Kauhajoen pahin juoppo Heikki on ilmaissut huolensa kaupungin kansalaisten taipumuksesta juoppouteen. Heikin mukaan mitkään alkoholin vastaiset kampanjat eivät näytä tuottavan Kauhajoella tulosta.
Heikin mukaan alkoholin kulutusta on yritetty suitsia muun muassa alkoholin vastaisten juttujen kirjoittamisella seinille ja Alkon edessä riehuminen ja ihmisten kiusaaminen, jos ovat tulossa Alkoon. Myös alkoholin mainontaa on rajoitettu(mainoksia revitty alas) ja rattijuoppoudesta on valitettu kaikkialla ja rattijuoppojen nimet kerrottu kaikille.
Mikään ei kuitenkaan näytä auttavan. Kauhajoen juoppohallituksen(ei tule sekoittaa kaupunginhallitukseen) tuoreen tilaston mukaan kaupungista kuluu puhdasta alkoholia henkeä kohti n.20 litraa vuodessa. Tämä on kaksi kertaa niin paljon kuin mitä Maailman terveysjärjestö WHO pitää suotavana. Heikki on alkoholin kulutuksesta huolissaan koska hänelle ei jää pakosta parhaimpia viinoja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.