Muistaqn 1976, kun olimme bussilla matkalla Leningradiin. Meitä on 36 Noikian kaapelitehtaan duunaria matkalla "tuntemattomaan".
Helsingistä saakka eräs evakko, Leskinen nimeltään, oli kertonut kuinka suvulaan oli ollut suuret kartanot ja tehtaat Viipurin maalaiskunnassa.
Sinne saavuttamme hän ei vain millään muistanut sitä paikkaa jossa ne suvun omaisuudet piti sijaita. Lopulta joukosta yksi evakko, Lankinen, nimeltään kertoi, että ko miehen suvun "tehtaat" olivat maalaamattomat lautavarastot, joista myytiin kieltolakiaikana pirtua ja muuten myöhemmin varastettua tavaraa. Sodan puhjetessa rehentelijän isä oli pantannut ne osuuspankille ja vaatinut myöhemmin korvaukset valtiolta.
Oli muuten saanutkin 1947 vuonna 1 300 000 eli miljoona kolmesataatuhatta suvulleen pelkällä valehtelulla.
Tätä taustaa vastaan tajuan täysin tämän palstan kirjoittelun. Täällä evakkojen kakarat kerskuu ja tietävät pyrkii oikomaan asioita.
Helsingistä saakka eräs evakko, Leskinen nimeltään, oli kertonut kuinka suvulaan oli ollut suuret kartanot ja tehtaat Viipurin maalaiskunnassa.
Sinne saavuttamme hän ei vain millään muistanut sitä paikkaa jossa ne suvun omaisuudet piti sijaita. Lopulta joukosta yksi evakko, Lankinen, nimeltään kertoi, että ko miehen suvun "tehtaat" olivat maalaamattomat lautavarastot, joista myytiin kieltolakiaikana pirtua ja muuten myöhemmin varastettua tavaraa. Sodan puhjetessa rehentelijän isä oli pantannut ne osuuspankille ja vaatinut myöhemmin korvaukset valtiolta.
Oli muuten saanutkin 1947 vuonna 1 300 000 eli miljoona kolmesataatuhatta suvulleen pelkällä valehtelulla.
Tätä taustaa vastaan tajuan täysin tämän palstan kirjoittelun. Täällä evakkojen kakarat kerskuu ja tietävät pyrkii oikomaan asioita.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kenenkään täysillä sielunvoimilla varustetun uskovan sinun satujasi.
Kenellekkään ei maksettu huhujen perusteella yhtään markkaa korvausia menetetystä omaisuudesta.
Pirtutrokarit löytyvät paljon lähempää Helsinkiä ja Kotkaa, varkaaksi syyteleminen on täysin perätöntä ja rikollista toimintaa.
Selvittele oman sukusi tekemiset kolme ja nejäkymmentä luvuilla, sieltä saattaa löytyä paljonkin sinulle epämieluisaa luettavaa luulisin.
Mainetsemasi vuosi 1976 oli sitä aikaa jolloin mentiin suorinta tietä Lenigradiin, vain Viipurissa pysähtyen ostamassa perjoskasta viinaa ja sitä lisää koneeseen sitten matka jatkui, sinun tuunariporukka oli jo ennen Terijokea kantokunnossa, joten kirjoittelet Tanskalasen oppi-isäsi Andersonin kanssa samanlaisia satuja.
Kukaan ei saanut omaisuuden asvosta kuin rippeitä korvauseksi, jonka pystyt lukemaan historian kirjoista jos yleensä ymmärryksesi riitää sellaiseen tutkiskeluun.
Luulenpa jotain minäkin sukusi miehet ovat 40 luvulla kuuluneet siihen kuuluisaan
Käpykaartiin taikka, otto ville kuusisen hallituksen ministerikaartiin, jotka joutuivat tulemaan vähin äänin takaisin tynkäsuomeen isä aurinkoisen vainojen takia.
PS. Lankiset asuivat pääasiassa Valkjärvellä ja silloin sinne ei ollut turistibussilla mtääm mahdollisuutta päästä.
Ota asioista ensin selvää ennenkuin kirjoittelet niitä tänne totena.
Pankille pantaaminen sodan alla on täysin satua ja maalattomat tehtaat kuuluvat nykysen venäjän todellisuuteen, käy vaikka kirjastossa lukemassa kirjaa Karjala kuvina niin saa varmasti paremman tosiasioihin perustuvan kuvan miehitetyn Karjalan tehtaista ja rakennuksista ennen Puna-armeijan hyökkäystä Suomeen.
Toivon sinunkin suurisuun joutuvan joskus evakkoon lähtemään tyhjinkäsin toisten nurkkiin asumaan puolisukua tapettuna jonkun vallanhaluisen pyövelin toimesta.
Joo virhe oli! Se ei ollut vuoden 1947 markkoja, vaan vuoden 1945 rahaa joka toisaan puolitettiin uudenvuodenyönä 1946. Kävin tarkastamassa asian Valtiokonttorista. Anteeksi kahuhiasti suuri karjalainen evkkovalehteilija!
Sitten oikaisen mölinöitäsi. Lankisia asui 1939 Viipurin maalaiskunnassa 695 kappaletta! Leskisiä hieman enemmän. Voit väestörekisterin netistä nämä itsekin helposti löytää, jos älylahjasi on jotenkin kunnossa. Se ei vaadi karjalaiseltakaan liikoja!
Sukuni on toisaan puhdasta rikollisuudesta. Se on käynyt ilmi sukututkimuspapereista. Vain isoisäni isä Salomon löi 1880 Tampereen rautatieasemalla kasakkaupseeria kunnolla kuonoon lämmitysklapilla ja pisti kasakkaa puukolla mahaan.
Joutui tosin heti kiireellä hakemaan suvulta kaikki rahat ja pakeni Vaasan kautta ruåotsiin, englantiin ja ameriikkaan. Oli tuolloin 22 vuotias. Tuli 1892 takaisin ja perusti perheen ja asui vuoteen 1898 saakka tilaansa.
Ilmiannosta venäläisvaruskuntaan joutui pakenemaan nimismiehen kasakkapartiota uudelleen metsiin ja takaisin ruåotsiin ja Atlannin taakse. Tuli suomeen vasta 1919 vanhana miehenä nähdäkseen poikansa aikuisina ja selvittääkseen tilanjaon.
Matkalla lääninhallituksesta asioimismatkalta talvella kotiinsa lauma juovuksissa olleita suojeluskuntalaisia halusi "kuulustella ameerikanpunikkia" keskellä metsätaivalta.
Olivat lyöneet kivääriprällä polven murskaksi ja murtuman niskaan. Miesparka jätettiin 20 asteen pakkaseen raahautumaan kotiinsa. Oli kuollut aamusta noin kilometrin kotoaan hankeen. Tekijöitä ei koskaan kunnolla etsitty ja roistojen armahduslaki vapautti suomessa kerralla tuhansia suojeluskuntalaisia murhamiehiä vastuustaan.
Kuten huomaat joutuu muutkin lähtemään kotoaan, kuin ruokuttavat karjalaiset. Sadattuhannet ovat nälkäkuoleman välttääkseen häipyneet vähin äänin tästä loukosta.
Sun kannattasi olla kirjoittamatta, kun se on tuota yhtä ja samaa yhden asian läpättämistä!
Onpa taas ihan tyypillistä pohjalaista kehumista, jota olen muistaakseni ennenkin kuullut. Järkevät ihmiset tietävät tällaisen trossaamisen valheeksi, mutta pohjalaiset itse uskovat näihin hauskoihin sukututkimusjuttuihinsa.
Jouduin kerran istumaan iltaa sukututkimuksesta kiinnostuneiden eteläpohjalaisten kanssa, ja olipa siinä hauska seurata sitä uhoamista. Kaikkien sukujuuret näyttivät olevan erittäin komeat, ja lopulta jokaisen suvun kantaisä näytti olevan rohkeudestaan kuuluisa ilmajokelainen Jaakko Ilkka.
Olipa siinä meikäläisellä karjalaisevakolla ihmettelemistä, mutta en minä niitä tutkimustuloksia kovin vakavasti ottanut, sillä Koskenkorvaakin oli nautittu sinä iltana. Tällä ilmajokelaisella valkoviinillä on ajatuksia stimuloiva ja mielikuvitusta lisäävä vaikutus.
todella pahasti haksahtanut pikkustallarien virittämään sudenkuoppaan. Sinun kannattaisi opetella erottamaan pikkubolsut silloin kun he puhuvat välillä pohjalaisella ja välillä karjalaisella suulla saattaakseen heimot vastakkain.
Ummetus ja kusivaiva on tehnyt sinusta ärtyisän. Vielä nyt kun tukit kovalla paskaklöntilläsi viemärinkin. Millainen haju teillä on?
Ei mainitsemassani tilaisuudessa ollut mitään pohjalaisten ja karjalaisten vastakkainasettelua. Pohjalaiset vain trossasivat aikansa hienoilla sukuselvityksillään, ja sen jälkeen aloimme sulassa sovussa miettiä Karjalan palauttamista tyhjänä takaisin. Koskenkorvaakin siinä suunnittelupalaverissa kului runsaasti.
Mukavaa, että ummetuksesi on ohi ja paskaleikit kai taas laulaa huomenna.
Nyt Tehtaankadun vastausaika alkaa olla kohdallaan. Kaksi minuuttia on oikein hyvä suoritus, vaikka mitään asiaa ei vastausviestissä ollutkaan.
Me voisimme tuoda vastauksen vaikka ovellesi, jos niin tahdot minuutissa.
Epäonnistuneen Georgian sodan vuosipäivän vuoksi Tehtaankadun ilmapiiri näyttää olevan erittäin kireä. Väärät teot tuottavat näköjään omantunnontuskia venäläisillekin.
Oliko tämä pyyntösi vierailullemme?
Nyt tuli Tehtaankadun paras suoritus kautta aikojen. Vastausaika vain 1 minuutti. Taitaa politrukki hengittää jo päivystäjän niskaan.
Tehtaankadun politrukilla oli hyvin stalinmaiset otteet, koska salamannopea mutta lahjaton päivystäjä vaiennettiin näin tehokkaasti. Eipä ole helppo eikä pitkäkestoinen lahjattoman päivystäjän elämä.
Kerro siitä Törnävän tanssilavalla ruikut housuun keissistä!
Se Törnävä-tapaus on täysin mahdoton, sillä asuin 60-luvulla Helsingissä. Tarkemman selvityksen löydät täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8371086/39383932
Omaasi ei tarvitse kuvailla. Jo kirjoituksesi kuvaa minkä ympärillä elämäsi pyörii.
No, lienee lohtunasi sanonta jonka mukaan hajussa kasvaa. Ei tunnu tosin koskevan henkistä puolta.
Mitä sää olit siellä junan puskurin päällä? Matkasitko sinä toisaan Seinäjoelta Haapamäen kautta Tampereele? Kyllä siinä varmaan tulee hätäruikku, kun luulee litistyvänsä kahden vaunun väliin.