Aamuvuoro

Yrityksen aamuvuoro oli juuri alkamaisillaan. Oli maanantaiaamu kello 7.00 ja yövuoro notkui vielä työpisteissään odottaen malttamattomina vuoron vaihtoa. Kahvinkeitin porisi ja valutti kitkerää juomaa tummuneeseen pannuun.

Aamuvuorolaisista ensimmäisenä ovesta asteli Anton. Tuo kolmekymppinen, sulavakäytöksinen ja juuri itsensä sormustanut viriili ori, jonka maine treffikoneena oli kiirinyt koko Helsingin alueelle. Antonin paita tursusi housunkauluksesta ja aamukiireissä oli sepaluskin jäänyt auki.

-Huomenta.., hän tokaisi ja hieraisi hieman aristelevia muniaan. Vaimeat huomenet kuuluivat yövuorolaisten suusta. Anton kaatoi itselleen kupin kahvia ja istuutui kahvinurkkauksen pöytään.

Ovi kävi jälleen ja paikalle lompsi Ossi. Ossi oli 50-kymppinen, hieman vatsakas ja vähäsanainen mies. Ossi oli nuoruutensa viettänyt metsurina, mikä näkyi muhkeana niskana. Ossin mielestä kaikki värilliset ihmiset olivat sosiaalipakolaisia ja värikkäisiin paitoihin pukeutuneet miehet hinttejä. Ossilla oli vaimo, tuhtiperäinen ja persjalkainen karjalan emäntä ja kahdeksan lasta. He asuivat suuressa talossa Forssan liepeillä ja työmatkansa Ossi körryytteli vuoden -87 farmari-volvollaan. Viikonloppuna oli Ossilla ollut hirvenmetsästys reissu ja nenä punotti vieläkin kaatoryyppyjen vaikutuksesta. Ossi murahti jotain, mikä oli tulkittava tervehdykseksi ja istuutui tuolille persvakonsa housunkauluksesta paljastaen.

Anton selaili lehteä puolihuolimattomasti ja maisteli irvistellen kahviaan. Konttoriin asteli Reiska, toveripiireissä tutummin Ryhti-Reiskana tunnettu tosikko. Reiska oli ollut talossa jo 12 vuotta, mutta kukaan ei ollut nähnyt hänen hymyilevän. Tosin kerran oli eräs kesätyöläinen huomannut pienen virneen suupielessä, mutta se oli myöhemmin todettu helteestä johtuvan nestevajauksen aiheuttamaksi suonenvedoksi. Reiskalla oli aina kauluspaita tiukasti napitettuna yllään, suorat prässihousut ja moitteettomasti kiiltelevät nahkakengät. Reiska oli kuuliainen kansalainen ja jos jostakin asiasta oli olemassa ohje tai laki, Reiska noudatti sitä. Hän kaatoi kahvia mukiin, täsmälleen 1,5 dl, ja istuutui pöytään.

-Noooh.. mites viikonloppu meni..?, kysyi Anton Reiskaan vilkaisten.
-Oletko olevinasi hauska?, vastasi Reiska. Antonilla oli tapana Reiskaa piikitellä, etenkin seksiin liittyvistä asioista, Reiskalla kun ei tiettävästi kyseistä elämää ollut.
-Eikun muuten vaan kyselen.., Anton sanoi ja tunsi tyydytystä, kun oli toisen tasapainoa horjuttanut.
-Hmph!, tuhahti Reiska ja katsoi tiukasti eteensä. Samassa Antonin puhelin soi. Hän otti mairean ilmeen kasvoilleen ja nosti jalat pöydälle.
-Ai hei rakas…., hän sanoi imelästi, miltei siirappi suupielestä valuen ja jatkoi
–Joo..tuli vähän äkkilähtö, Jonna..öööh..eiku Hanna.., sanoi Anton ja läiskäisi otsaansa huomatessaan virheensä. Reiska tuhahteli ja löi mielenosoituksellisesti taskukokoisen Uuden Testamentin Antonin nenän eteen. Anton jatkoi puhelua kuin mitään ei olisi tapahtunut, otti sivun kirjasta ja niisti siihen nenänsä.

Ovi kävi taas. Jo kaukaa kuului tasainen kopse, kun piikkikorot iskivät kivilattiaan.
-Huomenta.., sanoi Heidi hymyillen ja seisahtui pöydän viereen jatkaen
–Mä olen teidän uusi pomonne. Ossi sipaisi jakauksensa kohdalleen ja örähti huomenen niin valloittavasti kuin osasi. Anton pudotti puhelimen käsistään ja pomppasi tuolilta kuin vieteri. Hän keinahteli Heidin luo katsoen kulmiensa alta kuin Arabian Lawrence ja suuteli Heidin kättä. Huulet koskettivat vahingossa tosin hänen omaa kättään. Reiska tuhahteli edelleen. Ossi nousi pöydästä ottaen tuolin mukaansa, johon ahteri oli jumittunut.

-Örh..tota.. Mää oon Ossi.. siis Ossian, hän sanoi ja puristi Heidin kättä kuten miehet puristaa. Kipu sai Heidin miltei kiljumaan, mutta hän ei antanut sen näkyä kasvoillaan. Anton tunki itsensä Heidin ja Ossin väliin ja alkoi suurin elkein kuvailla toimiston toimintaa. Reiska siemaisi kahvia ja tiuskaisi happamena: -Nainen…pomona…pyh!

Työpäivä alkoi. Miehet ottivat asemansa ja alkoivat vastailla asiakkaiden tiedusteluihin. Anton tosin keskittyi kontaktien luomiseen ja chattaili ahkerasti soitellen välillä kuulumisia naiskatraalleen. Heidi istuutui oman pöytänsä ääreen ja jutteli heleästi nauraen rakastajansa kanssa. Reiska löi luurin korvaan vitsikkäälle asiakkaalle ja Ossi etsi näppäimistöltään ”enter”-nappulaa. Viimein hän löysi sen, painoi ja survaisi samalla kolme muutakin nappulaa suurilla sormillaan.
-Ei perkele..!, kaikui Ossin miehekäs ilmaisu konttorin seinillä. Heidi nousi ja käveli Ossin luo. Ossi ryhdistäytyi ja tuijotti ruutua uskaltamatta katsoa viereensä ilmestynyttä kaunista vartaloa.

-Nooh, Ossi, mikäs nyt? kysyi Heidi rauhallisella äänellä laskien kätensä miehen leveille harteille. Ossi lehahti punaiseksi kosketuksesta eikä saanut suustaan kuin epäselvää änkytyksen ja köhimisen sekoitusta. Anton manasi kateellisena ja kurkisteli sermin takaa Heidin rintavarustusta.

-Eiku nää nännit..Öööh..eiku näppäimet on niin vitun..eiku kauheen pieniä.., sopersi Ossi ja näytti kuin olisi saamassa lämpöhalvauksen. Heidi otti kynän pöydältä ja ojensi sen tulipunaiselle miehelle.
-Sulla on niin paksu.. tuo sormi.., sanoi Heidi, otti kynän kevyellä sormi otteella pöydältä, antoi sormien liukua sitä pitkin ylösalas ja jatkoi, -Tällä kun painat, niin onnistuu. Ossi istui kuin patsas paikallaan ja likaiset mielikuvat jylläsivät. Ossin etumus kohosi, mies ähkäisi ja samassa alkoi etumus laskeutua. Lauettuaan tilaviin farkkuihinsa tuo metsien mies tyyntyi silmin nähden.
-uuuh.. joo..kiitos, hän sanoi ja alkoi naputella kynällä näppäimistöä. Heidi pörrötti Ossin jakauksen sekaisin ja asteli lantio keinuen Antonin luo.

-Mitäs tänne kuuluu?, Heidi kysyi. Anton klikkasi chatin pieneksi ja sulki puhelimen. Noustessaan seisomaan kuin vahingossa aukesi vielä yksi nappi paidasta paljastaen rintakehää yhä enemmän.
-Noooo.., asiakkaiden kanssa tässä.. Tuntuvat kaipaavan pientä charmia päiväänsä.., hän sanoi rennosti hyllykköön nojaten ja väläytti valkean hammasrivistönsä esille.
-Niinkö?, kysyi Heidi äänessään liioittelevan kysyvä sävy.
-Niin.. entäs sinä.. kaipaatko jotain? kysyi Anton kutittaen Heidiä leuan alta. Heidi painoi käden alas ja katsoi Antonia silmiin huuliaan mutristaen..
-Mitäs sulla sitten on mielessä?, kysyi Heidi arvaten vastauksen.
-Jos vaikka haluisit nämä kasvoni tuonne reisiesi väliin.., Anton sanoi matalalla äänellä ja lipaisi huuliaan.
-Kasvosi..hmm.. No, se on sitten tehtävä nopeasti, sillä soittivat juuri Korkeasaaresta ja nyt on ongelmana se, että mistä sulle saadaan uusi naama, ku apina haluaa perseensä takaisin, vastasi Heidi tyynesti ja tönäisi Antonin tuoliinsa. Pölmistynyt poika, joka vielä hetki sitten oli ollut mies, katsoi Heidiä silmät selällään ja sönkötti jotain vastaukseksi, mutta nainen oli jo lipunut pois.

Reiska jupisi itsekseen ja mittaili työpöytänsä leveyttä suhdeviivaimella. Paperit ja tarvikkeet olivat kaikki suorassa kulmassa toisiinsa nähden ja muutoinkin hänen loosinsa järjestys absoluuttisen täydellinen. Heidi ilmestyi hänen viereensä ja Reiska mulkaisi tulijaa pikaisesti.
-Tuokin tulee tänne paikat sotkemaan…, hän marisi hiljaa.
-kuuleppas… Reiska.. voitaisiinko hetki jutella?, kysyi Heidi ystävällisesti. Reiska tunsi hajuveden tuoksun ja alkoi jo huolestua, mahtoiko tuoksu tarttua vaatteisiin. Kotona vaimo kun oli jokseenkin tarkka näissä asioissa.
-Puhu!, sanoi Reiska. Heidi otti esiin solmion ja astui Reiskan viereen. Nainen kiepautti tuolin itseensä päin ja riisui Reiskan vanhan, harmaan solmion ja kietaisi uuden paikoilleen.
-Kas noin.., Heidi sanoi kiristäen solmion kaulalle ja jatkoi pehmeällä äänellä, –Olkoon tämä sitten vaikka merkki uudesta alusta. Solmioon on painettu piin 850 ensimmäistä desimaalia.

Reiska istui ihmeissään ja nosti solmion silmiensä eteen ja tarkasteli numeroita kiinnostuneena. Heidit hymyili ja tarttui sitten Reiskaa korvista ja painoi huulensa tämän korkealle otsalle. Huulipuna jätti symmetrisen jäljen Heidin täyteläisistä huulista.
-Oletpas lutunen.., sanoi Heidi, puristeli Reiskaa hellästi poskista ja käveli oman pöytänsä ääreen. Reiska kääntyi näyttönsä puoleen ja istui vaiti. Hän tunnusteli otsaansa, nojasi tuolissaan taaksepäin ja avasi kauluspaidan ylimmän napin. Ensimmäisen kerran 12 vuoteen Reiska hymyili leveästi.

Heidi katseli miehiä, jotka kukin keskittyivät tarmolla ja aivan uudella asenteella tehtäviinsä. Hän istuutui pöytänsä ääreen, risti jalkansa ja näppäili rakastajansa numeron puhelimeensa. Puhelin hälytti pari kertaa, kunnes toisessa päässä vastattiin.

-No hei muru.., Heidi sanoi hymyillen kauniisti, nojasi syvälle suureen tuoliinsa ja jatkoi: -Kiitos kysymystä, ihan kivasti on alkanut..!
101015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

..päiväni julistautui juuri pelastetuks!!! Toi Korkeasaari-viittaus oli kuolematon!!! *tahtoo lisää*

...jatkaa töidentekoa hillitysti hihittäen tää...

Äänestä

max.. :)

Äänestä

Olipas mehevää ja soljuvaa tekstiä.
Oli oikein hauska lukuhetki juttusi kera ja kuten hyvälle tarinalle kuuluu, se jää mieleen elemään: MITÄ SEURAAVAKSI...? :)))

Äänestä

Kuka heistä oli max life? :-D :-D :-D

Äänestä

* kaikesta huomaa että On kevät tulossa !!
* Aurinko paistaa Jälleen !!
* Kasvun paikka ja Uuden luomisen aika !!!
* Naiset ja Miehet, nam !!!

Äänestä

...sulle taas jällen kerran. Muistan, kun olosuhteiden pakosta olin ilman tietsikkaa yli 3 kuukautta. Ja sitten yhteyden saatuani lueskelin ensimmäistä kertaa näitä sun novellejasi. Ja kaikki kirjoittamasi novellit piti heti lukea...

Olet hyvä kirjoittaja; lämmin huumori ja ihmis-/elämäntuntemus samoin kuin oivaltava psykologinen näkemys ovat selvästi aistittavissa kirjoituksistasi. Henkilöt, samoin kuin tapahtumat ovat todentuntuisia ja tästä elämästä. Itse henkilökohtaisesti pidin eniten Artun esitelmän pidosta; se oli erittäin oivaltava tarina lapsuuden aikojen traumoista ja niiden vaikutuksesta aikuisuuteen.

Joten, jos jaksat, ujosti pyytäisin lisää tarinoita/novelleja/whatever...
Jo siksikin, että chatkeskustelupalsta on minulle nykyisin vieras ja uskon sinun tietävän syynkin miksi.

Joten jos jaksat, niin eikun lisää. Lukijoita varmasti riittää ja kuten tästäkin viestiketjusta olet huomannut, en ole ainoa, joka haluaisi lukea lisää.

Lämpimät kevään toivotukset sinulle!

Äänestä

Hauskoja ihmiskuvauksia, vastaavia löytyy tosielämästäkin kun vähän miettii, todellakin.
On hyvä että meitä on moneksi.
Kerrontas on niin hauskaa, huumorikasta.
Luen vastakin!

Äänestä

Voi hintsi ,mitä olen menettänyt..ihan vahingossa lukasin tämän.Oli pakko selata kaikki taaksepäin-huumoria haenkin sivuilta ja chatistä,mutta harvoin sitä kohtaa.Kiitos makeista nauruista-musta tuntuu et laihduinkin samalla!!

Äänestä

Tällaisilla on hauska aloittaa työpäivä. Hyvä Maxi

Äänestä

Pistipä taas tarina väkisin suupielet ylöspäin. Hupaisat roolityypit....kolme täysin erilaista mieskuvaa :)
Naisella on huima vaikutus... kuten olet hyvin osannut se tarinassasi taas jälleen kerran tuoda esiin. Tilanteet ja tunnelma hyvin vangittu... erittäin hyvää ja sujuvaa kerrontaa. Taattu hyvä mieli näistä tarinoistasi :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


max life kirjoitti:

Yrityksen aamuvuoro oli juuri alkamaisillaan. Oli maanantaiaamu kello 7.00 ja yövuoro notkui vielä työpisteissään odottaen malttamattomina vuoron vaihtoa. Kahvinkeitin porisi ja valutti kitkerää juomaa tummuneeseen pannuun.

Aamuvuorolaisista ensimmäisenä ovesta asteli Anton. Tuo kolmekymppinen, sulavakäytöksinen ja juuri itsensä sormustanut viriili ori, jonka maine treffikoneena oli kiirinyt koko Helsingin alueelle. Antonin paita tursusi housunkauluksesta ja aamukiireissä oli sepaluskin jäänyt auki.

-Huomenta.., hän tokaisi ja hieraisi hieman aristelevia muniaan. Vaimeat huomenet kuuluivat yövuorolaisten suusta. Anton kaatoi itselleen kupin kahvia ja istuutui kahvinurkkauksen pöytään.

Ovi kävi jälleen ja paikalle lompsi Ossi. Ossi oli 50-kymppinen, hieman vatsakas ja vähäsanainen mies. Ossi oli nuoruutensa viettänyt metsurina, mikä näkyi muhkeana niskana. Ossin mielestä kaikki värilliset ihmiset olivat sosiaalipakolaisia ja värikkäisiin paitoihin pukeutuneet miehet hinttejä. Ossilla oli vaimo, tuhtiperäinen ja persjalkainen karjalan emäntä ja kahdeksan lasta. He asuivat suuressa talossa Forssan liepeillä ja työmatkansa Ossi körryytteli vuoden -87 farmari-volvollaan. Viikonloppuna oli Ossilla ollut hirvenmetsästys reissu ja nenä punotti vieläkin kaatoryyppyjen vaikutuksesta. Ossi murahti jotain, mikä oli tulkittava tervehdykseksi ja istuutui tuolille persvakonsa housunkauluksesta paljastaen.

Anton selaili lehteä puolihuolimattomasti ja maisteli irvistellen kahviaan. Konttoriin asteli Reiska, toveripiireissä tutummin Ryhti-Reiskana tunnettu tosikko. Reiska oli ollut talossa jo 12 vuotta, mutta kukaan ei ollut nähnyt hänen hymyilevän. Tosin kerran oli eräs kesätyöläinen huomannut pienen virneen suupielessä, mutta se oli myöhemmin todettu helteestä johtuvan nestevajauksen aiheuttamaksi suonenvedoksi. Reiskalla oli aina kauluspaita tiukasti napitettuna yllään, suorat prässihousut ja moitteettomasti kiiltelevät nahkakengät. Reiska oli kuuliainen kansalainen ja jos jostakin asiasta oli olemassa ohje tai laki, Reiska noudatti sitä. Hän kaatoi kahvia mukiin, täsmälleen 1,5 dl, ja istuutui pöytään.

-Noooh.. mites viikonloppu meni..?, kysyi Anton Reiskaan vilkaisten.
-Oletko olevinasi hauska?, vastasi Reiska. Antonilla oli tapana Reiskaa piikitellä, etenkin seksiin liittyvistä asioista, Reiskalla kun ei tiettävästi kyseistä elämää ollut.
-Eikun muuten vaan kyselen.., Anton sanoi ja tunsi tyydytystä, kun oli toisen tasapainoa horjuttanut.
-Hmph!, tuhahti Reiska ja katsoi tiukasti eteensä. Samassa Antonin puhelin soi. Hän otti mairean ilmeen kasvoilleen ja nosti jalat pöydälle.
-Ai hei rakas…., hän sanoi imelästi, miltei siirappi suupielestä valuen ja jatkoi
–Joo..tuli vähän äkkilähtö, Jonna..öööh..eiku Hanna.., sanoi Anton ja läiskäisi otsaansa huomatessaan virheensä. Reiska tuhahteli ja löi mielenosoituksellisesti taskukokoisen Uuden Testamentin Antonin nenän eteen. Anton jatkoi puhelua kuin mitään ei olisi tapahtunut, otti sivun kirjasta ja niisti siihen nenänsä.

Ovi kävi taas. Jo kaukaa kuului tasainen kopse, kun piikkikorot iskivät kivilattiaan.
-Huomenta.., sanoi Heidi hymyillen ja seisahtui pöydän viereen jatkaen
–Mä olen teidän uusi pomonne. Ossi sipaisi jakauksensa kohdalleen ja örähti huomenen niin valloittavasti kuin osasi. Anton pudotti puhelimen käsistään ja pomppasi tuolilta kuin vieteri. Hän keinahteli Heidin luo katsoen kulmiensa alta kuin Arabian Lawrence ja suuteli Heidin kättä. Huulet koskettivat vahingossa tosin hänen omaa kättään. Reiska tuhahteli edelleen. Ossi nousi pöydästä ottaen tuolin mukaansa, johon ahteri oli jumittunut.

-Örh..tota.. Mää oon Ossi.. siis Ossian, hän sanoi ja puristi Heidin kättä kuten miehet puristaa. Kipu sai Heidin miltei kiljumaan, mutta hän ei antanut sen näkyä kasvoillaan. Anton tunki itsensä Heidin ja Ossin väliin ja alkoi suurin elkein kuvailla toimiston toimintaa. Reiska siemaisi kahvia ja tiuskaisi happamena: -Nainen…pomona…pyh!

Työpäivä alkoi. Miehet ottivat asemansa ja alkoivat vastailla asiakkaiden tiedusteluihin. Anton tosin keskittyi kontaktien luomiseen ja chattaili ahkerasti soitellen välillä kuulumisia naiskatraalleen. Heidi istuutui oman pöytänsä ääreen ja jutteli heleästi nauraen rakastajansa kanssa. Reiska löi luurin korvaan vitsikkäälle asiakkaalle ja Ossi etsi näppäimistöltään ”enter”-nappulaa. Viimein hän löysi sen, painoi ja survaisi samalla kolme muutakin nappulaa suurilla sormillaan.
-Ei perkele..!, kaikui Ossin miehekäs ilmaisu konttorin seinillä. Heidi nousi ja käveli Ossin luo. Ossi ryhdistäytyi ja tuijotti ruutua uskaltamatta katsoa viereensä ilmestynyttä kaunista vartaloa.

-Nooh, Ossi, mikäs nyt? kysyi Heidi rauhallisella äänellä laskien kätensä miehen leveille harteille. Ossi lehahti punaiseksi kosketuksesta eikä saanut suustaan kuin epäselvää änkytyksen ja köhimisen sekoitusta. Anton manasi kateellisena ja kurkisteli sermin takaa Heidin rintavarustusta.

-Eiku nää nännit..Öööh..eiku näppäimet on niin vitun..eiku kauheen pieniä.., sopersi Ossi ja näytti kuin olisi saamassa lämpöhalvauksen. Heidi otti kynän pöydältä ja ojensi sen tulipunaiselle miehelle.
-Sulla on niin paksu.. tuo sormi.., sanoi Heidi, otti kynän kevyellä sormi otteella pöydältä, antoi sormien liukua sitä pitkin ylösalas ja jatkoi, -Tällä kun painat, niin onnistuu. Ossi istui kuin patsas paikallaan ja likaiset mielikuvat jylläsivät. Ossin etumus kohosi, mies ähkäisi ja samassa alkoi etumus laskeutua. Lauettuaan tilaviin farkkuihinsa tuo metsien mies tyyntyi silmin nähden.
-uuuh.. joo..kiitos, hän sanoi ja alkoi naputella kynällä näppäimistöä. Heidi pörrötti Ossin jakauksen sekaisin ja asteli lantio keinuen Antonin luo.

-Mitäs tänne kuuluu?, Heidi kysyi. Anton klikkasi chatin pieneksi ja sulki puhelimen. Noustessaan seisomaan kuin vahingossa aukesi vielä yksi nappi paidasta paljastaen rintakehää yhä enemmän.
-Noooo.., asiakkaiden kanssa tässä.. Tuntuvat kaipaavan pientä charmia päiväänsä.., hän sanoi rennosti hyllykköön nojaten ja väläytti valkean hammasrivistönsä esille.
-Niinkö?, kysyi Heidi äänessään liioittelevan kysyvä sävy.
-Niin.. entäs sinä.. kaipaatko jotain? kysyi Anton kutittaen Heidiä leuan alta. Heidi painoi käden alas ja katsoi Antonia silmiin huuliaan mutristaen..
-Mitäs sulla sitten on mielessä?, kysyi Heidi arvaten vastauksen.
-Jos vaikka haluisit nämä kasvoni tuonne reisiesi väliin.., Anton sanoi matalalla äänellä ja lipaisi huuliaan.
-Kasvosi..hmm.. No, se on sitten tehtävä nopeasti, sillä soittivat juuri Korkeasaaresta ja nyt on ongelmana se, että mistä sulle saadaan uusi naama, ku apina haluaa perseensä takaisin, vastasi Heidi tyynesti ja tönäisi Antonin tuoliinsa. Pölmistynyt poika, joka vielä hetki sitten oli ollut mies, katsoi Heidiä silmät selällään ja sönkötti jotain vastaukseksi, mutta nainen oli jo lipunut pois.

Reiska jupisi itsekseen ja mittaili työpöytänsä leveyttä suhdeviivaimella. Paperit ja tarvikkeet olivat kaikki suorassa kulmassa toisiinsa nähden ja muutoinkin hänen loosinsa järjestys absoluuttisen täydellinen. Heidi ilmestyi hänen viereensä ja Reiska mulkaisi tulijaa pikaisesti.
-Tuokin tulee tänne paikat sotkemaan…, hän marisi hiljaa.
-kuuleppas… Reiska.. voitaisiinko hetki jutella?, kysyi Heidi ystävällisesti. Reiska tunsi hajuveden tuoksun ja alkoi jo huolestua, mahtoiko tuoksu tarttua vaatteisiin. Kotona vaimo kun oli jokseenkin tarkka näissä asioissa.
-Puhu!, sanoi Reiska. Heidi otti esiin solmion ja astui Reiskan viereen. Nainen kiepautti tuolin itseensä päin ja riisui Reiskan vanhan, harmaan solmion ja kietaisi uuden paikoilleen.
-Kas noin.., Heidi sanoi kiristäen solmion kaulalle ja jatkoi pehmeällä äänellä, –Olkoon tämä sitten vaikka merkki uudesta alusta. Solmioon on painettu piin 850 ensimmäistä desimaalia.

Reiska istui ihmeissään ja nosti solmion silmiensä eteen ja tarkasteli numeroita kiinnostuneena. Heidit hymyili ja tarttui sitten Reiskaa korvista ja painoi huulensa tämän korkealle otsalle. Huulipuna jätti symmetrisen jäljen Heidin täyteläisistä huulista.
-Oletpas lutunen.., sanoi Heidi, puristeli Reiskaa hellästi poskista ja käveli oman pöytänsä ääreen. Reiska kääntyi näyttönsä puoleen ja istui vaiti. Hän tunnusteli otsaansa, nojasi tuolissaan taaksepäin ja avasi kauluspaidan ylimmän napin. Ensimmäisen kerran 12 vuoteen Reiska hymyili leveästi.

Heidi katseli miehiä, jotka kukin keskittyivät tarmolla ja aivan uudella asenteella tehtäviinsä. Hän istuutui pöytänsä ääreen, risti jalkansa ja näppäili rakastajansa numeron puhelimeensa. Puhelin hälytti pari kertaa, kunnes toisessa päässä vastattiin.

-No hei muru.., Heidi sanoi hymyillen kauniisti, nojasi syvälle suureen tuoliinsa ja jatkoi: -Kiitos kysymystä, ihan kivasti on alkanut..!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu