Olemme saaneet

ajat, mutta ovatko ne menneisyyttä ja joutuvatko kaikki ahdinkoon noiden tätä Suomen maata johtavien tekojen takia, sillä näyttäisi, että enää suomalaiset johtajat eivät rukoile, eivätkä etsi Jumalan mieltä asioihin, vaan tekevät mitä mieleen tulee.

Näyttää, että useimmat esillä olevat suomalaiset eivät halua kunnioittaa Jumalaa ja tuovat sen ilmi sanoissa ja teoissa. Moniko heistä on vaihtanut puolisoa ja jotkut vieläpä moneen kertaan ja nyt kummatuttaa tuo Sammon suuromistaja Wahlroosin lausahdus siitä, että yrityksillä ei ole moraalia, vaan tehtävä tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen.

Se mitä "isot" antavat esimerkkiä, vie "pienet" perässä ja siksi tämä maa on sekasortoisessa tilassa.

Varmasti lama tulee ja lyö lujaa vielä näitä esimerkin antajia ja esimerkin seuraajia, koska kansalle on annettu aikaa tehdä parannus, mutta kansa ei ole tahtonut sitä tehdä.

Johtavilla paikoilla ei taida olla juurikaan viisaita, eli uskovaisia ihmisiä.
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kansa kärsii vääryydellä hallitsevien tekojen takia. Käykö suomalaisille samoin, että kaikki joutuvat kärsimään, jos hallintoelimet eivät nöyrry Jumalan pelkoon?

Äänestä

mitään, jos uskoa tunnustamattomat eivät etsi Jumalalta neuvoja ja ohjeita, mutta se on jo suuri paha, että uskoa tunnustavatkin tekevät samoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siunatut kirjoitti:

ajat, mutta ovatko ne menneisyyttä ja joutuvatko kaikki ahdinkoon noiden tätä Suomen maata johtavien tekojen takia, sillä näyttäisi, että enää suomalaiset johtajat eivät rukoile, eivätkä etsi Jumalan mieltä asioihin, vaan tekevät mitä mieleen tulee.

Näyttää, että useimmat esillä olevat suomalaiset eivät halua kunnioittaa Jumalaa ja tuovat sen ilmi sanoissa ja teoissa. Moniko heistä on vaihtanut puolisoa ja jotkut vieläpä moneen kertaan ja nyt kummatuttaa tuo Sammon suuromistaja Wahlroosin lausahdus siitä, että yrityksillä ei ole moraalia, vaan tehtävä tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen.

Se mitä "isot" antavat esimerkkiä, vie "pienet" perässä ja siksi tämä maa on sekasortoisessa tilassa.

Varmasti lama tulee ja lyö lujaa vielä näitä esimerkin antajia ja esimerkin seuraajia, koska kansalle on annettu aikaa tehdä parannus, mutta kansa ei ole tahtonut sitä tehdä.

Johtavilla paikoilla ei taida olla juurikaan viisaita, eli uskovaisia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu