Alkoholia sosiaalisien tilanteiden pelkoon?!

Olen ihastunut ihmiseen joka käyttää alkoholia paljon, hän juo aina kun pitää lähteä käymään paikassa jossa voi joutua olemaan ihmis joukossa ja juttelemaan ihmisten kanssa. Hän ei ole uskaltanut nähdä edes parhaimpia ystäviään moneen vuoteen selvinpäin, aina tarvitaan ainakin muutama rohkaiseva olut. Hän on itse kertonut pystyvänsä olemaan ilman alkoholia, mutta silloin ei voi kotoa liikkua mihinkään. miten saisin hänet ymmärtämään että tekisi asialle jotakin? menisi lääkäriin, saisi lääkkeet ja pääsisi viinasta eroon? hän itsekin haluaisi olla ilman ja nähdä esimerkiksi minua selvinpäin, mutta hän ei kertomansa mukaan pysty siihen. ihmiset ahdistaa ja hän ei uskalla jutella ihmisille ollenkaan selvinpäin. Selviäisikö ongelma pelkästään alkoholin lopetuksella, vai onko kyseessä jo muita mielenterveydellisiä ongelmia? Hän on käyttänyt alkoholia jo useita vuosia lääkkeenä ongelmaansa. Hänellä on myös huono itseluottamus humalassakin, aluksi hän ei antanut koskettaa itseään millään tavalla, kertoi tämän ahdistavan, mutta useamman tapaamisen jälkeen hän on rohkaistunut ja antaa jo silitellä itseään. Minua kohtaa hän on ollut normaali, silittelee, pusuttelee yms.. mutta tuntuu kun hän kieltäisi jotenkin itseltänsä hyvänolon tunteen?! Hän on pitää minusta, mutta suhteemme ei voi edetä ollenkaan koska näemme vain silloin kun toinen on juonut.
3109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vai pitäisi saada lääkäriltä lääkkeet? Siinähän vain vaihdettaisiin alkoholi toisiin aineisiin. Eiköhän olisi parempi selvittää asia muutoin kuin tyrkyttämällä mömmöjä joka ongelmaan. Parasta on totutella olemaan ihmisten kanssa selvin päin vähitellen ja olla armollinen itselleen. Vaikuttaa siltä, että alkoholisoituminen on edennyt jo liian pitkälle. Ehkä kannattaisin mennä AA-tapaamisiin.

Tuollainen ongelma on muuten aika yleinen, eikä kyse ole mistään mielisairaudesta. Jotain traumoja tuossa saattaa kuitenkin hyvin olla taustalla.

Äänestä
  • ainahan on tietysti parempi jos selviää ilman lääkkeitä ja pelkästään juonnin lopetuksella... mutta jotenkin tuntuu että se johtuu kyllä jostain muustakin kun viinasta..

    Äänestä

Suosittelen lääkärillä käyntiä. Lupaa vaikka sinä hänen puolestaan soittaa terveyskeskukseen ja mene tarvittaessa hänen mukaansa vastaanotolle. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon on olemassa lääkehoitoa. Sillä pääsee alkuun ja pystyy menemään ihmistenilmoille ilman viinaa. Hän saattaa varmaan aluksi kieltäytyä menemästä lääkärille, mutta uskon, että sitä hän sisimmässään haluaa kuitenkin. Eihän hän voi noinkaan jatkaa koko loppuikäänsä.

Hienoa, että haluat auttaa häntä. Voin uskoa, että teillä kummallakaan ei ole helppoa tuon asian kanssa. Toivottavasti saat hänet hakemaan apua ja ottamaan sitä vastaan. Se on se ensimmäinen ja vaikein, mutta tärkein askel! Kaikkea hyvää teille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahtoo auttaa... kirjoitti:

Olen ihastunut ihmiseen joka käyttää alkoholia paljon, hän juo aina kun pitää lähteä käymään paikassa jossa voi joutua olemaan ihmis joukossa ja juttelemaan ihmisten kanssa. Hän ei ole uskaltanut nähdä edes parhaimpia ystäviään moneen vuoteen selvinpäin, aina tarvitaan ainakin muutama rohkaiseva olut. Hän on itse kertonut pystyvänsä olemaan ilman alkoholia, mutta silloin ei voi kotoa liikkua mihinkään. miten saisin hänet ymmärtämään että tekisi asialle jotakin? menisi lääkäriin, saisi lääkkeet ja pääsisi viinasta eroon? hän itsekin haluaisi olla ilman ja nähdä esimerkiksi minua selvinpäin, mutta hän ei kertomansa mukaan pysty siihen. ihmiset ahdistaa ja hän ei uskalla jutella ihmisille ollenkaan selvinpäin. Selviäisikö ongelma pelkästään alkoholin lopetuksella, vai onko kyseessä jo muita mielenterveydellisiä ongelmia? Hän on käyttänyt alkoholia jo useita vuosia lääkkeenä ongelmaansa. Hänellä on myös huono itseluottamus humalassakin, aluksi hän ei antanut koskettaa itseään millään tavalla, kertoi tämän ahdistavan, mutta useamman tapaamisen jälkeen hän on rohkaistunut ja antaa jo silitellä itseään. Minua kohtaa hän on ollut normaali, silittelee, pusuttelee yms.. mutta tuntuu kun hän kieltäisi jotenkin itseltänsä hyvänolon tunteen?! Hän on pitää minusta, mutta suhteemme ei voi edetä ollenkaan koska näemme vain silloin kun toinen on juonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu