Pointsit jehovan todistajille

Kuulin veljeltäni, että hänellä oli ollut vieraana jehovia ja hän oli heidän kanssaan keskustellut mm. viimeisestä tuomiosta. Todistaja oli sanonut, että viimeisellä tuomiollakin voi vaikka ateistikin katua ja tehdä parannuksen ja pelastua. Tämä poikkeaa tämän palstan hanojen ja muiden hihujen pelottelusta, jossa toistuvasti sanotaan, että kylläpä teitä sitten kaduttaa, kun Jesse tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, mutta silloin se on liian myöhäistä, njääh njääh. En tiedä onko tämä jehovien yleinen kanta vaiko yksittäisen todistajan mielipide, mutta huomattavasti järkevämpi kuin nk. normikristillisyyden oppi. Onks hei muka järkeä siinä, että se skitsofreenikkojumalanne varta vasten herättää kuolleet kuulemaan tuomion (ikuinen kidutus tulimeressä), jonka kaikkitietävänä tiesi etukäteen ja samaan aikaan muka rajattomasti rakastaa kaikkia ihmisiä?

Jehovalaisuudessa on monenmoista hassua ja typerää ajatusta (verensiirrot, kreationismi, 144000 superuskovaa taivaaseen, kun sekundapelastetut jäävät maan päälle), mutta tästä mielipiteestä pitää pointsit antaa. Jehovien puolustukseksi voi kyllä yleisesti sanoa, että heidän hassut ajatuksensa ovat yleensä seurausta Raamattuun uskomisesta. Onhan se johdonmukaisempaa, että jos itse maailmankaikkeuden luoja muka on antanut Pyhän Ohjekirjan elämästä ja kaikesta muusta ihmisille, niin sitä sitten noudatetaan eikä valikoida tyyliin "no tähän minä uskon, mutta tuo toinen kohta on täyttä paskaa, ei siihen nykyisin tartte uskoa."

13

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • konna

      Toi onkin aika huvittavaa, että muut kristityt syrjivät kovasti jehovia, vaikka hehän vain pyrkivät noudattamaan ohjekirjaansa mahdollisimman tarkkaan.

      Kauanko veljelläsi oli muuten mennyt aikaa niiden kanssa? Se "raamatullisen vuoden" kirjoittaja tais jossain videossaan todeta, että kolmen ja puolen tunnin keskustelun jälkeen jehovatkin kyllästyivät häneen;)))

      • ne jotain puolen tunnin hujakoilla viipyvät. Ovat käyneet hänen luonaan useampaankin kertaan, varmaan mukava yllätys heillekin kun törmäävät ihmiseen, joka suostuu vakavasti puhumaan heidän kanssaan uskonasioista. Itsekin olen koettanut olla asiallinen kun jehovat käyvät ovella, kun säälittää hiukan rassut, heitä varmaan tylytetään aika pahasti käännytyskierroksillaan.


      • Kössönöm
        Aatami9 kirjoitti:

        ne jotain puolen tunnin hujakoilla viipyvät. Ovat käyneet hänen luonaan useampaankin kertaan, varmaan mukava yllätys heillekin kun törmäävät ihmiseen, joka suostuu vakavasti puhumaan heidän kanssaan uskonasioista. Itsekin olen koettanut olla asiallinen kun jehovat käyvät ovella, kun säälittää hiukan rassut, heitä varmaan tylytetään aika pahasti käännytyskierroksillaan.

        Kaverillani on vakituiset kaksi jehovaa joille hän keittelee kahvit ja jutustelee ateismista. Naiset saavat huilata ja kaverillani on seuraa.

        Minä en viitsisi.


      • konna
        Aatami9 kirjoitti:

        ne jotain puolen tunnin hujakoilla viipyvät. Ovat käyneet hänen luonaan useampaankin kertaan, varmaan mukava yllätys heillekin kun törmäävät ihmiseen, joka suostuu vakavasti puhumaan heidän kanssaan uskonasioista. Itsekin olen koettanut olla asiallinen kun jehovat käyvät ovella, kun säälittää hiukan rassut, heitä varmaan tylytetään aika pahasti käännytyskierroksillaan.

        kiltisti ottanut aina niiden lehdykät ja lueskellutkin niitä, mutten ole päästänyt sisälle. Sitten tein päätöksen, että otanpa ne seuraavan kerran vastaan ihan ystävällisessä hengessä.

        Mutta sen jälkeen niitä ei ole oven takana käynyt, vaikka tuosta on jo ainakin kolme vuotta aikaa.


      • ???
        Aatami9 kirjoitti:

        ne jotain puolen tunnin hujakoilla viipyvät. Ovat käyneet hänen luonaan useampaankin kertaan, varmaan mukava yllätys heillekin kun törmäävät ihmiseen, joka suostuu vakavasti puhumaan heidän kanssaan uskonasioista. Itsekin olen koettanut olla asiallinen kun jehovat käyvät ovella, kun säälittää hiukan rassut, heitä varmaan tylytetään aika pahasti käännytyskierroksillaan.

        mutta ei heitä mikään laki pakota ihmisten oville paasaamaan. Minä en ainakaan jaksa niiden kanssa jutella. Täyttä höttöä höpisevät. Vaikka mitä sanoisi tai kysyisi (yritetty joskus on) niin ei sillä mitään vaikutusta ole.


      • Jehovat käyttävät "omaa" Raamattu käännöstään, joka poikkeaa kristittyjen vastaavista. Lisäksi Jehovien ylin auktrotieetti on "vartiotorniseura", ei Raamattu. Heillä on myös paljon näitä "vartiotornin ihmisoppeja", joita ei löydy Raamatusta.


      • ???
        juhani1965 kirjoitti:

        Jehovat käyttävät "omaa" Raamattu käännöstään, joka poikkeaa kristittyjen vastaavista. Lisäksi Jehovien ylin auktrotieetti on "vartiotorniseura", ei Raamattu. Heillä on myös paljon näitä "vartiotornin ihmisoppeja", joita ei löydy Raamatusta.

        hihu kuin hihu. Kaikki te olette yhtä hölmöjä.


      • konna
        juhani1965 kirjoitti:

        Jehovat käyttävät "omaa" Raamattu käännöstään, joka poikkeaa kristittyjen vastaavista. Lisäksi Jehovien ylin auktrotieetti on "vartiotorniseura", ei Raamattu. Heillä on myös paljon näitä "vartiotornin ihmisoppeja", joita ei löydy Raamatusta.

        kyllä paikkansa, että jehovilla on oma raamatun käännös. Mutta mitä sitten? Niin on katolisilla, ortodokseilla ja mormooneillakin omat versionsa raamatusta. Ja Suomen ev.lut.kirkollakin on ainakin kaksi erilaista kirkkoraamatun käännöstä.


    • Kössönöm

      "Onks hei muka järkeä siinä, että se skitsofreenikkojumalanne varta vasten herättää kuolleet kuulemaan tuomion (ikuinen kidutus tulimeressä), jonka kaikkitietävänä tiesi etukäteen ja samaan aikaan muka rajattomasti rakastaa kaikkia ihmisiä?"

      - Niin. Kun ajattelee, että sitä on voinut olla vainaana jo vaikkapa muutaman sata miljoonaa vuotta ennen kuin Tellus posahtaa olemattomiin ja aurinko sammuu, niin olisi se aika kummallista, että sitten ykskaks joku herättää kuolleista ja sanoo, mars mars helvettiin siitä maleksimasta!

      • että hanan ja kumppaneiden mielestä siinä ei ole mitään kummallista. Tietynlaatuinen uskonnollisuus vaatii täydelliustä kyvyn menettämistä rationaaliseen ajatteluun, joten tuo parjattu vajakki-termi on joissakin tapauksissa ihan kohdallaan.


      • Kössönöm
        Aatami9 kirjoitti:

        että hanan ja kumppaneiden mielestä siinä ei ole mitään kummallista. Tietynlaatuinen uskonnollisuus vaatii täydelliustä kyvyn menettämistä rationaaliseen ajatteluun, joten tuo parjattu vajakki-termi on joissakin tapauksissa ihan kohdallaan.

        Ne ressukat ajattelevat niin, että just silloin kun ihminen kuolee, hän joutuu jollekin tuomiolle ja saman tien sitten joko taivaaseen tai helvettiin. Mutta näin tämä oppi ei kuitenkaan selitä. Vasta viimeisenä päivänä hannaseni, vasta silloin.


    • "Kuulin veljeltäni, että hänellä oli ollut vieraana jehovia ja hän oli heidän kanssaan keskustellut mm. viimeisestä tuomiosta. Todistaja oli sanonut, että viimeisellä tuomiollakin voi vaikka ateistikin katua ja tehdä parannuksen ja pelastua. Tämä poikkeaa tämän palstan hanojen ja muiden hihujen pelottelusta, jossa toistuvasti sanotaan, että kylläpä teitä sitten kaduttaa, kun Jesse tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, mutta silloin se on liian myöhäistä, njääh njääh. En tiedä onko tämä jehovien yleinen kanta vaiko yksittäisen todistajan mielipide, mutta huomattavasti järkevämpi kuin nk. normikristillisyyden oppi. Onks hei muka järkeä siinä, että se skitsofreenikkojumalanne varta vasten herättää kuolleet kuulemaan tuomion (ikuinen kidutus tulimeressä), jonka kaikkitietävänä tiesi etukäteen ja samaan aikaan muka rajattomasti rakastaa kaikkia ihmisiä?"

      Toisaalta tuollainen ajattelu ei perustu Raamattuun millään tavalla. Eikä Raamattu toisaalta olekkaan heidän ylin auktoriteetti. Minä en näe siinä taas mitään järkeä että saisit täällä ollessa tehdä mitä huvittaa, sillä verukkeella että "kadun sitten viimeisellä tuomiolla ja saan armon ja taivaspaikan". Tuohan sallii kaiken.


      "Jehovalaisuudessa on monenmoista hassua ja typerää ajatusta (verensiirrot, kreationismi, 144000 superuskovaa taivaaseen, kun sekundapelastetut jäävät maan päälle), mutta tästä mielipiteestä pitää pointsit antaa. Jehovien puolustukseksi voi kyllä yleisesti sanoa, että heidän hassut ajatuksensa ovat yleensä seurausta Raamattuun uskomisesta. Onhan se johdonmukaisempaa, että jos itse maailmankaikkeuden luoja muka on antanut Pyhän Ohjekirjan elämästä ja kaikesta muusta ihmisille, niin sitä sitten noudatetaan eikä valikoida tyyliin "no tähän minä uskon, mutta tuo toinen kohta on täyttä paskaa, ei siihen nykyisin tartte uskoa."


      Jehovilla on paljonkin "opinkappaleita", joita ei löydy Raamatusta. Ihmisten kehittämiä "ihmisoppeja". Käsittääkseni Jehvatkaan eivät enää pidä Vanhaa liittoa. Raamattua onkin luettava kokonaisuuksina asiayhteyksineen ja Pyhän Hengen ohjaamana kuten Raamattu itse kehoittaa, vain näin tehden aukeaa se Raamatun Hengellinenkin puoli.

      • konna

        Kyllä niille jehovien kuvitelmille tuhatvuotisesta valtakunnasta ja 144 000:sta valitusta, viimeisestä tuomiosta, verensiirtokielloista, jne löytyy raamatusta ihan pätevät perusteet. Vai olisiko sinulla ihan oikeasti esittää jokin kohta heidän opeista, joka mukamast ei perustu raamattuun?

        Ja kuka pitää sitä vanhaa liittoa ja kuka ei... Kyllä te peruskrisselitkin syntiinlankeemuksesta ja kymmenestä käskystä jaksatte vouhkata.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2167
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      98
      2109
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2052
    6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1883
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      593
      1856
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      19
      1664
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1433
    Aihe