jörg Schneider, rakennussuunnittelun ja rakennustekniikan emeritusprofessori pitää erittäin suurena todennäköisyytenä että rakennus 7 purettiin räjähtein.

    9/11 Conspiracy Debunking Sites...

    A must read!
    9-11 and the New Pearl Harbor
    http://www.gnn.tv/articles/2577/9_11_and_the_
    New_Pearl_Harbor_Part_I

    Journal Of Debunking 9/11 Conspiracy Theories
    http://www.jod911.com

    911 Myths - Reading between the lines
    http://www.911myths.com

    Screw Loose Change Blog
    http://screwloosechange.blogspot.com/
    Debunk 9/11 myths
    http://www.debunk911myths.org/

    Internet Detectives Group - Loose Change
    http://internetdetectives.biz/case/loose-change

    The 9/11 Debunker Guide
    http://911debunker.livejournal.com/

    Screw Loose Change - Not Freakin' Again edition
    http://video.google.ca/videoplay?docid=-6596630292015140276&hl=en-CA

    9/11, Steven Jones, and Me
    http://ldspatriot.wordpress.com/tag/conspiracy-theories/

    Your Friday Dose of Woo: And now for something completely different...
    http://scienceblogs.com/insolence/2006/12/
    your_friday_dose_of_woo_and_now_for_some.php

    911 Cult Watch
    http://www.911cultwatch.org.uk

    What I Learned from 9-11 Conspiracy Theories.
    http://www.sawyerhome.net/whatilearned.html

    Pentagon & Boeing 757 Engine Investigation
    http://www.aerospaceweb.org/question/conspiracy/q0265.shtml

    Pentagon & Boeing 757 Ground Effect
    http://www.aerospaceweb.org/question/conspiracy/q0274.shtml

    Counterpunch The Physics of 9/11
    http://www.counterpunch.org/physic11282006.html

    The 9/11 Faith Movement
    http://www.inthesetimes.com/site/main/article/2702/

    Attempting to make sense of senseless acts
    http://www.canada.com/vancouversun/story.html?id=903b3f4a-2e6c-47b4-b710-632c1439aacc&p=1

    Did the U.S. government plan and execute the 9/11 attacks?
    http://www.pointlesswasteoftime.com/911truth.html

    Enough of the 9/11 Conspiracy Theories, Already
    http://www.alternet.org/story/41601/

    9/11 Conspiracy Fantasies
    http://www.alternet.org/columnists/story/41423/

    All Plots Move Deathward
    http://insidehighered.com/views/2006/09/06/mclemee

    9/11 Conspiracy Theories Persist, Thrive
    http://abcnews.go.com/US/wireStory?id=2281052

    Why The 9/11 Conspiracies Won't Go Away
    http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1531304,00.html

    Popular Mechanics - 9/11: Debunking The Myths
    http://www.popularmechanics.com/science/defense/1227842.html

    Fahrenheit 2777
    9/11 has generated the mother of all conspiracy theories
    http://www.sciam.com/article.cfm?articleID=000DA0E2-1E15-128A-9E1583414B7F0000

    The Ground Zero Grassy Knoll
    http://www.nymetro.com/news/features/16464/

    Facts about 9/11. Not Fantasy
    http://www.geocities.com/factsnotfantasy/

    The September 11 X-Files
    http://www.thenation.com/blogs/capitalgames?bid=3&pid=66

    The 9/11 Conspiracy: A Skeptic’s View
    http://www.crisispapers.org/essays6p/skeptic.htm

    Debunking the 9/11 Movement
    http://www.infoshop.org/texts/debunking911.html
    Interview with Prof. Jonathan Barnett, an expert in structural and fire protection engineering who was one of the WTC investigators
    http://www.wpi.edu/News/Transformations/2002Spring/fall.html

    Public Eye - Post 9/11 Conspiracism
    http://www.publiceye.org/conspire/Post911/demnowfaq.html
    Public Eye- 9/11/01 - Repercussions General Conspiracist Views
    http://www.publiceye.org/frontpage/911/conspiracist.html

    Perry Logon's "Delusion Central" (A fun site.)
    http://perrylogan.org/

    Viewer Guide to Loose Change (Doc)
    http://www.ccdominoes.com/lc/911_loose_change_2_guide_1.doc
    9-11 Loose Change Second Edition Viewer Guide (A light hearted look)
    http://www.ccdominoes.com/lc/LooseChangeGuide.html

    Screw Loose Change Video. (Yes, it's finally here)
    http://www.lolloosechange.co.nr/

    Loose Trains
    http://loosetrains911.blogspot.com/

    Penn & Teller's Bull Shit - 911 Conspiracy theories
    http://video.google.com/videoplay?docid=7501020220921158523&q=penn teller 911

    Salon - The 9/11 deniers
    http://www.salon.com/ent/feature/2006/06/27/911_conspiracies/index.html
    SciAm blog about conspiracists' reaction to Shermer
    http://sciam-editor.typepad.com/weblog1/2005/05/a_conspiracy_of.html

    In These Times: Nightmares of Reason: Sorting fact from fiction in 9/11 conspiracy theories
    http://www.inthesetimes.com/issue/26/15/feature1.shtml

    The September 11 X-Files
    http://www.thenation.com/blogs/capitalgames?bid=3&pid=66

    Snopes debunks "Hunt the Boeing", a conspiracy site based on Thierry Meysan’s (and David Ray Griffin’s) claim that a missile, not AA77, hit the Pentagon
    http://www.snopes2.com/rumors/pentagon.htm

    Wikipedia articles on conspiracy theory characteristics
    http://en.wikipedia.org/wiki/Conspiracy_theories
    http://en.wikipedia.org/wiki/Conspiracism

    It Was Flight 77 - Debunking Alternative Pentagon Crash Theories
    http://www.geocities.com/someguyyoudontknow33/

    Äänestä

  • asdfas kirjoitti:

    Ei kuule mitään ihan turhia tutkijoita.

    muunmuassa:

    Suomalainen tekniikan tohtori Heikki Kurttila on tehnyt WTC 7:n luhistumisnopeudesta yksityiskohtaiset laskelmat, joka viittaa vahvasti räjähtein tapahtuneeseen purkamiseen.

    Danny Jowenko pitää täysin varmana että wtc 7 purettiin hallitusti ja hän on lähes 30 vuotta suorittanut hallittuja rakennuspurkuja suorittanut ja omistaa oman purkufirman.

    Hugo Bachmann, rakennussuunnittelun ja -tekniikan emeritusprofessori pitää hyvin todennäköisenä, että rakennus 7 purettiin ammattimaisesti räjähtein.

    Jörg Schneider, rakennussuunnittelun ja rakennustekniikan emeritusprofessori pitää erittäin suurena todennäköisyytenä että rakennus 7 purettiin räjähtein.

    alan menettämään tovoni parantumisesi suhteen.. Neljä ns. ammattilaista väittää, että tornit räjäytettiin?? Entä ne kolmetoista miljoonaa muuta tutkijaa?? On se kumma, että mikään media ei tartu teidän varmoihin tietoihin, olisi meinaan miljoonatulot varmat.. Ei kukaan ota tosissaan selityksiänne, minäkin epäilen, että ootteko tosissaan!!

    Äänestä

  • ihmettelijä2... kirjoitti:

    on kyllä erittäin surullista miten joitakin ihmisiä on helppo vetää nenästä ja viedään kuin sikaa teurastettavaksi. Taitaa nämä ihmiset olla joko niin nuoria tai pelkästään yksinkertaisia tai tyhmiä eivätkä osaa ajatella omilla aivoillaan.

    Onneksi on niitäkin jotka oikeasti kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan ja omaavat loogisen päättelykyvyn.

    Katsoppas vaikka tuolta mitä syyskuun 11 päivänä oikein tapahtui, pitäisi olla tarpeeksi yksinkertaisesti selitetty sinulle:

    http://lampuri.fi/11. syyskuuta 2001.htm

    Todella hieno ja asiallinen sivu, olet tehnyt hienoa ja perusteellista työtä tutkiessasi näitä asioita.

    Äänestä

  • pqwfopqhwof kirjoitti:

    alan menettämään tovoni parantumisesi suhteen.. Neljä ns. ammattilaista väittää, että tornit räjäytettiin?? Entä ne kolmetoista miljoonaa muuta tutkijaa?? On se kumma, että mikään media ei tartu teidän varmoihin tietoihin, olisi meinaan miljoonatulot varmat.. Ei kukaan ota tosissaan selityksiänne, minäkin epäilen, että ootteko tosissaan!!

    miljoonista muutama

    Äänestä

  • oot aivoton kirjoitti:

    sinunlaisista henkilöistä oli puhe. Luulet tietäväsi mitä todella tapahtui, mutta muut vain tajuavat, että sinun päässä ei tapahdu mitään. Kaltaisiasi tyhmiä ja yksinkertaisia ihmisiä on todella helppo vedättää. Siihen ei tarvita kuin youtubeen laitettu video, niin johan alkaa foliot rehentelemään uusilla tiedoillaan. Puhutaan, että maailma on mätä paikka. Sinä lisäät maailman mätäisyyttä tymillä kirjoituksilla.

    on helppo vetää nenästä.

    Semmonen joka vähänki on enemmän kouluja käynyt tai ymmärtää fysiikasta niin huomaavat että wtc tornit ja varsinki 7 torni on romautettu räjähteillä. Sanoppas yksikin esim. suomalainen tutkija, insinööri tai professori joka muuta väittää?

    Äänestä

  • riki kirjoitti:

    totta!! Tutkijoiden ei tarvitse kertoa olevansa normaalin romahduksen kannalla, koska kaikki tietävät heidän olevan. Eri asia on afganistanilaisten lahjoma Kurttila, jolle naapurin kissakin naureskelee! Tästä koulujen käynnistä juuri on kyse, kun olet tarpeekski käynyt elämän koulua, niin arvostelukykysi alkaa toimimaan normaalisti. Toki en takaa, että sinun tapauksessa näin tapahtuu..

    Äänestä

  • tfuutfdtu kirjoitti:

    tosiaan voi olla totta miten suaki on vedetty pahasti nenästä.

    Äänestä

  • tfuutfdtu kirjoitti:

    totta!! Tutkijoiden ei tarvitse kertoa olevansa normaalin romahduksen kannalla, koska kaikki tietävät heidän olevan. Eri asia on afganistanilaisten lahjoma Kurttila, jolle naapurin kissakin naureskelee! Tästä koulujen käynnistä juuri on kyse, kun olet tarpeekski käynyt elämän koulua, niin arvostelukykysi alkaa toimimaan normaalisti. Toki en takaa, että sinun tapauksessa näin tapahtuu..

    kun on käynyt kouluja, nähnyt maailmaa, niin tajuaa että talot ei romahtele noin tulipalojen takia.

    Jokainen vähän enemmän fysiikkaa lukenut tai joka kykenee loogiseen ajatteluun ymmärtää miten voimat toisiinsa vaikuttaa ja mikä on mahdotonta ja mikä ei. Joillakin se looginen ajattelu ei yksinkertaisesti suju.

    Äänestä

tääl muutenka nii järkevää ennenkä, ei oikee silt tunnu ku lukee noit vanhojaki ketjui.. aika sekopäät ja hörhöö porukkaa tääl enimmäksee kirjottelee, ja ne jututki koskee näiden sekopäiden omia harhoja ja kuvitelmia.. :D
Mut kiitokset täst palstast täält saa ain sentää päivän naurut :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihmettelijä 2 kirjoitti:

Miksi tämän palstan kirjoitukset ovat muuttuneet noin kuukauden sisällä epäasiallisiksi ja kielenkäytöltä epäsopiviksi. Aikaisemmin oli mielenkiintoista seurata tätä palstaa ja itsekin osallistua keskusteluun. Nykyään lähes jokainen kirjoitus on vain typeriä, ei ymmärrettäviä irvailuja. Onko tälle palstalle pesinyt jokin salaliittojen vastainen salaliitto, joka epäasiallisella kielenkäytöllä leimaa koko salaliittopalstan sekopäiden hörinöiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu