Aika hassua...

Suomalainen oikeudentunto ja isänmaallinen suoraselkäisyys huipussaan:

"Ehdottomasti 1. luokan vapauden risti maahantunkeutujia vastaan taistelleille sankareille."
"Onneksi sankarit eivät ole vielä kuolleet sukupuuttoon maastamme!
Hyvä kun laittavat maahantunkeutujaloiset tansimaan ripaskaa, mutta olisi vielä parempi jos olisivat antaneet tulta niiden AIDSisille munille!"
"Onko Suomen kulttuuri nyt vaarassa kun kulttuurimiehet ovat sairaalassa? Kuka nyt harjoittaa kulttuuria Hgin yössä?"
"Ihan oikein tehty, paitsi että olisihan hän voinut ampua päähänkin. Hyvä Suomi! "
"Oikeus tuomitkoon ampujan osallistumaan ampumaseuran järjestämiin ampumaharjoituksiin kunnes sihti paranee."
"harmi vaan, ettei ampunut molempia päähän. Suotta veromarkkoja haaskasi roiskimalla jalkoihin."
"Nyt yhteiskunta joutuu kustantamaan vielä noiden loisten sairaalakulutkin kun taas oikeaoppisesti päähän ammuttaessa olisi säästetty sosiaaliavustuksissa huikeita summia ja saatu rikollisuutta vähennettyä."
"Samaa mieltä. Harmillista =("
"Mutta sitten valtio olisi joutunt maksamaan näiden eläinten kuoppauksen ja sitten vielä niiden suvulle ääliömäisen määrän rahaa. "
"Vesikauhuiset elukat pitääkin ampua. Ainoa virhe oli siinä, että lopettaminen jäi puolitiehen (loppuiko ammukset vaiko tarkkuus, miten lie...). "
"...ikävä juttu että se suomalainen ampui vaan jalkoihin. Päähän somalia pitää ampua jos ampuu."

Eläköön talvisodan henki!!

Ootte te hupaisia ei voi muuta sanoa :D.

PS. Kirjottajien ikäjakauma 12 - 15...?
251148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

... kansa on siis vaihdettava...

Äänestä
  • Ajatteleeko kansa mielestäsi todella niin että somalia ampuessa on tähdättävä päähän valtion veromarkkojen säästämiseksi?

    Oletko seonnut vai multikulturalismihyysäripropagandaparanoian sokaisema taas?

    Mielestäni kyseisillä kirjoittajilla ei ollut erityisen järjellistä sanottavaa ja jos he Todella ajattelisivat noin niin he olisivat sekopäitä tai ainakin luonnehäiriöisiä.
    Väitätkö että olen väärässä?
    Silloin epäilen sinun mielenterveyttäsi.

    Enpä usko että väität.
    Sivuutat vain asian taas jonkun suvaitsevaishörhömielipidefasistin ja multikultipropagandan naiivin uhrin höyryämisenä.

    Ainakaan minun mielestäni suomalaiset eivät ole häiriintynyt tai moraalisesti rappeutunut kansa.
    Jos olisi niin juu...kansaa on vaikea vaihtaa mutta asuinmaata ei.

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    Ajatteleeko kansa mielestäsi todella niin että somalia ampuessa on tähdättävä päähän valtion veromarkkojen säästämiseksi?

    Koska siis muutat? Selvästi ahdistut meidän junttien seurassa, joten armahda itseäsi.

    No en tiedä siitä somalin ampumisesta, mutta omaan kokemukseeni nojaten uskon, että valtaosa tästä armoitetusta kansasta on erittäin ulkomaalaisvihamielisiä.

    Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että mm. opetusministeriön rahoittamana on jo muutaman vuoden ajan käyty massiivista indoktrinaatiokamppanioita kouluissa ja tiedotusvälineissä.

    No, kyllähän väellä ja voimalla on aikaisemminkin saatu taottua tämän tyhmän kansan päähän vaikkapa usko siihen, että roomalaisten teloittama työtä vieroksuva galilealainen puuseppähippi oli itseasiassa jumalan poika.

    Toisinajattelijoiden teloittamisesta tulikin mieleeni, että reaktiivinen tapasi käytää ilmaisuja kuten "sekopää", "luonnehäiriöinen", "epäilen mielenterveyttäsi", "järjellistä sanottavaa", "häiriintynyt" viittaakin viehättävällä ja väärentämättömällä tavallaan torjuttuun (koska kuitenkin sen kiistät) haluusi hoidella itsesi kanssa radikaalisti eri mieltä olevat henkilöt sen mallin mukaan, jolla Stalinin nerokas hallinto majoitti lukemattomat kyvykkäät toisinajattelijat mielisairaalaan pimeään koppiin istuskelemaan omassa paskassaan loppuelämänsä.

    Ja näinhän se monesti menee... ne jotka ei sisäistä propagandaa ovat "sekopäitä" tai muuten vaan moraalisesti rappeutuneita ja mehän tiedämme kuinka meidän täytyy sellaisten kanssa toimia kansakuntamme parhaaksi, vai kuinka. (Endlösung)

    Vielä lopuksi sen verran, että sun pitää tehdä jotain tolle sun yhdyssanaketjutusaddiktiolle.

    Äänestä

  • k r kirjoitti:

    Olet väärässä.
    Valtaosa suomalaisista ei ole eritäin ulkomaalaisvihamielistä.

    Ja pieleen menee loputkin.

    " "sekopää", "luonnehäiriöinen", "epäilen mielenterveyttäsi", "järjellistä sanottavaa", "häiriintynyt""

    LUE mitä kirjoitin.
    Onko se niin kauhean vaikeaa?

    Jos menet psykiatrin luo kertomaan kirkkain silmin että on oikein teloittaa joku koska siitä olisi hyötyä Suomen taloudelle veromarkkojen säästymisen muodossa, hän on luultavasti hyvinkin kiinnostunut henkisestä tasapainostasi.

    Syytinkö ketään sekopääksi tai häiriintyneeksi?

    "Mielestäni kyseisillä kirjoittajilla ei ollut erityisen järjellistä sanottavaa ja jos he Todella ajattelisivat noin niin he olisivat sekopäitä tai ainakin luonnehäiriöisiä.
    Väitätkö että olen väärässä?
    Silloin epäilen sinun mielenterveyttäsi."

    Mielestäni kyseisillä kirjoittajilla EI ollut mitään järjellistä sanottavaa.
    Jos he Todella ajattelisivat noin niin he olisivat sekopäitä tai ainakin luonnehäiriöisiä.

    Älä hyvä ihminen väitä että olet eri mieltä.
    Silloin sanoisit että he puhuvat asiaa, eli kuula kalloon vaan.
    Uskotko todella suomalaisten enemmistön haluavan ratkaista ulkomaalaisongelman tappamalla ei-suomalaiset?
    No niin arvelinkin. Miksi siis valitat?

    Menikö perille?

    Jos ei niin miksei?

    Ja yhdyssanaketjut ota ihan huumorilla.
    Löysää pipoa sinäkin. :)
    Jos rassi harrastaa sarkasmia siihen on varmaan oikeutus ei-rassillakin.

    Äänestä

  • k r kirjoitti:

    No en tiedä siitä somalin ampumisesta, mutta omaan kokemukseeni nojaten uskon, että valtaosa tästä armoitetusta kansasta on erittäin ulkomaalaisvihamielisiä.

    Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että mm. opetusministeriön rahoittamana on jo muutaman vuoden ajan käyty massiivista indoktrinaatiokamppanioita kouluissa ja tiedotusvälineissä.

    No, kyllähän väellä ja voimalla on aikaisemminkin saatu taottua tämän tyhmän kansan päähän vaikkapa usko siihen, että roomalaisten teloittama työtä vieroksuva galilealainen puuseppähippi oli itseasiassa jumalan poika.

    Toisinajattelijoiden teloittamisesta tulikin mieleeni, että reaktiivinen tapasi käytää ilmaisuja kuten "sekopää", "luonnehäiriöinen", "epäilen mielenterveyttäsi", "järjellistä sanottavaa", "häiriintynyt" viittaakin viehättävällä ja väärentämättömällä tavallaan torjuttuun (koska kuitenkin sen kiistät) haluusi hoidella itsesi kanssa radikaalisti eri mieltä olevat henkilöt sen mallin mukaan, jolla Stalinin nerokas hallinto majoitti lukemattomat kyvykkäät toisinajattelijat mielisairaalaan pimeään koppiin istuskelemaan omassa paskassaan loppuelämänsä.

    Ja näinhän se monesti menee... ne jotka ei sisäistä propagandaa ovat "sekopäitä" tai muuten vaan moraalisesti rappeutuneita ja mehän tiedämme kuinka meidän täytyy sellaisten kanssa toimia kansakuntamme parhaaksi, vai kuinka. (Endlösung)

    Vielä lopuksi sen verran, että sun pitää tehdä jotain tolle sun yhdyssanaketjutusaddiktiolle.

    Kun yrität sanoa, että sairaan ihmisen mä'äritelmä on väärä, koska sairaaksi määritellään sellaiset ihmiset, jotka edustavat määrittelijän vihamiehiä. Niin et kuitenkaan huomannut sitä, että määrittelijä ei suinkaan määritellyt kaikkia rasisteja hulluiksi tai luonnehäriöisiksi, vaan ne, jotka todella halusivat säästää verorahoja tappamalla somaleita. Voit tietysti kysyä keneltä tahansa psykiatrilta kuinka tervettä on toivoa kuolemaa toisille ihmisille. Mutta ehkäpä sinusta varmasti psykologiakin on juutalaisten salajuonia??? Totta, psykologitkin määrittelevät terveen ihmisen omien käsitystensä pohjalta, mutta hullut, siis laitosten asukit, niin jos niiltä kysytään, niin tuskinpa ne sanovat olevansa hulluja, mutta varmaan silti et haluaisi päästää näitä "terveitä" ulos laitoksesta?

    Äänestä

  • Catilina kirjoitti:

    Koska siis muutat? Selvästi ahdistut meidän junttien seurassa, joten armahda itseäsi.

    koita nyt takoa pieneen päähäsi, että SINÄ ET edusta kansan mielipidettä, vaan pienen ja äänekkään äärivähemmistön, joka sekin on äänekäs lähinnä vain näillä keskustelupalstoilla.

    Joten voisitko lakata puhumasta koko kansan puolesta? Kansa on kanssasi eri mieltä.

    Äänestä

  • QPR kirjoitti:

    ... sen "oikean" kansan todellisista tunnoista on peräisin? Ymmärtääkseni kansan mielipidettä on varsin visusti varottu kysymästä, koska "väärää" vastausta pidetään kai lähes varmana. Näin ollen ei ole oikein muuta keinoa luodata mielipidettä, kuin keskustelupalstat.
    Muistaakseni eräs ratkaiseva tekijä Kokoomuksen keskustelupalstan muuttumisessa rekisteröintiä vaativaksi oli juuri sitkeästi palstalla pyörinyt linkki nettikyselyyn, joka antoi totaalisen "vääriä" lukuja.

    lähde kuin internetin keskustelupalstojen "luotaaminen" kansan mielipiteen arvailulle on vaikka eduskuntavaalien tulokset. Näissä keskustelupalstoissa sinulla työmaata onkin, mutta taitaapa tuota joutilasta aikaakin olla. Jotenkin tuntuu, että taitaa sinullakin jäädä ne "väärät" mielipiteet rekisteröimättä.

    Seuraavan kerran mielipidettä mitataan EU- ja kunnallisvaaleissa. Asetuppa ehdolle niin katsotaan onko kansa kanssasi samaa mieltä.

    ..., mikähän puolue tämän kysymyksen ottaisi vaaliaseekseen?

    Äänestä

  • k r kirjoitti:

    No en tiedä siitä somalin ampumisesta, mutta omaan kokemukseeni nojaten uskon, että valtaosa tästä armoitetusta kansasta on erittäin ulkomaalaisvihamielisiä.

    Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että mm. opetusministeriön rahoittamana on jo muutaman vuoden ajan käyty massiivista indoktrinaatiokamppanioita kouluissa ja tiedotusvälineissä.

    No, kyllähän väellä ja voimalla on aikaisemminkin saatu taottua tämän tyhmän kansan päähän vaikkapa usko siihen, että roomalaisten teloittama työtä vieroksuva galilealainen puuseppähippi oli itseasiassa jumalan poika.

    Toisinajattelijoiden teloittamisesta tulikin mieleeni, että reaktiivinen tapasi käytää ilmaisuja kuten "sekopää", "luonnehäiriöinen", "epäilen mielenterveyttäsi", "järjellistä sanottavaa", "häiriintynyt" viittaakin viehättävällä ja väärentämättömällä tavallaan torjuttuun (koska kuitenkin sen kiistät) haluusi hoidella itsesi kanssa radikaalisti eri mieltä olevat henkilöt sen mallin mukaan, jolla Stalinin nerokas hallinto majoitti lukemattomat kyvykkäät toisinajattelijat mielisairaalaan pimeään koppiin istuskelemaan omassa paskassaan loppuelämänsä.

    Ja näinhän se monesti menee... ne jotka ei sisäistä propagandaa ovat "sekopäitä" tai muuten vaan moraalisesti rappeutuneita ja mehän tiedämme kuinka meidän täytyy sellaisten kanssa toimia kansakuntamme parhaaksi, vai kuinka. (Endlösung)

    Vielä lopuksi sen verran, että sun pitää tehdä jotain tolle sun yhdyssanaketjutusaddiktiolle.

    Eivät suomaaliset ole ulkomaalaisvihamielisiä, päinvastoin olemme erittäin ystävällisiä itsensä elättäviä ulkomaalaisia kohtaan. Autamme turisteja, autamme työtovereita, hurraamme urheilijoille, itse asiassa olemme heille ystävällisempiä kuin olemme toisillemme.

    Se mikä kärjistyy näissä keskusteluissa on tämä luikurimaisuus, joka on tullut näitten turistipakolaisten myötä maahamme. Emme hyväksy sitä, että tänne tullaan lentokoneella suurin joukoin, vaaditaan rahaa, vaaditaan vaatteita, vaaditaan isoja asuntoja, vaaditaan terveydenhoitoa, koulutusta, vapaa-ajan viettorahaa, satelliittiantenneja, urheilutossuja, ulkomaan matkoja, kaikkea sellaista, josta tiedämme, että meitä huijataan. On aivan lapsellista kuvitella, että nämä kaikki olisivat vainottuja. He eivät lähde täältä mihinkään, vaikka kotimaassa olisi rauha, koska he oppivat niin nopeasti tämän luikurimaisen elämän. Afganistanissakin on auttamassa enemmän suomalaisia kuin täältä palanneita afgaaneja, vaikka maksamme heille matkat ja annamme vielä oikeuden palata. Mutta ei haluta enää tehdä työtä, kun muutoinkin elää paremmin kuin työllä.

    On aivan sairasta antaa ulkomaalaisille heti niin hirmuisesti rahaa ja tavaraa, ettei hän ole moista koskaan aiemmin nähnyt (mitä nyt aiemmissa turvapaikkaturistipaikoissaan). Juuri se lisää tätä sairasta turismia. Maailmassa on 4,5 miljardia ihmistä, joilla ei ole tarpeeksi ruokaa. Koska emme voi auttaa heitä kaikkia, on väärin auttaa edes yhtä tänne luikurina tullutta, on ihan samaa voimmeko elättää heitä tuhat tai satatuhatta, koska jokainen luikuri on liian paljon. Sitä paitsi elätämme heitä velaksi, koska valtio velkaantuu koko ajan. Se nyt on tässä kaikkein typerintä. Eihän suomalaistakaan kukaan elätä, jos tästä lähdemme ulkomaille, mihin tahansa. Eikö sekin ole rasismia.

    Eli todellisia rasisteja ovat maamme päättäjät, jotka ovat luoneet puitteet tälle turvapaikkaturismille. He eivät itse kohtaa näitä lusmureita muulloin kuin palkintoja jakaessaan. On sairasta vaatia, että meidän kansalaisten pitäisi tämä kaikki hyväksyä, ei sellaista voi hyväksyä. Piste. Kaikki rasismihan lähtee tästä vääryydestä, ei mistään ihonväristä. Ihonväri toimii vain tunnisteena, koska me kaikki tiedämme, että todennäköisyys nähdä lusmuri on erittäin suuri nähdessämme ihonväriltään meitä tummemman ihmisen. Todennäköisyys on paljon suurempi kuin 50%. Voiko meitä tästä syyttää?

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    Ajatteleeko kansa mielestäsi todella niin että somalia ampuessa on tähdättävä päähän valtion veromarkkojen säästämiseksi?

    Oletko seonnut vai multikulturalismihyysäripropagandaparanoian sokaisema taas?

    Mielestäni kyseisillä kirjoittajilla ei ollut erityisen järjellistä sanottavaa ja jos he Todella ajattelisivat noin niin he olisivat sekopäitä tai ainakin luonnehäiriöisiä.
    Väitätkö että olen väärässä?
    Silloin epäilen sinun mielenterveyttäsi.

    Enpä usko että väität.
    Sivuutat vain asian taas jonkun suvaitsevaishörhömielipidefasistin ja multikultipropagandan naiivin uhrin höyryämisenä.

    Ainakaan minun mielestäni suomalaiset eivät ole häiriintynyt tai moraalisesti rappeutunut kansa.
    Jos olisi niin juu...kansaa on vaikea vaihtaa mutta asuinmaata ei.

    "..sekopäitä tai ainakin luonnehäiriöisiä.."
    niin.. sadismi valtaa ...?

    Äänestä

  • Catilina kirjoitti:

    ..., mikähän puolue tämän kysymyksen ottaisi vaaliaseekseen?

    Jos Ranskaan suostuisit muuttamaan, niin veikkaan että meriiteilläsi pääsisit Front Nationalen listoille varsin äkkiä. Jean-Marie Le Pen on kampanjoinut varsin aktiivisesti näiden aiheiden tiimoilta.

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Jos Ranskaan suostuisit muuttamaan, niin veikkaan että meriiteilläsi pääsisit Front Nationalen listoille varsin äkkiä. Jean-Marie Le Pen on kampanjoinut varsin aktiivisesti näiden aiheiden tiimoilta.

    ... minä en halua muuttaa kotoani mihinkään. Sehän tämän homman juju on. Minä pidän tästä pienestä junttilasta.

    "Me" emme muuten pysty päivänpolitiikkaan. Me olemme liian heterogeeninen joukko, ja tuskin pääsisimme yhteisymmärrykseen edes siitä, eletäänkö kapitalismissa vai sosialismissa.

    Äänestä

  • Too Late kirjoitti:

    Eivät suomaaliset ole ulkomaalaisvihamielisiä, päinvastoin olemme erittäin ystävällisiä itsensä elättäviä ulkomaalaisia kohtaan. Autamme turisteja, autamme työtovereita, hurraamme urheilijoille, itse asiassa olemme heille ystävällisempiä kuin olemme toisillemme.

    Se mikä kärjistyy näissä keskusteluissa on tämä luikurimaisuus, joka on tullut näitten turistipakolaisten myötä maahamme. Emme hyväksy sitä, että tänne tullaan lentokoneella suurin joukoin, vaaditaan rahaa, vaaditaan vaatteita, vaaditaan isoja asuntoja, vaaditaan terveydenhoitoa, koulutusta, vapaa-ajan viettorahaa, satelliittiantenneja, urheilutossuja, ulkomaan matkoja, kaikkea sellaista, josta tiedämme, että meitä huijataan. On aivan lapsellista kuvitella, että nämä kaikki olisivat vainottuja. He eivät lähde täältä mihinkään, vaikka kotimaassa olisi rauha, koska he oppivat niin nopeasti tämän luikurimaisen elämän. Afganistanissakin on auttamassa enemmän suomalaisia kuin täältä palanneita afgaaneja, vaikka maksamme heille matkat ja annamme vielä oikeuden palata. Mutta ei haluta enää tehdä työtä, kun muutoinkin elää paremmin kuin työllä.

    On aivan sairasta antaa ulkomaalaisille heti niin hirmuisesti rahaa ja tavaraa, ettei hän ole moista koskaan aiemmin nähnyt (mitä nyt aiemmissa turvapaikkaturistipaikoissaan). Juuri se lisää tätä sairasta turismia. Maailmassa on 4,5 miljardia ihmistä, joilla ei ole tarpeeksi ruokaa. Koska emme voi auttaa heitä kaikkia, on väärin auttaa edes yhtä tänne luikurina tullutta, on ihan samaa voimmeko elättää heitä tuhat tai satatuhatta, koska jokainen luikuri on liian paljon. Sitä paitsi elätämme heitä velaksi, koska valtio velkaantuu koko ajan. Se nyt on tässä kaikkein typerintä. Eihän suomalaistakaan kukaan elätä, jos tästä lähdemme ulkomaille, mihin tahansa. Eikö sekin ole rasismia.

    Eli todellisia rasisteja ovat maamme päättäjät, jotka ovat luoneet puitteet tälle turvapaikkaturismille. He eivät itse kohtaa näitä lusmureita muulloin kuin palkintoja jakaessaan. On sairasta vaatia, että meidän kansalaisten pitäisi tämä kaikki hyväksyä, ei sellaista voi hyväksyä. Piste. Kaikki rasismihan lähtee tästä vääryydestä, ei mistään ihonväristä. Ihonväri toimii vain tunnisteena, koska me kaikki tiedämme, että todennäköisyys nähdä lusmuri on erittäin suuri nähdessämme ihonväriltään meitä tummemman ihmisen. Todennäköisyys on paljon suurempi kuin 50%. Voiko meitä tästä syyttää?

    Mutta kun.

    Se ei pidä paikkaansa, että jokaiselle Suomeen muuttavalle annetaan uskomattomat, mielettömät kasat tavaraa ja rahaa.

    Eikä ole lainkaan oikeudenmukaista olettaa, että joku pelkän ihonvärinsä perusteella on todennäköisemmin lusmu. On väärin olettaa kenestäkään yhtään mitään vain hänen ulkonäkönsä perusteella.

    Olisko ok, jos sinä menisit johonkin maahan ja sinua syytettäisiin siellä juopoksi ja pedofiiliksi vain siksi että olet valkea ja JOKU TOINEN valkea tyyppi on tehnyt rikoksia siellä.

    Edes saman perheen jäsenet eivät aina ole samanlaisia keskenään. Jos jostakin perheen jäsenestä tulee laiska paska, se ei tarkoita että koko perhe on mätä.

    Mikä oikeus kenelläkään on syyttää syytöntä?

    Minä en koe, että mikään ihmisryhmä tekee minulle täällä Suomen maassa jotakin vääryyttä tai olisi vaikkapa menestymiseni tiellä.

    Äänestä

  • Catilina kirjoitti:

    ... minä en halua muuttaa kotoani mihinkään. Sehän tämän homman juju on. Minä pidän tästä pienestä junttilasta.

    "Me" emme muuten pysty päivänpolitiikkaan. Me olemme liian heterogeeninen joukko, ja tuskin pääsisimme yhteisymmärrykseen edes siitä, eletäänkö kapitalismissa vai sosialismissa.

    En ole varma Ranskan tilanteesta, mutta Suomessa et tarvitse europarlamenttivaalien ehdokkuuteen kansalaisuutta. Riittää, että on laskettu äänioikeusrekisteriin Suomessa, eikä ole menettänyt äänioikeutta kotimaassaan.

    Euroopan parlamentin jäsenenä ei kuitenkaan voi olla:
    1) valtioneuvoston jäsen;
    2) Euroopan komission jäsen;
    3) Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tai ensimmäisen asteen tuomioistuimen tuomari, julkisasiamies tai kirjaaja;
    4) Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen;
    5) Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen;
    6) Euroopan oikeusasiamies;
    7) Euroopan yhteisön tai Euroopan atomienergiayhteisön talous- ja sosiaalikomitean jäsen;
    8) alueiden komitean jäsen;
    9) Euroopan yhteisön tai Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen nojalla asetetun yhteisön varoja hoitavan tai pysyvää välitöntä hallinnollista tehtävää hoitavan komitean tai muun toimielimen jäsen;
    10) Euroopan investointipankin johtokunnan tai hallintoneuvoston jäsen taikka Euroopan investointipankin henkilöstöön kuuluva;
    11) Euroopan yhteisöjen toimielimen tai sellaiseen sidoksissa olevan erityiselimen tai Euroopan keskuspankin palveluksessa oleva virkamies tai toimihenkilö; ja
    12) sellainen viran tai toimen haltija, joka perustuslain mukaan ei voi olla kansanedustajana.

    lähde: http://www.vaalit.fi/21667.htm

    Äänestä

  • Kurma kirjoitti:

    Mutta kun.

    Se ei pidä paikkaansa, että jokaiselle Suomeen muuttavalle annetaan uskomattomat, mielettömät kasat tavaraa ja rahaa.

    Eikä ole lainkaan oikeudenmukaista olettaa, että joku pelkän ihonvärinsä perusteella on todennäköisemmin lusmu. On väärin olettaa kenestäkään yhtään mitään vain hänen ulkonäkönsä perusteella.

    Olisko ok, jos sinä menisit johonkin maahan ja sinua syytettäisiin siellä juopoksi ja pedofiiliksi vain siksi että olet valkea ja JOKU TOINEN valkea tyyppi on tehnyt rikoksia siellä.

    Edes saman perheen jäsenet eivät aina ole samanlaisia keskenään. Jos jostakin perheen jäsenestä tulee laiska paska, se ei tarkoita että koko perhe on mätä.

    Mikä oikeus kenelläkään on syyttää syytöntä?

    Minä en koe, että mikään ihmisryhmä tekee minulle täällä Suomen maassa jotakin vääryyttä tai olisi vaikkapa menestymiseni tiellä.

    Et sinä kyllä taida ymmärtää lukemaasi. Minä en kirjoittanut mistään rikollisuudesta, enkä pedofiiliasta, enkä juoppoudesta, vaan siitä, että suurin osa tänne tulleista turvapaikkahakijoista ovat turvapaikkaturisteja. Turvapaikanhan saa vain muutama ihminen vuodessa, eli Suomen lain mukaan toimiten näin on. Yritin vääntää rautalangasta, ettei se ole rasismia, ettei hyväksy turvapaikkaturismia, ja että suurin osa näistä meitä tummemmista ihmisistä ovat tällaisia turisteja. Jos menen jonnekin Somaliaan, ei kukaan ihonvärin mukaan luule minua luikuriksi, koska sinne ei kukaan valkoinen mene elämään toisten siivellä. Korkeintaan nauravat meille, että ai ton näköisiä ne höynäytettävät ovat, jotka antavat rahaa sukulaisille, jotka niitä ylimääräisiä rahoja sinne Somaliaan lähettävät.

    Luepas tämän päivän Helsingin Sanomat. Lopultakin hesarikin alkaa tunnustaa, että tänne tulijalle annetaan heti vaatteet ja 150 euroa rahaa käteen. Siis per nokka. Vaatteita perustellaan sillä, että täällä on talvi ja täällä ei muuten pärjää. Jukolan veljeksetkin selviytyivät alasti talonsa palosta. Ei tarvitse tulla, jos ei pärjää.

    Ja kun pääsee kaupungin asuntoon, se täytetään uusilla huonekaluilla, telkkareilla sun muilla. Liinavaatteetkin annetaan, ja tietenkin uudet. Ei ne sinne taivaasta tule, vaikka Allah onkin niin ihmeellinen jumala, että voisi varmaan taikoakin. Miksi tämä ei mene tällaisten kurmalaisten kaaliin. Eivät he usko, vaikka näkevät. Toiset uskovat allahiin, vaikkeivat koskaan ole nähneet sellaista.

    Et taida sinäkään ymmärtää lukemaasi.

    "Ihonväri toimii vain tunnisteena, koska me kaikki tiedämme, että todennäköisyys nähdä lusmuri on erittäin suuri nähdessämme ihonväriltään meitä tummemman ihmisen."

    "Eikä ole lainkaan oikeudenmukaista olettaa, että joku pelkän ihonvärinsä perusteella on todennäköisemmin lusmu. On väärin olettaa kenestäkään yhtään mitään vain hänen ulkonäkönsä perusteella. Olisko ok, jos sinä menisit johonkin maahan ja sinua syytettäisiin siellä juopoksi ja pedofiiliksi vain siksi että olet valkea ja JOKU TOINEN valkea tyyppi on tehnyt rikoksia siellä."

    Ihonväri toimii siis tunnisteena ja rasismi on oikeutettu keino? Niinhän sanoit.

    "Luepas tämän päivän Helsingin Sanomat. Lopultakin hesarikin alkaa tunnustaa, että tänne tulijalle annetaan heti vaatteet ja 150 euroa rahaa käteen. Siis per nokka. Vaatteita perustellaan sillä, että täällä on talvi ja täällä ei muuten pärjää. Jukolan veljeksetkin selviytyivät alasti talonsa palosta. Ei tarvitse tulla, jos ei pärjää." .......???????

    "Turvapaikanhan saa vain muutama ihminen vuodessa, eli Suomen lain mukaan toimiten näin on. Yritin vääntää rautalangasta, ettei se ole rasismia, ettei hyväksy turvapaikkaturismia, ja että suurin osa näistä meitä tummemmista ihmisistä ovat tällaisia turisteja."

    Turvapaikka myönnetään vainon perusteella, uskonnon, rodun, poliittisen mielipiteen, jne.

    "Turvapaikan sijasta Suomessa oleskeleva ulkomaalainen voi saada OLESKELULUVAN suojelun tarpeen perusteella, kun häntä uhkaa epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu koti-/asuinmaassaan. Suojeluun perustuvan luvan saaminen on mahdollista MYÖS siinä tapauksessa, että ulkomaalainen ASEELLISEN SELKKAUKSEN tai ympäristökatastrofin vuoksi ei voi palata koti-/asuinmaahansa."

    Suomessa asuvat somalit ovat oleskeluluvan, turvapaikan ja jopa kansalaisuuden saaneita.
    Suuri osa asunut vuosikausia, osa syntynyt Suomessa.
    Somaliassa on ollut sisällissota. Tällä hetkellä maa on edelleen rauhaton. Turvallisempia alueitakin löytyy.

    Miksi syyttelysi kohdistuu juuri somaleihin?
    Tiedätkö kuinka monta somalialaista hakee turvapaikkaa nykyään?

    Vuonna 2002 Romaniasta 600, Slovakiasta 420, Jugoslaviasta 300, Bulgariasta 300, Venäjältä, Turkista, Irakista, Ukrainasta, Bangladeshista...
    Viime vuonna Serbiasta lähes 300, Kroatiasta 174,

    SuurYlivoimaisesti suurin osa hakijoista oli Euroopasta.

    Viimeisen VIIDEN vuoden aikana somaliasta on tullut 264 turvapaikanhakijaa. Keskimäärin 50 per vuosi.
    Slovakiasta samalla ajalla 2487(!).
    Tsekistä 328,
    Ukrainasta 405,
    Venäjältä(!) 1392,
    Puolasta 1571,
    Jugoslavian Liittotasavallasta 944,
    Irakista 527,
    ...jne.....

    Mielenkiintoista.

    Onkohan se sihti hukassa? Vai sen "turvapaikkaturismin kieltämisen=rasismin" sokaisema?

    Slovakian romanitkin ovat tummempia kuin me suomalaiset. Yli puolet 18 vuotta täyttäneistä suomalaisista romanimiehistä on eläkeläisiä. Eli ei tässä nyt pelkästään somaleja tarvitse nähdä.

    Äänestä

  • Värisokea kirjoitti:

    Slovakian romanitkin ovat tummempia kuin me suomalaiset. Yli puolet 18 vuotta täyttäneistä suomalaisista romanimiehistä on eläkeläisiä. Eli ei tässä nyt pelkästään somaleja tarvitse nähdä.

    Ettei tarvitse aina oikoa.

    Kirjoituksesta johon vastasin:

    " Yritin vääntää rautalangasta, ettei se ole rasismia, ettei hyväksy turvapaikkaturismia, ja että suurin osa näistä meitä tummemmista ihmisistä ovat tällaisia turisteja. Jos menen jonnekin Somaliaan, ei kukaan ihonvärin mukaan luule minua luikuriksi, koska sinne ei kukaan valkoinen mene elämään toisten siivellä. Korkeintaan nauravat meille, että ai ton näköisiä ne höynäytettävät ovat, jotka antavat rahaa sukulaisille, jotka niitä ylimääräisiä rahoja sinne Somaliaan lähettävät."

    "Liinavaatteetkin annetaan, ja tietenkin uudet. Ei ne sinne taivaasta tule, vaikka Allah onkin niin ihmeellinen jumala, että voisi varmaan taikoakin. Miksi tämä ei mene tällaisten kurmalaisten kaaliin. Eivät he usko, vaikka näkevät. Toiset uskovat allahiin, vaikkeivat koskaan ole nähneet sellaista."

    Asia selvä?

    Ja olen ihan samaa mieltä - ei tässä nyt pelkästään somaleja tarvitse nähdä.
    Mutta kun joillakin he tuntuvat olevan pakkomielle.
    Ei minulle. En ole kirjoittanut ainuttakaan somaleja ylistävää kirjoitusta.
    En ole myöskään kirjoittanut käsittämättömiä "SOMALI TULEE, SOMALI RAISKAA, HAKKAA, TAPPAA JA TÄYTTÄÄ MAAN ja kukkahattutädit rahtaavat niitä tuhatmäärin joka päivä kun ne haluu tuhota Suomen kulttuurin!" kirjoituksia.

    (Äläkä ota kirjaimellisesti, parodioin vaan rassien kirjoitustyyliä.)

    Tummemman ihon pitäminen luikuriuden tunnusmerkkinä on muuten aika huteraa. Ei sen perusteella voi päätellä vastaantulevan luikuriusastetta.

    Hmmm ei oikein hallitse ihmismielen matematiikkaa. Hän on siis sitä mieltä, ettei vastaantulevan tummuuden asteesta voi päätellä mitään luikuriasteesta. Totta kun ajatellaan yhtä yksilöä.

    Mutta jos tiedetään, että rautatieaseman tienoilla pyörii tummien nuorten miesten joukko, jotka varastelevat ja hakkaavat, niin on ihan selvää, että suomalainen kiertää kaikki tummien miesten joukot. Varmuuden vuoksi. Olisi hullua ottaa riskiä ja lyöttäytyä tällaiseen seurueeseen todistamaan kuinka hienoa on elää monikulttuuriyhteiskunnassa.

    Samalla tavalla tiedetään, että aikuisista romanimiehistä yli puolet on rikosrekisterissä. Taas on selvää, että kun vastaantulee romani, sitä varmuuden vuoksi kiertää kauempaa. Ei se ole rasismia. Se on aivan normaalia käyttäytymistä. Yhtä lailla kierrämme nämä skinijoukotkin, vaikka tiedämme, että harvemmin ne suomalaisia lyövät pesäpallomailalla.

    Samalla lailla Hmmmkin varmaan toimii ulkomailla joutuessaan esimerkiksi pimeällä menemään hotelliin jostain ravintolasta lähtiessään. Sitä nopeammin juostaan, mitä enemmän ollaan harlemin tai vastaavien paikkojen lähistöllä.

    Tämä ei ole rasismia. Vaikka päätökset tehdään ihonvärin perusteella.

    Äänestä

  • Hmmm hmmm hmmm kirjoitti:

    Jollain menee matematiikat ja logiikat sekasin ja metsään niin että petäjät ryskyvät.

    "Tummemman ihon pitäminen luikuriuden tunnusmerkkinä on muuten aika huteraa. Ei sen perusteella voi päätellä vastaantulevan luikuriusastetta."

    Onko sinun logiikkaasi että jos vastaan tulee somalinainen lastenvaunuja työntäessään että hän on potentiaalinen raiskaaja ja että hänen vaunuissaan on tulevä rikollinen.
    Jos vastaan tulee 3 somalinaista joilla on lapset työnnettävinään niin kyseessähän on todellinen jengi..joka on syytä kiertää kaukaa.
    No, se huumorista.

    Miten en ymmärrä ihmismielen matematiikkaa?
    Voi olla etten, enhän edes tiedä mitä se on.
    Mitä on ihmismielen matematiikka?

    Sinähän puhut itsesi pussiin.
    Ihmisen luikurius siis lisääntyy joukon kasvaessa.
    Näin ollen Luikuriuden asteen määrittäminen tummuuden asteen perusteella on huteraa.

    Onko yhden vastaantulevan somalinaisen uhkaavuusaste suurempi kuin ravintolasta poistuvan kännisen ja aggressiiviselta vaikuttavan suomalaisjoukon?
    En usko etkä siihen usko itsekään.

    Entä uhoavan skinijoukon uhkaavuusaste verrattuna somalimiesten joukkoon esim. jalkapallokentällä?
    Luikurius/Tummuusasteikon mukaan ero pitäisi olla huomattava. Miksi ihmeessä selvistä asioista pitäisi halkoa hiuksia.
    Mihin unohtuvat sinulta kaikki muut "ihmismielen matematiikan" muuttujat?

    Äänestä

  • Catilina kirjoitti:

    ..., mikähän puolue tämän kysymyksen ottaisi vaaliaseekseen?

    Mikä puolue sitä nyt haluaisi tehdä poliittisen itsemurhan ja ampua itseään päähän muukalaisvihalla? Yrityksiähän nähtiin viime vaaleissa, muutama muukalaisvastainen liike oli ehdolla ja mitä ne saivat aikaan? Ei mitään, kannatus oli olematonta. Siitäkin voisi laskea kuinka pientä kansanosaa sinä rasistisine mielipiteinesi todella edustat, vaikka koko kansan mielipidettä toisinaan väität julistavasi.

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    Jollain menee matematiikat ja logiikat sekasin ja metsään niin että petäjät ryskyvät.

    "Tummemman ihon pitäminen luikuriuden tunnusmerkkinä on muuten aika huteraa. Ei sen perusteella voi päätellä vastaantulevan luikuriusastetta."

    Onko sinun logiikkaasi että jos vastaan tulee somalinainen lastenvaunuja työntäessään että hän on potentiaalinen raiskaaja ja että hänen vaunuissaan on tulevä rikollinen.
    Jos vastaan tulee 3 somalinaista joilla on lapset työnnettävinään niin kyseessähän on todellinen jengi..joka on syytä kiertää kaukaa.
    No, se huumorista.

    Miten en ymmärrä ihmismielen matematiikkaa?
    Voi olla etten, enhän edes tiedä mitä se on.
    Mitä on ihmismielen matematiikka?

    Sinähän puhut itsesi pussiin.
    Ihmisen luikurius siis lisääntyy joukon kasvaessa.
    Näin ollen Luikuriuden asteen määrittäminen tummuuden asteen perusteella on huteraa.

    Onko yhden vastaantulevan somalinaisen uhkaavuusaste suurempi kuin ravintolasta poistuvan kännisen ja aggressiiviselta vaikuttavan suomalaisjoukon?
    En usko etkä siihen usko itsekään.
    Näin ollen Luikuriuden asteen määrittäminen tummuuden asteen perusteella on huteraa.

    Entä uhoavan skinijoukon uhkaavuusaste verrattuna somalimiesten joukkoon esim. jalkapallokentällä?
    Luikurius/Tummuusasteikon mukaan ero pitäisi olla huomattava. Miksi ihmeessä selvistä asioista pitäisi halkoa hiuksia.
    Mihin unohtuvat sinulta kaikki muut "ihmismielen matematiikan" muuttujat?

    Olisivatpa ne jengit naisia, niin ei tämä niin vaarallista olisikaan. Tuosta hmmm-henkilöstä tulisi hyvä politiikko, hän osaa vääntää kaikki asiat nurinpäin. Lusmuri ei kansankielessä tarkoita rikollista, vaan sellaista joka väärin perustein elää toisten siivellä. Kyllä nämä naiset ovat siinä mielessä yhtä lailla lusmureita ja luikureita, ja heidän osaltaan meillä on vielä suuremmat ongelmat, koska miehet pitää heitä hellan ja nyrkin välissä, he eivät opi suomea, ja monet (jopa tuhannet täällä Suomessa) eivät osaa lukea eikä kirjoittaa. He eivät tule koskaan tekemään muuta kuin lisää lapsia elätettäväksi.

    Oletteko koskaan nähneet somalinaista muissa töissä kuin näissä keskinäisissä tulkkaus- ja neuvontahommissaan, joita ei tarvittaisi, jos näitä lusmureita ei otettaisi vastaan. Itse näin kerran yhden mac donaldsissa asematunnelissa.

    Vaikka Suomessa on ollut häjyjä ja prätkäjengejä, on täällä ollut todella turvallista viime vuosiin asti. Nyt venäläiset paluumuuttajat toivat tänne vaikean huumeongelman, ja alkoholi on tehnyt pahaa jälkeä. Mielenterveysongelmia on eri syistä Suomessa paljon. Nämä hmmm hymistelijät eivät tajua, että meillä on pirusti ongelmia omasta takaa nykyään, emme tarvitse tänne lisää ongelmia, sillä ei voi olla niin, että joillakin on oikeus tuhota oma maansa sotimalla ja sitten tulla muitten riesaksi vuosikymmenten ajaksi. Vaikka olisi kuinka hymistelijä, niin pää tulee vetävän käteen.

    Hyväksyn kyllä sen, että nämä Hmmm-ihmiset saavat ottaa kotisomaleita itselleen niin paljon kuin haluavat, kunhan elättävät omilla rahoillaan heidät. on niin helppoa olla humanisti toisten rahoilla. Vasta sitten voi sanoa itsensä hyväksi ihmiseksi kun ottaa nämä asumaan kotiinsa. Kuinka monta Hmmm-henkilön kotona on? Mahtuuko vielä lisää, voisin lähettää internetin kautta viestin somaliaan, että vielä mahtuu.

    Mites mää nyt väärinpäin väänsin ja minkä?

    Sinulle kaikki ovat siipeilijöitä, elättejä ja pelkkää riesaa.
    Olet elämääsi pettynyt ja katkera, ja kiristelet hampaitasi kadulla laahustaessasi ja nähdessäsi itseäsi tummemman naaman. Naaman joka takuulla nauraa päivät pitkät suomalaisten hyväuskoisuudelle.
    "Tuokin saatana repii MINUN selkänahastani itselleen nahkatakin, nahkasohvat ja kelsiturkin..."
    Menikö oikein?

    Mikähän on Hmmm -ihminen?
    Tietääkseni olen ihan tavallinen suomalainen.
    Mitä taas tulee luikuriuteen, sinähän ryöstelystä ensin puhuit. :O

    "Hmmm ei oikein hallitse ihmismielen matematiikkaa. Hän on siis sitä mieltä, ettei vastaantulevan tummuuden asteesta voi päätellä mitään luikuriasteesta. Totta kun ajatellaan yhtä yksilöä.

    Mutta jos tiedetään, että rautatieaseman tienoilla pyörii tummien nuorten miesten joukko, jotka varastelevat ja hakkaavat"
    "Samalla tavalla tiedetään, että aikuisista romanimiehistä yli puolet on rikosrekisterissä. Taas on selvää, että kun vastaantulee romani, sitä varmuuden vuoksi kiertää kauempaa."

    Väität että Suomessa on tuhansia somalinaisia jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa.
    Suomessa on noin kolme ja puolituhatta somalinaista joista 1600 alle 15-vuotiasta.
    Joten väitteesi on vähän vaikea uskoa.

    Liiottelu tai suora valehteleminen on sallittua mutta asioiden katsominen toisesta perspektiiviastä on asian kääntämistä nurinpäin?

    Sinulle kaikki tuntuu olevan yksinkertaista.
    Ihmismielen matematiikasta höpötät ja oma ihmiskuvasi on äärimmäisen rajoittunut, ihanteellinen tai unpikyyninen, kohteesta riippuen.

    Hyvä on.
    Minkäs sille mahtaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Hmmm kirjoitti:

Suomalainen oikeudentunto ja isänmaallinen suoraselkäisyys huipussaan:

"Ehdottomasti 1. luokan vapauden risti maahantunkeutujia vastaan taistelleille sankareille."
"Onneksi sankarit eivät ole vielä kuolleet sukupuuttoon maastamme!
Hyvä kun laittavat maahantunkeutujaloiset tansimaan ripaskaa, mutta olisi vielä parempi jos olisivat antaneet tulta niiden AIDSisille munille!"
"Onko Suomen kulttuuri nyt vaarassa kun kulttuurimiehet ovat sairaalassa? Kuka nyt harjoittaa kulttuuria Hgin yössä?"
"Ihan oikein tehty, paitsi että olisihan hän voinut ampua päähänkin. Hyvä Suomi! "
"Oikeus tuomitkoon ampujan osallistumaan ampumaseuran järjestämiin ampumaharjoituksiin kunnes sihti paranee."
"harmi vaan, ettei ampunut molempia päähän. Suotta veromarkkoja haaskasi roiskimalla jalkoihin."
"Nyt yhteiskunta joutuu kustantamaan vielä noiden loisten sairaalakulutkin kun taas oikeaoppisesti päähän ammuttaessa olisi säästetty sosiaaliavustuksissa huikeita summia ja saatu rikollisuutta vähennettyä."
"Samaa mieltä. Harmillista =("
"Mutta sitten valtio olisi joutunt maksamaan näiden eläinten kuoppauksen ja sitten vielä niiden suvulle ääliömäisen määrän rahaa. "
"Vesikauhuiset elukat pitääkin ampua. Ainoa virhe oli siinä, että lopettaminen jäi puolitiehen (loppuiko ammukset vaiko tarkkuus, miten lie...). "
"...ikävä juttu että se suomalainen ampui vaan jalkoihin. Päähän somalia pitää ampua jos ampuu."

Eläköön talvisodan henki!!

Ootte te hupaisia ei voi muuta sanoa :D.

PS. Kirjottajien ikäjakauma 12 - 15...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu