Gay-muslimit tervetulleita???

Hollannin rasistien johtoon noussut Pim Fortyan, joka tapettiin oli homoseksuaali. Marokkolaiset olivat ennen tervetulleita Hollantiin. Homoyhteisö tarvitsi partnereita. Islamilaistuminen on muuttanut arabien suhdetta aiheeseen. Nyt samat hollannin homppelit haluaa heittää muslimit suvaitsemattomina pois maasta.

Seuraavassa JUNTTIMUSLIMIN kertomusta aiheesta. Muuttuuko marokkolainen hetkessä irstailijasta hurskaaksi. Kysyn vaan.

"Itse muistan ajan kun suomalaiset löysivät Marokon ja Tunisian. Olen käynyt turistina molemmissa aikoinaan. Seuramatkailijoista osa oli selviä huumeturisteja ja osa miehistä kikatteli kuinka ihania arabipojat osaavat olla. Kuulin myös tarinoita kuinka suomalaisille miehille toimitettiin joidenkin hotellipoikien siskoja maksua vastaan.

Tämä Marokon kuva ei synytynyt hetkessä. Beatnik sukupolven edustajat Jack Kerouac ja kumppanit matkasivat 1960-luvulla juuri Marokkoon. Huumeet lienee ollut tärkein vaikutin heillä, mutta myöskin poikarakkaus kiinnosti. Andre Giden ympärille ryhmittyneet vasemmistoälyköt matkailivat Marokossa jo 1930-luvulla. Eurooppa oli ahdas ja homoja saatettiin kiristää sen ajan Euroopassa. Marokossa “seksikumppanin saattoi poimia kadulta kuin kukkasen. Nuuhkaista kerran ja heittää pois”, he kuvailivat kokemaansa. He kuvasivat kuinka aiheeseen – siis miesten väliseen seksiin – ei liittynyt moraalisia estoja Marokossa. Lukuisat sukupolvet ovat sen jälkeen matkanneet kokemaan mitä Andre Gide aikoinaan Marokossa koki.

Marokon imago maailmalla muuttui Irakin hyökättyä Kuwaitiin 1990. Turisteja ei päästetty hammameihin. Länsimaalainen oli likainen aidsin kantaja yms. Algerian kapina vuodesta 1992 on liittänyt Algerian ohella naapuri Marokkoa lähemmäs islamilaista maailmaa ihmisten mielikuvissa. Moni algerialainen vanhemman polven mies ei Suomessa edes osaa arabiaa – ainakaan kirjoittaa ja lukea. Aikaisemmin heistä kasvatettiin ranskalaisia.

Itse olen joutunut puolustamaan suomalaisille tutuille marokkolaisia usein. Minunkin seksuaalista suuntautumista on epäilty, koska olen kadulla halannut marokkolaisia miehiä – tosin islamilaisen kohteliaisuuden vuoksi."


http://sunnapolku.com/junttimuslimi/
7180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

rasisti? Perustele, kiitos.

Äänestä

Olen tavannut homostelevia arabeja, kait muslimeina syntyneitä. Kelpaa hyvin Suomalaisille.

Halla-ahoakin ymmärtää tältä kannalta. Vihaa islamia, muttei homppeleiden kulttuuriaarteita

Äänestä
  • Maahanmuuttokriiittiset johtajat kaikkialla euroopassa ovat olleet homppeleita. Varmaan on halla-ahokin, perhekulissista huolimatta.

    Äänestä

  • ni on halla-ahokin kirjoitti:

    Maahanmuuttokriiittiset johtajat kaikkialla euroopassa ovat olleet homppeleita. Varmaan on halla-ahokin, perhekulissista huolimatta.

    Halla-aho on melkoisen kova kundi. Kunnon mies kaikin puoli, Vaimokin on oltava suvunjatkamisen takia. Ei tarvi kiusaantua ollenkaan.

    Äänestä

  • vaikka muille jakaa kirjoitti:

    Halla-aho on melkoisen kova kundi. Kunnon mies kaikin puoli, Vaimokin on oltava suvunjatkamisen takia. Ei tarvi kiusaantua ollenkaan.

    "Halla-aholla on munaa
    Kirjoittanut: vaikka muille jakaa"

    Onko kokemusta?

    Äänestä

  • ghkjlggl kirjoitti:

    "Halla-aholla on munaa
    Kirjoittanut: vaikka muille jakaa"

    Onko kokemusta?

    huhuja mahtuu maailmaan. Ei kai kukaan todella ole halla-ahoa testannut "miehisenä miehenä". Ei olisi yllätys muiden natsijohtajien taustojen paljastumisen jälkeen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


rauhanpuolustaja 2009 kirjoitti:

Hollannin rasistien johtoon noussut Pim Fortyan, joka tapettiin oli homoseksuaali. Marokkolaiset olivat ennen tervetulleita Hollantiin. Homoyhteisö tarvitsi partnereita. Islamilaistuminen on muuttanut arabien suhdetta aiheeseen. Nyt samat hollannin homppelit haluaa heittää muslimit suvaitsemattomina pois maasta.

Seuraavassa JUNTTIMUSLIMIN kertomusta aiheesta. Muuttuuko marokkolainen hetkessä irstailijasta hurskaaksi. Kysyn vaan.

"Itse muistan ajan kun suomalaiset löysivät Marokon ja Tunisian. Olen käynyt turistina molemmissa aikoinaan. Seuramatkailijoista osa oli selviä huumeturisteja ja osa miehistä kikatteli kuinka ihania arabipojat osaavat olla. Kuulin myös tarinoita kuinka suomalaisille miehille toimitettiin joidenkin hotellipoikien siskoja maksua vastaan.

Tämä Marokon kuva ei synytynyt hetkessä. Beatnik sukupolven edustajat Jack Kerouac ja kumppanit matkasivat 1960-luvulla juuri Marokkoon. Huumeet lienee ollut tärkein vaikutin heillä, mutta myöskin poikarakkaus kiinnosti. Andre Giden ympärille ryhmittyneet vasemmistoälyköt matkailivat Marokossa jo 1930-luvulla. Eurooppa oli ahdas ja homoja saatettiin kiristää sen ajan Euroopassa. Marokossa “seksikumppanin saattoi poimia kadulta kuin kukkasen. Nuuhkaista kerran ja heittää pois”, he kuvailivat kokemaansa. He kuvasivat kuinka aiheeseen – siis miesten väliseen seksiin – ei liittynyt moraalisia estoja Marokossa. Lukuisat sukupolvet ovat sen jälkeen matkanneet kokemaan mitä Andre Gide aikoinaan Marokossa koki.

Marokon imago maailmalla muuttui Irakin hyökättyä Kuwaitiin 1990. Turisteja ei päästetty hammameihin. Länsimaalainen oli likainen aidsin kantaja yms. Algerian kapina vuodesta 1992 on liittänyt Algerian ohella naapuri Marokkoa lähemmäs islamilaista maailmaa ihmisten mielikuvissa. Moni algerialainen vanhemman polven mies ei Suomessa edes osaa arabiaa – ainakaan kirjoittaa ja lukea. Aikaisemmin heistä kasvatettiin ranskalaisia.

Itse olen joutunut puolustamaan suomalaisille tutuille marokkolaisia usein. Minunkin seksuaalista suuntautumista on epäilty, koska olen kadulla halannut marokkolaisia miehiä – tosin islamilaisen kohteliaisuuden vuoksi."


http://sunnapolku.com/junttimuslimi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu