kengistä allergiaa :( antibakt.aineet?

Mieheni saa kengistä allergisia reaktioita, välillä pahojakin (jalat kuumottaa ja turvoksissa, paljon läikkiä) ja välillä "pelkkää" kutinaa. Vanhat Adidaksen lenkkarit suurinpiirtein ainoat kesäkengät jotka käyvät.
Aluksi ajateltiin, että johtuu varmaan kromiparkituista nahoista tms, ja hankittiin El Naturalistat jotka on kasvisparkittu mutta oireita on edelleen. Epäilemme nyt, että allergia johtuu nykyään niin moniin kenkiin lisättävistä antibakteerisista aineista.
Onko kellään vastaavia kokemuksia, kun edes kasvisparkitut ja muuten "ekologiset" kengät ei käyneetkään?
Tietääkö joku kenkiä johon ei lisättäisi _mitään_ ja olisivat lisäksi kasvisparkitut? Tuntuu aika mahdottomalle, ja pienellä ongelmalle vaikka jonkin verran kromiparkitulle herkistyneistä ollaan onnistuttu löytämään tietoa ja lääkärikin siitä puhui.
1915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sun miehes kannattaisi varata aika allergiakokeisiin, että selviää mikä allergia on kyseessä.

Itselläni on kumiallergia, ja mulle luonnonkumi saa aikaan kutinaa, näppylää, ihottumaa, polttelua, turvotusta, vesikelloja lähinnä kasvoihin, ja käsiin. Välttelenkin esim. kumisia kenkiä, sekä siivouskäsineitä.

Allergiatesteissä olen käynyt, prick-testi näytti että ei ole mitään allergioita(vaikka tiedän olevani myös pölylle allerginen), selkään tehtävä lapputesti reagoi kuminäytteisiin niin pahasti, että lääkäri otti arkistoon kuvia, kun ei ollut ennen nähnyt niin pahoja reaktioita...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


s kii kirjoitti:

Mieheni saa kengistä allergisia reaktioita, välillä pahojakin (jalat kuumottaa ja turvoksissa, paljon läikkiä) ja välillä "pelkkää" kutinaa. Vanhat Adidaksen lenkkarit suurinpiirtein ainoat kesäkengät jotka käyvät.
Aluksi ajateltiin, että johtuu varmaan kromiparkituista nahoista tms, ja hankittiin El Naturalistat jotka on kasvisparkittu mutta oireita on edelleen. Epäilemme nyt, että allergia johtuu nykyään niin moniin kenkiin lisättävistä antibakteerisista aineista.
Onko kellään vastaavia kokemuksia, kun edes kasvisparkitut ja muuten "ekologiset" kengät ei käyneetkään?
Tietääkö joku kenkiä johon ei lisättäisi _mitään_ ja olisivat lisäksi kasvisparkitut? Tuntuu aika mahdottomalle, ja pienellä ongelmalle vaikka jonkin verran kromiparkitulle herkistyneistä ollaan onnistuttu löytämään tietoa ja lääkärikin siitä puhui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu