onko Juutalaisuus Judaismia ja jonkinlaista talmudilaisuutta?? Merkitseekö esim. Jesajan kirja juutalaisille mitään??
Judaismi??
krisu99
591198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Talmudia muut eivät niinkään..jesajan kirja merkitsee jotakin juutalaisille, muuta sitä ei tulkita kristittyjen tapaan harhaisesti.
Oliko Jesajia Jesajan kirjassa useampia vai ennustiko originelli Jesaja Kooreksen kutsun 100 vuotta ennenkuin Kooresta oli??
nykyisen käsityksen mukaan 'jesajia' on useampi; s.o. Jesajan kirja ei ole yhden profeetan elämästä vaan paljon pidemmältä aikajaksolta.
Juutalaisuus uskontona on erikoinen soppa; siinä on yhdistelty Jumalan puhetta ja Sanaa, Sanhedrinin, rabbien lisäyksiä & tulkintoja ja vuosituhantisia kansanperinteitä.
Toinen aina ajankohtainen kysymys kuuluu: kuka on juutalainen? Siitä ei suinkaan vallitse yksimielisyyttä, edes ja varsinkaan (etnisten, uskonnollisten) juutalaisten keskuudessa!
Juutalaisuus vaikuttaa yhden suvun Juudean heimon jatkumolta. Olen lukenut raamattua viime aikoina aika paljon ja Efraimin sekä Joosefin huonekunnan ja Israelin 12 sukukunnan kohtalo alkanut aina vaan enemmän kiinnostaa. Kun raamattua lukee saa kuvan Jumalasta joka rakastaa loppuun asti omiaan, vaikka ovatkin pois poikenneet. Aver Eifo Efraim? Ilmoittaako Messias nuo 12 huonetta saapuessaan tuomitsemaan Herran päivänä?
mielenkiintosta arvuuttelua/spekulointia. Huom ei missään nimessä esitetty faktana paitsi Raamatun jakeet.
http://fkf.net/Kadonneet/.
onko Israelin valtio nimeltään juuri se Israel, koska eräänä päivänä Israeliln 12 sukukuntaa ovat edustettuina ko. alueella?? Ainakin raamattu antaa näin ymmärtää.
Miksei Israelia nimetty Juudaksi??
ettet tosiaan väittänyt liitettäsi tieteelliseksi faktaksi. Siinä oli melko hulvattomasti yhdistelty ihan mitä tahansa asioita toisiinsa.
välillä on vaan kiva lukea kaiken laisia villejä teorioita, kunhan kirjoittaja ei julista sitä faktaksi.
Tuo Hiskiaan saakka "elossa" ollut Efraim/Joosefin suku lausui konsonantit eri tavalla kuin Juudaan liittyneet "Jerusalemilaiset". Olen itse lukemalla mieltänyt asian näin. Joosefin lapset Manasse ja Efraim olivat kenties Egyptissä "eliittiä". He olivat Egyptin hovissa kasvaneet "ulos" heprealaisesta murteesta ja kenties joutuivat opiskelemaan uudelleen Heprean. Heidän tapansa ja käytöksensä poikkesivat varmasti muiden sisarusten lasten käytöksestä huomattavasti. On luonnollista ajatella että Joosefin jälkeläisillä oli "etuoikeuksia" Israelin heimon lähtöön saakka. Päästyään perille Kanaanin maahan heidän jälkeläisensä saivat parhaimmat maat ja osasivat viljellä erinomaisesti ja kauppaakin tehdä. Kun Efraimin/Joosefin aika tuli "täyteen" Israelissa heillä oli tiiviit kauppakontaktit sekä Assurin että Egyptin kanssa. Tämä kertonee siitä että he eivät koskaan tulleet "sinuiksi" paimentolais serkkujensa kanssa. Juopottelun ja "hullutelun" lisäksi Efraimilla näytti olevan voimakas tiedonjano ja uteliaisuus. Varmasti he olivat erittäin itsetietoisiakin juuristaan niin että Juudaan liittyneet saattoivat jopa kadehtia pohjoista Sisartaan. Käytöstavat, elämänfilosofia ja kielimurrekin oli täysin poikkeavaa. Kurkku korahdukset puuttuivat täysin ja hookin sanottiin "meikäläisittäin". Voin kuvitella miltä Heprea "suomalaisittain" kuulostaa. Israelin maalla murre varmaan "särähtäisi" ja aiheuttaisi jopa mielipahaa.
Menin kerran Afulassa bussiin ja sanoin konnarille matkan pääksi Kefar Yehesel ja sanoin sen suomalaisittain eikä sitä paikallinen ymmärtänyt. Kun hän yritti opettaa "oikeaa" ääntämystä ei kieleni taipunut ja lopulta konnari antoi periksi.
Tämä Sippolet juttu kuulostaa jotenkin niin tutulta asialta. Kun kieli ei taivu niin se ei taivu.
”juutalainen” tarkoittaa jo VT:n nuoremmissa kirjoissa Juudan alueen asukasta tai siltä kotoisin olevaa, ei vain ja pelkästään nimenomaan Juudan heimon jäsentä. Esim. Esterin kirjassa (2:5) Mordekhaita kutsutaan juutalaiseksi vaikka hän itse asiassa oli heimoltaan benjaminilainen.
Eteläisen Juudan alueelle oli pohjoisesta valtiosta Israelista muuttanut muiden heimojen jäseniä mm. Salomonin valtakunnan jakauduttua (2 Aik 11:13–17; ”Ja heitä [= Israelista Juudaan muuttavia pappeja ja leeviläisiä] seurasi kaikista Israelin sukukunnista Jerusalemiin ne, jotka sydämestään antautuivat etsimään Herraa, Israelin Jumalaa, uhratakseen Herralle, isiensä Jumalalle”, j. 16). Leeviläisiä Juudassa oli alun alkaen jo temppelin takia. Jne.
Joten eteläisen Juudan asukkaat eli myöhemmin kuten nykyäänkin juutalaisiksi kutsutut pitivät / pitävät sisällään muitakin kuin vain Juudan heimolaisia; vaikka valtiollis-poliittisena tekijänä VT:n aikainen israelilaisten heimojen pohjoisvaltio ei koskaan enää noussut uudestaan toisin kuin israelilaisten heimojen eteläinen Juuda, niin Juuda siis jo itsessään käsitti kaikkien heimojen jäseniä.
Myytti täysin kadonneista pohjoisvaltion heimoista taitaa olla aika myöhäinen; muistaakseni luin jostain sen esiintyvän ensimmäistä kertaa vasta joissakin joskus 2-1.vs. eaa kirjoitetuissa teksteissä. Tutkijat taas ovat hyvin epäileväisiä siitä onko 12 heimoa koskaan sellaisenaan ollut olemassakaan vaan onko kyse ollut enemmänkin esim. hallintoalueista.
Lue Hoosea kokonaisuudessaan niin sieltä selviää Efraimin/Joosefin kohtalo ja se että Jumala kääntyy takaisin Efraimin puoleen säälistä ja rakkaudesta. Efraimin ja pohjoisen heimon kohtalo selviää raamatusta hyvin selkeästi ja sen ettei Jumala milloinkaan tule hävittämään 12 sukukuntaa olemattomiin.
Kun lukee näistä raamatussa täytyy olla tarkkana milloin sana Israel tarkoittaa kaikkia sukukuntia tai pelkästään Joosefin huonekuntaa. Kun tutkija näkee nämä vivahde-erot raamatussa aukeaa raamattu ihan uudella tavalla.
Kun Koores määräsi Juudealaiset ja "häneen" liittyneet palaamaan niin aiemmin pois heitetyistä suvuista ei ollut puhettakaan. Tiettävästi Hesekiel oli ollut henkilökohtaisesti tekemisissä Efraimilaisten kanssa.
Nehemia oli hyvin tarkka sukukunnista ja eri pappistehtävistä. Samarialaisia ei hyväksytty rakentamaan edes temppeliä. Kun Efraim vietiin pakkosiirtolaisuuteen, siirsi Assurin hallitsija muukalaisia joukoittain tilalle. Tuolloin oli Samaria jo tyhjennetty Efraimiin liittyneistä.
Vanhan testamentin profeetoista tulee kuva siitä että Efraim tulee olemaan hyvin pitkän ajan muukalaisena ja halveksittuna eri kansojen seassa.
En usko että ihminen voi tätä asiaa ratkaista kokonaisuudessaan vaan Jumala näyttää asian vain toteen Tuomio- eli Herran päivänä kun kaikki poltetaan Tulessa ja tulee Uudet taivaat ja Uusi maa.
ei hänkään kuitenkaan odottanut pohjoisvaltion Israelin / Efraimin uudelleenperustamista valtiollis-poliittisena toimijana vaan sen heimojen liittymistä eteläiseen Juudaan, Juudan johtoasemaa ym. eli sellaisen asiaintilan palauttamista mikä vallitsi Daavidin ja Salomonin aikana, esim. 2:2: "Ja Juudan miehet ja Israelin miehet kokoontuvat yhteen jne."
"…ettei Jumala milloinkaan tule hävittämään 12 sukukuntaa olemattomiin."
Tällaisesta ei todellakaan ole puhe. Pikemminkin mm. siitä oliko pohjoinen valtio Jumalan silmissä säilytettävän arvoinen sellaisenaan valtiollis-poliittisena toimijana vai – kuten Hooseakin näyttää puhuvan – sen(kin) historia liittyvä jatkossa eteläisen Juudan (jossa siis jo VT:n aikana asui eri heimojen jäseniä) historiaan ja kohtaloihin.
Jaakobin siunaus Efraimille ja Manasselle antaa lähtökohdat Joosefin/Efraimin huonekunnan tehtävälle Jumalan näkökulmasta. Onko tämä Jaakobin profetia "turha" joka mitätöidään sillä näkemyksellä että Juutalaiset edustava kaikkia Jumalan profetioiden ja Lain ilmoittamaa 12 sukukuntaa??
Saan Raamattua lukemalla sen kuvan että 12 sukukunnan eli Israelin tehtävä on vahvasti Hengellinen joka edellyttäisi sukukuntien ja heimojen konkreettista olemassaoloa.
edellä kirjoittamani tee tyhjäksi Jaakobin siunauksia sen enempää Efraimin & Manassen kuin muidenkaan heimojen kohdalla. Ja Juudaa siunatessaanhan Jaakobkin asetti Juudan veljiensä edelle, ruhtinaaksi ja hallitsijaksi (Gen 49:8–12).
Hesekiel kirjoitti tämän ennustuksen yli sata vuotta sen jälkeen kun Assur karkoitti Jumalan sallimuksesta Efraimin Israelista. Tämän mukaan Efraim on konkreettinen asia joka tullaan yhdistämään Juudan heimon ja siihen liittyneiden kanssa. Kysymykseni kuuluu: Onko Juutalaisuuden sisällä Efraimiin ja siihen liittyneitä jotka voisivat näin yhdistyä Juudan kanssa?
15 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
16 "Sinä, ihmislapsi, ota puusauva ja kirjoita siihen: 'Juudalle ja häneen liittyneille israelilaisille'. Ota sitten toinen puusauva ja kirjoita siihen: 'Joosefille; Efraimin ja kaiken häneen liittyneen Israelin heimon sauva'.
17 Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi.
18 Kun sitten kansasi lapset sanovat sinulle näin: 'Etkö selitä meille, mitä sinä tällä tarkoitat?'
19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
20 Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä,
21 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.
22 Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.
23 Eivät myöskään he enää saastuta itseänsä kivijumalillaan, iljetyksillään eivätkä millään rikkomuksillansa, vaan minä vapautan heidät kaikista asuinpaikoistaan, joissa ovat syntiä tehneet, ja puhdistan heidät. Ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.
24 Minun palvelijani Daavid on oleva heidän kuninkaansa, ja heillä kaikilla on oleva yksi paimen. Ja he vaeltavat minun oikeuksieni mukaan ja noudattavat minun käskyjäni ja pitävät ne.
25 He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti.
26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton-se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa-istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."
liittyykö asiaan, mutta ehkä sivuaa jotenkin, siis ehkä? Eli seuraava Gavriel Eskelin kirjoittama Israel update 100809.
3. ”ETSIESSÄMME muinaisia sukulaisiamme kymmentä kadonnutta heimoa Intiasta ja Afganistanista näyttää siltä, että olemme unohtaneet vilkaista omaa takapihaamme”, toteaa aiemmin haitek pioneerina tunnettu Tzvi MiSinai. Hän on erikoistunut etsimään sukulaisia Israelin vihollisina pidettyjen arabien joukosta – ja myös kertomaan siitä heille...
http://israelupdate.achlak.net/.
Vertaa tässä jaetta 10 ja tapahtumia tämän jälkeen-(vrt Hes 36:24 Minun palvelijani Daavid on oleva heidän kuninkaansa, ja heillä kaikilla on oleva yksi paimen. Ja he vaeltavat minun oikeuksieni mukaan ja noudattavat minun käskyjäni ja pitävät ne.
25 He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti)-jolloin kaikki maailman kansat tuomitaan sen mukaan kuinka tähän lävistettyyn hyvään paimeneen, Daavidin Vesaan ja kokonaiseen 12 sukukunnan Israeliin suhtaudutaan. Tämä on tulevaisuutta ja kenties meidän sukupolven tapahtumia.
Uskon että Jeesus on tämä hyvä paimen, joka tulee takaisin. Niin, tämähän on uskon asia. Jesaja ja profeetat ovat täynnä näitä ilmoituksia.
Sakarja 11:
10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
11 Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
12 Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen,
13 Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.
14 (12:13) Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.
usko nyt mitä haluat, mutta älä tuo syyttävässä hengessä tälle palstalle noita lävistämisiä, juutalaiset eivat ole lävistäneet Jeesuksia.
Voitte pohtia noita lävistyksiä vaikka katolisten palstoilla, koska roomalaiset lävistivät.
En syytä juutalaisia, koska ei Jumalan Poikakaan syytä. Kun Jeesua lävistettiin hän oli jo kuollut. Huomaa ja 34 jossa Jeesua antaa kaiken anteeksi pahoinpitelijöilleen. Jumalan Poika rakasti omiaan loppuun asti ja rukoili Jumalaa vihamiestensä puolesta..
33 Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat hänet sekä pahantekijät, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle.
34 Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät". Ja he jakoivat keskenään hänen vaatteensa ja heittivät niistä arpaa.
35 Ja kansa seisoi ja katseli. Ja hallitusmiehetkin ivasivat häntä ja sanoivat: "Muita hän on auttanut; auttakoon itseänsä, jos hän on Jumalan Kristus, se valittu".
36 Myös sotamiehet pilkkasivat häntä, menivät hänen luoksensa ja tarjosivat hänelle hapanviiniä
37 ja sanoivat: "Jos sinä olet juutalaisten kuningas, niin auta itseäsi".
38 Oli myös hänen päänsä päällä kirjoitus: "Tämä on juutalaisten kuningas".
että evankeliumin mukaan roomalaiset sotilaat suorittivat nuo lävistämiset.
Vanhan liiton kirjoitusten mitätöiminen ei todellakaan johda mihinkään, sillä Jaakobin profetia ei ole turha vaan täyttyy ajallaan, kuten muutkin profetian Sanassa.
12 heimon konkreettinen olemassa olo on totta, ja heidän tehtävänsä on sekä hengellinen että fyysinen.
Juuda sisältää osan näistä heimoista, Sananhan sanoo että "Juuda ja kaikki häneen liittyneet". Joosef sisältää pohjoisen Israelin heimot ja kaikki heihin liittyneet.
Osaksi pohjoista Israelin heimoa on sekottuneena Juudaan ja päinvastoin. Juutalaisissa, eli Juudan heimon keskuudesta, voi todellakin löytää muitakin (myös pohjoisen Israelin) heimoja, mutta tämä on vaan puolitotuus. Sillä on Sanan mukaan olemassa Israelin eli pohjoisen Israelin (Joosef ja häneen liittyneet heimot) jälkeläisiä, ja heidät on ripoteltu ympäri maailmaa, mutta erityisesti Sana sanoo heitä kotiutettavan pohjoisesta maasta ja/ tai maan ääristä.
Alkukielen mukaan, kuten kadonneet.net-sivullakin sanotaan, on siten että Juuda tulee Israelin (= Efraim, Joosef) luo ja yhdessä he palaavat takaisin Siioniin pohjoisesta maasta.
että Jeesu tuomittiin ja teloitettiin roomalaisen käytännön mukaan , mutta myös
tuomioon vaikutti fariseusten/temppeliylhäisön huoli omasta poliittisesta ja uskonnollisesta asemastaan. olihan Jeesu jonkinlainen kapinoitsija vallitsevia arvoja vastaan.
Kysymyksessä oli vain aikansa uskontopoliittinen valtataistelu; kuka hallitsee Jerusalemin temppeliä.
Toinen asia on se paljon huolestuttavampi tänäkin päivänä Euroopassakin vallitseva käsitys , että juutalaiset surmasivat Jeesun ja he ovat näinollen syyllisiä Jumalan murhaan.
Luin asiasta juutalaisesta lehdestä ja se tutkimus on tehty useamassa Euroopan sivistysmaassa. Katolisissa maissa tämä käsitys on hyvin yleinen ja se periytyy
jo kirkon alkuajoilta lähtien.
Eli syyt juutalaisvihaan ja holokaustiin ovat kylvetyt jo varhaiskristillisellä ajalla ja
Esim Lutherin vihapuheiden seuraukset näkyivät jopa Hitlerin aikoina, niin selvät
tuho-ohjeet Luther antoi seuraajilleen.
on upea kuvaus faktasta, joka toteutuu!
Hyvä, krisu99!!!
Efraim ja Juuda yhdistetään. Amen.
Kuitenkin on pakko sanoa, että Juuda sisältää tänä päivänä myös hieman Efraimiin kuuluvia heimolaisia, ja nämä eivät välttämättä tiedä omaa heimoaan, vaan ovat olleet jo sulautuneena Juudaan.
Onhan Efraiminkin (= pohjoisen Israelin) keskuudessa Leeviä ja Benjaminia.
Mutta: pääasiassa Efraim on muualla kuin Juudan heimon keskellä tänä päivänä, ja Efraim tulee esiin lopun aikoina.... itseasiassa tätä tapahtuu koko ajan!
JHVH tuo esiin omansa, ja ne 10 kadonneeksi ilmoitettua heimoa ei ole Häneltä kateissa vaikka ihmisiltä on vieläkin.
Juuda myös tulee etsimään ja kysymään, että missä ovat veljeni/sisareni.
Juuda tuodaan/ viedään Efraimin luo, ja yhdessä he palaavat kotiin.
Jer. 3:18
Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi.
temppeliylhäisön huoli....
Kun raamattua lukee ja Jumalan Henki sitä avaa syntyy halu siunata ja rukoilla jokaisen 12 sukukunnan puolesta sekä Israelin,Juudan,Coheneitten jne. puolesta.
Kirjoitusten lukeminen luo vahvan pohjan Uskolle, avaa sukukuntien kohtalon ja lupaukset Herran päivästä ja lopun ajoista, sekä varoittaa kansakuntia tekemästä väkivaltaa Israelia ja Israelilaisia kohtaan.
"Vanhan" testamentin kirjoitukset ovat Jumalan sanaa ja minulla on Rakkaus siihen. Kiitos Jumalalle.
On valheellista ajatella että Jeesuaan uskova olisi katkera ja kostonhaluinen Juutalaisille tai Israelille.
Kun Herra tuo esiin 12 Israelin sukukuntaa, haluaisi moni Jeesuaan uskova olla varmasti osa sitä ja jos ei ole niin varmasti rakastaa Israelia kaikesta sydämestään.
Hes 37:stä puhuu hyvin mm. siitä, miten paluun pakkosiirtolaisuudesta odotettiin yhdistävän aiemmin poliittisesti ja uskonnollisesti kahtiajakautunut kansa. Samoin Jeremia (Jer 50:4–5), joka vielä mainitsee palaavien israelilaisten ja juudalaisten suuntaavan yhdessä kohti Siionia, Jerusalemia, ja siten kohti Juudaa (eikä esim. kohti Samariaa). Ja Babylonian pakkosiirtolaisuudesta palaavat Esra ja Nehemia taas ovat todellakin ymmärtäneet Kyyroksen ajasta alkaneen paluun Juudaan merkitsevän ”koko Israelin” paluuta Jerusalemiin ja Juudaan eikä vain sen jonkin osan jonkin toisen osan jäädessä ”kadoksiin”, odottamaan jotain tulevaa aikaa (Esra&Neh-kohdista alla). Ts., tuo Hes 37:n mainitsema kansan yhdeksi tulo, jota kahden sauvan päittäin asettaminen kuvasi, sai VT:n mukaan täyttymyksensä jo pakkosiirtolaisten palatessa Juudaan:
(1) Hesekiel oli 597 eaa Juudasta ensimmäisessä, pienemmässä väestönsiirrossa Babyloniaan vietyjä pakkosiirtolaisia (se ”suurempi” väestönsiirto, eksiili, joka liittyi Jerusalemin hävitykseen, tapahtui 586 eaa). Hän kirjoitti aikavälillä 590-luku – 580-luku, eli aikana jolloin pohjoisvaltio oli jo kukistunut (722 eaa) ja sen väestöä viety pakkosiirtolaisuuteen mutta eteläistä Juudaa ei ollut vielä hänen toimintansa alkupuolella kukistettu lopullisesti ja Jerusalemia hävitetty (joka siis tapahtui 586 eaa, Hesekielin toiminnan aikana). Vain hieman ennen Hesekielin aikaa 600-luvun lopulla Joosia (639–609 eaa) oli toimeenpannut reformin ja tuhonnut myös mm. entisen pohjoisvaltion alueella vielä olevan israelilaisen väestön epäjumalanpalveluspaikkoja (2 Aik 34:5–9). Eli Hesekielin aikana tuo siteeraamassasi kohdassa mainitut ”Efraimiin liittynyt Israelin heimo” ja ”Juudaan liittynyt Israelin heimo” olivat vielä jollain tavalla sosiaalista, poliittista tms. todellisuutta erikseen vaikka pohjoisvaltio sellaisenaan olikin lakannut olemasta: eli se kuvaa Hesekielin oman ajan tilannetta.
(2) Toisin kuin esim. Hoosealla, Hesekielin kirjassa nimitystä ”Israel” / ”Israelin heimo” tms. (siis ilman noita Hesekielissä _vain_ tuossa siteeraamassasi luvussa 37 esiintyviä lisämääreitä ”Efraimiin / Juudaan liittynyt”) käytetään tarkoitettaessa koko kansaa yleensä eikä nimenomaan pohjoisvaltiota; ja käytännössä puhuessaan ”Israelista” Hesekiel puhuu Juudasta ja siellä asuvista, ts. hänelle Juuda ≈ Israel:
Hesekielin luvut 1–24 on kirjoitettu ennen Jerusalemin hävitystä 586 eaa. Niissä ”Israelin jäännös” samaistetaan noita lukuja vielä kirjoitettaessa siis vielä olemassa olleeseen Juudaan jonka loppu olisi koko Jumalan kansan, Israelin, loppu (9:8; 11:13); näyt ”Israelin viimeisistä kuninkaista / ruhtinaista” ovat näkyjä Juudan viimeisistä kuninkaista ennen vuoden 587 eaa eksiiliä (luvut 17,19, ja jakeet 21:14–22, 22:1–6); ”Juudan vanhimmat” ovat ”Israelin vanhimpia” (luku 20, j.1,27,31,39), Jerusalem on ”Israelin maassa” (12:19, 21:7; ja vuoden 586 eaa tapahtumiin liittyvät jakeet 33:21–24), ja pyhä vuori / temppeli ”Israelin vuorilla” (20:40); yleensäkin, nimitystä ”Israel” / ”Israelin heimo” tms. käytetään Hesekielissä tarkoitettaessa käytännössä Juudaa ja siellä asuvia (esim. luku 8, näky tuolloin vielä olemassa olleen Juudan ja Jerusalemin temppelikultin tilasta ja jossa nimitys ”Israelin heimo” j.6,12 tarkoittaa Juudan silloista väestöä ja on vain vaihtoehtoinen nimitys ”Juudan heimolle” j.17; luku 11, näky Jerusalemin kohtalosta, j.5; luku 12:8, näky Juudan tulevasta kukistumisesta ja pakkosiirtolaisuudesta, j.9,19,22,23; luku 13, j.2,9,16; luku 14). Sama terminologinen samaistus Juuda ≈ Israel esiintyy myöhemmässäkin VT:n kirjallisuudessa (kuten Esra&Nehemia, joista alla).
(3) Hesekielin luvut 33–48 taas sisältävät Hesekielin lopunajan näkyjä ja on kirjoitettu vuoden 586 eaa jälkeen. Niissäkään nimitys ”Israel” ei viittaa nimenomaan pohjoisvaltioon. Luvussa 37 kuvataan miten uuden yhteisen poliittisen, uskonnollisen ym. historian alkuna Hesekiel odotti yhteisen eksiilistä paluun ja Juudan ja tarkemmin Daavidin suvun johtoaseman tunnustamisen (34:23–24; 37:16–28; Daavidin suvun aseman kieltäminenhän oli yksi aiempaan kahtiajakoon johtaneista syistä Salomonin pojan Rehabeamin aikana). Jeremia mainitsee samanlaisen odotuksen ja että paluu tapahtuu Siioniin, Jerusalemiin (50:4–5). Esran ja Nehemian kirjat sitten osoittavat miten VT:n mukaan ”koko Israelin” todellakin katsottiin palanneen Kyyroksen alulle panemassa pakkosiirtolaisten paluussa Jerusalemiin ja Juudaan täyttäen siten nuo Hesekielin ja Jeremian profetiat niiltä osin.
(4) VT:n itsensä mukaan Kyyroksen alulle panema eksiilistä paluu vuodesta 538 eaa lähtien teki käytännössä lopun Rehabeamin ajasta alkaneesta poliittisesta kahtiajakaantumisesta ja Juudaan palanneen väestön katsottiin jatkaneen / jatkavan koko Israelin kansan uutta yhteistä historiaa – se ei ollut mitään vielä odotettavissa olevaa vaan jo tuolloin toteutuvaa: Esran kuningas Artahsastalta saama valtuutuskirje oikeutti jokaisen Israelin kansan jäsenen palaamaan Jerusalemiin ja Juudaan (Esra 7:11–14); Esra kutsuu palaavia 8x “juutalaisiksi” tms. ja 40x “Israeliksi / israelilaisiksi” tms. (2:70; 6:16; 7:7; 10:25 ym.); Esran suht’ koht’ aikalaisella Nehemialla nimitys “juutalainen” tms. taas esiintyy 11x, "Israel" tms. 22x; palanneet uhrasivat 12 kaurista Israelin sukukuntien luvun mukaan (Esra 6:16–18; 8:35). Ts., sekä Esra että Nehemia katsoivat aikansa pakkosiirtolaisuudesta paluun toteuttavan em. sekä Hesekielin että Jeremian sanan koko kansan paluusta takaisin maahansa ilman että jonnekin jäisi vielä jotain “kadonneita” heimoja jotka sitten joskus hamassa tulevaisuudessa tulisivat esiin. Samoin kuin Hesekielille, heille Juuda ≈ Israel.
(5) Tuolle Esra&Nehemian näkemykselle oli perusteensa, sillä Juudan ”väestöpohja” jo ennen Jerusalemin tuhoa ja eksiiliä 586 eaa koostui kaikista heimoista: 2 Aik 11:14–17 (Rehabeamin aikana tapahtunutta valtakunnan jakoa seurannut kaikkien heimojen joidenkin edustajien muutto etelävaltioon); lisäksi sekä ennen pohjoisvaltion hävitystä 722 eaa että sen jälkeenkin Juudassa toimeenpannut reformit kattoivat osin pohjoisvaltionkin alueen osan pohjoisvaltion väestöstä myös itse osallistuessa niihin 2 Aik 15:8–15 Aasan (908–868 eaa) reformi; luku 30 Hiskian (721–694 eaa) reformi; 34:5–9 Joosian (639–609 eaa) reformi. Pohjoisvaltion tuho 722 eaa ei siis tehnyt loppua sen alueella eläneistä heimoista koska heitä sekä asui Juudassa että oli vielä jonkin verran jäljellä Joosian (639–609 eaa) ja profeetta Hesekielin aikana (590–580 -luvut eaa) itse aiemman pohjoisvaltionkin alueella.
Jos itse Juudan väestö koostui kaikista heimoista jo ennen sen omaa eksiiliä, niin odotettavasti myös pakkosiirtolaisuudesta aikanaan palaavat olivat kaikkien heimojen jäseniä – ja näin em. Esra & Neh kohdat antavat ymmärtääkin. Lisäksi jotkut pohjoisvaltiosta 722 eaa eksiiliin vietyjen jälkeläiset ovat hyvinkin voineet palata eteläiseen Juudaan itse Juudasta varsinaisesti pakkosiirrettyjen mukana. Esra&Neh tm. VT:n kirja ei anna ymmärtää että vain osa kansasta oli palannut jonkin toisen osan jäädessä ”piiloon”, ”kadonneeksi” tms. ilmestyäkseen sitten yllättäen esille joskus hamassa tulevaisuudessa.
Yht.: VT:n perusteella näyttää siltä että koko kansan, koko Israelin, historian katsottiin jatkuvan niiden pakkosiirtolaisten ym. toimesta, jotka palasivat Juudaan ja asuttivat sitä; myyttiä tai ajatusta ”kadonneista heimoista” ei tunnettu, ”Efraim häneen liittyneine Israelin sukukuntineen” eli Efraim valtiollis-poliittisena & uskonnollisenakin entiteettinä (jollainen siitä oli tullut Jerobeamin kulttiuudistusten, Daavidin suvusta irtisanoutumisen ym. seurauksena, 1 Kn 12) oli lakannut olemasta ja koko kansan vaiheita johtivat nyt nuo Juudaa jälleenasuttaneet jotka koostuivat kaikista heimoista. ”Kadonneet heimot”-myytti on myöhäinen ja vaikka se esiintyy joissakin kristillisen ajanlaskun alun tienoon ei-raamatullisissa teksteissä niin edes esim. UT:kaan ei sitä tunne: Jaakob, juutalaiskristittyjen apostoli, osoitti kirjeensä 12:lle hajallaan asuvalle Israelin heimolle (Jaak 1:1) ja profeetta Hannan mainitaan olleen Asherin suvusta (Lk 2:36) joten UT:llekaan mikään heimo ei ollut kadoksissa. Assimilaation ym. kautta pohjoisvaltion väestöä siinä missä eteläisenkin väestöä varmasti luonnollisesti ”katosikin”, sekä Babyloniassa pakkosiirtolaisuudessa että itse pohjois- ja etelävaltioiden alueellakin, mutta se on jotain toista kun mitä ”kadonneet heimot” -myytti väittää.
huoli oman asemansa menettämisestä, sitähän se on tänäkin päivänä..taistelua vallasta.. sen tähden nuo Jumalanpilkkapykälätkin olivat voimassa niin pitkään.
"Ei ole ollenkaan ihmeellistä jos ja kun Jeesus sanoo; "Hänelle on annettu valta niin taivaassa kuin maanpäälläkin," tai "isä ja minä olemme yhtä."
Pilkkaahan se on."
Minusta nuo Johanneksen myöhäisemmät jumaljutut eivät ole edes todellisia Jeesun omia sanoja vaan keksitty pönkittämään varhaisten pakanakristittyjen harhaoppeja.
Sanoihan DQ;kin : tinotito=diana..se on pilkkaa se tai ainakin harhaoppia..hahah
ovat kristinuskon edustajat olleet sumeilematta valmiita pettämään,valehtelemaan,panettelemaan,vainoamaan (juutalaisia),sekä murhaamaan,jotta heidän tulkintansa ennustuksista kävisivät toteen.
Sama kaiku tuntuu olevan askeltensa nytkin. Jeesusta on täysin turhaa yrittää ympätä juutalaisuuteen,sillä siihen hän ei kuulu, -ei ole kuulunut (väitettyä syntyperäänsä lukuunottamatta),eikä tule milloinkaan kuulumaan.
Pommituksenne on sekä täysin turhaa,että toivotonta.
Lopettakaa häirintänne toisen uskonnon foorumilla,sillä se ei asiaanne edistä,-päinvastoin.
osoita "vanhan" testamentin kirjoituksien kautta ettei Jeesua ole Jumalan Poika, Messias, niin osoitan että Jeesua on Messias.
Pietari kiteyttää hyvin tämän asian
21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
mitä eroa on VT;n ja UT; profetioissa. Uskoakseni ei mitään. Meidän Kristittyjen kädet on veressä, kaikkina aikoina. Silti Jumalan armosta on piskuinen ryhmä joka Juutalaisia siunaa. Shalom
Jumala YHWH on pelastaja/vapahtaja/lunastaja.
VT ei kerro jeesuksestä mitään.
Jumalan poikia VT:ssä on useampia.
Pietarin lauseella on tekemistä sen kanssa, että jo muinaisuudessa on tapahtunut paljon asioita.
että UT:n profetiat on kirjoitettu jälkijättöisesti, siis sen jälkeen kun asiat olivat jo tapahtuneet, kuten temppelin hävitys.
Evankeliumit on kirjoitettu vuoden 70 jälkeen.
24 Minun palvelijani Daavid on oleva heidän kuninkaansa, ja heillä kaikilla on oleva yksi paimen. Ja he vaeltavat minun oikeuksieni mukaan ja noudattavat minun käskyjäni ja pitävät ne.
25 He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. Siinä saavat asua he, heidän lapsensa ja lastensa lapset iankaikkisesti, ja minun palvelijani Daavid on oleva heidän ruhtinaansa iankaikkisesti.
Kirjoitat höpövastauksia...voisitko osoittaa näistä raamatunprofetioista ettei Jeesua olisi ristiin naulittu, ylösnoussut, hyvä paimen, vapahtaja, Herran oikea käsi(joka kulki Mooseksen oikealla puolella), vesa, iankaikkinen valkeus jne. ja ettei kyse olisi yhdestä ja samasta sijaiskärsijästä ja Uhrista
väitteesi ei perustu faktaan.
Kun Johannes kirjoittaa Betesdan lammikkoon jonottavasta 38 vuotta rampana olleesta henkilöstä niin kirjoitusajankohta on sellainen että Betesdan lammikko on kirjoitushetkellä olemassa.
Olivatko kaikki opetuslapset Jeesuksen aikana luku ja kirjoitustaidottomia, tuskinpa Farisealaiseen pappissukuun kuulunut Johannes.
Voitko todistaa ettei Jerusalemin tuhon yhteydessä olisi kadonnut myös näitäkin kirjallisia dokumentteja.
Hesekielin, Hoosean, Sakarjan, Danielin, Jesajan, Jeremian, Malakian, Joosuan kirjoitukset ovat profetioita, eli tulevaisuutta ja niinkuin tiedetään ainoastaan Jumala näkee tulevaisuuteen, ei edes profeetta. Profeetta ilmoittaa sen minkä saa Jumalalta ja Jumalan Henki avaa omilleen omalla ajallaan niille tarkoitetuille henkilöille.
Tuo aikaisempi Hesekielin näkyjen tulkinta vaikutti siltä että hän olisi kirjoittanut sen hetkisistä tapahtumista. Saan kyllä kuvan että hän kirjoitti näissä paikoissa tulevista tapahtumista.
Kun esim.lopunaikoja ei tiedä poika vaan yksin Jumala.
Silloinhan Jeesus olisi vain normaali profeetta, ei Jumala
Jumala lähetti Poikansa uhrattavaksi jokaisen ihmisen syntien edestä, eli pelastamaan ihmiset. Tuossa Joh 12 jatko...
44 Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
45 Ja joka näkee minut, näkee hänet, joka on minut lähettänyt.
46 Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."
koota asioita ja tietoja olemassaolevista kirjoituksista. UT on koottu monista eri uskonnoista ja VT:n kirjoitusten muuntelusta.
Esimerkiksi Lammasportti löytyy VT:n puolelta. Lammasportista tuotiin uhrattavat lampaat sisälle kaupunkiin. Betesda tarkoittaa "laupeuden talo" tai "armon talo".
VT kertoo, esim. Nehemiassa Kuninkaanlammikosta, ja Lohikäärmelähteestä.
Lammasportin luona on jokin lammikko, mutta Betesda kai kuitenkin tarkoittaa
taloa.
Ehkä sinä tiedät enmmän tuosta asiasta.
Johannes taas minun tietojeni mukaan oli kalastaja, kuten veljensäkin.
Kadonneet dokumentit; Ei voida sanoa, kyllä tämä totta on, mutta todisteet ovat kadonneet Jerusalemin tuhossa, se ei päde missään tuomioistuimessa.
sukupolviko ajattelee; Nämä kertovat tulevaisuudesta, ja odotus jatkuu loputtomiin.
Voihan sinusta näyttää miltä tahansa, mutta suurin osa on tapahtuneita asioita, vaikka sanotaanhan jossakin, että; Mitä on ennen ollut, sitä on vastakin oleva.
Ei ole mitään uutta auringon alla.
Eikä tilanne tänä päivänä juurikaan erilainen ole, Islam uhraa ihmisiä, lapsiaan jumalallensa, ja kristinoppi tuuppaa pelastusta kuolleeseen ihmisjumalaansa uskomisessa.
Tulilinjalla ovat aina juutalaiset. Raamattuhan sanoo selvästi; älkää kääntykö kuolleiden puoleen, älkääkä uhratko lapsianne.
Juutalaiset eivät tee niin.
Käärme sanoi paratiisissa; Syö tämä omena, ette suinkaan kuole.
Kristinoppi sanoo; Syö tämä oppi, et suinkaan kuole, saat iänkaikkisen elämän, ja heti perään; Jos et tätä usko, joudut helvettiin.
....
....
Joko pilailet tai olet täysin pihalla.
Daavid oli kuningas ja Salomo myös. Daavid ei tietenkään ole Jeesus, niinkuin ei Salomokaan.
jumala joka lähettää poikia uhrattavaksi, lepyttääkseen itsensä.
VT:N Jumala kieltää ankarasti ihmisuhrit, joten ei kai hän toimi toisin, kuin opettaa.
ei ole poikaa,tytärtä,tai isää. Hän on yksi ja ainoa. Piste.
Kristinuskon kolmij-lainen teologia sivupersoonineen ei kuulu tänne.
´Shma Israel,Adonai Elocheinu,Adonai echad´.
Olet edelleenkin väärällä uskontopalstalla,-kristinuskoa käsittelevät palstat ovat toisaalla Suomi24-keskusteluissa. Tämän palstan aihe on juutalaisuus,eikä siihen kuulu kristinuskon kirja ´UT´, eikä tule koskaan kuulumaan.
Kaksituhatta vuotta olette tässä asiassa lyöneet meidän suhteemme päätänne seinään,hyvällä ja -etenkin pahalla.
Eiköhän tuo jo viimein riittäisi.
Agendanne juutalaisuuden suuntaan on turha yritys.
Tietenkin voit edelleen jatkaa palstan häirintää,mutta se,jos mikä,osoittaa tarkoitusperiesi mistäänpiittaamattoman sisällön.Jos et(-te) kertakaikkiaan voi/halua kunnioittaa toisen uskonnon foorumia,voi siitä hyvin perustein jälleen kerran tehdä asiaankuuluvat johtopäätelmät. Lyhyesti: Get lost.
Tämä kertoo kunnian käsivarresta joka halkaisi punaisen meren.
7 Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, kaikkea, mitä Herra on meille tehnyt, suurta hyvyyttä Israelin heimoa kohtaan, mitä hän on heille osoittanut laupeudessansa ja suuressa armossansa.
8 Ja hän sanoi: "Ovathan he minun kansani, he ovat lapsia, joissa ei ole vilppiä"; ja niin hän tuli heille vapahtajaksi.
9 Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä.
10 Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä; ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan.
11 Silloin hänen kansansa muisti muinaisia päiviä, muisti Moosesta: Missä on hän, joka toi heidät ylös merestä, heidät ynnä hänen laumansa paimenen? Missä on hän, joka pani tämän sydämeen Pyhän Henkensä;
12 hän, joka antoi kunniansa käsivarren kulkea Mooseksen oikealla puolella, joka halkaisi vedet heidän edestänsä tehdäkseen itsellensä iankaikkisen nimen;
kunnian käsivarsi, Ihmisen Poika
Dan;Hän vastasi ja sanoi: "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika".
11 Silloin hänen kansansa muisti muinaisia päiviä, muisti Moosesta: Missä on hän, joka toi heidät ylös merestä, heidät ynnä hänen laumansa paimenen? Missä on hän, joka pani tämän sydämeen Pyhän Henkensä; 12 hän, joka antoi kunniansa käsivarren kulkea Mooseksen oikealla puolella, joka halkaisi vedet heidän edestänsä tehdäkseen itsellensä iankaikkisen nimen;
kristiuskossa on se , että opetetaan ihmisiä epäjumalanpalvontaan joka on se suurin synti maailmassa.
Uskotellaan ihmisille , että he saapuvat taivaaseen kuoltuaan kun uskovat jeesuksen Jumaluuteen..harhautusta kaikki tyyni..
Jeesus = Lusifer, aamuruskon poika, loistava Apollo ja Saatanan poika siinä muodossa jonka pakanakirkko loi.
Alunperin Jeesus oli vain juutalainen lahkosaarnaaja.
Kunnian käsivarsi tarkoittaa Jumalan henkeä.
Ensinkään uudemman liiton kirja (jota kutsut UT:ksi) ei ole ns. "kristillinen" kirja, vaan täysin juutalainen ja juutalaisille kirjoitettu - ja alunperin hebreaksi kirjoitettua JHVH'n Sanaa. Huom! Juutalaisten Messiaskin on itse juutalainen.
Juutalaisia ovat siis NEKIN jotka uskovat Messiaaseen Jahushuaan / Yeshuaan - huom! Bar-Ilan, joita sinä kutsut kristityiksi. He eivät ole muuttuneet kristityiksi, vaan he ovat messiaanisia juutalaisia eli Messiaan seuraajia ja Hänen opetuslapsiaan.
Alunperin ei siis ollut olemassa sanaa "kristityt" vaan sana "messiaaniset"
= meshichijim. Kreikankieliset ja latinankieliset ym. versiot ovat tulleet vasta myöhemmin raamatun käännöksiin ja yleiseen keskusteluun mukaan.
Joten, älä yleistä: EIVÄT KAIKKI OLE KRISTITTYJÄ!
Ja, mitä tulee siihen että Jahve on YKSI, tarkoittaa se samaa kuin Elohim on Yksi.
Jahushua/ Yeshua ja Abba ovat Yksi.
Aivan kuten Hän itse sanoo Joh.10: 30 I and the Father are one! = Minä ja Isä olemme YKSI! (yhtä KR)
vai pitäisikö teitä sanoa "hushuttelijoiksi".
Näin sivullisesta tuo kuulostaa lievästi sanoen naurettavalta.
Selvät asiat tehdään monimutkaisiksi höpötyksiksi.
´Shma Israel,Adonai Elocheinu,Adonai echad´
Sanan kuuluisi olla Eloheinu ei Elocheinu. Kirjain on 'he' ei 'chet' tai 'kaf'!
Kapish?t
: kalalajeja oli tuossa Genetsaretin Järvessä. Tämä kysymys on keskustelun ulkopuolinen. Raisismista puheen ollen. kyllä minä tunnen melko hyvin mitä on Raisismi. Sain tuntuman Raisismiin Vuoden 1940 jälkeen.
Suomalaiset eivä oikein sulattaneen edes sodan takia evakkoon lähteneitä Karjalaisia. Näet sisä Suomessa ei ymmärretty sitä, ettei kukaan vapaehtoisesti kotiaan jätä. Juutalainen kansa tietää tämän raisismin parhaiten.
ainoita oikeita juutalaisia ovat ne juutalaiset jotka uskovat Jahushuaan /Yeshuaan Messiaaseen ja ovat ympärileikatut sekä lihaltaan että sydämeltään.
Room.2
28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
2:28 For he is not a Jew who is one outwardly, neither is that circumcision which is outward in the flesh; 2:29 but he is a Jew who is one inwardly, and circumcision is that of the heart, in the spirit not in the letter; whose praise is not from men, but from Elohim.
Apt.22 Shaul eli Paavali kertoo näin juutalaisuudestaan:
3 "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette.
4 Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
5 niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi.
6 Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni;
7 ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?'
8 Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jahshua Nasaretilainen, jota sinä vainoat'.
9 Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui.
10 Ja minä sanoin: 'JHVH, mitä minun pitää tekemän?' JHVH sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu'.
11 Ja kun minä sen valon kirkkaudesta tulin näkemättömäksi, taluttivat seuralaiseni minua kädestä, ja niin minä tulin Damaskoon.
12 Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, nimeltä Ananias, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää,
13 tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul, veljeni, saa näkösi jälleen'. Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen.
14 Niin hän sanoi: 'Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen;
15 sillä sinä olet oleva Hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.
16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
(suom. käänökset KR 33/38 lisäys: alkukielinen hebr. Nimensä, engl. HNV Elohim)
kerran Jeesuksen ja se sanoi, ettei edes tunne ketään Paavalia, tai Saulusta.
Tarsoslaiset eivät kuuluneet hänen jengiinsä, ne oli niitä sandaalimiehiä,
ja se oli Jeesuksen mielestä hiukan hankalaa,
eikä hänellä ei ollut edes vara moiseen hienosteluun.