Entäpä kun työsi loppuvat?

menen saareen.
Minulla yhteenaikaan loppuivat työt usein ja vähän väliä, silloin etsin uusia töitä. Tein vapaaehtoistöitä ja kulutin aikaa.
Elämä on välillä hyvin hektistä ei aika meinaa riittää ja toisinaan se pysähtyy kuin seinään, ei ole muuta kuin aikaa.
Nyt yritän pysyä hereillä iltaan että nukkuisin kunnolla kun viime yön olin töissä.

huokaisen helpouksesta.
Ei tarvitse enää rahan takia mennä katsomaan surkeeta ilmapiiriä, inhottavia ihmisiä.
Niitä mukavia voin tavata siviilissäkin.

Ikääntynyt äitini asuu kaksiossa, uudenveroiseksi remontoidussa.
Hän saa eläkettä 750e/kk.
Pula- ajan tyttö säästää siitä vielä satasia kuukaudessa, eikä hänen tarvitsisi.

Mikäli ilma sallii, niin aamulla lenkille ja sitten jotain mitä mieleen juolahtaa.
Harmi, kun ei enää ole niitä päivätansseja, jotka alkaisi klo 13.

Muutaman päivän varoitusajalla. = Työsopimuksen purku.

Alkuun paska tunne vaikka omaa tuttamusta ei ollutkaan muuta kuin toimitusjohtajan mielen pahoittaminen.

Tästä on niin kauan aikaa etten oikein muista potkujen jälkeisiä touhujani.

Seuraavaksi kytkin "viihteelle" muutamaksi kuukaudeksi.
Sitten ryhdyin aktiiviseksi pätkätöiden hakijaksi/tekijäksi välttääkseni työkkärin hassut ehdotukset.

Pidentyvien työttömyysjaksojen aikana ryhdyin hoitamaan kuntoani.
Väleissä matkustelin.
Poissaolot ilmoitin kassaan ja työkkäriin.

Mielestäni onnistunut, vuosien mittainen totuttelu täyteen joutilaisuuteen.

Työni ei voi loppua. Lapsia syntyy aina uudestaan ja vanhemmilla on vaikeuksia. Päinvastoin työni vain tuntuu lisääntyvän. Ottajia riittää sosiaali-ja terveydenhuoltoalalla.

tämän vuoden puolella, ensin raivostutti, vihastutti. Kuitenkin olen etäisopiskellut , käynyt kesätöissä, nyt taas ollut viikon kotona.
Lähetän hakemuksia nyttemmin avoimiin työpaikkoihin valikoiden. Jokaiseen työpaikkaan joita minä olen kelvollinen tekemään ikäni, koulutukseni, kokemukseni pohjalta on 100 - 200 muutakin hakijaa.
Ja olenhan jo kerennyt olla pian 30 vuotta ansiotöissä ja tehnyt pitkiä päiviä, oli myös aikakausi jolloin tein kokopäivätyön lisäksi vielä ilta duunia.
Siis suon itselleni hieman levähdystä koska olen niin monta vuotta veroja tämän eteen maksanut.

ehkä ryhdyn vapaaehtoistyöhön jonnekin, lukemaan lehtiä vanhuksille tai kärräämään heitä pihalla, tjms., sitten harrastan enemmän ulko- ja yleensä liikuntaa, auttelen lapsiani, meen pohjoiseen kalaan he..; ei miun työt kyllä lopu koskaan, mutta eläkkeelle pääsen 2,5 vuoden päästä, sittenhän ne vapaa ajan ongelmat kai iskee..

P.s. kaljaa en ala juomaan..

ennen.. Siis mikä yhteiskunta tuommoinen on.. Nyt joutuvat hoitovirheen vuoksi hoitamaan mun miestä ilmaiseksi.. ja vieläpä mutkin ruokkimaan.. kun ei oo töitä.. Siinä se yhteiskunta..

Työvoimatoimistoon menen tänään ilmoittautumaan luulin että sitä ovea ei tarvisi avata koskaan,mutta niin ei käynyt.
Iso tehdas lopetti paikkakunnalla jotain tervehdyttämisestä puhuivat,siinä vaiheessa mitään ei jäänyt mieleen,huoli vain tulevaisuudesta.
Olen liian nuori tai vanha,töihin huono enää päästä,ja "eläkkeelle" liian nuori!!
Asunnosta velkaa vielä,siinähän se huoli ja nuorin vielä koulussa.
Minä olen tässä ikkunasta toiseen kulkenut,mistään ei saa oikein kiinni,kai tähän tottuu!!

Niin on tapahtunut useasti ja silloin olen aina tehnyt sitä mikä huvittaa. Työ on aina siirtänyt taka-alalle kivoja asioita, joita olen halunnut vaan en ehtinyt. Silloin niitä piilossa muhineita haaveita vain toteutan.

Yksi mahdottoman hyvä konsti on opiskella. Se ei katso ikää, eikä välttämättä nykyään paikkaakaan. Opiskelun piirissä tapaa yleensä virkeitä ja uteliaita ihmisiä.
Kun uuden asian ympyröihin tutustuu, se joskus nielaisee kokonaan ja tuo eteen vain uusia kiinnostuksen kohteita.

Tämä netti on aika kiva kaveri, täältä olen löytänyt monta haasteellista ryhmää, joihin voi ajan ja innostuksen mukaan osallistua ja ihan omaan tahtiinsa.

Ikävintä ja yksinäisintä, niin kuvittelen, on tietysti se jos vain kahden pullonsa kanssa keskustelee.