vaivaa ... Ostin sen 3 v sitten pihalle (ei siis se huonekasvi eikä syyshortensia, olisko joku puutarhahortensia(?)) , eka kesänä kukki kaksi sinililaa kukkaa, seuraavan vuonna yksi sininen toinen fuksian värinen... eli siis samassa kasvissa kaksi eriväristä kukkaa. Kysäisin asiasta yhdeltö kukkaihmiseltä ja neuvoi mua kasteleen alppiruuslannoitteella, tänä keväänä tein työtä käskettyä mutta nyt se ei kuki lainkaan. Kovasti on kasvanut kyllä mutta nupun nuppua ei näy, olisi varmaan jo aika tässä vaiheessa kesää ? Oliski liian varjoisassa paikassa, on kulmassa jossa sitä varjostaa norjanangervoaita ja kirsikkapuu.. Osaako joku kertoa mikä sitä mun hortensiaa vaivaa, vai kaivanko yläs ja heitän kompostiin.
Mikähän minun
hortensiaa
2771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että olet lannoittanut liikaa hortensiaa. Myös liika kastelu hidastaa kukkanuppujen kehittymistä.
Minunkaan jalohortensiani ei kuki. Eka vuonna kukki, kun sain sen, ja kukkien värihän riippuu maan happamuudesta. Viime vuonna teki yhden ison kukinnon, mutta tänä vuonna taas ei yhtään. Muuten on tosi rehevä. En ole mielestäni lannoittanutkaan liikaa. Taitaa vaan olla vaikea kukitettava, olen monelta muultakin kuullut samaa.