Älystä kuolemattomuuteen

Ensin on luomaton äly.
Taivaallinen Isä ottaa älyn henkilapseksi yhdessä Taivaallisen Äidin kanssa.
Henkilapsi saa fyysisen eli lihaa ja verta olevan ruumiin.
Ihminen kehittyy ja saa kokemusta ellei kuole vauvana.
Ihminen kuolee, jolloin henki eli ennen syntymää jo ollut henkilapsi menee henkimaailmaan.
Henkimaailmassa opitaan. Ne jotka eivät ole saanet kuulla evankeliumista, kuulevat siitä siellä.
Kaikille annetaan tilaisuus ottaa vastaan evankeliumin toimituksineen.
Ruumiin ylösnousemus. Pienet lapset kasvavat täyteen mittaansa.
Viimeinen tuomio, jossa kukin tuomitaan tekojensa mukaan.
Kolme kirkkauden valtakuntaa (taivasta):
- selestinen
- terrestrinen
- telestinen
Tai:
- pimeyden valtakunta eli lopullinen helvetti.
22155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

siis... Miksi emme saman tien ameeboiksi?

Äänestä
  • lienee tässä:

    Ja Jumala loi ihmisen OMAKSI kuvaksensa, JUMALAN kuvaksi hän heidät loi, mieheksi JA naiseksi hän loi heidät.

    Onko Jumalasi ameeba?

    Äänestä

  • vastaus siis kirjoitti:

    lienee tässä:

    Ja Jumala loi ihmisen OMAKSI kuvaksensa, JUMALAN kuvaksi hän heidät loi, mieheksi JA naiseksi hän loi heidät.

    Onko Jumalasi ameeba?

    ei siitä että miksi on luotu. Vai kuvako sinä olet?

    Äänestä

mitään tuollaista ja jos Raamattu ei opeta, niin turhaa tuon opettajat työtään tekevä, sillä uskovaiset eivät ole henkien opetuksessa, vaan ovat Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen opetuksessa.

Äänestä
  • Mitä tarkoitat henkien opetettavana olemista? En ole sellaiseen viitannut, mutta toteahan tuossa itsekin: "...ovat Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen opetuksessa." Eikö Pyhän Hengen opetuksessa oleminen on Hengen opetuksessa olemista?

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    Mitä tarkoitat henkien opetettavana olemista? En ole sellaiseen viitannut, mutta toteahan tuossa itsekin: "...ovat Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen opetuksessa." Eikö Pyhän Hengen opetuksessa oleminen on Hengen opetuksessa olemista?

    Joseph Smith ja Pyhä Henki synonyymejä?

    Äänestä

  • sinulle... kirjoitti:

    Joseph Smith ja Pyhä Henki synonyymejä?

    Kysymyksesi osoittaa kummallista ajatuksenjuoksua.

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    Kysymyksesi osoittaa kummallista ajatuksenjuoksua.

    ilman muuta ovat.

    Asia selvä. Turhaan kysyin.

    Äänestä

paremmin otsikoksesi.

Äänestä

Jaa, no, omanlaistansa filosofointia tuokin. Mutta ei Joseph Smith mitenkään ainoa ihminen maailmassa ole, joka on näistä asioista kaikenlaisia teorioita rakennellut. ... Tosin: osa tuosta oli kyllä jumalallista ilmoitusta. Sitä en kutsu filosofoinniksi.

Mutta... luomaton äly, Taivaallinen Äiti, oppiminen henkimaailmassa**, kolme kirkkauden valtakuntaa***...

** Pietari kertoo VAIN Nooan aikana eläneiden saaneen kuulla Jeesukselta evankeliumin hänen kuoleman ja ylösnousemuksensa välisenä aikana.

*** Paavalin kirjoitukset auringon, kuun ja tähtien kirkkaudesta liittyvät kokonaan toiseen asiaan kuin osaamme elämän jälkeen: kyseisissä kirjoituksissa asetetaan vastakkain tämä maallinen eli nykyinen ja taivaallinen eli tuleva elämämme.

Äänestä
  • Tyhjästä ei synny mitään. Aina on täytynyt olla jotain. Siksi myös meissä ihmisissä on jotain aina ollutta. Ilmoituksen perusteella olemme saaneet tietää, ettei älyä ole luotu eikä tehty eikä sitä myöskään voi luoda eikä tehdä. (Tietokoneiden "äly" on eri asia :-)

    Ilmoitukset ovat ainoa tapa saada uskonnollista oikeaa tietoa.
    Tämä on usein esitetty, mutta perusteeton väite:
    "** Pietari kertoo VAIN Nooan aikana eläneiden saaneen kuulla Jeesukselta evankeliumin hänen kuoleman ja ylösnousemuksensa välisenä aikana."
    On monia muita kohtia, joista selviää, että kaikki kuolleet saavat kuulla evankeliumista:
    Joh. 5
    25 Totisesti, totisesti: tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää, [Room. 6:4; Gal. 2:20; Ef. 2:5]
    Tässä ei puhuta mitään Nooan aikaisista, vaan kaikista kuolleista. Sama ilmenee tästä:
    1. Piet. 4
    6 Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. [1. Piet. 3:19]
    Tämä kohta viittaa evankeliumin toimituksiin kuolleiden puolesta:
    1. Kor. 15
    29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

    Mihin sinusta tämä kohta viittaa ellei ylösnousseiden ruumiiden kirkkauksiin:
    1. Kor. 15
    35 Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?"
    36 Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole. [Joh. 12:24]
    37 Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen.
    38 Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu.
    39 Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa.
    40 On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. [Matt. 13:43]
    41 Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin.
    42 Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana.
    43 Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. [Fil. 3:21]
    44 Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen.
    45 Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. [1. Moos. 2:7; Joh. 5:21]

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    Tyhjästä ei synny mitään. Aina on täytynyt olla jotain. Siksi myös meissä ihmisissä on jotain aina ollutta. Ilmoituksen perusteella olemme saaneet tietää, ettei älyä ole luotu eikä tehty eikä sitä myöskään voi luoda eikä tehdä. (Tietokoneiden "äly" on eri asia :-)

    Ilmoitukset ovat ainoa tapa saada uskonnollista oikeaa tietoa.
    Tämä on usein esitetty, mutta perusteeton väite:
    "** Pietari kertoo VAIN Nooan aikana eläneiden saaneen kuulla Jeesukselta evankeliumin hänen kuoleman ja ylösnousemuksensa välisenä aikana."
    On monia muita kohtia, joista selviää, että kaikki kuolleet saavat kuulla evankeliumista:
    Joh. 5
    25 Totisesti, totisesti: tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää, [Room. 6:4; Gal. 2:20; Ef. 2:5]
    Tässä ei puhuta mitään Nooan aikaisista, vaan kaikista kuolleista. Sama ilmenee tästä:
    1. Piet. 4
    6 Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. [1. Piet. 3:19]
    Tämä kohta viittaa evankeliumin toimituksiin kuolleiden puolesta:
    1. Kor. 15
    29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

    Mihin sinusta tämä kohta viittaa ellei ylösnousseiden ruumiiden kirkkauksiin:
    1. Kor. 15
    35 Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?"
    36 Mikä järjetön kysymys! Eihän se mitä kylvät tule eläväksi, ellei se ensin kuole. [Joh. 12:24]
    37 Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen.
    38 Mutta Jumala antaa sille sellaisen varren kuin hän on nähnyt hyväksi, jokaiselle siemenelle sellaisen kuin sille kuuluu.
    39 Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa.
    40 On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. [Matt. 13:43]
    41 Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin.
    42 Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana.
    43 Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. [Fil. 3:21]
    44 Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on olemassa ajallinen ruumis, on myös hengellinen.
    45 Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. [1. Moos. 2:7; Joh. 5:21]

    1. Piet. 4:6
    On kirjoitettu vain muutamaa jaetta sen jälkeen kun Pietari kirjoitti näistä Nooan aikalaisista. Puhuu siten todennäköisesti samasta asiasta.

    Joh. 5:25
    "tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää"

    1.
    Jeesus SAATTOI tässä viitata esim. siihen, mitä Pietari kirjoitti evankeliumin kertomisesta Nooan aikalaisille.

    2.
    MUTTA kenties vielä todennäköisemmin liittyi Jeesuksen edellisiin sanoihin:

    "joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään." ELI tarkoittaisi sitä, että ennen uskoa ihminen on kuollut, mutta uskon kautta ihminen herää eloon.

    3.
    TAI sitten viittaa muutaman jakeen päässä oleviin sanoihin:

    "Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen..." Ja tästä saatiin esimakua jo Jeesuksen aikana, kun monet "poisnukkuneet pyhät" ilmestyivät Jerusalemissa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.

    Ja jos tähän nyt joku toteaa, että "epätietoisuuteni" asiasta kertoo siitä, että olen väärässä ja tähän Joh. 5:25 vain yhden selityksen antanut on oikeassa, niin... mieluummin olen lukkiutumatta johonkin yhteen selitykseen (varsinkin asioissa, jotka eivät ole olennaisen keskeisiä tietää) kuin valitsen yhden väärän selityksen.

    1. Kor. 15:29

    Kertoo siitä, että jotkut tosiaan kastattivat itseään kuolleiden puolesta. Asiaa ei ole selitetty sen kummemmin. Paavali ei näytä tässä kohden asiaa sen kummemmin tuomitsevan. Kun asiasta ei kuitenkaan ole olemassa mitään Jumalan käskyä, luulen tämän tavan olleen suurimmaksi osaksi ihmisfilosofoinnin tulosta. Enpä usko, että tavalla oli oikeastaan tekemistä mormonien harjoittaman laajan, kuolleiden puolesta tapahtuvien kastetoimitusten kanssa.

    1. Kor. 15:35-45

    Siinä kerrotaan nykyisestä ruumiistamme ja tulevasta eli taivaallisesta ruumiista. "Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten." Siinä kerrotaan siitä, kuinka taivaallisen ruumiin loisto tulee olemaan suurempi kuin tämän meidän nykyisen, maallisen ruumiimme. "Minkäkaltainen maallinen [Aadam] oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen [Kristus] on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset." Puheet eri taivaankappaleiden erilaisista kirkkauksista asettavat vastakkain maallisen ruumiin ja taivaallisen ruumiin. Se on tämän kohdan sisältö.

    On kylläkin sanottu niin, että "taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti." Mutta sitä ennen on sanottu: "monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen." Joten jos toisten loisto tulee olemaan Taivaassa suurempi kuin toisten, niin se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhurskaat päätyisivät eri valtakuntiin.

    Äänestä

  • ...ylösnousemus kirjoitti:

    ymmärtää.

    Pitää vain selvittää itselleen, mikä vaihtoehdoista on se, jota Paavali tarkoitti.

    Kun lukee Raamatun kohdan sellaisena kuin se on ja vertaa sitä muihin samasta asiasta mainitseviin kohtiin, niin saa todennäköisimmin oikean tulkinnan. Nooan aikalaiset mainittiin yhdessä kohdassa vain esimerkkeinä heistä, jotka saavat kuulla evankeliumista.

    Näin on kuin sanoit: "Joten jos toisten loisto tulee olemaan Taivaassa suurempi kuin toisten, niin se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhurskaat päätyisivät eri valtakuntiin." Kysymys on siitä, ketkä ovat vanhurskaista. Sana tarkoittaa Jumalalle otollista. Vanhurskaat ovat korkeimmassa kirkkaudessa. Muissa kirkkauden valtakunnissa olevat eivät ole täyttäneet vanhurskauteen kuuluvia ehtoja täysin.

    Raamatussa puhutaan Jeesuksen saarnaamisesta tuonelassa niin että saadaan käsitys "vain yhdestä esimerkistä"?

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    Kun lukee Raamatun kohdan sellaisena kuin se on ja vertaa sitä muihin samasta asiasta mainitseviin kohtiin, niin saa todennäköisimmin oikean tulkinnan. Nooan aikalaiset mainittiin yhdessä kohdassa vain esimerkkeinä heistä, jotka saavat kuulla evankeliumista.

    Näin on kuin sanoit: "Joten jos toisten loisto tulee olemaan Taivaassa suurempi kuin toisten, niin se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhurskaat päätyisivät eri valtakuntiin." Kysymys on siitä, ketkä ovat vanhurskaista. Sana tarkoittaa Jumalalle otollista. Vanhurskaat ovat korkeimmassa kirkkaudessa. Muissa kirkkauden valtakunnissa olevat eivät ole täyttäneet vanhurskauteen kuuluvia ehtoja täysin.

    Vanhurskas on sellainen, joka on saanut lahjaksi vanhurskauden uskon kautta Jeesukseen. Siis minä esimerkiksi. Tämä totuus on evankeliumin ydinsanomaa: todellista evankeliumia!

    Nooan aikalaiset oli nimenomaan mainittu siinä yhteydessä, jossa puhuttiin evankeliumin saarnaamisesta kuolleille. EVANKELIUMIN saarnaamisesta muille kuolleille ei ole Raamatussa selvää mainintaa.

    Äänestä

  • ...evankeliumi! kirjoitti:

    juu juu

    on on

    jihuu

    ei toimi

    on se kumma

    Tässä ei puhuta mitään Nooan aikaisista, vaan kaikista kuolleista.
    Joh. 5 25 Totisesti, totisesti: tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää, [Room. 6:4; Gal. 2:20; Ef. 2:5]

    Sama ilmenee tästä:
    1. Piet. 4 6 Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. [1. Piet. 3:19]

    Kuinka ollakaan; tänä aamuna avasin sattumanvaraisesti Raamatun jostain kohdasta, ja se "sattui" aukeamaan Johanneksen evankeliumin luvun 5 alusta. Lukemaan aloittaessani en edes muistanut, että tämä lainattu kohta on siinä luvussa. Luettuani sen luvun melkein kokonaan voin nyt aika varmuudella todeta, että se ei puhu samasta asiasta kuin mistä Pietari puhuu kirjeessään.

    Raamattua on aina luettava ensisijaisesti asiayhteydessään. Katsottava, mitä on kirjoitettu samassa yhteydessä. Muut kohdat tämän kohdan Joh.5:25 ympärillä eivät puhu mainitessaan kuoleman tai kuolleet (jakeet 24, 28-29) siitä, että Jeesus tuonelassa tai vastaavassa kertoisi evankeliumia. Jakeet 28 ja 29 puhuvat siitä, kuinka haudoissa olevat kuulevat Jeesuksen äänen ja TULEVAT ESIIN, eli tämä puhuu lopullisen ylösnousemuksen ajasta, joka ei ole vielä tullut. MUTTA: josta saatiin esimakua jo Jeesuksen aikana, kun Jeesuksen ylösnousemuksen aikana monet "poisnukkuneet pyhät" ilmestyivät Jerusalemissa.

    Jakeessa 24 taasen puhutaan siitä, kuinka Jeesuksen sanoja kuulevat ja Isään uskovat ovat siirtyneet kuolemasta elämään. Eli vaikka ihminen fyysisesti eläisi, hän on kuolemassa niin kauan kuin ei ole ottanut vastaan evankeliumia.

    Joh.5:25 ympäröivien jakeiden perusteella näyttää siis siltä, että Jeesus ei puhunut tässä samasta asiasta kuin mistä Pietari kirjoitti kirjeessään.

    1.Piet. 4:6 taasen on kirjoitettu vain joitain jakeita sen jälkeen, kun Pietari kirjoitti Jeesuksen saarnanneen kuolemansa jälkeen Nooan aikalaisille. Asiayhteyden vuoksi on siksi todennäköisintä, että Pietari puhuu jakeessa 4:6 samasta tapauksesta.

    Äänestä

  • ...aamuna! kirjoitti:

    Selvintä on ottaa kohdat sellaisina kuin ne ovat. Jo Jumalan oikeudenmukaisuuden vuoksi luulisi olevan itsestään selvää, että kaikki saavat ennen viimeistä tuomiota ja ylösnousemusta kuulla Kristuksen evankeliumista ja tilaisuuden ottaa sen vastaan.

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    Selvintä on ottaa kohdat sellaisina kuin ne ovat. Jo Jumalan oikeudenmukaisuuden vuoksi luulisi olevan itsestään selvää, että kaikki saavat ennen viimeistä tuomiota ja ylösnousemusta kuulla Kristuksen evankeliumista ja tilaisuuden ottaa sen vastaan.

    väliä, kunhan jotenkin saat selitelty Smithin oppiin sopiviksi...

    Äänestä

  • Sama evankeliumi kirjoitti:

    Selvintä on ottaa kohdat sellaisina kuin ne ovat. Jo Jumalan oikeudenmukaisuuden vuoksi luulisi olevan itsestään selvää, että kaikki saavat ennen viimeistä tuomiota ja ylösnousemusta kuulla Kristuksen evankeliumista ja tilaisuuden ottaa sen vastaan.

    Luin vain, mitä Johanneksen evankeliumissa oli kirjoitettuna. Ei siinä ollut mitään "selittelyä". Nimenomaan otin tuon kohdan asiayhteydessään siten kuin se oli kirjoitettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sama evankeliumi kirjoitti:

Ensin on luomaton äly.
Taivaallinen Isä ottaa älyn henkilapseksi yhdessä Taivaallisen Äidin kanssa.
Henkilapsi saa fyysisen eli lihaa ja verta olevan ruumiin.
Ihminen kehittyy ja saa kokemusta ellei kuole vauvana.
Ihminen kuolee, jolloin henki eli ennen syntymää jo ollut henkilapsi menee henkimaailmaan.
Henkimaailmassa opitaan. Ne jotka eivät ole saanet kuulla evankeliumista, kuulevat siitä siellä.
Kaikille annetaan tilaisuus ottaa vastaan evankeliumin toimituksineen.
Ruumiin ylösnousemus. Pienet lapset kasvavat täyteen mittaansa.
Viimeinen tuomio, jossa kukin tuomitaan tekojensa mukaan.
Kolme kirkkauden valtakuntaa (taivasta):
- selestinen
- terrestrinen
- telestinen
Tai:
- pimeyden valtakunta eli lopullinen helvetti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu