Tarja Halonen

Olen presidenttinne Halonen ja haluaisin mielelläni kuulla tavallisien ali-arvoisien ihmisien ajatukset maahanmuuttajista.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

TOIMINNASTA :)))))

Äänestä

Kyllä täytyy tunnustaa Tavja että kyllä Teidän kovkeutenne Tavja I on meidän paras pvesidentti!
Te olette hoitaneet maamme asioita niin suurella tarmolla, että ette ole edes kunnolla saaneet hyvin ansaittua lomaanne pidettyä.

Meillä täällä ruohonjuuritasolla on kaikki niin hyvin että kansalla suorastaan valuvat kyyneleet onnesta. Mehän olemme EU:ssa mukana, ja ruokakin on nyt sitten melkein ilmaista meille. Kaikilla on luksusasunnot,jotka nekin ovat käytännössä ilmaiset. Sähkönhinta on myös kohdillaan, eli n. 25% viime vuoden tasosta.
Autoista on poistettu vero kokonaan, joten ajamme nyt euroopan halvimmilla autoilla. Poltto aineen hintakin tipahti puoleen, ja siitäkin saamme kiittää teitä.

Olemme myöskin kiitollisia vaatimattomille ministereillemme, jotka myöskin ovat ajaneet meidän Suomalaisten etuja pyyteettömästi. Varsinkin Suomenruotsalaiset ja Kokoomus ovat ajaneet meidän Suomalaisten asioita moitteettomasti hehkuvin rinnoin!
Hehän ovat luopuneet omista palkoistaankin jo, ja jakavat ne Suomalaislle lapsiperheille.

Tämä hallitus tulee kyllä jäämään historiaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


presidenttinne kirjoitti:

Olen presidenttinne Halonen ja haluaisin mielelläni kuulla tavallisien ali-arvoisien ihmisien ajatukset maahanmuuttajista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu