Vein lapsenlapseni uskonnottomien "rippileirille".
Se oli Promethheus-likkeen ylläpitämä.
Nuoret esittivät ohjelman loppujuhlassa mitä mikäkin päivä tehtiin. Yhtenä päivänä siellä luettiin Jehovan todistajien "nuoret" kirjaa.
Näin siis uskonnottomien riparilla. Mahtava kirja kun kelpasi sinnekkin oppikirjaksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tepastelin iltakävelyllä Kruunuhaassa. K näytti olevan 31 v. mies ja nyt jo kuskaa lapsenlapsiaan Prometeusleirille.
Jos nuori on tullut vaariinsa, on hän jo 5 vuotiaana kypsä aikuistumisleirille.
Asiaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta leiriltä. Toisaalta eivät kaikki pitäneet promesta.
ovat nuorille ,jossa keskutellaan eri uskonnnoista ja aatesuunnista ja annetaan nuorille itse ajattelemisen aihetta,siksi siellä on puhuttu myös jt lahkosta,samaa suavitsevuutta toivoisi myös jt lahkolta että se suhtautuisi muihin lahkoihin ja uskontoihin