Entäs sitten,mites suu pannaan?
Laulajat kuulema tekee vielä yhren biisin josta tuleva heijastuu enteellisenä.
Mitenkähän talkkari asia kokee? kertooko etiäinen että nyt aukaset viimeitä ovea ja maksua on turha vonkata,tilit on sinisellä.
Tuntuukohan siinä viimeisessä viemärissä jotenkin kitkerä rikin löyhkä noin niinkuin pehmentämässä tulevaa?
Painaako avainnippu ja kiliseekö sen soinnussa kellojen ääni kutsuen väsynyttä?
Vaikeneeko puhelimet ja kenenkään nimi ei ole vinossa ja hanat ei tippase,koittaako suuri hiljaisuus ja kukaan ei valita lipusta joka ei hulmua.
Parkkipaikalla ei kukaan asukas pirä autoaansa vieraspaikalla,tämmöinen päivä jos koittaa joskus lupaan olla todella tarkkana.
Entäs sinun ammatissasi ,oletko kuvitellut enteitä lopun erellä.
Kun lipputankon nuppi häämöttää
59
343
Vastaukset
- henri|
alkaa loppupäivästä ajattelemaan piruja ruotsiksi. Johtuu varmaan iästä, kalmanhajua nokassa sitä ponnistelee.
kuitenki se kalmanhaju tuu jotenki, silloin kun on viileää ja kylmää, ei ihmisiä ympärillä ja jotenkin valju olo, että yksinäistä):
- Muru*
lopun enteet mielessä pyörineet.
Kovin on virtaa vielä ja tekemisen intoa.
Kun loppu tulee niin tulkoon nopeasti jotta ei toisten kiusaksi ja vaivaksi tarvitsisi jäädä.
pelkoakaan.., ainakaan töiden loppumisesta, mummosta niin tiijjä..
Ei lopu roskat ja viat mailmasta,oletko koskaa leikitelly ajatuksella millaisia enteitä vois olla?sitä mä lähinnä tarkotin .
Kimmokkeen anto Lindholmin laulama Irwinin kappale laulajan lähröstä.- Pirre*
koti-kiusattu kirjoitti:
Ei lopu roskat ja viat mailmasta,oletko koskaa leikitelly ajatuksella millaisia enteitä vois olla?sitä mä lähinnä tarkotin .
Kimmokkeen anto Lindholmin laulama Irwinin kappale laulajan lähröstä.sanoohan ne jotkut jälelle jääneet omaisestaan, että se puhui sitä ja sitä että se taisi tietää kuolemansa, mutta uskoisin sattumaan enemmän kuin kuoleman aavisteluun, - tai väritettyihin kertomuksiin..
Ja toisaalta, kai meijjän tulisikin olla aina valmiina lähtöön..tiedostaa kuolemattomuutemme, viimeistään tässä iässä.. - Pirre*
Pirre* kirjoitti:
sanoohan ne jotkut jälelle jääneet omaisestaan, että se puhui sitä ja sitä että se taisi tietää kuolemansa, mutta uskoisin sattumaan enemmän kuin kuoleman aavisteluun, - tai väritettyihin kertomuksiin..
Ja toisaalta, kai meijjän tulisikin olla aina valmiina lähtöön..tiedostaa kuolemattomuutemme, viimeistään tässä iässä..tulipas moka, siis " tiedostaa kuolevaisuutemme jne.."
Taitaa olla merkki unen puutteesta, joten Hyvää yötä k/k ja kaikki muutkin. Pirre* kirjoitti:
sanoohan ne jotkut jälelle jääneet omaisestaan, että se puhui sitä ja sitä että se taisi tietää kuolemansa, mutta uskoisin sattumaan enemmän kuin kuoleman aavisteluun, - tai väritettyihin kertomuksiin..
Ja toisaalta, kai meijjän tulisikin olla aina valmiina lähtöön..tiedostaa kuolemattomuutemme, viimeistään tässä iässä..Noin minäkin tuon asian ajattelen, ja olen aina valmis....
- minua alkoi
itkettämään :(
- paapuuri
Minusta tämä kuuluu elämään, niin itku kuin naurukin.
Minäkin itken, mutta ei minua ahdista. - ei,
tuntuu, että syntymässäni tuo alun ajatus on jo ollut päässäni.
Jokaisen päivän toveri.
Lohtua sydämeesi silti. paapuuri kirjoitti:
Minusta tämä kuuluu elämään, niin itku kuin naurukin.
Minäkin itken, mutta ei minua ahdista.minuakin, kokenutta.. En vain tiedä miksi?
On ehkä asioita joita ei kaikkea voi käsitellä. Kuolema on se lopullinen asia kuitenkin.. Poikani kautta ajatellen, ei voi vieläkään hyväksyä, eikä ymmärtää, se ahdistaa,, eikä voi ymmärtää mitenkään,, kaikki voisi olla toisin.. Mitenkä voikaan ahdistaa sellaisia, jotka ei ole läheisen kuolemaa vielä kokekeneet..- paapuuri
sasus kirjoitti:
minuakin, kokenutta.. En vain tiedä miksi?
On ehkä asioita joita ei kaikkea voi käsitellä. Kuolema on se lopullinen asia kuitenkin.. Poikani kautta ajatellen, ei voi vieläkään hyväksyä, eikä ymmärtää, se ahdistaa,, eikä voi ymmärtää mitenkään,, kaikki voisi olla toisin.. Mitenkä voikaan ahdistaa sellaisia, jotka ei ole läheisen kuolemaa vielä kokekeneet..erilaisia, tai sitten minulla alkaa olla jo mitta täynnä.
Luulen, että jokainen kulkee omaan tahtiinsa näissä asioissa, joskus tulee
se vaihe, kun ahdistus katoaa ja hyväksyy, että elämä on juuri tällaista, välillä
ihan hirveän vaikeaa ja surullista.
Mutta eteenpäin on mentävä, vaikka olisi kuinka tuskallista. - Meriläinen
paapuuri kirjoitti:
erilaisia, tai sitten minulla alkaa olla jo mitta täynnä.
Luulen, että jokainen kulkee omaan tahtiinsa näissä asioissa, joskus tulee
se vaihe, kun ahdistus katoaa ja hyväksyy, että elämä on juuri tällaista, välillä
ihan hirveän vaikeaa ja surullista.
Mutta eteenpäin on mentävä, vaikka olisi kuinka tuskallista.että ihminen joka on elänyt elämänsä aikana helpommin hyväksyy väistämättömän.
Joka on koko ajan varmistellut katuu elämätöntä elämää vielä viimeisillä hetkillään. paapuuri kirjoitti:
erilaisia, tai sitten minulla alkaa olla jo mitta täynnä.
Luulen, että jokainen kulkee omaan tahtiinsa näissä asioissa, joskus tulee
se vaihe, kun ahdistus katoaa ja hyväksyy, että elämä on juuri tällaista, välillä
ihan hirveän vaikeaa ja surullista.
Mutta eteenpäin on mentävä, vaikka olisi kuinka tuskallista.Ystäväin:)
Koettu on.. Tässä menään, eka vuosi, joka tuntui rankemmalta kun isän kuolema.
En vaan osaa vieläkään jäsentää kaikkea sitä mitä tunnen, on kuollut lapseni, on hänen erittäin elävät lapsensa, joiden kautta saan iloa, kuin myös surua, kamala sekoitus..- Meriläinen
sasus kirjoitti:
Ystäväin:)
Koettu on.. Tässä menään, eka vuosi, joka tuntui rankemmalta kun isän kuolema.
En vaan osaa vieläkään jäsentää kaikkea sitä mitä tunnen, on kuollut lapseni, on hänen erittäin elävät lapsensa, joiden kautta saan iloa, kuin myös surua, kamala sekoitus..mistä te saatte voimanne, en osaa edes kuvitella sitä tuskaa mitä se voi olla.
Siksi en yritäkään.
Ainoa mitä voin sanoa on voimia! sasus kirjoitti:
Ystäväin:)
Koettu on.. Tässä menään, eka vuosi, joka tuntui rankemmalta kun isän kuolema.
En vaan osaa vieläkään jäsentää kaikkea sitä mitä tunnen, on kuollut lapseni, on hänen erittäin elävät lapsensa, joiden kautta saan iloa, kuin myös surua, kamala sekoitus..en vain nyt halua käydä täällä läpi elämääni, sori, kun näinkin pitkälle menin..
- paapuuri*
sasus kirjoitti:
Ystäväin:)
Koettu on.. Tässä menään, eka vuosi, joka tuntui rankemmalta kun isän kuolema.
En vaan osaa vieläkään jäsentää kaikkea sitä mitä tunnen, on kuollut lapseni, on hänen erittäin elävät lapsensa, joiden kautta saan iloa, kuin myös surua, kamala sekoitus..tuntuu rankemmalta kuin vanhemman kuolema, niin se tuntui minustakin ja lisäksi se tuntui väärältä.
Elämä on sekoitus iloa ja surua, joskus yhtä aikaa, elä siinä sitten tasapainoista elämää, mutta mehän yritetään, eikö vaan, päivä kerrallaan. Meriläinen kirjoitti:
mistä te saatte voimanne, en osaa edes kuvitella sitä tuskaa mitä se voi olla.
Siksi en yritäkään.
Ainoa mitä voin sanoa on voimia!ei voi vasta itsekkään.. Päivä kerrallaan,,, ja jotenkin..
- paapuuri*
sasus kirjoitti:
en vain nyt halua käydä täällä läpi elämääni, sori, kun näinkin pitkälle menin..
sururyhmä kokoonnu taas lähiaikoina, jatketaan sitten pohtimista.
Hyvää yötä, jaksele, muista, että sinulla on kesäloma. paapuuri* kirjoitti:
tuntuu rankemmalta kuin vanhemman kuolema, niin se tuntui minustakin ja lisäksi se tuntui väärältä.
Elämä on sekoitus iloa ja surua, joskus yhtä aikaa, elä siinä sitten tasapainoista elämää, mutta mehän yritetään, eikö vaan, päivä kerrallaan.se on paapusein:)
Ei kukaan, koskaan voi ymmärtää viattoman lapsen kuolemaa.. Eikä muutakaan turhaa asiaa.. Meidän on vaan hyväksyttävä oikea totuus, vaikka se tuntuisi miltä.
Tässä me eletään ja ollaan.. Nautitaan tästä mitä meillä on.. meillähän on paljon, vaikkemme kaikkea sitä vielä huomaisikaan,,, mut aarteet on vielä olemassa.. lähellä..paapuuri kirjoitti:
erilaisia, tai sitten minulla alkaa olla jo mitta täynnä.
Luulen, että jokainen kulkee omaan tahtiinsa näissä asioissa, joskus tulee
se vaihe, kun ahdistus katoaa ja hyväksyy, että elämä on juuri tällaista, välillä
ihan hirveän vaikeaa ja surullista.
Mutta eteenpäin on mentävä, vaikka olisi kuinka tuskallista.Sama juttu, minua ei myöskään ahdista kenenkään kuolema. Ehkä, jos on joskus kokenut niin suuren ahdistuksen, että pelännyt oikeasti omaa kuolemaansa, ollut todellisessa kuoleman vaarassa, niin ei sitä sitten koskaan enää pelkääkään. Sen on ikään kuin jo kokenut.
Erilaisia me kaikki ollaan, niin jokainen ahdistuksissaankin.
suu pitää sitten panna hevosenkengälle :(
- Kalle Kotton
Koira tuossa näyttää huononevan siihen malliin, että jos ei ihmeitä tapahdu, sen tiimalasi valuu tyhjäksi. Siihen päättyy yksi elämänvaihe, en enää koiraa ota. Muistan hyvin, kun kymmenvuotiaana hain ensimmäisen koiranpennun pyöräntarakalla naapurista, sen jälkeen on lyhyitä jaksoja lukuunottamatta aina koira ollut.
Seuraava muutos on, kun tuo liki nelkymmen-vuotinen töputki jossain vaiheessa katkeaa. Merkkejä on jo näkyvissä, homma alkaa olla kun vanhassa traktorisssa, hehku on hävinnyt, mutta pakkosyöttö on vielä tallella.
Mitä enemmän ikää tulee, vuodet kuluvat nopeammin, ja kilo painaa enemmän.- RIMMIR
kuinka se koiranpentu siinä pyöräntarakalla oikein pysyi. Saatoin silmissäni nähdä sen kuvaelman. Oliko pystykorva?
sitä ei nuormpana ymmärtäny...mentiin vain eteenpäin.. aika kului,,,,,, perheellistyttiin tai vähemmin vakinaistuttiin.. Joka tapauksessa, eläkää elämäänne, olkaa miehiä ja naisia, jutuista piittamatta:))
- Kalle Kotton
RIMMIR kirjoitti:
kuinka se koiranpentu siinä pyöräntarakalla oikein pysyi. Saatoin silmissäni nähdä sen kuvaelman. Oliko pystykorva?
Oli siihen sidottu pahvilaatikko, siihen se koulun jälkeen pantiin.
Kaikki tämä vanhempien luvalla, silloin oli koiravero.
Sen emä oli saksanpaimenkoira, isästä ei niin tietoa.
Koira kun itse valitsee isäntänsä, isän koira se oli. - Kalle Kotton
sasus kirjoitti:
sitä ei nuormpana ymmärtäny...mentiin vain eteenpäin.. aika kului,,,,,, perheellistyttiin tai vähemmin vakinaistuttiin.. Joka tapauksessa, eläkää elämäänne, olkaa miehiä ja naisia, jutuista piittamatta:))
Sitä elämää sitä vua pitää elää, mutta minkäs sille mahtaa, että joskus sitä katsoo käsiin vanhoihin ja töihin tehtyihin. Ei se nyt kuoroitku ole, vaikka joskus saattaa kyynelistä täyttyäkkin:):
http://www.youtube.com/watch?v=jJr47yGz7yk
Eipäs synkistellä. Olen taikauskoinen siinä määrin, kun yks tyyppi hoki usein, et olisi sanonut. Siitä olenkin saanut vitsin, ja siteeraan usein häntä, et olisi sanonut, tai myös että ei saa ajatella sitä.
Jos ajattelee tuollaisen kauhistuttavan tragedian tai lausuu sen ääneen, tai edes kirjoittaa sen, silloin se on enne ja se toteutuu. Älä maalaa piruja seinille, varo vaan nyt Kotikutvonen sulle käy muutoin huonosti, heh heh.olkani yli sun puolestasi,mä en usko manauksiin ,ota mun kirjotus pohriskeluna älä manauksena.
Leino runoili jo aikanaan et ,kuoleman jalka vain kulkea jaksaa ehkä jonakin päivänä se saavuttaa mut ei vielä,mä oon tiukast kiinni elämässä.- paapuuri
koti-kiusattu kirjoitti:
olkani yli sun puolestasi,mä en usko manauksiin ,ota mun kirjotus pohriskeluna älä manauksena.
Leino runoili jo aikanaan et ,kuoleman jalka vain kulkea jaksaa ehkä jonakin päivänä se saavuttaa mut ei vielä,mä oon tiukast kiinni elämässä.tosi tiukasti kiinni elämässä ja sitten se kuolema saavuttaa, ihan yllättäen, kutsumatta. Itse ei välttämättä vielä haluaisikaan poistua, mutta sitäpä ei kysytä.
paapuuri kirjoitti:
tosi tiukasti kiinni elämässä ja sitten se kuolema saavuttaa, ihan yllättäen, kutsumatta. Itse ei välttämättä vielä haluaisikaan poistua, mutta sitäpä ei kysytä.
Vaik joskus näit asioit mietinkin niin en haluu tietää lähtöpäivää,mä elän sen periaatteen mukaan et ,ei niin vanha ettei yhtä päivää viel eläis
- paapuuri
koti-kiusattu kirjoitti:
Vaik joskus näit asioit mietinkin niin en haluu tietää lähtöpäivää,mä elän sen periaatteen mukaan et ,ei niin vanha ettei yhtä päivää viel eläis
ja tästä eteenpäin voi ajatellakin, että jokainen päivä on bonusta.
Mutta kun nuori ihminen kuolee, silloin tulee se pyytämättä ja yllättäen, ellei ole
ollut kyse omasta päätöksestä.
Sitäkin on vaikea ymmärtää, mutta eiköhän jokaisella ole oikeus päättää elämänsä pituudesta.
- RIMMIR
lainatakseni lausettasi: Entäs sinun ammatissasi ,oletko kuvitellut enteitä lopun erellä.
Palkkaneuvottelussa et saa kuin sen prosentin mitä valtakunnallisesti sovittu, työnantaja ei enää panosta koulutukseesi.
Työpaikan sisäinen/ulkoinen siivous ja järjestys laiminlyödään verukkeena säästötoimenpiteet.
Yht'äkkiä alkaa tulla paljon lyhkäsiä kokouksia joihin pomot, työnantajan edustaja sekä ammattiliiton edustajat osallistuvat.
Salamyhkäisyys, työntekijöiden asettelu vastakkain, ym. ym. - Meriläinen
hörppiessä tätä aloitustasi ja jälleen kerran elämääni joka on ollut erittäin kivikkoista aiemmin, nyt jo astelen suhteellisen sileää polkua. Ainakin tällä hetkellä, koputtaa päätään ja varoo tikkuja).
Lipputangon nuppi on häämöttänyt edessäni monen monta kertaa, ensimmäisen kerran jo syntymässäni. Neljä vuotiaana vietiin autolla suoraan sairaalaan leikkaukseen kun meinasi umpisuoli puhjeta ja kaksi vuotiaana oli henki lähteä sairauden takia.
Jossain vaiheessa johtui elämäntavastani että että useammin kun kerran se nuppi taas häämötteli milloin toisen ihmisen milloin oman itseni tuskan kautta.
Viimeksu se yritti tavoittaa kolme vuotta sitten kun makasin sairaalan pedillä ja ympärillä valkotakkisia lääkäreitä surullisin ilmein ei voida mitään, he ei voineet mutta vieläkään se nuppi ei minua vienyt. Kumma nuppi.
Ja jos kysymystäsi mietin niin töissä voisi viedä kuumuus, johon nytkin lähden.
Hyvää viikonloppua sinulle ja muillekin palstalaisille.Ota pieni raikastava tuuletin mukaan, vai juoksenteletko töissäsi niin paljon, että sitä olisi vaikea vetää perässä?
Minulla pyörii tällä kotona tietsikan vieressä tuuletin ja toinen katossa lamppuna.- Meriläinen
miljoona kirjoitti:
Ota pieni raikastava tuuletin mukaan, vai juoksenteletko töissäsi niin paljon, että sitä olisi vaikea vetää perässä?
Minulla pyörii tällä kotona tietsikan vieressä tuuletin ja toinen katossa lamppuna.tänään tuli mieleen että oisivat voineet ottaa töihin sellasen tuulettimen kantajan joka juoksis tuuletin kädessä mun vierellä. 32 astetta riittää kun pitää töitäkin tehdä, onneks kutsuvat sähkömiehen ja loppuvaiheessa oli 28 mutta lämmintä sekin.
Meriläinen kirjoitti:
tänään tuli mieleen että oisivat voineet ottaa töihin sellasen tuulettimen kantajan joka juoksis tuuletin kädessä mun vierellä. 32 astetta riittää kun pitää töitäkin tehdä, onneks kutsuvat sähkömiehen ja loppuvaiheessa oli 28 mutta lämmintä sekin.
Kylläpäs sä olit jo kuumassa paikassa. Eipä voi kuin ihailla, että sinä jaksat...
- Meriläinen
miljoona kirjoitti:
Kylläpäs sä olit jo kuumassa paikassa. Eipä voi kuin ihailla, että sinä jaksat...
että kaipaan jo kovasti viileämpää aikaa, edes kotiin jossa katto puolestaan hohkaa kuumaa eikä anna kunnon yöunia,
Tämä on varmaan esimakua siitä mikä minua odottaa joskus :))
Toisille se tulle yllätyksenä mutta mulla on jo kokemusta hih hih
- Otto-:
Muutti hiippakuntaa vast ikää.Yllätyksenä tuli mullekkin, aivan nurkan takaa.
Parikertaa on peloteltu muutolla, siihen en ole kuitenkaan ollut valmis uskomaan.
Niin oli vahva tunne vielä tästä maailmasta.
Toi toinen Hiippakunta on vielä niin tuiki tuntematon "mahdollisuuksineen" jatketaanko siellä harpunsoittajana vai talkkarina.:) ..(minä sivutoimisena)Pidetään vain vielä vahva tunne valoisasta huomisesta auringon nousuineen ja vaihdetaan vain hanaan uudet tiivisteet.
Kuten huomaat, minä en edes osaa kuvitella lopun enteistä. Toivottavasti sitten joskus, pitkän pitkän ajan päästä.Vain pari pieraisua ja se on sitten siinä. - kivellä.istuja
iso helpotus varmaankin valuisi mieleen: vihdoinkin taival on ohi.
- Otto-:
Kyllä vaihdat lämpimämmälle kivelle istumaan.:)
- tiedä,
samat sanat tulleet ekaa kertaa tänä vuonna mieleen.
- kivellä.istuja
Otto-: kirjoitti:
Kyllä vaihdat lämpimämmälle kivelle istumaan.:)
kuule surkeeta jos aikanaa p* palorakkuloilla joutuisi miettimään että tähänkös miut on hylätty ja muut (ikätoverit) saavat siellä jossakin rillutella.
- Otto-:
kivellä.istuja kirjoitti:
kuule surkeeta jos aikanaa p* palorakkuloilla joutuisi miettimään että tähänkös miut on hylätty ja muut (ikätoverit) saavat siellä jossakin rillutella.
Mihkään tulivuorelle käskenyt mennä.
Etelä rinteeltä löytyy lämpimiä kiviä.:) - kivellä.istuja
Otto-: kirjoitti:
Mihkään tulivuorelle käskenyt mennä.
Etelä rinteeltä löytyy lämpimiä kiviä.:)siinä tulivuoren huipulla on vähän niin kuin kuoppa. Kivellä istutaan vain tuumaillessa tärkeitä.
- kivellä.istuja
tiedä, kirjoitti:
samat sanat tulleet ekaa kertaa tänä vuonna mieleen.
joskus elämän tavoitteet täyttyvät tai elämässä muuten huomaa, että ilo ilona, suru suruna, aika aikana, mitä jatkoajalla?
Pirrejuupas kirjoitti:
joskus on tullut mieleen, että johan tämä on nähty.
Jep. Tulee kuin telkkarista, uusinnan uusinnan uusinnat. hih hih
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011795- 591170
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4441139- 1701043
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän131822- 58821
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51718
- 57681