Miten määrittelet menestyksen?

nikkeknack

Minulla on ollu viime vuodet hieman vaikeuksia elämässnäi sen suhteen miten itse määrittelen menestyksen ja miten ympärilläni olevat ihmiset sen määrittelevät. Olen köyhistä oloista lähtöisin ja perheessä korostettiin aina todella paljon ahkeraa työntekoa ja perheen läheisyyden tärkeyttä. Näitä neuvoja olenkin noudattanut aina kurinalaisesti ja olen ollut onnellinen. Minä ja sisarukseni olemme hyvin koulutettuja ja työn perässä muutinkin kaupunkiin ja sainkin erittäin hyvän työpaikan ja tienaan paljon rahaa.

Tämä kaupunkiin muutto ja hyvä korkeapalkkainen työpaikka on kuitenkin osoittautunut elämäni huonoksi käännekohaksi. Tuntuu, että kaikki perheeltäni oppimat hyvät tavat on täytynyt heittää romukoppaan että voi menestyä bisnesmaailmassa ja saada arvostusta.

Tuntuu, että olen hukassa. Olen aina ajatellut että menestys mitataan sillä miten hyvän elämän elät, kuinka kohtelet toisia ja teet hyviä tekoja. Olenko ihan väärässä? Työympäristössäni kaikki ovat oman edun tavoittelijoita selkäänpuukottajia joille raha ratkaisee kaiken ja menee kaiken edelle.

Olisi mielenkiintoista tietää onko moni muu painiskellut saman ongelman kanssa. Miten te määrittelette menestyksen elämässä? Onko menestys taloudellista voittoa, hyviä ihmissuhteita, toisten arvostusta ja kunnioitusta vai jotain ihan muuta? Minusta tuntuu, että tämä maailma on menossa ihan väärään suuntaan..

118

9950

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toimistorotta

      Olla läsnä ihmisten elämässä,elää tässä ja nyt.

      • hyvin koulutettu mies.

        Akateeminen mies, kolme älykästä lasta, ihana omakotitalo, oma auto, kesäasunto järven rannalla. Muuta en tarvitse ja ne on minulla jo nyt. Elämä on ihanaa. Miten mun elämäni voikin olla näin hyvää ja ihanaa. Joillakin ei ole mitään, ja minulla on kaikki.


    • väärässä järjestyksessä

      Minusta tuntuu, että jotta olis menestynyt elämässään muiden mielestä, niin ensin pitää käydä hienot koulut ja sieltä suoraan huippuduuniin. Pitää hommata auto, asunto, puoliso ja komeat häät tietysti, sitten lapset... ensin poika ja sitten tyttö. Auta armias, kun et tee asioita "oikeassa" järjestyksessä, niin johan voivotellaan ja puhutaan.

      • menestys

        Monesti tässä juuri on se suuri ristiriita. Menestys on monelle yhtä kuin raha ja rikkaus. Eli mitä rikkaampi sitä menestyneempi. Ihan toinen asia onkin se onko rahan perässä juokseva ihminen omasta mielestään onnellinen. Uskaltaisin väittää että ei ole. Uskalla tehdä omat ratkaisusi omaa tietäsi kulkien vain silloin voit olla onnellinen.


      • Vain loisia ympärille
        menestys kirjoitti:

        Monesti tässä juuri on se suuri ristiriita. Menestys on monelle yhtä kuin raha ja rikkaus. Eli mitä rikkaampi sitä menestyneempi. Ihan toinen asia onkin se onko rahan perässä juokseva ihminen omasta mielestään onnellinen. Uskaltaisin väittää että ei ole. Uskalla tehdä omat ratkaisusi omaa tietäsi kulkien vain silloin voit olla onnellinen.

        Jotka ajattelevat kuinka hyötyisivät sinusta?

        Näitä on tullut nähtyä,nousuja ja laskuja..

        Nousukkaan ympärillä verenimiät,jotka hylkäävät uhrinsa täysin ja heti,jos nousukas jotuu vaikeuksiin.(Menettää omaisuutensa joka velkaa,velkaa,velkaa)


      • maake60

        Itse olen tehnyt miten on otseä huvittanut mutta kun olen onneksi sellaisesta suvusta missä ei hirveästi kysellä muiden asioita niin ei ole tullut eteen. Ajelen 1000€ autolla mutta pidän muuten korkeata elintasoa käymällä ulkona syömässä ja jsokus oluellä ja ne jotka ajavat hienoilla autoilla ei ole varaa käydä missään.
        Se on se onnellisuus mitä itse haluaa ja niin edelleen.


    • Sir Eino

      Kannattaa katsoa, millaista elämää vastaavassa asemassa olevat viettävät. Se määrittelee nimittäin menestykseksi nimittämäsi asian.

      Elämässä menestyminen ei merkitse muuta kuin käyttäytymistä statuksen mukaisesti.

      • ... OSTA ...

        ... Lego ja leiki ! Mielipiteestä päätellen olet vielä leikki-iässä.

        Ihmisen 'sisäinen' ja henkinen kasvu määrittelee sen, mitä menestys on ja mitä se tarkoittaa. Ja materiaa se ei ainakaan tarkoita ...


      • 313123

        Olet aika oikeassa. Menestys sanana tarkoittaa onnistumista taloudellisesti urallaan; eli hyvää tuloa, etenemisiä jne. Elämässä menestyminen tarkoittaa jo aivan muuta; kehittymistä ihmisenä, viisastumista ja jonkinlaisen päämäärän tai punaisen langan löytämistä. Se voi toisille olla rahan keräämistä mutta yleensä ihmiselle se on jotain suurempaa; perhe(eli lisääntyminen; biologia) tai näkemysten laajentaminen(filosofinen menestys).

        Ihminen, varsinkin länsimaissa, tuntee olevansa menestynyt vertaamalla itseään muihin. Siksi menestys mitataan taloudellisissa asioissa useimmiten. Minkälainen asunto, auto, lomatmatkat, vaimot timantit, lasten lelut jne. Näillä voidaan näyttää muille miten menestynyt ollaan, oma status ja perheen status nousee. Siksi olet oikeassa, status on monelle sama kuin menestys.

        Status toimii useimpien ihmisten mittarina, se on yhteiskunnallinen mittari ja ulkoiset puitteet kertovat tai valehtelevat(jos ostettu esim. velkana kaikki) statuksesta. No kyllähän velkaomaisuuskin on statusta, koska juuri se fasadi, el julkisivu on status. Osa ihmisistä ei välitä statuksista jotka on rahalla hankittu, eivät omastaan eivätkä muiden. Heihin taloudellisen menestyksen näyttäminen ei vaikuta, mutta pääosaan ihmisiä kyllä tavalla tai toisella.

        Statuksen luominen voi olla öykkäröivää mutta pääosin se on luontaista, ei niinkään kylmää muille virnuilua. Monestihan ihmiset kannustavat toisia jos heillä on uusi auto tms, eli statuksen korotus ei ole vain kateellisuutta muiden silmissä.

        Yhteiskunnallisesti status on yksi tärkeimmistä asioista, me tunnumme arvostavat hierarkiaa. Taloudellista statusta korkeampia asioita ei juuri ole kuin selvästi näkyvä valta, hyvä imago(esim. rokkistarat, esikuvat jne) ja uskonnolliset johtajat. He menevät omissa genreissään taloudellisten mittareiden ohi.

        Bill Gates, maailman rikkain mies aikoinaan, oli mielestäni suurempi mies Microsoftin luojana kuin rahojensa summana. Siinä. minulle, imago nousee taloudellisen statuksen yläpuolelle.

        Se mitä kirjoitit, määrittelee ulkoisesti menestyksen mittapuun. Ei sitä miten jokainen itse elämänsä kokee. En usko että ihminen on kovin onnellinen jos kokee olevansa menestynyt sen takia että omaat korkea statuksen suhteessa muihin jotka elävät vastaavassa tilanteessa, tai välttämättä edes samanlaisessa tilanteessa.

        Vapautuakseen(halutessaan) statusten vaikutusvallasta, se pitää mitätöitä omasta elämästä. Silloin voit nähdä ehkä suurempana olennaisena toisen ihmisen elämän sisällön. Itse olisin aika harmissani jos elämäni menestys olisi se että olisi iso uusi auto pari kesämökkiä. Mutta niiden olemassa oli ei tarkoita että ne olisi ostettu statuksen tarkoitusta varten. Siksi status on olemassa katsojan silmissä, oli statuksen haltija siitä tietoinen tai ei.


    • dfjgfj

      Suomalaiset ovat niin tapoihin juurtunutta, kateellista juntti kansaa että eivät ymmärrä pienillä aivoillaan että kaikki eivät halua lapsia tai ''satuhäitä''

      • Sir Eino

        Jotkut suomalaisista ovat mielestäni vielä tervejärkisiä. Kaikista ei tietysti voi sanoa samaa.


      • joo111
        Sir Eino kirjoitti:

        Jotkut suomalaisista ovat mielestäni vielä tervejärkisiä. Kaikista ei tietysti voi sanoa samaa.

        se voisi olla vaikka itsensä omien asettamien tavoitteiden saavuttaminen.
        jokä näin ollen herättää arvostusta myös muissa ihmisissä. Riippuen tietenkin ihmisten arvoista. simppeliä..


      • Sir Eino
        joo111 kirjoitti:

        se voisi olla vaikka itsensä omien asettamien tavoitteiden saavuttaminen.
        jokä näin ollen herättää arvostusta myös muissa ihmisissä. Riippuen tietenkin ihmisten arvoista. simppeliä..

        Kumminkin viimekädessä standardi määrittelee sen, mikä on katsottava menestykseksi ja mikä ei. Jos omien tavoitteiden saavuttaminen ei yllä standardiin, niin tuskin menestyksestä voidaan puhua.

        Standardin puolestaan määrittelee juuri se, millaista elämää ja arvoja tietyllä statuksella on.


      • opiskelija1234
        Sir Eino kirjoitti:

        Kumminkin viimekädessä standardi määrittelee sen, mikä on katsottava menestykseksi ja mikä ei. Jos omien tavoitteiden saavuttaminen ei yllä standardiin, niin tuskin menestyksestä voidaan puhua.

        Standardin puolestaan määrittelee juuri se, millaista elämää ja arvoja tietyllä statuksella on.

        Paskat mikään standardi mitään määrittelee. Jos itse on onnellinen elämäänsä, niin mitä helvetin merkitystä sillä on mitä muut ajattelevat. Pitäisikö tässä alkaa elämään naapurin tai jonkun sukulaisen määrittelemän ulkoisen stadardin mukaan.

        Jos on onnellinen elämäänsä ja kaiken kukkaraksi vielä terve, niin eiköhän siinä ole menestystä tarpeeksi. Rahallahan ei onnea osteta.


      • Sir Eino
        opiskelija1234 kirjoitti:

        Paskat mikään standardi mitään määrittelee. Jos itse on onnellinen elämäänsä, niin mitä helvetin merkitystä sillä on mitä muut ajattelevat. Pitäisikö tässä alkaa elämään naapurin tai jonkun sukulaisen määrittelemän ulkoisen stadardin mukaan.

        Jos on onnellinen elämäänsä ja kaiken kukkaraksi vielä terve, niin eiköhän siinä ole menestystä tarpeeksi. Rahallahan ei onnea osteta.

        Kyllä siinä väkisinkin syntyy eriarvoisuuden tuntemuksia, jos ei eletä standardien mukaisesti. Siksi olisi enemmän kuin suotavaa jakaa optiomannaa kaikille, niin että kaikki voisivat elää tasa-arvoista ja onnellista elämää.

        Mutta selitäpä tämä ökyihmiselle.


      • et todellista menestystä
        Sir Eino kirjoitti:

        Kyllä siinä väkisinkin syntyy eriarvoisuuden tuntemuksia, jos ei eletä standardien mukaisesti. Siksi olisi enemmän kuin suotavaa jakaa optiomannaa kaikille, niin että kaikki voisivat elää tasa-arvoista ja onnellista elämää.

        Mutta selitäpä tämä ökyihmiselle.

        Eriarvoisuuskin kuuluu menestykseen. Kaikki eivät ole yhtä onnellisia eivätkä yhtä tyytyväisiä elämäänsä missään olosuhteissa. Sosialistien ajatus muiden omaisuuden jakamisesta ylettyy vain omaisuuteen ja varallisuuteen. Älykkyytä, suhtautumista kanssa ihmisiin, positiivisuutta ja yritteliäisyyttä ei toiset voi jakaa minulta jos en itse sitä tee.


      • Sir Eino
        et todellista menestystä kirjoitti:

        Eriarvoisuuskin kuuluu menestykseen. Kaikki eivät ole yhtä onnellisia eivätkä yhtä tyytyväisiä elämäänsä missään olosuhteissa. Sosialistien ajatus muiden omaisuuden jakamisesta ylettyy vain omaisuuteen ja varallisuuteen. Älykkyytä, suhtautumista kanssa ihmisiin, positiivisuutta ja yritteliäisyyttä ei toiset voi jakaa minulta jos en itse sitä tee.

        Kuten Maslow tarvehierarkiassaan kuvaa, ihmisen perustarpeet täytyvät olla kondiksessa, jotta mitään ylempiä tuntemuksia tai tarpeita voi ilmetä, joten tältäkin kannalta katsottuna porvarien ahneus on riistoa. He riistävät köyhältä mahdollisuuden ylempiin tarpeisiin, lähinnä niiden toteuttamiseen. Olisi siis aika porvarinkin mennä itseensä.


      • Ln
        opiskelija1234 kirjoitti:

        Paskat mikään standardi mitään määrittelee. Jos itse on onnellinen elämäänsä, niin mitä helvetin merkitystä sillä on mitä muut ajattelevat. Pitäisikö tässä alkaa elämään naapurin tai jonkun sukulaisen määrittelemän ulkoisen stadardin mukaan.

        Jos on onnellinen elämäänsä ja kaiken kukkaraksi vielä terve, niin eiköhän siinä ole menestystä tarpeeksi. Rahallahan ei onnea osteta.

        Juuri noin minäkin sen sanoisin ja pyrin elämään noin.


    • lycko-ost

      Menestystä on taloudellinen riippumattomuus. Muutama hyvä kaveri. Kivoja harrastuksia.

      Kaikenlainen kiipiminen on ärsyttävää. Sitten vanhemmat istuttavat sen lapsiinsa
      luullen, että se tuo menestystä elämässä. Olen poistanut kiipivät ihmiset ystävä-
      piiristä. Tosin sillä seurauksella, että ne yrittävät tunkeutua omine arvoineen uudellleen mun elämään. Ehkä ovat huomanneet kuinka hyvä mulla on ja yrittävät ottaa selvää. Ihan huvittavaa....

      • catha

        Jos menestys on taloudellista riippumattomuutta, niin silloin länsimaissa ei ole mahdollista menestyä.
        Länsimaissa, varsinkaan suomessa ei voi elää täysin oma varaisesti ja kun ei voi elää täysin oma varaisesti, niin silloin on taloudellisesti riippuvainen jostain toisesta.


    • erittäin menestynyt

      Paljon ystäviä, harrastuksia, matkustelua, hyvä terveys, onnellinen mieli ja elämänilo tallella. Mitä muuta kaipaisin. Minulle menestymisellä ei ole mitään tekemistä euronipun kanssa. En aio säästää senttiäkään omiin hautajaisiin.

      Lähinnä säälin heitä eniten, jotka yrittävät jollain autonvaihdoilla yms. ökyilyllään pönkittää olematonta itsetuntoa, saamaan muka arvostusta ja kateutta aikaiseksi. huoh...

    • määritelmä

      Jos on itse tyytyväinen elämäänsä, voi kaiketi sanoa että on menestynyt. Kukin itse määrittää, mitä menestys on. Joillekin se voi olla sitä, että nousee ja kipuaa "arvoasteikossa", ehkä selkäänkin puukottaen. Kaikki tietävät itse, mikä on menestystä. Voisi kai siis sanoa, että minun mielestäni menestys on sitä, että on itse tyytyväinen omaan elämäänsä.

      Itse olen omasta mielestäni menestynyt elämässä. Minulla on onnellinen avioliitto, lapsia ja työpaikka. En kaipaa mitään erikoista. Elämäni tärkeimpiä valintoja näin jälkikäteen ajateltuna oli se, kun päätimme mieheni kanssa repaista itsemme irti siitä oravanpyörästä, jota pääkaupunkiseuduksikin kutsutaan ja palata synnyinsijoillemme.

      Tosin tämä ajatus on siis jälkiaikojen tuotosta. Pääkaupunkiseudulla "oravanpyörässä" viettämämme ajat muistan onnellisina, aloimme vasta perustaa perhettä. Oli helppoa liikkua ilman lapsia, saimme hyviä ystäviä. Nämä ystävät ovat vieläkin läsnä elämässämme vahvasti, vaikka asuvatkin edelleen siellä etelässä. Meidän elämämme on nyt täällä pohjoisemmassa, missä suku ja turvaverkot ovat. Mutta uskon kyllä, että olisimme onnellisia myös etelässä. Ihmisellä on koti ja onni siellä, minne hän sen haluaa perustaa.

      Raha ei koskaan ole mielestäni ollut menestyksen mittari. Toki sitä on oltava, se luo perusturvaa. Tässäkin suhteessa olen menestynyt, tulen toimeen, maksamme asunto- ja opintolainaa, mitään ei jää käteen, mutta silti tiedämme pärjäävämme todella hyvin. Meillä vedetään rahoissa yhtäköyttä, se maksaa, jolla sillä hetkellä on rahaa, tämä on jo menestymistä, että pelataan yhteen hiileen.

      Minä olen onnellinen, joten minä olen menestynyt elämässä. Palkassa mitattuna en varmaankaan kuulu menestyjiin, mutta mieleni on se, mitä kuuntelen. Olen siis menestyjä.

    • catha

      Mielestäni ihminen on menestynyt silloin kun hänen elämänsä on sellainen kuin hän olisi sen toivonutkin olevan. Kun ihminen elää niinkuin on halunnutkin ja hän on tyytyväinen omaan elämäänsä sekä hän on onnellinen nykytilanteeseensa, niin silloin hän on myös menestynyt.

      • tässä elämässä

        ja onneksi tunnen olevani menestynyt:))


    • Olen elänyt vuosia tekemällä välillä töitä sopivasti ja viettäen laadukasta vapaa-aikaa sitoutumatta järjestelmään velalla tai muilla kapitalismin ansoilla.
      Voin nukkua pitkään, ulkoilla koiran kanssa, harjoittaa ruumistani ja keräämällä
      muilta pudonneita murusia. Stressiä ei ole. nautin elämästä täysin rinnoin.
      En aio koskaan sitoutua Babyloniin. Paheet olen jättänyt oluen juontia lukuunottamatta. kesän jälkeen siihenkin tulee breikki.
      Kokeilkaa jos uskallatte...

      • lycko-ost

        Juuri niin. Ihminen voi omilla toiminnoillaan järjestää itselleen mukavan ja menestyksekkään elämän. Eikä tarvitse kysyä muilta onko menestynyt.

        Rahaa ei edes tarvitse olla edes paljon. Järkevät valinnat tuovat sitä lisää, joten
        voi olla riippumaton taloudellisesti.

        Hyvää työviikkoa kaikille!


    • nettinen...

      onse mukavaa jos osaa olla hiljaa, yksin on kiva olla ei kiinnosta raha eikä työ.

    • Saman kokenut !

      Olen alkuperäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä; maailma taitaa kallistua mammonan valtaan, eikä pienellä ihmisellä ole juurikaan merkitystä, yhteiskunnassamme ?

      Juuri työpaikoilla em. seikka tulee selvästi esiin...

      Esim. työllistetyjen - ja vakinaisten / suhteessa toisiinsa.
      Usein ns. alempiarvoinen joutuu hoitamaan hankalimmat 'jutut', vaikka koulutus/kokemus eivät riittäisi, tehtävän asialliseen hoitoon.

      Itse katselin sivusta moista touhua, vuosikaudet ja surin työtovereiden kohtaloa:(
      En voinut puuttua epäkohtaan, vaikka olisin halunnut; systeemi oli sellainen ...

      Ei raha ratkaise, eikä asemakaan tuo onnellisuutta; hyvä olo syntyy: kehon - ja mielen tasapainosta, mitä ei pysty ostamaan, jos jokin em. 'elementti' puuttuu!

      Itse hyppäsin pois 'oravanpyörästä', koska en jaksanut enää seurata: materian ylivaltaa, epä-aitoja ihmissuhteita ja 'nokitusta', mikä jatkuu edelleen, monissa työyhteisöissä.

      Olen nyt köyhempi, mutta elän täydemmin, enkä tarvitse kaikkea, mitä ennen hankin palkallani. Ainahan voin ansaita esim. osa-aikaisesti, kunhan työpaikka ei ahdista, eikä elämä tunnu painajaiselta, jatkuvan itsekritiikin puristuksessa.

      "Jokainen on edelleenkin, oman onnensa seppä !"

    • hölömöukko

      Minä menestyin senverran jotta älysin lähteä kaupungista.Ei menestys elämässä ole rahalla mitattavissa.
      Tosin ihmiset jotka todella menestyy rahallisesti muuttaa myös maalle joko kartanoihin tai erämaahan.
      Semmoiset "sekunda menestyjät" joiden rahat riittää vain korkeintaan Eiran huoneistoihin ei siis ole oikeastaan mitään menestystä ainakaan jos sitä katsoo rikkaitten näkökulmasta.
      Tuo lähtökohtasi josta kerroit on se mistä ihminen löytää menestyksen ja jossa on mahdollisuus aitoon onneen eikä pelkkään onnen luulemiseen.
      Se on arvostus kysymys. Laita arvot remonttiin ja mieti mikä elämässä on tärkeää, rantasauna ja kasvimaa vaiko aerobik ja lähikuppila ?

      Ja maailma todellakin menee väärään suuntaan, sekä ihmiset muuttuu urbaaneiksi tyhjäpää pintaliitäjiksi.

    • Alpo Analyysi

      En mittaa statuksia enää rahalla enkä miten korkeapalkkaista työtä teen. Kävin siellä pohjalla asti sairauden takia ja tahattomasti joten minulle on yks hailee miten ihmiset haluaa kiivetä tikapuita pitkin ja haalia sitä statusta ja imagoa.

      Se on suuri työ irroittautua ympäröivistä paineista ja se paineita tuovat ajatukset, ne ovat vaan pienen ihmisen päänsisällä. Kun rupee arvostamaan muuta kuin tuota mitä näkee teeveessä ja netistä lukevan niin on onnellinen elämässä. Katukuvassa sitä statusta ei näe muutakuin pukumiehistä/naisista ja kalliista autoista. Ei mua heilauta se millä dollarihymyllä sitä joku liikkuu.

      Sitä ei tarvitse ajatella mitä muut ajattelee ja pitää tehdä sitä kun naapuritkin tai "se suurituloinen perhe kun niillä on kaikki hyvin." Elät vaan omaa elämää keskittyen siihen mitä itse arvostaa sisältä päin ja kun pidät tärkeänä omaa psyykkistä hyvinvointia niin kaikki muu on irrelevanttia. Muut voivat vierelläsi paremmin kuin itsellä on asiat hyvin. Ei tarvi mielistellä, olla kilttiä toisille tai muuta tuhoisaa asennetta.

      Niin ja tee sellaista työtä mistä tykkään, en siitä että tahkon rahaa perse vääränä nuoleskelemassa ihmisiä.

      Hieman vitttuuntunena kirjoitan tätä miten sairas rahanhimo ihmisillä ja miten se pistää käyttäytymään ihmisen...

      Tästä aiheesta voi kirjoittaa kirjan. Mutta noin nyt lyhykäisyyydessä minä
      koen oman elämäni menestyksen.

    • Arvo-maailma

      Tarkemmin ajatellen kiusauksena on laittaa sana menestys lainausmerkkeihin, sillä se on mielestäni varsin rajallinen ja kehlehtiva ilmaisu.

      Näen asiassa pelkistettynä kaksi tasoa / aluetta, henkilökohtainen yksilötason menestys ja globaali koko ihmiskunnan menestys, jotka ovat kytköksissä toisiinsa.

      Ilman terveitä, rakentavia ja kestäviä arvoja ei yksilö, eikä ihmiskunta voi menestyä. Kyse on tasapainosta jonka vaatimus tulee vastaan kaikilla olemassa olevan elämän tasoilla, ihmisen, eläimistön, kuin luonnon ja luonnonvarojen käytön ja kohtelun alueella. Niin yksilö kuin ihmiskuntakin voi sahata omaa oksaansa omassa itsekkyydessä ja ahneudessaan.

      Yksilötasolla menestykseen liittyy oleellisesti henkilökohtaiset elämänarvot joita kunnioitten ja joista tinkimättä etenee elämässään. Haastava yhtälö nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa. Pääomaa kuitenkin tarvitaan jokapäiväiseen eloon ja myöskin tulevan petaamiseen.

      Henkilökohtaiseen menestykseen sisältyy hyvä terveys ja rauha itsensä ja ympäristön kanssa, jatkuva ihmisenä kasvaminen ja uuden oppiminen, terveet ja kestävät ihmissuhteet ja jos mahdollista mielekäs ja antoisa työ joka tarjoaa hyvän / riittävän elintason.

      Toisaalta yleisemmällä tasolla, hyvästä terveydestä ja taloudellisesta tilanteesta ei voi täysin nauttia ilman yhteiskuntarauhaa / sodattomuutta, joka ei monissa maissa ole lainkaan itsestäänselvyys ja missä puhdas juomakelpoinen vesikin on luksusta. Myös terveyden ja hyvän toimeentulon voi menettää nopeastikin, itsestä riippumattomista syistä. Mitä silloin jää jäljelle mikäli elämä on keskittynyt lähinnä materiaalisiin asioihin?

      Oleellisia elementtejä ovat terveys, rauha (myös globaali) ja rakkaus (myös globaali ihmisten välinen), sekä riittävä toimeentulo ja ihmisenä kasvaminen, sekä uuden oppiminen. Kolme ensimmäistä ensiarvoisen arvokkaita.

    • mennään

      Menestyminen liitettään yleensä rahalliseen tai uran kautta menestymiseen. Pätemiseen ja ansioiden kasvattamiseen. Mutta itse olen kanssasi samaa mieltä. Elämässä menestyminen vaatii elämäntaitoja joita monella urallaan menestyvällä ei valitettavasti aina ole.

      Elämän tarkoitus on mielestäni juuri oppia rakastamaan muita sellaisina kuin ovat, antamaan anteeksi ja kunnioittamaan itseään ja lähimmäisiään sekä tietenkin ympäristöään.

      Jokaiselle tulee se hetki elämässään, joilloin näkee peilin taa. Jollekin se on annettu jo syntymästä, joku saattaa herätä vasta viimeisiä ajatuksia luodessaan.

    • Mikael3333

      Varmasti älykkäänä ihmisenä tiedät ettei menestykseen tarvita määrittelyä(määrittelyn tekevät muut, et sinä itse). Ihminen menestyy, jos ei tarvitse käyttää aikaa siihen, että muut huomaavat sen. Ihminen menestyy, kun huomaa menestyksen pohjimmaisen merkityksen. Menestys tuskin on muiden miellyttämistä tai alistamista. Sana menestys löytyy sen suusta, joka tarvitsee tyhjyydelle tilaa!

      T:Kantapään kautta oppinut EX "menestynyt".

      • Menestyjä nro 1

        Tulin, näin ja voitin ;)


    • MikkoVille

      Menestys korvaa tyhjää tilaa elämässä, eikä edes täytä sitä!

      EX "menestynyt"

    • cheyennez

      It's not the position you stand, but the direction in which you look.

    • evis1

      omien tavoitteiden saavuttaminen.oravan pyörässä juokseminen ei ole menestystä.Rahan maailma on KYLMä ja TYHJÄ Mutta joillekkin se riittää ok mutta on olemassa paljon enemmän kun lakkaa juoksemasta huomaa miten elämä kantaa.

    • Ja rakastan

      Miljoonista tähdistä tiedän että rahaa tulee ja menee mutta sydän on paikallaan
      kummaliset ihmiset.

    • .,.,.

      "Menestys". Sitä, että on rakastavia ihmisiä ympärillä ja saa olla terve. On saanut jokseenkin kaiken sen, mistä on joskus unelmoinut. Materia kuitenkin menettää merkityksensä, kun sitä saa. Joten jäljelle jää rakkaus, terveys ja lapset.

    • madonnas

      Menestyjää seurataan ja arvostellaan kaikenaikaa. Menestyjän tulee olla raitis, iloinen, vakavarainen melkeinpä rikas, nuorekas, terve, ystävällinen, kaikkien ystävä jolle annetaan lahjoja ja joka myös antaa vastalahjoja, perheellinen jolla ei ole parisuhdeongelmia jne.

    • ....4567457....

      "Olen aina ajatellut että menestys mitataan sillä miten hyvän elämän elät, kuinka kohtelet toisia ja teet hyviä tekoja. Olenko ihan väärässä?"

      Eli et todellakaan ole väärässä ! parhaan elämän elät sillä kun autat muita, tuet muita ja oot hyvä muille... raha ei koskaan merkitse mitään jos haluat elää hyvän elämän.. itse saan nettona noin 2000€ ja ja jää käteen laskujen jälkeen 1600€.. mut siltikään se ei oo tärkeintä ! =)

      • 54354

        Miksi mainitsit että saat nettona sen ja sen summan rahaa ja jää käteen sejase? Tuo lähinnä kertoo että arvostat rahaa kuitenkin. Jos sulle jäisi vähemmän, mitä se vaikuttaisi? Entä jos enemmän, nousisiko se hattuun?

        Tosiasiahan on että kyllä raha vaikuttaa koska ilman sitä saatat elää aika huonosti. Tiettyyn peruselintasoon tarvitaan jokin x määrä rahaa jolla asut, syöt, vaatetat ja vähän nautit asioista. Ilman työtä tai pääomatulojakin elää pieni joukko ihmisiä ilman elintaso-ongelmia, mutta heidän yleensä pitää olla omavaraisia jollain tavalla.

        Itse ajattelin ennen että raha tekee onnelliseksi; ei tee. En sitä varmaan koskaan saa paljoa mutta tiedän että tietyn tason jälkeen sillä ei ole merkitystä ja se voi alkaa kääntyä itseään vastaan. Mulle tärkeintä tällä hetkellä on harmonia ja sen löytäminen elämässä. Sen saavuttaminen olisi uskomaton menestys minulle, sellainen mitä ei rahassa voi mitata. Jos minulle tarjottaisiin miljardi euroa heti tai täydellinen tasapaino ja viisaus(ei mitään yli-inhimillistä), valitsisin jälkimmäisen. Loppuelämä olisi yhtä nautintoa, mitä rahalla ei voisi saada aikaan kuin pinnallisesti.


    • ja mun maailman on

      Moi! Älä suotta ole hukassa, sullahan on hienot arvot, itselläni myös jotain samaa. Mutta tässä on jotain tuttua myös:"Olen aina ajatellut että menestys mitataan sillä miten hyvän elämän elät, kuinka kohtelet toisia ja teet hyviä tekoja. Olenko ihan väärässä? Työympäristössäni kaikki ovat oman edun tavoittelijoita selkäänpuukottajia joille raha ratkaisee kaiken ja menee kaiken edelle. "
      Niin, MUUT siis voivat ollakin omanedun tavoittelijoita ja selkäänpuukottajia, heillä siinä ympäristössä, missä olet, menestys on selkeästi eri asia.

      Niin, heille menestys on ehkä vain rahallinen menestys. Se on heidän asiansa.
      Itse en ole koskaan onnellinen niin. Ja kun ei ole liian sinisilmäinen, niin kieroilkoot ja yrittäkööt, vahvaa, hyvän itseluottamuksen omaavaa ihmistä harvoin onnistuu kierot möllit kaatamaan. Siis kun ei ole sinisilmäinen, maksaa siitä mitä saa, ottaa sen mitä tarvii, auttaa sen mitä oikeasti jaksaa ja on valmis luopumaan kieroista kavereista, jos niitä tulee vastaan.

      No, työ on työtä, täytyy itse katsoa millaisen työn sitten hankkii ja valita, miten sitä tekee. Joten on vain mietittävä ja valittava, missä oma raja menee, kaikillahan ei rajaa ole, tai huomaavat sen vasta... Joskus.

      Mutta se, mitä muut määritävät menestykseksi, voi olla heidän sen hetkinen totuutensa ja sinä et voi heitä muuttaa etkä parantaa, voit ainoastaan elää omaa elämääsi, ja tehdä siitä itsesi näköisen.

      Menestys itselleni on siis kyllä hyvä toimeen tulo, minulla se siis on se, millä tulen toimeen, ja siitä ylöspäin (minulla on hyvin vaihtelevat tulot), muutama hyvä ystävä, ja myös sitä, että minua arvostetaan töissäni, mutta mölleiltä ei koskaan arvostusta saa, ja se täytyy hyväksyä. On kuitenkin muitakin kun möllejä ja heiltä arvostusta saa.

      Niin, sitten on koti, koti on tärkeä, terveys on tärkeä ja se, että molemmista voi pitää huolta. Itse arvostan työn tekoa ja pidän pummeja ja pyrkyreitä luusereina, riippumatta heidän rahamäärästään, joten miksi sellaista tavoittelisin? Arvostan itseäni, kun itse koen ansaitsevani asiat oikeasti.
      Mulle on ihan sama, millä joku muu rahansa saa, mutta minä kerään ympärilleni tekijöitä ja arvostan ihmisiä tekojen takia, ja käytöksen takia. Pummit ja pyrkyrit paljastaa nimenomaan teot. Ei raha, eikä puheet. Joten menkööt he leikkimään vaan keskenään.

      Pidän menestyksenä tyytyväisyyden päiviä. Onnellinen ei voi olla aina, kaikkea ei tarvitsekaan saada, mitä haluaa, ja kohtuus on tervettä, mutta jos elämäänsä on tyytyväinen, niin mukavaahan se on.
      Oma maailmani ei mene siihen toiseen suuntaan.

      Eläkööt "muut" ihan miten lystäävät ja vaikka tappakoot toisensa kilpaillessaan, aivan sama. Ja juoskoot vaikka kiinaan saakka, pettäkööt kaikki läheisensä ja sitä rataa. Minä en. Ja kyllä: mä olen vaan niin paljon parempi, vahvempi ja hienompi ihminen.
      Ja meitä on muitakin :)

    • tuunari

      30000 euroa vuodessa ja matalalla riskillä.

      Juppi 24/7 töissä ei ole mikään menestynyt, vaan palkkaORJA.

    • vastaaja2

      onnellisuus ja tyytyväisyys on kaiken mitta,muu on merkityksetöntä.

    • FollowYourBliss

      Menestynyt on se, joka on löytänyt oman elämäntiensä/tehtävänsä ja nauttii siitä, mitä tekee täysin siemauksin riippumatta siitä, paljonko siitä tienaa rahaa...

      Menestynyt on se, joka ymmärtää oman, rajattoman sisäisen potentiaalinsa ja sen, että on täysin muista riippumaton tekemään mitä ikinä haluaakin tehdä...toisin sanoen tietoinen omasta vapaudestaan...

      Menestynyt on se, joka uskaltaa seurata omia unelmiaan, eikä anna pienien pelkojen matkan varrella haitata unielmiensa toteuttamista...

      Elämä on juuri niin upeata ja menestyksekästä, kuin siitä teet...elämänosa-alueesta riippumatta!!!

    • ...

      ...on siitä hassu juttu, että sinä miten sinä määrittelet menestyksesi, on usein eri asia kuin mitä muut menestyksenä ymmärtävät.

      Varmaan kaikki haluaisivat olla ainakin varakkaita, hyvässä työpaikassa, suosittuja sukulaisten ja ystävien keskuudessa, terveitä, hyvännäköisiä ja niin edelleen. Sitten kun siihen ei päästä, aletaan uskottelemaan itselleen ja muille että en minä sellaista menestystä haluakaan... Kait se jollain tasolla pitääkin paikkansa, jos on hyväksynyt sen ettei pystykään saamaan sellaista perusmenestystä, pudottaa vaatimustasoaan ja ehkä oikeasti tyytyykin siihen.

      Oli se teeskentelyä tai ihan rehellistä, ei muuta sitä että ne omat kriteerit ei muita ihmisiä vakuuta. Ei suvun ylpeydenaihe koskaan ole se joka elää elämäänsä suurimmalla hartaudella ja hiljaisella itsetunnolla, vaan se, joka on kerännyt suurimman omaisuuden tai vastuullisimman aseman.

      Ihan ytimekkäästi, ihmiset pitävät menestyksenä sellaista, mikä on tavalliselle ihmiselle vaikeasti tavoiteltavaa. Jos osoittaa sellaisia ominaisuuksia millä pääsee pidemmälle kuin muut, on muiden silmissä menestyjä. Saavutus ei ole kummoinen, jos se toinenkin pystyisi periaatteessa samaan.

      Hyvien tekojen tekeminen ei ole vaikea, sehän sujuu ihmiseltä suorastaan itsestään. Ainakaan siihen ei tarvita auttamisen halua kummempaa. Häikäilemättömyys taas on ominaisuus, jota harvasta ihmisestä löytyy. Se johtuu tietysti siitä että yhteiskunta kokonaisuutena kannustaa kuuliasuuteen ja keskinäiseen auttamiseen. Hyvien tekojen tekeminen ei siis ole rohkeaa, huonojen tekojen tekeminen taas vaatii pokkaa ja kanttia ja rohkeutta nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Kuuliaiseksi koulutetuille lampaille se on usein ylivoimaista. Toisen polkeminen on tabu, ja kuka sen tabun rikkoo, osoittaa rohkeutta rikkoa muiden asettamat rajat.

      Menestystä on pystyä siihen mihin muut eivät pysty. Kaikki muu on teeskentelyä.

      • diibadaabaduu

        Mutta jokainen määrittäköön itse mitä sana "menestys" omalla kohdallaan tarkoittaa.

        "huonojen tekojen tekeminen taas vaatii pokkaa ja kanttia ja rohkeutta nostaa itsensä muiden yläpuolelle" ja "Menestystä on pystyä siihen mihin muut eivät pysty."

        Ajatusmaailmasi mukaan ilmeisesti esim. murhan tehnyt ihminen on elämässään menestynyt tai jos on esimerkiksi valmis syömään omaa ulostettaan.
        Näihin harva pystyy tai ainakaan niitä haluaa tehdä. Harva haluaa myös "polkea toisia", itse kyllä enemmänkin ajattelen tuollaiset halut luonteen heikkoudeksi ja huonoksi itsetunnoksi.

        Mutta onnea ja menestystä silti elämässäsi! :D
        Toivon silti ettet toteuta edellämainitsemiani asioita, vaikka kuinka menestyksen mittareiksi ne kokisitkin.


      • 234243

        Pääosa ihmisistä näkee menestyken samoin. Siksi puhutaan statuksesta. Kaikki eivät pyri korkealle, syistä tai toisista. Kunnianhimoa tarvitaan ja taloudellisia tavoitteita, eivätkä nekään aina johda taloudelliseen menestykseen.

        Se että suvun ylpeydenaihe on hän joka on rikkain tai vastuullisin, johtuu ihan inhimillisistä näkökulmista. Jokainen voi itse päättää sitten vastaavasti, onko samaa mieltä mitä suku on. Yleensähän ne suvun mustat lampaat ovat niitä mielenkiintoisimpia tapauksia :D

        Toisen polkeminen ei osoita menestystä jos se tehdään niin että tietoisesti poljetaan toisia ihmisiä. Ellei kyse ole psykopaatista tms, ihmisen omaan tuntoon vaikuttaa tälläinen muiden sorto. Se ei ehkä näy heti mutta vuosikymmenten saatossa oma inhimillisyys on aika heikoissa kantimissa ja sitä joutuu sitten katsomaan peiliin. Tuo näkökantasi on perinteinen juppiasetelma, joka soveltuu vain ihmisiin jotka eivät välitä toisista tai jotka häiriintyvät myöhemmässä elämässään esim. alkoholismiin tai välinpitämättömyyteen ja kyynisyyteen. Ne eivät ainakaan takaa onnellisuutta.


      • zx

        otan omani kysymättä muilta, se on menestystä. Vaikka ihan tavallisia asioita. Olin terve, hyvännäköinen, töissä, rahaakin oli, en todella tahtonut olla suosittu jollen ensin itse pitänyt jostakusta.
        Miten yhdistää hyvyys ja häikäilemättömyys?
        Sinä menestyt varmasti, kuitenkin määrittelet itse oman tavoitteesi, eivät muut.


    • VoinMäSuakiHalata

      Jos jotain ja kaiken mitä saavuttanut olen elämässä, toiveet haaveet tavoitteet, ne normit tietty työuranen, omakodintalo, mökit, autot sunmuut maalliset mitä normissa,
      Koti, Perhe, liittoa, Lapset NE! niille heille, kiitos mmm:))

      Niin, yhtä en ole koskaan saavuttaen saanu olla eläen, sitä inhimillistä ihmistä toiselle, niin hyvää parasta,
      hopeastaKullaksiTimantiksi ajassa pysyvästi yhdessä meille muuttuvaa,

      Parisuhteessa.

      Sitä vieläs en osasten, jos exätkään ei tietty ollunna...
      Mutta, jos nyt sitten kun jos kaikki muu on kuin jo poissa takana edestä, näkisin, osasin, olisin, parastani mitä koskaan ;)

      oTTo :) ...näin mulla... tuo, menestys, mikä siis vielää edessä...

    • INRI

      että menestyt elämässäsi. Ei riitä, että olet perhekeskeinen ja sinulla on hyvä koulutus. EI RIITÄ, ETTÄ SINULLA ON RAHAA JA TIENAAT TYÖLLÄSI. EI RIITÄ, ETTÄ OLET HYVÄ TOISILLE IHMISILLE JA SINULLA ON HYVÄT EDELLYTYKSET SEKÄ PERUSARVOT ELÄMÄSSÄSI. EI RIITÄ, ETTÄ HEMMOTTELET LÄHIMMÄISESI PILALLE KALLIILLA LAHJOILLASI JA OLET KUIN JUOKSUPOIKA, KUN SINULTA PYYDETÄÄN JOTAKIN. SE VAAN RIITTÄÄ, ETTÄ USKOT GOLGATAN JEESUKSEEN JA HÄNEN RISTINTYÖHÖNSÄ. RIITTÄÄ, KUN USKOT, ETTÄ Hän ON KUOLLUT SYNTIESI PUOLESTA GOLGATAN KESKIMMÄISELLÄ RISTILLÄ. SE RIITTÄÄ, ETTÄ RAKASTAT Jumalaa KOKO SYDÄMESTÄSI JA LÄHIMMÄISTÄSI NIIN KUIN ITSEÄSI, AMEN. Jumalan siunausta

      • voi.

        Säälittävä on ihminen, jonka elämää ohjaa taikausko. Olen elänyt jo eläkeikään ja onnellisesti, tähän en ole tarvinnut satuhahmoja, "Jumalaa"!


    • Menestynyt

      Sisäinen rauha, tieto siitä mitä olet ja mitä et ja että riität tähän elämään juuri sellaisena kuin olet.

    • tekemättä mitään

      sen kummempaa eli saada olla kansanedustaja ja sit eläkkeelle kunnon korvauksella,mitä muuta menestykseen enää tarvitaan.näin helppoa se on jos onni potkaisee sut arkkadialle

      • T-maalari

        no minäkin se jo vittelen vapaita ,siis eläkkeellä oon.
        olin ammattimies ja nyt eämäni on pelkkää viihdettä,
        hyvä et toi akkakin kuoli 3v sitten niin pääsee tuuppailee noit nuorenpii ja kun nile raha kelpaa,jopa parhaat teinit on nuollu persreiänki ,ja suihin ottavat melko kiivaasti ,autoin tosa alakerran naapuria ,mikä on monen lapsen äiti ,niin rohkasin kysästä häneltä et paljonko maksais yö ton 15. vuotiaan tytäresi kanssa ,mikä tosin oli hyvi kaunis ,niin äiti sano mulle et 75 euroo niin se tekee ihan mitä vaan haluut ,ja en oo katunu ,eli olen ottanut samat hommat hänen kanssaan ja samaan hintaan jo useamman kerran ja jopa äitikin oli viimeksi mukana .


    • opiskelija...

      Maslowin tarvehierarkia antaa hyvän referenssin myös menestyksen määritykselle. Olet kuvailemassasi tilassa saavuttanut turvallisuuden tarpeet eli 2. tason. Tälle tasolle päästäksesi ei tarvitse ihmeempää saavutusta yhteiskunnassa, jossa elämme.

      Onko se menestyksen hinta, että luopuu sosiaalisesta ympäristöstä , ei kykene antamaan arvoa toisille/ympäristölle tms. tai kehittämään itseään?
      Tilalle saat ehkä paksun palkkapussin, ajella mersulla töihin ja myydä itsesi täysipäiväisesti kapitalismin koneistoon.

      Ei kiitos. Olin kuvailemassasi oravanpyörässä muutaman vuoden. Kyllähän siitä rahaa sai hyvin, mutta ei se paljoa lämmitä, jos järkevämmällä elämänsuunnittelulla voi saavuttaa paljon enemmän.

      Nyt tienaan paljon vähemmän, mutta minulla on aikaa tutkiskella maailmaa ja ympäristöä, voin viettää enemmän aikaa perheen kanssa, tutustua uusiin ihmisiin ja rikastuttaa alati sosiaalista elämää. Voin opiskella itselleni tärkeitä asioita ja minulla on aikaa kirjoittaa kommentti sinulle ja toivon, että katsot maailmaa uusin silmin.

      Tulen toimeen ilman huolia, rikas en ole, mutta koen silti menestyneeni elämässä tähän asti loistavasti.

      Yksi tärkeimmistä jäi pois, joka ei tarvehierarkiasta suoraan näy. Tämä määrittää kuitenkin ensimmäisen tason.
      Terveys on ensiarvoisen tärkeää, edellytys kaikelle muulle menestykselle!

      • werew

        Ei velkaa, ei sitoumusta työpaikkaan, kaunis tyttö rinnalla, matkalle milloin huvittaa. Pyrkikää tähän, mistä minä nautin.


    • da23232444

      Itse kyllä katson menestyneeksi ihmiseksi sellaista joka elää pitkän ja terveellisen elämän... muulla ei maailmassa ole mitään väliä koska mikään muu ei nykyään ole itsestä kiinni. Vaikka opiskelisit hyvän ammatin ei ole varmaa onko valtiolla työtä tarjota. Nykyään valtio saa ihmisen kuin ihmisen elämän pilattua kertaheitolla kun ei töitä ole tarjolla vaan ihmistä pidetään vain pelinappulana. Mitä kauemmin yrittää elää toivossa, että raha on menestymisen merkki voi huomata elämän olevan ohi liian nopeasti.

      • kotiäitikii

        Totta. Raha ja näin ollen TYÖ (josta rahaa tulee) ei ole automaattisesti menestymisen merkki.

        Jos ja kun saat itse valita mitä teet, se on minusta vaurautta. Ei työelämän ankara pyöritys, kova maailma ja oravanpyörä johda kuin aikaisin hautaan. "Otsasi hiessä tulee sinun leipäsi ansaitseman". Niin tyypillinen Luterilainen ajattelutapa.

        Se on vaurautta, että saat tehdä sitä mistä nautit vaikka sitten vähän pienemmälläkin rahalla. Ei pakottamalla tai mielenterveytensä kustannuksella.

        Se on vaurautta että arvostat itse itseäsi, (lukuunottaen myös lähimmäiset) etkä anna painoa ulkopuolisten sanomisille. Aina teet kuitenkin jonkun mielestä väärin. Tiedät, että RIITÄT ja olet hyvä sellaisena kuin olet, etkä tarvitse itsetuntosi pönkitykseen hienoa työpaikkaa tai titteliä "tai mun ja sun omia rahoja". Perhe on yksikkö jossa kaikki tekevät oman osansa.

        Menestyneellä ihmisellä on rauha itsensä kanssa, teki sitten mitä hyvänsä.

        Terv. pienten lasten kotiäiti


    • vilosooffi

      Tämäkin asia riippuu ihan yksilön elämänkatsomuksesta, että mitä menestys on. Oli se sitten koulutus, raha, rakkaus, perhe, henkinen kasvu tai mikä tahansa.

      • mitä onni on

        Olin ( taloudellisesti riippumattomana) "orjana" suurehkolla maatilalla kesälomani. aivan sattuman kautta. Kokemus oli niin mahtava että se jäi selkäytimeen: Sää tai edellisen illan riennot määräävät miten aamulla aletaan tai mitä tehdään. valoisassa kesäyössä fyysinen työpäivä saattaa olla yli 12 tuntinen. Opin sen, ettei elämän onnellisuutta ratkaista yksinomaan numeerisin luvuin. (Filosofia on mutkikkaampi): Mitä- ja kuinkapaljon teet, mitä saat (ei lasketa euroina) Mitä jää tai mitä sait? ( kiitollisuuden / ikuisen ystävyyden ym.)
        Vanhana duunarina, nykyisenä virkamiehenä joudun nyt itsekin sulattelemaan mikä on todella kallista ja tärkeää, mikä on elämys ja onnellisuus.

        kommentti: maalla älykäs isäntä tai emäntä, joka osaa organisoida luonnostaan, hakkaa onnistuessaan kaikki korkeakoulu pellet.


      • vilosooffi
        mitä onni on kirjoitti:

        Olin ( taloudellisesti riippumattomana) "orjana" suurehkolla maatilalla kesälomani. aivan sattuman kautta. Kokemus oli niin mahtava että se jäi selkäytimeen: Sää tai edellisen illan riennot määräävät miten aamulla aletaan tai mitä tehdään. valoisassa kesäyössä fyysinen työpäivä saattaa olla yli 12 tuntinen. Opin sen, ettei elämän onnellisuutta ratkaista yksinomaan numeerisin luvuin. (Filosofia on mutkikkaampi): Mitä- ja kuinkapaljon teet, mitä saat (ei lasketa euroina) Mitä jää tai mitä sait? ( kiitollisuuden / ikuisen ystävyyden ym.)
        Vanhana duunarina, nykyisenä virkamiehenä joudun nyt itsekin sulattelemaan mikä on todella kallista ja tärkeää, mikä on elämys ja onnellisuus.

        kommentti: maalla älykäs isäntä tai emäntä, joka osaa organisoida luonnostaan, hakkaa onnistuessaan kaikki korkeakoulu pellet.

        No mielipiteistä ei voi kiistellä. Jokaisella on omansa.


    • tametamsus

      olen ajatellut ihan samoin. maailma on todellakin menossa väärään suuntaan, ja on mennyt jo jonkin aikaa. kiitos kokemuksesi jaosta!

    • mitäs seon hyvät ystävät, harrastukset, hyvä kumppani, perhe, ne muistetaan ketkä hädässä auttavat :)

    • pokeriammattilainen m25v

      Eka vuosi ammattilaisuraa takana eikä oo tarttenu katua. Rahaa tulee ku roskaa eikä veroja tartte maksaa. Motto: It's cool to be a poker pro ;-)

    • HUUUGO

      Menestystä on erilaista eri alueilla. Yleensä kai ajatellaan yhteiskunnallista menestystä, jotain statusta, titteleitä yms. Mutta kristinuskossa menetys on menestystä: "Kristuksen tulee kasvaa ja minun vähetä", sanoo Raamattu.

      • Book

        Joo maallikon kielellä siis että vastoinkäymiset kasvattavat ja itsekkyyden tulee kadota.


    • kokenut di

      elämässä raha ei saa olla ekana, vaan perhe, läheiset ja niin edelleen.

    • ongelman parissa

      Minä en määrittelem menestystä aineellisella ja status tasolla, mielestäni se ei ole todellisat menestystä vaan yhteikunnan aivopesun tulosta. Määrittelen menestyksen sillä miten elän ja kuinka onnellinen olen siihen mitä minulla nyt on. Siis miten elän, miten ajattelen, miten kohtelen muita, todellinen menstujä voi olla täysin rahaton ja arvoton mutta onnellinen valitsemallaan teillä, vain se on menestystä.

    • ???

      Menestys..hmm...onko se sitä että on kasvattanut kolme lasta...pitänyt itseään ajan tasalla työmarkkinoiden suhteen samalla...tehnyt määräaikaisia työsuhteita...

      Ei varmaan, mutta oma-arvotunnetta löytyy sillä, että on lasten kasvaessa nähnyt kaiken kehityksen ym. läheltä itse henk.kohtaisest jai miten heidän rakkautensa on, pysyy, ja lisääntyy...

    • yökyöpeli1

      Menestyksen määrittelen silleen että jos vaikka pari pientä jokapäiväistä asiaa saisin tehtyä ni se ois jo paljon.

    • asia.

      Liian monille on tärkeää, saako muilta arvostusta tai ei! Minulle riittää että elämänkumppani arvostaa ja annan myös itse itselleni arvoa. Arvostan myös itse vaimoani. Nämä eväät kantavat ainavaan! Vieraiden arvostus on minulle toisarvoista.

    • Määrittelijä

      Menestyksen määrittelen siten ja menestyneen henkilön vasta sitten, kun hänestä kuolemansakin jälkeen puhutaan pelkkää hyvää, eikä hänen tekojaan ja päätöksiään tarvitse asettaa kyseenalaiseksi. Sellaisia menestyneitä politiikkoja on esimerkiksi Suomessa kovin vähän, päätökset ja ratkaisut haisevat liian paljon myöhemmin...

    • Vaikeuksista voittoon

      Ajatukseni elämässä menestymisessä oli ennen se , että menestyn työssä ja saan saavutuksia ja arvostusta sen kautta.
      Kuinka kävi ajatukset valtasi vain pelkkä työ ja raha ja seurauksena pitkittynyt stressi, väsyminen ja uumuminen eli kehon ja mielen sairastuminen.
      Olen nyt muutaman vuoden opetellut elämään toisella tavalla ja pistämään asioita tärkeys järjestykseen.
      Ensin tulee oma hyvinvointi, perheen hyvinvointi ja työ ja raha on vasta kaukana niiden jälkeen.
      Olen myös elämässäni todennut usein miten itsekkäitä ja omanedun tavoittelevia ihmiset ovat bisnesmaailmassa.Kaikki vain lasketaan menestymisenä kunnialla ja rahalla.
      Olemme tuntevia ihmisiä ja ihmiskunta on mennyt aivan liian kauas luonnosta ja sen tuomasta sisäisestä rauhasta.

    • Menestynyt ihminen on sellainen joka saa tehdä sitä mitä haluaa. Siis tehdä töitä vaikka 14 tuntia päivässä ja saada kasoittain rahaa, jos siitä kaikesta nauttii. Tosiasia vain on, että harva nauttii pelkästään rahan tienaamisesta. Pitäisi siitä ehtiä nauttiakin. Sanoisin niin, että kun perustarpeet on tyydytetty niin yleensä sen jälkeen ihminen alkaa etsiä enemmän sitä mitä oikeasti haluaa tehdä. Toki on pohjattoman "ahneitakin", jotka hamuaa lisää ja lisää mammonaa, mutta tulevatko he siitä onnellisiksi, täytyy kysyä heiltä ja kuinka paljon rahaa ja tavaraa on tarpeeksi, että onneillisuus olisi huipussaan? Sitä sopii miettä...

      Myös ikä vaikuttaa menestymisen kriteereihin, luulisin niin. Itse olen viimeiset vuodet tehnyt "hulluna" töitä, vain töitä ja töitä, yrittäjänä. Sen seurauksena mammonaa on tullut sen verran, että asunto- ja mökkivelat on saatu maksuun, ja jotain jemmaankin. Eli periaatteessa on kaikkea mitä haluaa. Nyt haluaisin enemmän vapaa-aikaa ja nyt olen tekemässä ratkaisua, joka kyllä pudottaa tulotasoani todella merkittävästi, mutta antaa enemmän vapaa-aikaa ja yleensäkin mahdollisuutta satsata aikaa siihen mitä milloinkin ahluaa tehdä. Ja sen tekemisen ei aina tarvitse olla sellaista missä kuluu tuhansia euroja rahaa... =) Mielestäni olen itse menestynyt, jos saan tehdä mitä oikeasti haluan. Siihen olen kyllä vasta pyrkimässä.

    • vesuvius

      Henkisesti köyhiä luusereita kaikki tyyni moiset pennosten perässä juoksevat selkään puukottajat! Mielipiteeni tämä vain, joten älkäätte "menestyjät" ottako itseenne! Köyhän elämän oikeasti vietätte kun ilkeyden ja itserakkauden valitsette. Maailmasta teette samalla erittäin ikävän paikan asustella..Mutta kukin tavallaan ja toivottavasti ymmärrätte mitä teette itsellenne ja lähimmäisillenne.

    • Muut puhuu paskaa

      Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kunpa joskus sais sen verran rahaa, että vois lopettaa työt ja alkaa tehdä sitä mitä itse haluaa tehdä.

      On paska puhetta, että "raha ei tee onnelliseksi". Kyllä raha tekee ihmisen onnelliseksi, kun ei tarvitse koko aika miettiä millä saa laskut ja perustarpeet maksetuksi. Esimerkiksi mulla on nyt tulossa 2000 euron veromätkyt. 1000 euroa joulukuussa ja toinen mokoma helmikuussa. Siihen päälle vuokrat ja muut laskut. Yksin olen velkoineni.

      Onnellisuus on sitä kun voi vetäytyä kuoreensa ja olla siellä missä haluaa, tehdä just sitä mitä haluaa ja olla vain niiden ihmisten kanssa joista pitää. Onnellisuus alkaa ensinnäkin siitä, että saa haluamansa esim. veneen ja kesämökin, oman asunnon, auton, ruokaa ja juomaa, terveyttä jne. Kaikki jotka puhuu "että raha ei tee onnelliseksi" puhuu paskaa. Yleensä tällaisilla ihmisillä on jo kaikkea ja mikään ei riitä.

    • Muut puhuu paskaa

      Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kunpa joskus sais sen verran rahaa, että vois lopettaa työt ja alkaa tehdä sitä mitä itse haluaa tehdä.

      On paska puhetta, että "raha ei tee onnelliseksi". Kyllä raha tekee ihmisen onnelliseksi, kun ei tarvitse koko aika miettiä millä saa laskut ja perustarpeet maksetuksi. Esimerkiksi mulla on nyt tulossa 2000 euron veromätkyt. 1000 euroa joulukuussa ja toinen mokoma helmikuussa. Siihen päälle vuokrat ja muut laskut. Yksin olen velkoineni.

      Onnellisuus on sitä kun voi vetäytyä kuoreensa ja olla siellä missä haluaa, tehdä just sitä mitä haluaa ja olla vain niiden ihmisten kanssa joista pitää. Onnellisuus alkaa ensinnäkin siitä, että saa haluamansa esim. veneen ja kesämökin, oman asunnon, auton, ruokaa ja juomaa, terveyttä jne. Kaikki jotka puhuu "että raha ei tee onnelliseksi" puhuu paskaa. Yleensä tällaisilla ihmisillä on jo kaikkea ja mikään ei riitä.

    • Arjen sankari

      Pienestä asti minuun on yritetty iskostaa että menestys on sitä kun teet töitä kuolemaasi saakka, sivussa rakennat talon, mökin, hommaat perheen, auton, koiran, kissan ja kuusiaidan. Ja tilillä saisi olla vielä mukavasti jätettävää jälkipolville.

      Ala-asteelta asti kouluissakin opetettiin tämän kaltaista ajattelumallia ja vanhempani elävät myös samaan tyyliin.

      Itse olen huomaamattani edennyt samaan suuntaan koko ajan.

      Minusta on vain ruvennut tuntumaan että menestys on sitä, että ehtii elämän aikana kokea mahdollisimman paljon, mahdollisimman erilaisia asioita. Voi sitten kuollessaan ajatella että on tullut nähtyä ja tehtyä kaikenlaista.
      Maailmassa on kuitenkin niin paljon muutakin nähtävää kuin kodin ja työpaikan väli.

      Annetaan jokaisen itse määrittää oma menestymisensä, eikä rankata ihmisiä sosiaalisenstatuksen ja tiliotteen perusteella.

    • Keski-ikäinen mies

      Menestys. Kai se yleensä mielletään tavoitteiden saavuttamisena. Jopa niin, että vertailussa keskivertokansalaiseen olet taloudellisesti paremmassa asemassa. Juuri varakkuus on yksi peruskriteeri. Toinen on omalla alallaan menestyminen, kuuluisuus sen äärimmäisenä mittarina. Usein tietysti rikkaus ja kuuluisuus kulkevat käsi kädessä.

      Mutta. Mielestäni paljon olennaisempaa kuin mahdollisen menestymisen pohtiminen, on miettiä sitä oletko onnellinen. Menestys on usein jotain sellaista mitä olet muiden silmissä. Tosin joillekin se on äärimmäisen tärkeätä. Jopa se tärkein asia. Onnellisuus ei kuitenkaan suoraan korreloi varakkuuden kanssa. Toki jatkuvassa velkakierteessä on vaikea olla onnellinen ja muhkea pankkitili auttaa osaltaan toteuttamaan unelmia, mutta sittenkin. Onnellisuus on jotain muuta. Ihmissuhteet, perhe, terveys, harrastukset, antoisa työ, ystävät jne. ovat niitä onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen mukaan jopa lemmikkieläimet lisäävät onnellisuutta.

      En sinuna edes "painiskelisi" menestymisongelman kanssa. Mitä väliä sillä lopulta on? Ellet sitten ole kovin perso muiden arvostukselle? Keskity ennemmin siihen onnellisuuteen elämäsäsi.

      Saat toki olla eri mieltäkin.

    • materiaaliseen,

      menestys on sitä, että Tunnet Itsesi.

    • Kukkuluuruu12345

      mielestäni olla vapaus ja rakastava puoliso...miksikään työorjaksi en kyllä ala...

    • myös varallisuus

      Rahasta ei tarvitse puhu kun sitä on riittävästi ja osaa vielä käyttää sitä oikein.
      Katkeruus ja toisten omaisuuden kadehtiminen on kaukana menestyneen ihmisen ajatusmaailmasta. Kateellisten verukkeet köyhyydelleen ja kuvittelu että rikkaat olisivat onnettomampia kuin itse on pahimman laatuista luusereiden uikutusta.

    • _Uskovainen_777

      Mulle menestys on sitä, että saa järjestettyä elämänsä niin, että se tekee onnelliseksi. Ihailen niitä ihmisiä, joilla on unelmia ja pystyvät vielä niitä rohkeasti toteuttamaan, opiskellen, matkustellen jne. Uskovaisena ihmisenä ajattelen, että Jumalalla on meille oma henk.koht. suunnitelmansa ja hengellisessä mielessä menestys on sitä, kun pääsee toteuttamaan näitä Jumalan sinulle tarkoittamia suunnitelmia. Jokainen on saanut jonkun oman lahjansa, mitä tarvitaan. Tavoitteena on elää Jumalan mielen mukainen elämä joka johtaa siunaukseen omassa elämässä. Tällöin ihminen on myös onnellinen, kun tuntee Jumalan vaikutuksen elämässään ja olevansa osa suurempaa kokonaisuutta. Eli menestys on sitä, että Jumalan tahto toteutuu omassa elämässä vaikka maalliselta kannalta katsottuna ihminen ei olisikaan menestynyt. Tärkeää on vaikuttaa siellä, missä milloinkin on. Meidän tulee toimia rakastaen ja kunnioittaen muita ihmisiä.
      Olla siunaukseksi myös muille. Esim. jos Jumala antaa taloudellista menestystä, tehtävänämme on jakaa siitä myös muille. Jos näemme lähimmäisemme kärsivän, tehtävänämme on lohduttaa häntä. Menestys on sitä, että onnistuu tuottamaan hyvää hedelmää myös muiden ihmisten elämässä, siellä missä milloinkin sinua tarvitaan.

    • Elämäänsä tyytyväinen

      Menestystä ei voi rajata tiettyihin varallisuus tai muihin mittareihin. Itse koen olevani "menestynyt", kun saan tehdä mielekästä työtä ja minulla on hyvä vaimo ja mukavat lapset (ja terveyttä kaikilla). Lisäksi muutamia ystäviä ja pystyy harrastamaan suunnilleen mitä haluaa. En mittaa asioita kesämökeillä, naapuria paremmalla autolla yms. Kun on itse tyytyväinen elämäänsä eiköhän se riitä. Varmaan monelle hyppääminen pois ns. oravanpyörästä voisi tuoda elämään erilaista mielihyvää ja onnellisuutta. Kutsutaanko sitä sitten menestykseksi vai miksi.

    • Onnensa seppä

      Minä koen olevani menestynyt, kun olen onnellinen ja tyytyväinen siihen, mitä olen saanut tehtyä elämässäni. Minulla on omat mittarini menestymiselle, ja käytän niitä. Vaikuttaa siltä, että sinä käytät muiden mittareita, elät niiden mukaan ja siksi tunnet olevasi hukassa. Menestys on sitä, että peiliin katsoessaan tuntee ylpeyttä omista teoistaan ja peilistä katsoo takaisin onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen. Jos raha tai bisnesmaine eivät ole mielestäsi menestyksen mittareita, älä mittaa menestymistäsi niillä.

    • Masse setä

      Hyvä kirjoitus. Meikäläisellä tosin menee siinä mielessä aika huonosti, että katsastusmiehet eivät hyväksy neodyymimagneetteja mopon magneetossa.
      Tosin ei ole tullut kysyttyäkään.
      Onneksi on valtionvarainministeri.

      Pettuleipä on varmaan ihan hyvää' Ja toistaiseksi verotonta.

    • ei niin nokonuukaa

      Oisko tuo menestys kateellisen ihmisen keksintö, hänestä kun näyttää, että naapurilla on kaikki paremmin. Hankitaan jokainen oma elämä, kyl se sit siitä....:)

    • on seuraava:

      Olen terve (ainakin fyysisesti, mielenterveyttäni luuserit usein epäilevät), minulla on rahaa niin paljon ettei minun tarvitse sietää idiootteja kuin korkeintaan S-Marketin jonossa (ei siis pomoja etc), teen sitä mitä haluan vapaa-aikanani (minulla on vain vapaa-aikaa). Olen siis ns.vapaa. Se ei kuitenkaan tuo onnea, Vain eräs tietty tunne tai edes pieni osa siitä tuo onnen. Sitä minulla ei ole tällä hetkellä valitettavasti, mutta toivottavasti jo lähiaikoina.

      Tyytyväisyyskin on kuitenkin ihan ok olotila.

      Olen mielestäni menestynyt.

      Tämä on siis minun mielipiteeni asiasta, se ei ole totuus ja koko totuus.

      Varmasti työn orjat jotka ovat säälittävän pätemisen tarpeensa takia 24/7 töissä ovat eri mieltä siitä, mitä menestys on, mutta se on heidän ongelmansa...

    • viisaudenrakastajaruusu

      THE GREATEST THING YOU'LL EVER LEARN IS JUST TO LOVE AND BE LOVED IN RETURN

    • sur kein

      surkein menestyjä on semmonen joka niin sanotusti menestyy mutta muitten kustannuksella esim. työpaikoilla , politiikassa tai taloudellisesti niin kuin hyeena koira ahmimalla suurimmat palat röyhkeydellä eikä saa muiden kuin perseen nuolioitten niin sanottua kunnioitusta. menestyjä saa kunnioituksen omin avuin esim. hiihtäjä, mäkihyppääjä mutta heidänki menestyksestä edellä mainitut repivät aina osansa

      • pokeriammattilainen

        Olen pokeriammattilainen. Hyödyn ongelmapelaajista, ja huonommista pelaajista. en koe silti huonoa omaatuntoa. Pokeriammattilaisuus kannattaa. PElit ovat nykyään todella huonoja. Moni ottaa osan asuntolainarahoista pokeriin, ottakaa tekin!


    • ihminen on

      menestynyt silloin kun hän on onnellinen elämässään ja se tarkoittaa useimmiten hyviä ihmissuhteita, eli sitä miten kohtelee toisia ihmisiä. Tietenkään kaikki eivät saa hyvää lapsuutta, joka johtaa aikuisena ikävään käytökseen ja juopotteluun.
      Omassa työssä viihtyminen ja menestyminen on myös melko tärkeää, mutta siihen ei aina voi itse vaikuttaa, vaikka kuinka yrittäisi parhaansa ja tulla kaikkien kanssa toimeen, muut voivat olla inhottavia ja kateellisia.
      Itselläni ei ole vilkasta sosiaalista elämää eikä laajaa ystäväpiiriä, mutta se vähäinen mitä on, on hyvää. Olen myös onnekas että minulla on hyvä perhe. Olen hyvä myös ammatissani ja luulen, että joskus vielä ylenen korkeimmille asemille, sillä niitä on tyrkytetty minulle jo nyt, vähäisestä työkokemuksesta huolimatta =) Ainut ongelma on muiden ihmisten kateus, joka on todella silminnähtävää. Onneksi sentään fiksut pomot huomaavat ja arvostavat työpanostani ja haluani olla hyvä muille ihmisille.

      • meissä

        toivottavasti tulet menestymään elämässä, niin kuin tulisi meidän kaikkien miten saataisiin suomalaisiin istutettua asenne autetaan miestä mäessä eikä mäen alla


    • Tästä eteenpäin

      Elä omien, mietittyjen elämänarvojesi mukaan. Vaihda työtä jos voit, joudut tekemään sitä pitkään. Tuskin eläkkeelle pääset sinäkään. Säästä 3kk hätävara ja ala jo nyt nauttia omasta ajastasi. Pidä yhteyttä kavereihin, ystäviin ja sukulaisiin. Älä kerää "aarteita" maan päälle. Kaikki menetät.

    • Olemmeko yksin?

      Olet ihan oikeassa ja kotoa saamasi oppi on ollut se ainoa oikea.Ei se ole oikein,että töissä ollaan kateellisia ja selkäänpuukottajia ja muuten vaan epäluotettavia.
      Johan sen järkikin sanoo,mutta kun tunteet ovat ne,minkä mukaan me kuitenkin toimimme ja elämme.
      Ei tässä maailmassa kuitenkaan pidemmälle pötki se,joka on toisille tyly ja tahallaan paha.
      Älä missään tapauksessa luovuta ikiaikaisista hyvistä tavoistasi ja opeistasi.Kyllä nämä muut väärin käyttäytyjät saavat oppia sitten nämä samat asiat kantapään kautta.
      Olen itse elänyt ja toiminut ja kärsinyt aivan kuten sinäkin.En antanut periksi.Olen taatusti tuplasti sinun ikäisesi?Voin sanoa,että kyllä kannatti olla "hyvä",vaikka koville otti monta kertaa!!!
      Mikään ei korvaa hyvää omaa tuntoa!Voit aina nukkumaan mennessäsi ja töihin tullessasi,lähteä siitä,että sinä teet parhaasi ja kohtelet muita siten kuin itseäsi toivot kohdeltavan.Se totuus ei pala tulessakaan.Älä luovuta ikinä!

    • että mitä enemmän

      on massia tilillä, niin sitä paremmin menee.

    • *mä*

      No on kyllä köyhä elämä jos pitää jotain menestyksen kriteereitä alkaa miettimään. Eikö ois tärkeintä vaan elää itellesä, niinku ite haluaa. Jos siinä kavereita ja muita pyörii ni sitte pyörii, mut emmää ainakaan jaksas miettiä nuin pinnallisia asioita, kuten menestys, raha yms..jonain elämän mittareina.
      Jos tuollasilla päätään vaivaa ni sitte voi sanoa et on jo kaukana siitä"menestyksestä"..Silloin keskittyy vaan johonkin ihan epäolennaiseen asiaan, jolla ei oo todellisen elämän kans mitään tekemistä. Tai sen, mitä sen elämän PITÄISI olla. Mukavaa ajanvietettä päivä kerrallaan. Jos alkaa ylettömästi miettimään vain tulevaisuutta, niin sitä saa sit vanhana miettiä et mihin se elämä vilahti. Ite elän päivä kerrallaan. No opiskelen sentäs, et jotain suunnitelmia on, mutta kunhan tässä opiskelullakin lähinnä tapan aikaa..ja täytyyhän sitä joskus syyäkki, ku tässä kerran eletään. Mulle itelle riittäs vaan ihan joku mukava tai vähemmän mukava työ, josta palkkaa saa sen verran et kykenee elämään.(en tiiä mikä tuo työ on ku turha miettiä niin pitkälle, näkee sitte..)Ompahan sit omaa aikaa, ilman turhia sressailuja. Jep, en kuuluu niihin tyyppeihin, jotka tekee ylettömästi muistiinpanoja, suunnittelevat seuraavan päivän etukäteen, tai ylipäänsä elävät niin että ite eläminen unohtuu. Oon taiteilija, joka antaa vaan virran viedä. Jos tulee joskus sellanen olo, et haluais matkustella ja rahaa tartteis, ni myyn vaikka ylimääräsen roinat, mitäpä tuota turhaa materiaa kerää ympärillensä..Tällä meinigillä mennään. En kyllä voi käsittää ihmisiä, jotka tuhlaavat elämänsä vaan miellyttääkseen muita. Mitä väliä niitten mielipiteillä on? Jos ny tässä alan miettimään mitä menestys on(mikä tuntuu jo turhan pinnalliselta touhulta, mut tehään nyt ku tänne kirjotin..)ni mun mielestä se on sitä et nauttii mahdollisimman paljon jokaisesta hetkestä elämässään. Oli se hetki sitte kotona, töissä tai vaikka metässä..Tärkeintä et tuntee elävänsä. Menestyny on sitte se joka vanhana(jos sinne asti elää)voi sanoa, et oli hyvä elämä. Sääli niitä ihmisiä jotka opiskelee tai suunnittelee tulevaisuutta parikymmentä vuotta ja sitten kupsahtavat ennenku ovat alkaneet edes elää..Ei paljon hyödytä semmone, elämän ku pitäs olla tässä hetkessä.

    • Tule mukaan
      • pohjainen

        rbe taloudessa eläessäni olisin kyllä menestynyt sillä olisin onnellinen :)


    • tervejärkinen pomo

      Hieno todeta, että olet kiinnostunut aidosti kodin antamista terveistä eväistä.
      Uskon, että pitkässä juoksussa tulet huomaamaan, että periaatteista kannataa pitää kiinni, vaikka se välillä vaikealta tuntuukin.
      Itselläni on aivan samanlainen tausta, ja samankaltainen ura. Olen vaurastunut kovalla työllä, toisen palveluksessa. Joskus ottaa kyllä päähän, kun kokee kateelliset ihmiset ympärillä, jopa omassa suvussa.
      Suomalainenhan on negatiivisesti kateellinen, hän toivoo menestyneen menettävän saavutuksensa, kun taas jenkeissä pyritään samaan kuin toinen.
      Pidä linja, niin voit itsesi kanssa hyvin.

    • tervejärkinen pomo

      Hieno todeta, että olet kiinnostunut aidosti kodin antamista terveistä eväistä.
      Uskon, että pitkässä juoksussa tulet huomaamaan, että periaatteista kannataa pitää kiinni, vaikka se välillä vaikealta tuntuukin.
      Itselläni on aivan samanlainen tausta, ja samankaltainen ura. Olen vaurastunut kovalla työllä, toisen palveluksessa. Joskus ottaa kyllä päähän, kun kokee kateelliset ihmiset ympärillä, jopa omassa suvussa.
      Suomalainenhan on negatiivisesti kateellinen, hän toivoo menestyneen menettävän saavutuksensa, kun taas jenkeissä pyritään samaan kuin toinen.
      Pidä linja, niin voit itsesi kanssa hyvin.

    • silloin kun

      olet omassa asemassasi onnellinen.

      Mikäli sinulla ei olisi töitä ja hyvää palkkaa sekä koulutusta..todennäköisesti haikailisit niiden perään.
      Mikäli sinulla ei olisi sitä mitä sinulla on nyt, et olisi ehkä onnellinen.

      Tahdon sanoa vain sitä, että sinun täytyy yrittää katsoa hyviä puolia, olla niistä ns, kiitollinen. Olet kovalla työllä ne ansainnut.

      Olet ehdottomasti menestynyt työelämässä..mutta silti et ole onnellinen?
      Ihminen ei välttämättä olekkaan täysin tyytyväinen kaikkeen, ja tulee hetkiä milloin jokin mättää. Se kuuluu elämään.

    • Talkoot

      Itse uskon niin, että menestys on se, kun on itsellä hyvä olla. Muut voi mitä tahansa sanoa, mutta jos sinulla on hyvä olla. :) Olet elämässä menestynyt.

      • ---

        Tämä on kyllä niin totta.


    • Heal the world!

      Olympiakullan voittaminen.

    • kestä lama-aika

      ja harkitse aikojen parantuessa suunnan palauttamista. On aivan järkyttävää mihin maailma on menossa, mutta emme mahda sille mitään niin kauan kun suuri enemmistö kannattaa liberaalia markkinataloutta. Uskon, että suuri enemmistö ei edes tajua mitä se tarkoittaa käytännön tasolla. Se kuitenkin on kaiken tämän arvottomuuden ja huonovointisuuden syntyjuuri. Yritä kestää ja säästä rahaa niin paljon kun pystyt ja aikojen parantuessa vaihda sellaiseen työpaikkaan / alalle missä mielesi on rauhassa. Nyt on vaan pakko rutistaa vanhoissa kuvioissa ellei tilillä ole hyvin paljon rahaa. Itse olen vanhempien avulla varakas ja onnellisesti perheellinen, mutta samat asiat häiritsevät mielenrauhaani. Yritän vain mennä oikeaa tietä ja julistaa oikeudenmukaisuuden sanomaa, onneksi on hyvä itsetunto. Työskentelen alalla missä ihmiset ovat julkisuudessa ja järkyttäviä narsisteja joita meikä duunari passaa. Mieltä helpottaa suht iso velaton omaisuus ja iso pankkitili. Se rauhoittaa.

    • tyytyväinen!!!

      Silloin on sopivan menestyvä. Vertailemaan ei kannata lähteä muihin!

    • INRI

      maailman meno on todellaki menos vikasuuntaan, jonka vain Jeesus Vapahtajana voi katkaista. Hän pysäytti ainaki mun väärän matkan teon -90- luvun lopul,kun olin menettää henkeni. Hädässäni huusin, "Jumala, sul on varmaan vielä käyttöä mulle, älä anna mun kuolla"! Siitä tilanteesta pelastuin vähän ajan kuluttua ja nyt oon täs kirj. Jumala antaa sen tarvittavan menestyksen elämässäs, mitä tarvitset. Ei tää maailma voi mitään antaa, ku se ei tunne Jeesusta. Se(maailma) vie vaan omalla keplottelulla sulta "viimeisetki siemenperunat" ja moni on tän jälkeen omaisuutensa menettäneenä sit tehny jonki epätoivosen teon. Kenties riistäny hengen itteltään! Mut mä sanon, ota Jeesus vastaan henk.koht. Pelastajana elämääs, niin kaikki järjestyy! Nimim. kokemusta omaava
      P.s. MENESTYS ON SITÄ, ET OLET KUULIAINEN Jumalalle, sillä Hän antaa kaiken tarvittavan.

    • Business is business

      On totta että iso rahat eeerrriiitttäin todennäköisesti revitään matalapalkkaisten selkänahasta, mutta jos olet itsesi siihen asemaan saanut, etkä takaisinkaan halua palata?? - ota työ työnä, vapaa-aika vapaa-aikana. Työpaikan ihmisistä harvoin kehkeytyy mitään ystäviä. Kavereita ja hyvän päivän tuttuja joita sitten näkee vaikka marketissa ja kaupungilla ohimennen.

      Elämä on jatkuvaa tasapainoilemista. Kaipa tässäkin se kultainen keskitie on paras... ??

    • 112112

      Eiköhän kaikkein vahvimmilla ole ne, joilla ei ole mitään tarvetta lähteä edes määrittelemään menestystä.

    • Tietäjä Iänikuinen

      ... kun olen itse omaan olotilaani tyytyväinen.
      Siihen ei tarvitse muiden mielipidettä tai heidän kateelliseksi tekemistä.
      Ja kunhan ei muita syyttä loukkaa.

    • tuimas

      Tämä oli hyvä kirjoitus kysyttiin, että mitenkä määrittelet menestyksen. On hyvä keskustelun ja oma mietiskelynkin aihe, siihen jos mihin, voi itsessään panostaa, ja sehän on se asia joka on elämien peruspilareita. Menestykseen tarvitaan monia hyviä asioita!!!Juuri niin...toivotaan kaikille lukijoille itsekunnioitusta lisää ja tsemppiä että saavutetaan se menestys!!!!Ja aina joka päivä ja viikko vähän lisää hankitaan viisaasti sitä menestystä!!!!

      • asdffd

        jos ei ole yhtään rahaa, mutta ei ole sosiaalisia suhteitakaan ? eikä terveyskään niin kovin hyvä ole.. silloin voi sanoa jo että on siunaantunut kaikki huono ?


      • Yksinkertaista
        asdffd kirjoitti:

        jos ei ole yhtään rahaa, mutta ei ole sosiaalisia suhteitakaan ? eikä terveyskään niin kovin hyvä ole.. silloin voi sanoa jo että on siunaantunut kaikki huono ?

        Elämä on sitä miltä sisällä tuntuu. Jos on miljoonan shekki pöydällä mutta mielessä ei ole rauhaa, ei ole hyvä olo.


    • Anonyymi

      Joo, jos rahaa ja valtaa haluaa joutuu oikean muuttamaan vääräksi ja väärän oikeaksi.

    • Anonyymi

      En saanut kouluttautua vanhempieni toimesta, syy tähän että olin/olen tyttö ja mua nuorempu veli koulutettiin, minut siis laitettiin pois kotoa jo 14 v kun kansalaiskoulu oli loppu. Ok lähdin omilleni, kävin töissä ja opiskelin iltaisin, sain sitten hyvän työn eli olin atk-pääkäyttäjänä, harvinaisuus siihen aikaan... no syy menestykseeni on jup
      iter 10-huoneessa, sain aina työtä jopa kun jäin eläkkeelle mua kysyttiin tulisinko töihin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7221
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2126
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe