koulujen uskonnonopetuksesta

pakko-opiskelija

Koulujen uskonnontunnit ovat karmaiseva kokemus. Ala-asteella oli PAKKO istua uskonnontunneilla, vaikka en kuulu edes kirkkoon. En ole koskaan kuulunut, enkä tule koskaan siihen humpuukilaitokseen liittymäänkään.

Pakko-opiskelua perusteltiin koulun pienellä koolla. Oppilaita oli parhaimpina vuosina reilu 30. Ei kuulemma ollut varaa järjestää vaihtoehtoista opetusta ja vapautusta tunneilta ei kuitenkaan voitu antaa. Vaikeaa oli istua tunneilla ja yrittää tehdä tehtäviä, kun tiesi (nuoresta iästä huolimatta), että siinä tunneilla höpötellään aivan pehmeitä. Ihan ei aina naama pysynyt peruslukemilla, kun ilmiselviä valheita esiteltiin totuuksina.

Yläasteella sain vapautuksen, koulu oli huomattavasti ala-astetta isompi ja mahdollisuus opiskella ET:tä järjestettiin. Kuitenkin opettajana oli uskonnonopettaja, joka lähti tunneilla liikkeelle aina omasta uskonnollisesta näkökulmastaan ja opetus oli siksi hyvin yksitoikkoista. Mielenkiintoisia väittelyitä olen kyllä jäänyt kaipaamaan.

Lukiossa yllättäen taas ei ET:n opetusta järjestetty tuntiopetuksena. Opiskelu tapahtui kirjekurssin muodossa, kirjoitin kolmen kurssin verran esseitä, referaatteja ja tutkielmia eri uskonnoista. Tähän olin tyytyväinen. Ja opin paljon asioita. Kirjoitin ET:n ylioppilaskirjoituksissa Laudaturin arvosanoin.

Ihan aina ei uskonvapaus tässäkään maassa toteudu. Olen niin vihainen ja ikuisesti katkera saamastani pakko-opetuksesta. Aivopesun makua siinä oli. Aivan kuten peruskoulun aamunavauksissakin, joihin oli koko koulun aina PAKKO osallistua. Virsiä joikasivat, lukivat raamatunkohtia ja muuta hölynpölyä. Kaikista kuvottavin muisto koulun aamunavauksista on eräs kerta, kun oppilaille tarjottiin mahdollisuutta vastaanottaa "pyhä henki" ja sitten kaatuiltiin saarnaajan syliin koko koulun edessä juhlasalissa. Minua lähinnä oksetti. Jotenkin sairasta ja uskonvapausta loukkaavaa touhua. Teki mieli juosta ulos koko tilaisuudesta. Onko sellainen edes laillista, kysynpä vaan...

5

653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähtenyt pois uskonnon tunneilta ja turhista aamunavauksista. Jos joku opettaja tarjoaisi jälki-istunto lappua voit aina vedota uskonnon vapauteen ja jättää periaatteenvuoksi istumatta.

      • uskonnoton vanhempi

        Pienen, ala-asteikäisen lapsen on aivan mahdotonta yksistään alkaa jollain tavalla vastustamaan tai kritisoimaan koulun toimintaa. Lisäksi ryhmäpaine on alaluokilla erittäin suuri. Vanhemmat voisivat tietysti jotain yrittää, jos asiasta kantautuisi tietoa heidän korviin.

        Esimerkiksi http://www.et-opetus.fi -sivuston palautelomakkeen kautta tulleiden kommenttien perusteella nykyäänkin yksittäisen vanhemman on erittäin vaikea saada mitään muutosta aikaisiin kunnan/koulun toimintakulttuuriin. Opettajien pitäisi pyrkiä tekemään koulusta kaikille mukava paikka opiskella. Ei liene muuta tapaa kuin uskonnon opetuksen lopettaminen, sekä selkeästi kieltää uskonnon harjoittaminen koulussa. Tilanne lienee aivan eri isoissa kaupungeissa kuin pikkupaikkakunnilla.

      • -...-..-
        uskonnoton vanhempi kirjoitti:

        Kirkkoon kuulumattomat lapset voisi mielestäni vapauttaa uskonnosta ja myös ET:stä. Pääsisivät sitten aikaisemmin kotiin ja säästettäisiin myös koulutuksen kuluja. Suuria muutoksia järjestelmään ei tarvitsisi tehdä ja muiden luokkalaisten ryhmäpaine ei välttämättä olisi niin suuri (kateellisuutta ehkä jossain määrin).

      • miksi ET:stä?
        -...-..- kirjoitti:

        Kirkkoon kuulumattomat lapset voisi mielestäni vapauttaa uskonnosta ja myös ET:stä. Pääsisivät sitten aikaisemmin kotiin ja säästettäisiin myös koulutuksen kuluja. Suuria muutoksia järjestelmään ei tarvitsisi tehdä ja muiden luokkalaisten ryhmäpaine ei välttämättä olisi niin suuri (kateellisuutta ehkä jossain määrin).

        Nyt en kyllä ymmärrä? Miksi pitäisi vapauttaa ET:stä? Sehän on oppisisällöiltään tarpeellinen ja hyvä oppiaine. Lisäksi ET:n oppilasmäärät ovat esim. pääkaupunkiseudulla prosentuaalisesti suuret jo monissa kouluissa (>20), joten mitään ryhmäytymis tms. ongelmaa ei isoissa kaupungeissa ole, päinvastoin!

        Lisäksi ehdottamasi tapa olisi kestämätön. Entä ortodoksit ja muut kymmenkunta Suomen vähemmistöuskontoa? Vapautetaanko hekin :-) No, toisaalta, tuo käytäntö varmaan lisäisi kirkosta eroamista :-)

      • -.-.---..
        miksi ET:stä? kirjoitti:

        ET on parempi oppiaine kuin uskonto, tuohan on päivänselvää. Mutta tälläkin hetkellä suurin osa ei ET:tä käy ja ei tämä mielestäni näy aikuiselämässä. Itse luin uskonnon enkä siitä mitään hyödyllistä oppinut, mutta en mielestäni myöskään ole koulutuksellisesti heikommassa asemassa kuin luokkatoverini, jotka kävivät siis ET:n.

        Ja kyllä mielestäni nuo vähemmistöuskonnotkin voisi vapauttaa elleivät normiuskontoon halua osallistua, ei uskonto kouluun kuulu.

        Eivätkös Jehovat (vai vähemmistöuskonnot yleensä) saa jo nyt vapautuksen sekä uskonnosta että ET:stä? Minkä takia uskonnottomat lapset ovat kuitenkin pakotettu ET:n opiskeluun?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1585
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1063
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      404
      988
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      932
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      77
      661
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe