katosi kun Jeesuksen Kristuksen sanojen tuojat lähtivät pois.
Se, että puhutaan saastaisuudesta ei tarkoita että se todella on
saastaista vaan näin on mikä Paavalinkin osaksi tuli
"1. Viiden päivän kuluttua ylimmäinen pappi Ananias meni sinne alas muutamien vanhinten ja erään asianajajan, Tertulluksen, kanssa, ja he ilmoittivat maaherralle syyttävänsä Paavalia. 2. Ja kun Paavali oli kutsuttu esille, rupesi Tertullus syyttämään ja sanoi: 3. "Runsasta rauhaa me olemme sinun kauttasi, korkea-arvoinen Feeliks, saaneet nauttia, ja sinun huolenpidostasi on parannuksia aikaansaatu tämän kansan hyväksi, sen me kaikin puolin ja kaikkialla ja kaikella kiitollisuudella tunnustamme. 4. Mutta etten aivan kauan sinua viivyttäisi, pyydän sinua hetkisen meitä suosiollisesti kuulemaan. 5. Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies, 6. ja hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa. Sentähden me otimme hänet kiinni."
Näin tänne on kokoontunut ihmiset vaalimaan omaa mieltään
lihallisuuttaan kantaen sydämessään vihaa niitä kohtaan
jotka todellista rauhan sanomaa tuovat vale rauhan sijasta.
Viha sydämessä hurskaana siis kuljetaan tietämättä minne.
Järkyttävää nähdä Jeesuksen oppi, sanoma kun ei tullut
kuulluksi vaan oli vihattua ja on vihattua sanotaan
iloiten se kaatui.
Jeesuksen sanoma ON ja pysyy sen kerran KAIKKI tulevat
tuntemaan, näkemään, mutta jos liian myöhään niin
se on liian myöhäistä.
Jumalan puoleen huokauksin, rukouksin, että Jumala saisi sikeästä unesta väärän rauhan tuojia herättää, Hän sen
yksin voi tehdä.
Kaikesta ihmisten vihasta joka on todella käsin kosketeltavaa
Jeesuksessa on rauha ja lepo joten mikään ei voi sitä karkoittaa.
Se mikä ihmisten mielestä on hyvää se on Jumalalle iljetystä
tätä kun ei tiedosteta niin niinpä ihmisiä joutuu väärän
hyvän ansaan koskaan saavuttamatta todellista hyvää.
Yksi on TIE Isän luo ja tuon tien YKSIN Jeesus on viitoittanut
tuolla tiellä ei vallitse vihaa KETÄÄN kohtaan vaan pelkkä
RAKKAUS ja sen tulevat näkemään vain ne jotka SYDÄMESTÄÄN
vilpittä kääntyvät Jumalan puoleen etsimään Häntä, Hänen Totuuttaan.
Siis mikä onkaan väärää oppia? Kehottaa kääntymään Jumalan
puoleen kaikesta sydämestä ja jättämään omat lihalliset mielet
veks, Niinkö? Näin se näyttää olevan.
Siitäkin huolimatta, että Jumalan sana sen selvästi ja selkeästi sanoo.
ArmiK kirjautumattomana. Satunnaisesti käyn näillä sivuilla
ja olen hämmästynyt miten ahkeraan täällä nyt viihdytäänkin
kun "saastaisuus" on poissa?
Se, että puhutaan saastaisuudesta ei tarkoita että se todella on
saastaista vaan näin on mikä Paavalinkin osaksi tuli
"1. Viiden päivän kuluttua ylimmäinen pappi Ananias meni sinne alas muutamien vanhinten ja erään asianajajan, Tertulluksen, kanssa, ja he ilmoittivat maaherralle syyttävänsä Paavalia. 2. Ja kun Paavali oli kutsuttu esille, rupesi Tertullus syyttämään ja sanoi: 3. "Runsasta rauhaa me olemme sinun kauttasi, korkea-arvoinen Feeliks, saaneet nauttia, ja sinun huolenpidostasi on parannuksia aikaansaatu tämän kansan hyväksi, sen me kaikin puolin ja kaikkialla ja kaikella kiitollisuudella tunnustamme. 4. Mutta etten aivan kauan sinua viivyttäisi, pyydän sinua hetkisen meitä suosiollisesti kuulemaan. 5. Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies, 6. ja hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa. Sentähden me otimme hänet kiinni."
Näin tänne on kokoontunut ihmiset vaalimaan omaa mieltään
lihallisuuttaan kantaen sydämessään vihaa niitä kohtaan
jotka todellista rauhan sanomaa tuovat vale rauhan sijasta.
Viha sydämessä hurskaana siis kuljetaan tietämättä minne.
Järkyttävää nähdä Jeesuksen oppi, sanoma kun ei tullut
kuulluksi vaan oli vihattua ja on vihattua sanotaan
iloiten se kaatui.
Jeesuksen sanoma ON ja pysyy sen kerran KAIKKI tulevat
tuntemaan, näkemään, mutta jos liian myöhään niin
se on liian myöhäistä.
Jumalan puoleen huokauksin, rukouksin, että Jumala saisi sikeästä unesta väärän rauhan tuojia herättää, Hän sen
yksin voi tehdä.
Kaikesta ihmisten vihasta joka on todella käsin kosketeltavaa
Jeesuksessa on rauha ja lepo joten mikään ei voi sitä karkoittaa.
Se mikä ihmisten mielestä on hyvää se on Jumalalle iljetystä
tätä kun ei tiedosteta niin niinpä ihmisiä joutuu väärän
hyvän ansaan koskaan saavuttamatta todellista hyvää.
Yksi on TIE Isän luo ja tuon tien YKSIN Jeesus on viitoittanut
tuolla tiellä ei vallitse vihaa KETÄÄN kohtaan vaan pelkkä
RAKKAUS ja sen tulevat näkemään vain ne jotka SYDÄMESTÄÄN
vilpittä kääntyvät Jumalan puoleen etsimään Häntä, Hänen Totuuttaan.
Siis mikä onkaan väärää oppia? Kehottaa kääntymään Jumalan
puoleen kaikesta sydämestä ja jättämään omat lihalliset mielet
veks, Niinkö? Näin se näyttää olevan.
Siitäkin huolimatta, että Jumalan sana sen selvästi ja selkeästi sanoo.
ArmiK kirjautumattomana. Satunnaisesti käyn näillä sivuilla
ja olen hämmästynyt miten ahkeraan täällä nyt viihdytäänkin
kun "saastaisuus" on poissa?
Vastaukset 37
Vanhimmat
että kirjoitus tuli Armik nimimerkiltä. Ikävä kyllä sinä et ole kaivattu, vaan Jeesus Kristus on kaivattu ja nyt täällä tuodaan todellista sanomaa Jeesukselta ja herätellään nukkuvia. Jeesus on tie, totuus ja elämä.
oliko viestissäsi rakkaus vaiko viha?
Jos et sitä näe kumpi niin sokeutesi on suuri.
että ArmiK ei ole kaivattu, vaan kaivattu on Jeesus?
Olisko pitänyt mielistellä ja sanoa, että ArmiK oppeineen on kaivattu. Sitä en tee, sillä Armikinkin pitäisi kaivata Jeesusta eikä tuoda tuota lihankyllästymää vaatimusta uskoa hänen oppeihinsa, jotka ovat sekoitusta monista eri lähteistä, eivät yhtä uskoa.
Vihaava luulee kaikkien vihaavan ja vain puhtaille kaikki on puhdasta, ei vihaaville, sillä puhdas astia ei pidä vihaa sisällään, eikä se olisi mahdollistakaan, sillä Jeesuksen veri pesee koko ajan astiaa ja vie mennessään vihat ja muut lihantunteet.
mielestäsi tuo, että Jeesus on kaivattu, ei ArmiK?
rehellinen.
Mutta muista viha ja Jumalan Pyhä Henki ei vaikuta samassa sydämessä.
Mieti siis vihaasi.
Mitä sanomaan tulee jota tuon ei ole omaani vaan Jeesuksen Kristuksen
sanomaa. Vai onko sinun Raamatustasi ne poistettu kokonaan?
Jeesus tuo aivan muuta sanomaa jota ihmisopit tuovat lihan tyydytykseksi.
Minussa ei ole ollenkaan vihaa, vaan vain rakkaus. En ole vihanastia, vaan rakkaudenastia, sillä Jumala on rakkaus.
Tosin Jumala on myös kiivaus ja viha, mutta vasta sitten, kun on aika laittaa tuomioit käytäntöön ja sitten, kun kaikkien teot tuodaan julki ja näytetään mistä tuomiot tulevat.
Nyt on vielä armonpäivä ja kutsu Jumalan yhteyteen on vielä voimassa ja se tuodaan totuudella ja rakkaudella, ei vihalla ja valheella, vaan totuudessa ja rakkaudessa.
mitä olit kirjoittanut kun vastaan tähän.
JUmala ON todella kiivas Jumala Ei pehmonalle rakkaus.
Jumala on Pyhä ja kiivas Jumala ja Hän seisoo sanojensa takana Hän ei ihmiseen katso
vaikka ihminen mielestään on miten hurskas tahansa SE EI KELPAA vaan vain
Jeesuksessa oleva hurskaus Isän edessä kelpaa ja se hurskaus EI näy
lepertelynä ihmisten miellyttämisenä vaan se hurskaus on hurskautta jonka seurassa
kuona rapisee ja valhe tutisee.
muuta sanomaa kuin yksi ihminen on vihattu jota ei todella
voi sietää.
kirjoittamaani. Sinä kirjoitat vain ulkopuolella olevista ja tuomion ajasta, et Jumalan lapsen onnesta ja siitä kaiken anteeksi antavasta rakkaudesta, missä Jumala omiaan kasvattaa.
Jumala ei todellakaan ole sätkynukke, mutta rakkaus, pitkämielisyys ja kärsivällisyys Hän on omiaan kohtaan, mutta se ei merkitse sitä, että eikö astia joudu käymään kovankin puhdistuksen lävitse, mutta siellä ahjossakin Jumala on omansa kanssa, eikä jätä yksin kärsimään puhdistusajan tuskaa.
ennen muihin puuhiin lähtöä.
Luinhan minä ja kommentoinkin etkö sinä sitä kehdannut lukea?
Näin jatkat ja minä jatkoin sinä et sitä ja et sinäkään sitä. Miksi ei?
Et tuonut vieläkään mikä oli aloituksen harhaa? Ei se riitä jos ihminen
vain itse tuntee en voi hyväksyä tuota ON käännyttävä Jumalan puoleen
ja pyydettävä, anottava, että Hän näyttäisi miksi en voi sietää tuota sanomaa.
Vai etkö usko, että Jumala kaiken kirkastaa jos ihminen vilpittä Häneltä
anoo?
todellakin anoo ilman vilppiä, niin siitä lähtee Jumalan voimat liikkeelle ja se johdattaa ihmisen JOKA HETKISEEN PARANNUKSEEN, sillä ei uudestisyntyminenkään ole sitä, että se on kerralla tapahtunut ja sen jälkeen ihminen elää kaikkinensa Jumalassa, vaan uudestisyntynyt tarkkaa omia hedelmiä ja valvoo itseään ja on valmis joka hetkiseen parannukseen.
Uudestisyntynytkin on vielä lihanpäivissä, koska elää vielä lihassa, mutta jos hänessä on Jeesus ensimmäisellä sijalla, niin hän ei kuuntele vanhaa Aadamia, vaan vanhan on pysyttävä pois Jumalan Sanan tieltä ja siksi uudestisyntynyt on rakastava, kärsivällinen, pitkämielinen ja kaikki ne hengen hedelmät omistava, joista Raamatun Jumala opettaa.
Tuossa aloituskirjeessä ei ollut hyvä tahto, eikä ymmärrys, että Paavalia syyttivät juutalaiset, juuri he, jotka olivat tappaneet Jeesuksen, sillä nämä juutalaiset eivät etsineet Messiasta, vaan estivät Mesiaan, Jeesuksen etsiviä etsimästä Häntä.
Paavali joutui kärsimään paljon Jeesuksen nimen tähden, mutta se ei johtunut siitä, että Paavali olisi kulkenut sormi ojossa syyttämässä lähimmäisiä, vaan siitä, että hän puhui Jumalan Sanaa ja kertoi, että Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Juutalaiset vihasivat Paavalia sen takia, eivät Paavalin lihan muodon ja lihantekojen takia, vaan sen takia, että Paavali todisti Jeesuksesta ja kertoi, että rakkaus on täyttänyt lain. Juutalaiset eivät halunneet rakkautta, vaan tekoja, joita vanha laki vaati, ympärileikkauksia, aikoihin perustuvia tekoja, uhrimenoja, etumaisilla sijoilla olemista, mutta eivät Uhria, joka on täyttänyt lain ja tuonut sodat estävän rakkauden tekojen lain sijaan ja Jumalan vaikuttamat hyvät, ennalta valmistetut teot.
tuon käännettyä vihaksi. Minä en vihaa yhtäkään ihmistä ja sitäpaitsi niin kummallinen on tieni ollut, että en ole koskaan vihannut. En ole edes joutunut kärsimään ihmisten vihasta ennen nettityötäni, vaan olen saanut armon kulkea siellä, missä on ollut lähimmäisten kunnioitus ja rakkaus. En tiedä miten harvinaista tuo on, mutta Jumala on varjellut minut.
että minunkin on nyt tehtävä leipätyötäni, mutta palaan palstalle, kun aika tulee.
Niin vanhassa-, kuin uudessaliitossakin uskovaiset ovat aina vedonneet Jumalan Sanaan ja saaneet aina avun.
Psalmit 27
1 Daavidin virsi. Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!
2 Kun pahat käyvät minun kimppuuni, syömään minun lihaani, niin he, minun ahdistajani ja vihamieheni, kompastuvat ja kaatuvat.
3 Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa.
4 Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä.
5 Sillä hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle.
6 Niin kohoaa nyt minun pääni vihollisteni yli, jotka minua ympäröivät, ja minä uhraan riemu-uhreja hänen majassansa, Herralle minä veisaan ja soitan.
7 Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle.
8 Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: "Etsikää minun kasvojani". Herra, minä etsin sinun kasvojasi.
9 Älä kätke minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois palvelijaasi. Sinä olet minun apuni, älä minua jätä, älä minua hylkää, pelastukseni Jumala.
10 Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa.
11 Neuvo, Herra, minulle tiesi ja johdata minua tasaista polkua minun vihamiesteni tähden.
12 Älä anna minua alttiiksi ahdistajaini vimmalle, sillä väärät todistajat nousevat minua vastaan ja puuskuvat väkivaltaa.
13 Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.
14 Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.
niin, että nyt vasta tuli aikaa kirjoittaa tänne.
Lähdin alusta ja tämä viestisi oli ensimmäinen.
Kysyt ihmetellen miksi näin vihan, kun et ketään vihaa. Näin voi olla ihmisesi puolesta, mutta henki joka sinussa vaikuttaa se vihaa sitä Henkeä joka minussa on ja
vaikuttaa. Näin se vain menee yksinkertaisesti.
Se, että itse et huomaa tuota vihaa niin näin on et näe. Oikean näön antaa yksin
Jumalan Henki.
Mutta sanon jo jumalatonkin näkee paremmin, että silloin kun ihminen sanoo ettei
tahdo jotakin ihmistä nähdäkään, että silloin on kysymyksessä viha, kauna, tai
katkeruus.
Harvoin luonnollisetkaan tavalliset "hyvät" ihmiset toisilleen sanovat sinua en tahdo
nähdä en kuulla.
Mitä tulee tiehesi, usein sitä korostat niin kuin se olisi merkki olet oikealla tiellä.
Uskon, että olet kokenut NIIN moni on kokenut, minäkin, mutta EI kokemukset
ihmisestä pyhää tee ei ne tee Jumalan lapseksi.
En tiedä kokemuksiasi, mutta niiden kautta on Jumalakin sinua voinut kutsua.
Nyt näen vain sen, että Jumalan sanomaa Jeesuksen Kristuksen sanaa et tuo
vaan jotain vierasta tulta olet levittämässä.
Miksi Jumala tietää.
Ei Jumalan Hengen oma sodi Jeesuksen Kristuksen sanomaa vastaan.
Ei Jumalan Hengessä tuoda sanaa joka on lihan jalostusta, kasvatusta.
Tuollaista sanomaa mitä tuot on tuotu ties kuinka kauan monestakin tuutista
ja miten on? Mikä on ihmiskunnan, ihmisten tila?
Tuolla sanomalla jota tuot ihmisiä vain tuuditetaan jotenkin kestämään tämä
maallinen elämä kaikessa vajavuudessa.
Jeesus SANASSA tuo aivan muuta sanomaa. Miksi et jo käänny Jeesuksen sanoman
puoleen? (No sekin on tietysti Jumalan teko että ihminen Hänen puoleensa kääntyy
oman hurskautensa tieltä.) Jospa Jumala sinut Jeesuksen Kristuksen sanoman
kautta saisi herättää. Mutta jos et tahdo Jeesuksen sanoja "syödä" niin
ei herätystäkään voi tapahtua.
ON vain YKSI tie ja sillä tiellä EI ihminen eksy kun sillä tiellä ITSE Totuus johdattaa
ja se tie on JEESUS Hänen elämänsä, kärsimisensä, kuolemansa, sanansa.
Jeesus tiellä ei spekuloida.
Jeesus on sanonut:"Kun Totuuden Henki tulee johdattaa Hän kaikkeen Totuuteen"
Näin se on. Jotka tuota sanomaa vääntävät turmiokseen niin tekevät ja parempi
olisi silloin etteivät edes Jeesuksen nimeä mainitsikaan puhumatta, että uskovat
Jeesukseen.
Tuosta Totuudesta josta Jeesus puhuu niin SIINÄ ei totisesti tarkoiteta tämän maailman kaikkea tietoa vaan siinä puhutaan TOTUUDESTA joka on Jumalan
mikä koskee sielun pelastusta, tietä taivaaseen.
Tuossa Totuudessa paljastuu se mikä on väärää, valhetta kuin myös todella se
mikä Jumalasta on.
Tässäkin on kyllä niin ihminen EI itsessään mitään vilpittä pysty anomaan
vaan sekin on Jumalan vaikutusta, että ihminen saa sisimpäänsä janon.
Janon jota ei pysty mikään muu tyydyttämään kuin itse Jumala Pojassaan.
Silloin kun ihminen luulee hän se on joka Jumalalta armoa anoo vilpittömällä
sydämellä niin silloin ihminen ei ole vielä tullut näkemäänkään tätä Totuutta:
"Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään."
Siksipä Jeesus tämänkin sanoo:"Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
Puhut parannuksesta ja uudesti syntymästä. Parannuksen teko on se, että ihminen
kääntyy pahoilta teiltään Jumalan puoleen anomaan, että Jumala oikealle tielle ja
oikealla tiellä johdattaa. Silloin kun ihminen armon saa noin tehdä niin siitä kun joku muuta vääntää tekee Jumalan mitättömäksi itseasiassa kuolleeksi joka ei mitään
voi ei mitään näe ei sanojensa takana olisi.
Takuu varmaa on Jumala ei ketään jolle janon Hänen puoleensa on saanut antaa
johdata harhaan. Vaikka täällä ihmisopit sellaista väittää kun nähdään vain se mitä
on opittu ihmisopeista tai oman mielen tuntemuksen mukaan.
Ja vain tuo etsimisen tie jolloin ihminen Jumalan puoleen on saanut kääntyä
sillä tiellä voidaan tulla kohtaamaan UUDESTI SYNTYMÄ YLHÄÄLTÄ se on se
ahtaan portin kautta pääsy Jeesuksen luo jolloin ihminen todella syntyy
Jumalan lapseksi Jeesuksessa.
Sinun sanomasi keskittyy ihmiseen niin kuin ihminen sitten tekee sitä ja tätä
KUN se on niin silloin kun Jeesus saa ihmisessä sijan Jeesus vaikuttaa kaiken sen mikä
on Jumalan tahto.
Sinun sanomassasi vaalitaan lihaa ja tarkataan, ettei vaan liha tulisi nujerretuksi.
Jumalan Totuus on aivan toinen, Jumala EI kenenkään ihmisen lihaa, mieltä
vaali.
Siksi ei turhaan Raamatussa sanota:"Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. 3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, 4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen. 5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. 6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; 7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. 8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. 9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa."
Puheesi lihanpäivistä eivät ole siis Jumalasta. Jumala EI sanansa vastaisia sanomia
anna kenenkään omansa kautta.
Joten mieti.
Äläkä syytä minua.
Mitä Paavaliin tulee ja syyttävään sormeen niin mieti kohdallasi mikä sinua
syyttää? Jos Jumalalta tuleva sanoma sinua syyttää, kenen vika?
Jos henki minussa vihaisi tietämättäni, niin silloin olisin hukassa, mutta Jumala on suunnitellut ihmisen niin viisaasti, että ihmisessä on aina tunne tilastaan. Jos vihaisin tuntisin vihaa, masennusta, ahdistusta, tai jotakin kielteistä, mutta en tunne, vaan tunnen vain vapauden ja rauhan.
Ihminen, joka käytetään tarpeeksi syvällä ei halua edes tuntea vihaa, ei aivan ketään kohtaan, vaan on särjetty henkinen ja siksi kykenevä elämään Jumalan Tahdossa.
Mikä sinulle sanoo tuollaista, että vihaan sinua?
En vihaa sinua, enkä henkeäsi ja sen saat uskoa, jos tahdot, tai voi olla uskomattakin, jos tahdot.
alkua pidemmälle lähimmäistä halveksivaa paatostasi, mutta muistutan, että me olemme vielä ihmisiä täällä ja toimimme ihmisinä ja anomme ihmisinä. Jumalan tultua asumaan astiaan alamme toimia Jumalan Tahdon mukaan ja tehdä Hänen vaikuttamiaan hyviä tekoja, mutta silti olemme ihmisiä.
arvio, että täällä oltaisiin nyt viha sydämessä. Se on valhe, sillä vaikka täällä ollaankin vielä erimielisiäkin, niin vihaa täällä ei ole, vaan kaiken voittava rakkaus.
Jokainen ihminen katsoo itsensä kautta toisia ja vihaava luulee toistenkin vihaavan. Mikä tahansa on astian tila, sen kautta astia arvioi toisia, jos ei ole Jeesuksen puhdistama ja parantama. Kateellinen luulee kaikkien olevan kateellisia, katkera luulee kaikkia katkeriksi, vihaava luulee kaikkien vihaavan ja se kaikki on omaa lihallisuutta, jota yrittää peilata kaikkiin lähimmäisiin.
Ihana elää vapaana lihanturmeluksesta ja se on Jeesuksen työ, ei kenenkään uskovaisen työ, vaan heidän Herransa työ.
toisianne vaan niitä jotka tuovat Totuuden sanaa Jeesuksessa
Isän sydämeltä.
Tätä vain ette näe tai ette tunnusta, mutta viha paistaa.
Jeesuksesta kyllä puhutaan ja hoetaan Hänen nimessään ties mitä
puppua, mutta Jeesuksella ei ole mitään tekemistä tekopyhyyden
kanssa jossa Hänen sanomallaan ei ole mitään sijaa.
niin lihaansa palvovia ja sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole Jumalan koulussa, että heistä joku vihaisi jotakikaan.
Kyllä täällä käyvät ovat nyt tutkiskelemassa omia hedelmiä ja tarkkaamassa ovatko he kuulleet Hyvän Paimenen ääntä, vai jotakin muuta ääntä ja nyt on vielä aika tehdä parannus siellä, missä on vihaa ja katkeruutta, sillä vielä on armonaika.
Miksi ihmeessä me vihaisimme, kun meidän on Jumalan rakkauden kautta pelastettu?
Täällä puhutaan totuutta ja kerrotaan, että joka ei taivu Jeesuksen opetusten alamaisuuteen, ei ole Jumalasta. Jeesus täytti lain, ei kumonnut sitä ja siksi me tavoittelimme käskyjen pitämistä ja moni on jo saanut syntyä uudeksi ja elää rakkaudenlaissa, johon ei kertakaikkiaan kuulu, eikä sovellu viha.
Miten on oman sydämesi laita?
ihmiseen menoa.
MIKÄ oli sanoman sisältö mikä siinä oli Jumalan vastaista?
Ihmisopin vastainen se on, mutta ei Jumalan Sanan vastainen.
Olisi korkea aika erottaa mikä on sanan vastaista ja mikä ei, sitä kun ei
erota on todella pahasti harhassa.
Ja mikä on tarkoitus keskustella ihmisistä vaiko sanomista mitä ihmiset
tuo?
näkemään mikä on minun sydämeni laita niin miksi et voi kääntyä Jumalan
huomaa Jumalan puoleen kyselemään mitä Armi ajaa takaa?
Etkö usko, että jos ihminen oman hurskautensa hyljäten pyytää johdata sinä
Jumala minut oikealle tielle, että Hän sen tekee eikä meinaa?
Mitä Jumalan kouluun tulee niin ne jotka Hänen koulussaan todella ovat
eivät tuo sanomaa lihan tyydytykseksi.
tahto taipuu Jumalan Tahtoon, eikä se ole yksi rukouksen heilautus, vaan se on kasvun tie. Rukous on äärettömän tärkeä ja oikeamielinen pyytää astiansa puhdistusta ja kasvaa Jumalan Tahon vastaanottavaksi, eli alkaa väkisinkin RAKASTAA, sillä vain RAKKAUS täyttää lain.
Missä on lihallisten kyky rakastaa, sitä ei ole olemassakaan.
ihmisestä, joka tuo harhaa, sillä nämä ihmiset tulevat Jumalan huoneeseen harhoineen ja heidät tuodaan julki. Puhdistukset ovat alkaneet Jumalan huoneesta.
tuomisesta.
Tuo esiin aloituksen harhat ja keskustellaan niistä.
Aivan turhaa on ylimalkaisesti sanoa joku tuo harhaa mutta ei
tuo mitä tuo harha on olevinaan.
että päätittekö tänä aamuna yhdessä tulla tänne ja jos päätitte, niin miten viestititte toisillenne ja mitä vastaan päätitte nyt hyökätä?
tulee niin mistä tiedät kohdallani siitä mitään? Miksi menet sellaiseen josta et toisen kohdalla
voi tietää? Miksi toisen rukoukset jotka hädässä Jumalan hylkäämäksi tuntemana
eivät olisi mitään?
Toivon siis että ne joista ei voi tietää jätetään pois näin välttyy väärältä
todistukselta lähimmäisestä.
Eikö ole keskustelun tarkoitus katsoa mitä toinen viestittää silloin voisi jotain
syntyäkin?
Mitä kasvuun tulee niin EI Jumala kasvata kenenkään lihaa EI VAAN Hän murskaa
kaikkien niiden lihat jotka Hän huomaansa ottaa SILLÄ LIHAA ei Jumala huoli
liha EI voi periä Jumalan valtakuntaa.
AINOASTAAN Henkeä jonka Jumala on ihmiseen asettanut sitä HÄN HALAJAA JA
KYSYY ainoastaan se Hänelle kelpaa.
vaan sanoin, että usko on kasvuntie, eikä yksi, tai muutama rukous ole uudestisyntyminen, vaan Jumalan koulu on ensin käytävä ja näin hyljättävä lihantahto ja vanha, jotta uusi sijaan tulee, eikä se ole ihmisen teko, vaan se on Jeesuksen teko ja ihmisen tahto tulla yhdeksi Jumalan Tahdon kanssa.
ei "yksi" Ei "kaksi" ei "muutamakaan" rukous ole se nyt olen uudestisyntynyt.
Mutta tuossa kasvussa olet Raamatun vastainen.
Jumala EI ketään ihmistä kasvata vaan todellakin vähentää "murskaa" niin, että
ihminen taipuu kuolemaan jolloin vasta ihminen voi uudesti syntyä YLHÄÄLTÄ.
Jolloin Jeesuksen elämä vasta saa sijan ihmisessä.
vai miksi kysymyksesi?
"päätittekö yhdessä tänä aamuna..."?
Jumalan tahdoksi näen sen, että tänne tänään vilkaisin ja siitä tuli
aloitus kun tuolla jossain keskustelussa oltiin iloisia, että Jeesuksen
sanomaa ei täällä enää nähdä.
Kerro sinä nyt mikä aloituksessa ja sanomassani on ylipäätään harhaa.
Nyt lähden muihin puuhiin.
Jumala saakoon herätellä ihmisiä näkemään mikä on Totuus tässä
harhojen valtavassa viidakossa.
Jumala ei pakota ketään kasvamaan, vaan taivuttaa Sanan ja Pyhän Hengen voimalla ihmisen kasvamaan tuntemiseensa.
Mistä sinä tuollaisia käsityksiä olet oppinut, että meillä ei ole kasvatusta Jumalaan?
taidan olla aika loistava, vai oletko siinäkään samaa mieltä?
täällä, ilman samanmielistä ystävää?
>>>Ette todellakaan
Kirjoittanut: vihaa / Tänään / klo 11:00
toisianne vaan niitä jotka tuovat Totuuden sanaa Jeesuksessa
Isän sydämeltä.
Saastaa jota tuot on sinussa itsessäsi.
Mitä kylvää sitä niittää.
1. Kor. 13:1
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
1. Kor. 13:2
Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. [1. Kor. 12:8,9 | Matt. 17:20]
1. Kor. 13:3
Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
1. Kor. 13:4
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, [1. Piet. 4:8]
1. Kor. 13:8
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
1. Kor. 13:13
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. [1. Tess. 5:8]
2. Kor. 5:14
sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet.
mukana, jotka eivät totelleet Jumalaa. Ketä tuo aloittaja itse tarkoittaa noilla saastuneilla?