Kultti

Kultti sana tulee latinan verbistä cult ja se tarkoittaa kunnioitta ja palvella jumalaa (deity)
Kultti sanalla on negatiivinen lataus ja siksi sitä mielellään enemmistöön kuuluvat käyttävät vähemmistöstä voidakseen röyhistää rintaansa esittämällä että ME emme ole tuollaisia.
MAP Kirkon vastustajan jakelevat mielellään tuoat sanaa sen negatiivisia tunteita herättävän tunnelatauksen takia.
Mitä sana tarkoittaa?
Kultti on Websterin sanakirjan mukaan: suurta antaumusta henkilöön, ideaan tai asiaan
Tuon mukaan siis esimerkiksi myös Luterilaisuus on kultti, Helluntailaisuus on kultti, Katolisuus on kultti, kristillisyys on kultti, ateismi on kultti...

Gomesin mukaan Kultti on: Ne jotka kasvaat eroon äitiuskosta opillisesti (parent or host religion). Eli siis kultit ovat lähtöisin toisesta uskonnosta.
Tuon mukaan Luterilaisuus on roomalaiskatolisen kultti, Kristinusko on Juutalaisuuden kultti.

Kultti sanan ymmärtämättömyys, väärä käyttö ja sen leimaantuneisuus negatiivisilla tunteilla antaa antimormoneille=mormoni kriitikoille, erinomaisen mahdollisuuden yhdellä sanalla saada aikaan negatiivisia tunteita uskostamme. Eihän kukaan joka lukee tai kuulee että mormonismi olisi kultti ajattele :
Aha : Henkilöt osoittavat suurta antaumusta jotakuta henkilö tai ideaa tai aisiaa kohtaan.
Ei myöskään: Siis äitiryhmästä eroon kasvanut joukko.
Vaan pikemminki tuo san herättää reaktion: Se on fanaatiinen, luultavasti vaarallinen, uskonnollinen ryhmä ja juuri tätä kuvaa kriitikot etsivätkin.

Yllätys yllätys aivan tämän saman sai Jeesuskin kokea aikanaan. Hänen uskontonsa leimattiin oikein uskovien juutalaisten piirissä kultiksi.

Vastustajiemem on helppo sahata tietämättömiä ihmisiä linssiin kutsumalla mormonismiä Kultiksi. Kumpikaan edellämainituista ei sovi mormonismiin. Ensimmäinen sopii jos ajattelee että Jeesu Krsitus on se jota kohtaan osoitamme suurta antaumusta. Mutta sillon kaikki Kristitytkin ovat kultteja. Toinen ei sovi lainkaan koska emme ole irronneet mistään äitiyhteisöstä olemme aivan oma uskontokuntamme. Sensijaan Protestanttisuus on sen mukaan kultti.

http://www.fairlds.org/apol/ai042.html

Somalaisittain:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultti

Jälleen voimme havaita että mormonismi ei ole sen enmpää kultti kuin mikään muukaan uskonto. Vaikka on aika jännää että wikipedia tavallaan sanoo itseään vastaan tässä määritelmässä jättäen ihmisille vapauden valita ahtaamman tai laajemman määrityksen tuolle sanalle. Se aiheuttaa vaikeuksia koska ihmiset ymmärtävät sanan eri tavalla.
27213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

kulttiin?

Äänestä

mm. vahva hierarkia järjestössänne edustaa kultin kuvaa erehdyttävästi.

Äänestä
  • roomalaiskatolisessa kirkossakin lienee erittäin vahva hierarkia

    Äänestä

  • että mm. kirjoitti:

    roomalaiskatolisessa kirkossakin lienee erittäin vahva hierarkia

    on kulttihahmo vailla vertaa, se on totta.
    Mormonismi edustaa kuitenkin kristinuskosta erkaantunutta kulttia, jonka hierarkiajärjestelmä on vain lisännyt etäisyyttää uusilla ja taas uusilla Raamatun opista poikkeavilla ukaaseilla.

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    tarkoituksena alunperin ollut päästä bylsimään mahdollisimman monen nuoren naisen, jos kohteliaasti sanotaan, kanssa. Uskonnot ovat käteviä vallankäytön välineitä olleet aina ja iänkaiken. Tarvitaan vain sanavalmis ja karismaattinen tyyppi ja hiukan tuuria ja a vot. Tai tarvittiin... Nykyään se ei enää vapaan tiedonvälityksen aikana tarhdo onnistua (vrt. scientologia, joka on häviämässä sotaansa mediaa vastaan).

    Uskonto olisikin kannattanut perustaa viimeistään tuolla 1800-luvulla, jos länsimaista puhutaan. Jotkut ovat onnistuneet siinä uskomattoman hyvin aikanaan :)

    Äänestä

  • koko homman kirjoitti:

    ollut mielessään. En ihan usko, että pelkästään seksi ajoi hänet pois kristinuskon piiristä.

    Äänestä

  • todé* kirjoitti:

    ollut mielessään. En ihan usko, että pelkästään seksi ajoi hänet pois kristinuskon piiristä.

    Kysymys on palautetusta Kristuksen kirkosta. Mormonin kirja on toinen todistus Kristuksesta. Näin uskomme:

    1. Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen.

    2. Me uskomme, että ihmiset saavat rangaistuksen omista synneistään, eivätkä Aadamin rikkomuksesta.

    3. Me uskomme, että koko ihmissuku voi pelastua Kristuksen sovituksen ansiosta noudattamalla evankeliumin lakeja ja toimituksia.

    4. Me uskomme, että evankeliumin ensimmäiset periaatteet ja toimitukset ovat ensimmäiseksi, usko Herraan Jeesukseen Kristukseen; toiseksi, parannus; kolmanneksi, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi; neljänneksi, kätten päällepaneminen Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.

    5. Me uskomme, että saarnatakseen evankeliumia ja suorittaakseen sen toimituksia miehen täytyy olla Jumalan kutsuma profetian kautta ja niiden kätten päällepanemisella, joilla on toimivalta.

    6. Me uskomme samaan järjestykseen, joka oli alkukirkossa, nimittäin apostoleihin, profeettoihin, paimeniin, opettajiin, evankelistoihin ja niin edelleen.

    7. Me uskomme kielillä puhumisen, profetian, ilmoituksen, näkyjen, parantamisen, kielten tulkitsemisen ja niin edelleen lahjaan.

    8. Me uskomme, että Raamattu on Jumalan sanaa, sikäli kuin se on oikein käännetty; me uskomme myös, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa.

    9. Me uskomme kaiken, mitä Jumala on ilmoittanut, kaiken, mitä hän nykyään ilmoittaa, ja me uskomme, että hän ilmoittaa vielä monia suuria ja tärkeitä Jumalan valtakuntaa koskevia asioita.

    10. Me uskomme Israelin todelliseen kokoamiseen ja kymmenen heimon palauttamiseen, että Siion (Uusi-Jerusalem) rakennetaan Amerikan mantereelle, että Kristus tulee hallitsemaan henkilökohtaisesti maan päällä ja että maa uudistetaan ja se saa paratiisillisen kirkkautensa.

    11. Me vaadimme oikeutta palvella kaikkivaltiasta Jumalaa oman omantuntomme vaatimusten mukaan ja sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, palvelivatpa he miten, missä tai mitä tahansa.

    12. Me uskomme, että kuninkaille, presidenteille, hallitsijoille ja hallitusmiehille tulee olla alamainen ja että tulee noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää lakia.

    13. Me uskomme, että tulee olla vilpitön, uskollinen, siveellinen, hyväntahtoinen ja hyveellinen ja että tulee tehdä hyvää kaikille ihmisille; tosiaankin, voimme sanoa seuraavamme Paavalin kehotusta – me uskomme kaikessa, me toivomme kaikessa, me olemme kestäneet paljon ja toivomme voivamme kestää kaiken. Jos on jotakin hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää, sitä me etsimme.

    Mikä tuossa ei ole kristinuskoa?

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    ..sanoja. Ei muuta. Sanoja voidaan käyttää moneen tarkoitukseen, varsinkin, jos sanat ovat jollekin ihmisryhmälle "pyhiä". Maailman sivu on tyhmiltä kerätty miljoonia ja taas miljoonia rahaa periaattessa luettelemiasi vastaavilla sanoilla.

    Äänestä

  • pelkkiä... kirjoitti:

    Vastaukseksi ei riitä: "Nuo ovat pelkkiä sanoja." Nuo uskonkappaleet ovat meille täyttä totta. Elämme niiden mukaan, joten ne eivät ole pelkkiä sanoja.

    kutsutaan , sieltä ovat huijari pastorit Hinn ja muut peräisin, RAHAA, RAHAA, Halleluja!!

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    Vastaukseksi ei riitä: "Nuo ovat pelkkiä sanoja." Nuo uskonkappaleet ovat meille täyttä totta. Elämme niiden mukaan, joten ne eivät ole pelkkiä sanoja.

    Joulupukki on monille lapsille täyttä totta.

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    Kysymys on palautetusta Kristuksen kirkosta. Mormonin kirja on toinen todistus Kristuksesta. Näin uskomme:

    1. Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen.

    2. Me uskomme, että ihmiset saavat rangaistuksen omista synneistään, eivätkä Aadamin rikkomuksesta.

    3. Me uskomme, että koko ihmissuku voi pelastua Kristuksen sovituksen ansiosta noudattamalla evankeliumin lakeja ja toimituksia.

    4. Me uskomme, että evankeliumin ensimmäiset periaatteet ja toimitukset ovat ensimmäiseksi, usko Herraan Jeesukseen Kristukseen; toiseksi, parannus; kolmanneksi, upotuskaste syntien anteeksisaamiseksi; neljänneksi, kätten päällepaneminen Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.

    5. Me uskomme, että saarnatakseen evankeliumia ja suorittaakseen sen toimituksia miehen täytyy olla Jumalan kutsuma profetian kautta ja niiden kätten päällepanemisella, joilla on toimivalta.

    6. Me uskomme samaan järjestykseen, joka oli alkukirkossa, nimittäin apostoleihin, profeettoihin, paimeniin, opettajiin, evankelistoihin ja niin edelleen.

    7. Me uskomme kielillä puhumisen, profetian, ilmoituksen, näkyjen, parantamisen, kielten tulkitsemisen ja niin edelleen lahjaan.

    8. Me uskomme, että Raamattu on Jumalan sanaa, sikäli kuin se on oikein käännetty; me uskomme myös, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa.

    9. Me uskomme kaiken, mitä Jumala on ilmoittanut, kaiken, mitä hän nykyään ilmoittaa, ja me uskomme, että hän ilmoittaa vielä monia suuria ja tärkeitä Jumalan valtakuntaa koskevia asioita.

    10. Me uskomme Israelin todelliseen kokoamiseen ja kymmenen heimon palauttamiseen, että Siion (Uusi-Jerusalem) rakennetaan Amerikan mantereelle, että Kristus tulee hallitsemaan henkilökohtaisesti maan päällä ja että maa uudistetaan ja se saa paratiisillisen kirkkautensa.

    11. Me vaadimme oikeutta palvella kaikkivaltiasta Jumalaa oman omantuntomme vaatimusten mukaan ja sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, palvelivatpa he miten, missä tai mitä tahansa.

    12. Me uskomme, että kuninkaille, presidenteille, hallitsijoille ja hallitusmiehille tulee olla alamainen ja että tulee noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää lakia.

    13. Me uskomme, että tulee olla vilpitön, uskollinen, siveellinen, hyväntahtoinen ja hyveellinen ja että tulee tehdä hyvää kaikille ihmisille; tosiaankin, voimme sanoa seuraavamme Paavalin kehotusta – me uskomme kaikessa, me toivomme kaikessa, me olemme kestäneet paljon ja toivomme voivamme kestää kaiken. Jos on jotakin hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää, sitä me etsimme.

    Mikä tuossa ei ole kristinuskoa?

    on ristiriidassa Raamatun kanssa. Niin huonosti ei Raamattua ole vielä käännetty, että sen jumalallisuus olisi kadonnut. Ei Jumala anna Sanaansa repostella. Sen rinnalle on tosiaan väkerrettävä toisia evankeljumeita, jos halutaan toimia anti-kristillisessä hengessä.

    turvaudut ihmisoppiin kolminaisuudesta, ennen kuin Raamattuun. Tätä totuutta et muuttaa millään voi, etkä asiaa kiertää.

    Äänestä

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1718332

Kultti voi saada tavallisen tuntuiset ihmiset tekemään karmeita tekoja. Tämänkin palstan entinen kirjoittelija Mayfield kertoi olevansa valmis tappamaan, jos kirkon johto käskee. Monelta tämänkin palstan kirjoittajalta on jo mopo karannut käsistä. Yksi voisi antaa tyttärensä moniavioliitton, yhden tekemiset tiedetään, mutta en uskoalla edes vihjaista, koska hän poistattaisi viestini heti (yrittänee tätäkin) ja varmasti monella mormonimiehellä ei olisi paljoakaan vastaan sanomista, jos moniavioisuusilmoitus tulisi voimaan ja he voisivat kantaa petiinsä 14-vuotiaita.

Äänestä
  • pyssyn kanssa joku viikko sitten vei mukanaan monia. Protenstanttismi se vasta vaarallinen kultti onkin, kun ne voi tehdä IHAN mitä vaan, eikä sillä oo väliä, ku ne kuitenkinsaa anteeksi, niinku se hyvästi kirjeessään kirjoitti.

    Äänestä

  • joka heilui kirjoitti:

    pyssyn kanssa joku viikko sitten vei mukanaan monia. Protenstanttismi se vasta vaarallinen kultti onkin, kun ne voi tehdä IHAN mitä vaan, eikä sillä oo väliä, ku ne kuitenkinsaa anteeksi, niinku se hyvästi kirjeessään kirjoitti.

    mikä tahansa uskonsuuntaus voi olla vaarallinen, jos ihminen löytää siitä puolustusta karmeille teoilleen. Vaarallisimpia ovat nuo, joissa johtajan tai johdon tai opinkappaleiden totteleminen on tärkeää.

    Äänestä

  • ::::::::::: kirjoitti:

    pitäs varmaan haistatta pitkät Jumalan laielle ja Raamtun sananlle.

    Äänestä

  • sun mielestäs kirjoitti:

    pitäs varmaan haistatta pitkät Jumalan laielle ja Raamtun sananlle.

    Onhan esim. kymmenen käskyn joukossa ihan hyviä lakeja (suurin osa), mutta jos uskontoa käytetään vallankäytön välineenä esim. homoja, naisia, mustaihoisia yms. vastaan, silloin olisi kyllä syytä haistattaa pitkät. Mormonien (mm. Brigham Youngin) "Jumalan lait" ovat kyllä melkoisen syvältä.

    valita Jumalan säännöistä ne jotka itselleen sopii, ettei tarvitse nöyrtyä seuraamaan mitään joka " tuntuu vaikealta" ja jota ei voi "tajuta" kun itte tekee mieli rikkoa sitä sääntöä vastaan. Kaikki Jumalan säännöthän on tietenkin ihmisjärjellä tajuttavia, eihän ne muuten voi olla Jumalalta.

    Äänestä

  • kun voi kirjoitti:

    jos joutuu tottelemaan sokeasti Smithin tai Youngin lakeja. Ovatpa he sitten sanoneet miten idioottimaisia lauseita tahansa, totella täytyy, kun se on mukamas JUMALAN sanaa...

    Sinusta siis homoja saa lyödä kuin tuttua sikaa, koska Raamatusta ja mormoniopeista löytyy kauheuksia puolustelevia lausuntoja. Missä on oma ajattelusi? Missä on omatuntosi?

    aikoinaan opettivatkaan afrikasta "Mustasta Saarasta" ja kavereista jotka eivät vaikka kuinka pesisi puhtaaksi tule? :-) Montako lasta onkaan lähetys työntekijöiden jälkeläisiä ilman isää afrikassa?Protestanttina on kiva olla voi tehdä ja touhuta mitä mieleen juolahtaa, ei tarvitse kuunnella ketään ja armo käy oikeudesta aina lopuksi..

    Äänestä

  • protestantit kirjoitti:

    Luuletko lyöväsi minua, jos lyöt protestantteja? Ei, en ole protestantti enkä homokaan.

    Jos sinulla on tilastot noista lähetyssaarnaajien lapsista Afrikassa, kerro ihmeessä, koska asia minuakin kiinnostaa...

    Äänestä

  • ::::::::::: kirjoitti:

    Luuletko lyöväsi minua, jos lyöt protestantteja? Ei, en ole protestantti enkä homokaan.

    Jos sinulla on tilastot noista lähetyssaarnaajien lapsista Afrikassa, kerro ihmeessä, koska asia minuakin kiinnostaa...

    että olet molempia..

    Äänestä

  • naapureiltasi kirjoitti:

    että olet molempia..

    vaikkapa se, että missä kaupungissa asun. Saatat nimittäin olla erehtynyt henkilöstä...

    Äänestä

  • ::::::::::: kirjoitti:

    vaikkapa se, että missä kaupungissa asun. Saatat nimittäin olla erehtynyt henkilöstä...

    No Hinttilässä tietenkin, Homolan pitäjässä.. :-)

    Äänestä

  • tiedä? kirjoitti:

    No Hinttilässä tietenkin, Homolan pitäjässä.. :-)

    kuten arvelinkin.

    Äänestä

Mormonismi onkin itse keksitty oppi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nenada kirjoitti:

Kultti sana tulee latinan verbistä cult ja se tarkoittaa kunnioitta ja palvella jumalaa (deity)
Kultti sanalla on negatiivinen lataus ja siksi sitä mielellään enemmistöön kuuluvat käyttävät vähemmistöstä voidakseen röyhistää rintaansa esittämällä että ME emme ole tuollaisia.
MAP Kirkon vastustajan jakelevat mielellään tuoat sanaa sen negatiivisia tunteita herättävän tunnelatauksen takia.
Mitä sana tarkoittaa?
Kultti on Websterin sanakirjan mukaan: suurta antaumusta henkilöön, ideaan tai asiaan
Tuon mukaan siis esimerkiksi myös Luterilaisuus on kultti, Helluntailaisuus on kultti, Katolisuus on kultti, kristillisyys on kultti, ateismi on kultti...

Gomesin mukaan Kultti on: Ne jotka kasvaat eroon äitiuskosta opillisesti (parent or host religion). Eli siis kultit ovat lähtöisin toisesta uskonnosta.
Tuon mukaan Luterilaisuus on roomalaiskatolisen kultti, Kristinusko on Juutalaisuuden kultti.

Kultti sanan ymmärtämättömyys, väärä käyttö ja sen leimaantuneisuus negatiivisilla tunteilla antaa antimormoneille=mormoni kriitikoille, erinomaisen mahdollisuuden yhdellä sanalla saada aikaan negatiivisia tunteita uskostamme. Eihän kukaan joka lukee tai kuulee että mormonismi olisi kultti ajattele :
Aha : Henkilöt osoittavat suurta antaumusta jotakuta henkilö tai ideaa tai aisiaa kohtaan.
Ei myöskään: Siis äitiryhmästä eroon kasvanut joukko.
Vaan pikemminki tuo san herättää reaktion: Se on fanaatiinen, luultavasti vaarallinen, uskonnollinen ryhmä ja juuri tätä kuvaa kriitikot etsivätkin.

Yllätys yllätys aivan tämän saman sai Jeesuskin kokea aikanaan. Hänen uskontonsa leimattiin oikein uskovien juutalaisten piirissä kultiksi.

Vastustajiemem on helppo sahata tietämättömiä ihmisiä linssiin kutsumalla mormonismiä Kultiksi. Kumpikaan edellämainituista ei sovi mormonismiin. Ensimmäinen sopii jos ajattelee että Jeesu Krsitus on se jota kohtaan osoitamme suurta antaumusta. Mutta sillon kaikki Kristitytkin ovat kultteja. Toinen ei sovi lainkaan koska emme ole irronneet mistään äitiyhteisöstä olemme aivan oma uskontokuntamme. Sensijaan Protestanttisuus on sen mukaan kultti.

http://www.fairlds.org/apol/ai042.html

Somalaisittain:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultti

Jälleen voimme havaita että mormonismi ei ole sen enmpää kultti kuin mikään muukaan uskonto. Vaikka on aika jännää että wikipedia tavallaan sanoo itseään vastaan tässä määritelmässä jättäen ihmisille vapauden valita ahtaamman tai laajemman määrityksen tuolle sanalle. Se aiheuttaa vaikeuksia koska ihmiset ymmärtävät sanan eri tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu