Äänestäkää jatkossakin porvaria!

Äänet vaan kepulle ja kokoomukselle niin ei tule sijoitusongelmia HÄHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄÄ!!!!
13234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

jotenkin sellainen vaikutelma köyhempien ja yleensä pienituloisten äänestyskäyttäytymisestä, että eivät he mitenkään isoin joukoin ole siirtyneet kokoomuksen ja kepun kannattajiksi.
Kokoomus lie saanut lisää kannattajia enemmänkin hyvätuloisista perinteisesti 'duunari'- ammatteihin kuuluvista jotka ennen ovat äänestäneet vaikkapa juuri SDP:tä.
Perussuomalaiset ovat voineet saada vähän sellaisten pienituloisten ääniä jotka aiemmin ovat äänestäneet vasemmistopuolueita, mutta perussuomalaiset eivät ole olleet hallituksessa vaikuttamassa sen toteuttamaan politiikkaan.
Vihreät tunnetusti myös vetävät aiemmin vasemmistopuolueita äänestäneitä, mutta ei vihreät ainakaan mikään varsinainen porvaripuolue ole.

Äänestä
  • Jaa-a. Köyhän siis periatteessa pitäisi äänestää sossuja tai vasemmistoliittoa. Mutta näiden puolueiden etu on pitää mahdollisimman paljon ihmisiä köyhinä, jotta puolueille riittäisi äänestäjiä seuraavissakin vaaleissa. Kun duunari tienaa tarpeeksi, se alkaa miettiä veron maksun paljoutta ja alkaakin äänestää kokoomusta alhaisempien verojen toivossa. Joten vasemmistopuolueet pyrkivät estämään duunarin rikastumisen omien etujensa ajamiseksi.

    Joten tämän omituisen päätelmäketjun omituisena ratkaisuna taitaa olla, että köyhänkin kannattaa äänestää oikeistopuolueita ???

    Äänestä

  • oikeisto kirjoitti:

    Jaa-a. Köyhän siis periatteessa pitäisi äänestää sossuja tai vasemmistoliittoa. Mutta näiden puolueiden etu on pitää mahdollisimman paljon ihmisiä köyhinä, jotta puolueille riittäisi äänestäjiä seuraavissakin vaaleissa. Kun duunari tienaa tarpeeksi, se alkaa miettiä veron maksun paljoutta ja alkaakin äänestää kokoomusta alhaisempien verojen toivossa. Joten vasemmistopuolueet pyrkivät estämään duunarin rikastumisen omien etujensa ajamiseksi.

    Joten tämän omituisen päätelmäketjun omituisena ratkaisuna taitaa olla, että köyhänkin kannattaa äänestää oikeistopuolueita ???

    Ei kuulkaa äänestämällä saa aikaan parannusta mihinkään, kun samanlaiset ihmiset ne siellä jatkossakin tulevat hääräilemään, kun heidän kerran annetaan näin hääräillä. Että, kun, kansalaiset eivät tee elettäkään estääkseen näin toimimisen, niin, niin kauan tämä jatkuu kuin sen annetaan kerran jatkua.

    Kansalaisten tulee tehdä lakkoja, lakkoja, lakkoja, että jos ei verot pienene, jos ei parannusta tapahdu oikeudenmukaisempaan suuntaan itse kansanedustajien omissakaan palkkamäärissä, niin miksi sitten raskaantyönraatajat joutuvat tekemään työnsä minimaalisilla kurjuuspalkoilla, että en kyllä ymmärrä näitä ihmisiä yhtään, jotka näitä töitä tekevät orjapalkoilla, että jossain on tyhmää porukkaa jne.

    Saavat hukkua paskaansa nämä tämmöisen tien kulkijat ja perässähiihtäjät, jotka eivät kunnioita köyhän oikeuksia.

    Suomi on sokean kansan maa, jota johtaa rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta karttavat pikkupamput, joista ei rehellisyyden tullessa voimaan ole jäljellä hiukkastakaan.

    "Jaa-a. Köyhän siis periatteessa pitäisi äänestää sossuja tai vasemmistoliittoa. Mutta näiden puolueiden etu on pitää mahdollisimman paljon ihmisiä köyhinä, jotta puolueille riittäisi äänestäjiä seuraavissakin vaaleissa. Kun duunari tienaa tarpeeksi, se alkaa miettiä veron maksun paljoutta ja alkaakin äänestää kokoomusta alhaisempien verojen toivossa. Joten vasemmistopuolueet pyrkivät estämään duunarin rikastumisen omien etujensa ajamiseksi."

    Joten tämän omituisen päätelmäketjun omituisena ratkaisuna taitaa olla, että köyhänkin kannattaa äänestää oikeistopuolueita ???"

    Huonosti päättelet tai sitten jostain syystä haluat kutsua tarkoittamaasi 'duunaria'
    köyhäksi, jota samalla kuitenkin kiistät hänen olevan.

    Minusta nuo sinun pähkäilysi ovat täysin turhia yksinkertaisen asian kiertely-yrityksiä. Tämä yksinkertainen asia on se että monet 'duunarit' ovat aikoja sitten keskiluokkaistuneet hyvätuloisiksi ja hyvinvoiviksi ja sitten alkaneet kokea niin että nämä vasemmistopuolueet(vaikkakin köyhän asian ajamisesta jo paljolti luopuneetkin pitääkseen tällaiset vauraat kekiluokkaiset 'duunarit' kannattajinaan) eivät heidän näkökulmastaan ole kuitenkaan vielä riittävästi keskiluokkaistuneet ohjelmiensa suhteen.
    Mutta kyllä nämä vasemmistopuolueet palkansaajien ja juuri näiden 'duunarien' etua ovat aina ajneet, ja edelleenkin myös juuri näiden hyvöätuloisten 'duunarien' etua haluavat ajaa ja heidät kannattajinaan pitää. Se vaan että myös kokoomus ja kepukin haluavat saada tällaiset vahvoissa asemissa tavarantuotannossa olevat hyväpalkkaiset 'duunarit' kannattajikseen ja siksi ne ovat muuttaneet politiikkaansa myös tällaisen väen edut huomioon ottavaksi.

    Ei se kokoomus veroja nyttenkään niin paljon alennellut ole muuta kuin näitä progressiivisia tuloveroja ja työnatajien kela-maksun nyt poistivat. Itse asiassa juuri tästä syystä kokoomus on ollut nimenomaan nostamassa ja keksimässä näitä uusia välillisiä veroja. Samoin kepu haluaa verottaa samassa linjassa, mutta jakaa kerätyt verot lähinnä vain maajusselle.
    Katainen nimenoman nytkin juuri ehdotti verojen korotusta, ja siis nimenomaan näiden välillisten verojen korotusta.

    Äänestä

  • vain uskoo valheisiinkin kirjoitti:

    Turha myöskään valittaa, jollei äänestä?

    Itse olen äänestänyt vihreitä tai vasemmsitoliittoa..alkuaikoina kun sain äänestää niin silloin ehkä demareita n. 10 vuotta takaperin. Vasemmistoliitossa taitaa olla monet hyvätkin puolensa, mutta turhan paljon ko. puolueen kannatus on laskenut. Perussuomalaisia äänestää vain isänmaata kunnioittavat ja maahanmuuttajia vastustavat ihmiset eli "rasistit". En ole ymmärtänyt koskaan Perussuomalaisten sanomaa. Köyhien tulisi mennä töihin, mutta kun tarjoavat siivoomista niin eihän se kenellekään suomalaiselle käy. On ennemmin työttömänä?

    Kaikki eivät tee koulutuksensa mukaista työtä, eikä siihen tarvitse pyrkiäkään. Ansioluettelo kertoo monelle työnantajalle totuuden: "onko aukkoja työhistoriassa vai ei". Monesti kyllä pitkäaikaistyötönkin käy, mikäli käyttäytyy työhaastattelussa asiallisesti eikä heittäydy heti hankalaksi! Työnantaja arvostaa sitäkin, että on ollut jossakin töissä, eikä vain maannut homeisena sohvaperunana.

    Äänestä

  • päättelet tai kirjoitti:

    "Jaa-a. Köyhän siis periatteessa pitäisi äänestää sossuja tai vasemmistoliittoa. Mutta näiden puolueiden etu on pitää mahdollisimman paljon ihmisiä köyhinä, jotta puolueille riittäisi äänestäjiä seuraavissakin vaaleissa. Kun duunari tienaa tarpeeksi, se alkaa miettiä veron maksun paljoutta ja alkaakin äänestää kokoomusta alhaisempien verojen toivossa. Joten vasemmistopuolueet pyrkivät estämään duunarin rikastumisen omien etujensa ajamiseksi."

    Joten tämän omituisen päätelmäketjun omituisena ratkaisuna taitaa olla, että köyhänkin kannattaa äänestää oikeistopuolueita ???"

    Huonosti päättelet tai sitten jostain syystä haluat kutsua tarkoittamaasi 'duunaria'
    köyhäksi, jota samalla kuitenkin kiistät hänen olevan.

    Minusta nuo sinun pähkäilysi ovat täysin turhia yksinkertaisen asian kiertely-yrityksiä. Tämä yksinkertainen asia on se että monet 'duunarit' ovat aikoja sitten keskiluokkaistuneet hyvätuloisiksi ja hyvinvoiviksi ja sitten alkaneet kokea niin että nämä vasemmistopuolueet(vaikkakin köyhän asian ajamisesta jo paljolti luopuneetkin pitääkseen tällaiset vauraat kekiluokkaiset 'duunarit' kannattajinaan) eivät heidän näkökulmastaan ole kuitenkaan vielä riittävästi keskiluokkaistuneet ohjelmiensa suhteen.
    Mutta kyllä nämä vasemmistopuolueet palkansaajien ja juuri näiden 'duunarien' etua ovat aina ajneet, ja edelleenkin myös juuri näiden hyvöätuloisten 'duunarien' etua haluavat ajaa ja heidät kannattajinaan pitää. Se vaan että myös kokoomus ja kepukin haluavat saada tällaiset vahvoissa asemissa tavarantuotannossa olevat hyväpalkkaiset 'duunarit' kannattajikseen ja siksi ne ovat muuttaneet politiikkaansa myös tällaisen väen edut huomioon ottavaksi.

    Ei se kokoomus veroja nyttenkään niin paljon alennellut ole muuta kuin näitä progressiivisia tuloveroja ja työnatajien kela-maksun nyt poistivat. Itse asiassa juuri tästä syystä kokoomus on ollut nimenomaan nostamassa ja keksimässä näitä uusia välillisiä veroja. Samoin kepu haluaa verottaa samassa linjassa, mutta jakaa kerätyt verot lähinnä vain maajusselle.
    Katainen nimenoman nytkin juuri ehdotti verojen korotusta, ja siis nimenomaan näiden välillisten verojen korotusta.

    Välillä ei oikein tiedä kumpi on pääministeri? Vanhanen vai Katainen? Puhuvat sillä porvaripäällänsä yhtäaikaa.

    Äänestä

loppupeleissä ihan sama ketä äänestää oikeesti suomen kansalla ei ole mitään
valtaa antaa mielipidett''ään koska herrat siellä eduskunnassa päättäää kysymättä kansalta mielipidettä esim pakolaipolitiikka on yksi asia...

Äänestä
  • Ei pidä ollenkaan paikkaansa. Se että moni nukkuvistakin äänestäisi niin tilanne ei saattaisi olla tämä Kokoomus-voittoinen paska.

    Ollaan työkaverin kanssa mietitty (kummatkin 80-luvun alussa syntyneitä), josko trollaattoria tulisi joskus tarvita suollakin kun eläkkeelle ei koskaan pääse?

    Porvarien päätökset ovat olleet idioottimaisia!

    Äänestä

Eihän minun kannata, eläkkeellä olevana pieneläkeläisenä, muuta kuin Kokoomusta edes harkita!

Äänestä
  • Saamatta kumminkaan eläkettä lisää vaan pikemminkin päinvastoin. Saat tulevaisuudessa ostaa lääkäripalvelusikin yksityissektorilta. Vain hullu kuuntelee porvareiden puheita. Aikanaan kepuun ei voinut luottaa...ei nykyisin Kokoomukseenkaan.

    Kemijärveltäkin lopetettiin se paperitehdas vai sellulloosatehdasko se oli? Jos Kekkonen (vaikka kepulainen olikin) olisi elänyt niin se olisi vetänyt nyrkin pöytään ja sanonut "käynnistäkää hyeenat se tehdas"!!

    Suomen politiikassa ei nykyisin ole ketään, joka uskaltaisi lyödä nyrkkinsä pöytään ja todeta että näin tehdään. Kukaan ei ole sielläkään eduskunnassa sormiaan tahrannut, kunnei ymmärretä suomalaista työtä mutta Kiinaan tehtaiden siirtäminen kyllä sallitaan...mitä verotuloja se sitten Suomelle tuo...kaikki menee Kiinaan!

    Suomen ei olisi pitänyt koskaan lähteä tähän pörssitouhuun mukaan!

    Äänestä

  • Hanger1982 kirjoitti:

    Saamatta kumminkaan eläkettä lisää vaan pikemminkin päinvastoin. Saat tulevaisuudessa ostaa lääkäripalvelusikin yksityissektorilta. Vain hullu kuuntelee porvareiden puheita. Aikanaan kepuun ei voinut luottaa...ei nykyisin Kokoomukseenkaan.

    Kemijärveltäkin lopetettiin se paperitehdas vai sellulloosatehdasko se oli? Jos Kekkonen (vaikka kepulainen olikin) olisi elänyt niin se olisi vetänyt nyrkin pöytään ja sanonut "käynnistäkää hyeenat se tehdas"!!

    Suomen politiikassa ei nykyisin ole ketään, joka uskaltaisi lyödä nyrkkinsä pöytään ja todeta että näin tehdään. Kukaan ei ole sielläkään eduskunnassa sormiaan tahrannut, kunnei ymmärretä suomalaista työtä mutta Kiinaan tehtaiden siirtäminen kyllä sallitaan...mitä verotuloja se sitten Suomelle tuo...kaikki menee Kiinaan!

    Suomen ei olisi pitänyt koskaan lähteä tähän pörssitouhuun mukaan!

    "Suomen politiikassa ei nykyisin ole ketään, joka uskaltaisi lyödä nyrkkinsä pöytään ja todeta että näin tehdään."

    Nyrkki lyödään pöytään VAIN työnantajia kuunnellen, muttei nykyisin enää työntekijöitä kuunnellen!

    Äänestä

Ahon hallituksen jälkeen tullut Lipposen hallitus pyrki turvaamaan varsin innokkaasti sijoitukset. Sosiaaliturvaa heikennettiin. Tuli leikattu indeksi eläkkeisiin. Muistelkaamme Lipposen hallitusta.

Äänestä
  • On etsittävä uusia uria. Nykyiset ideat ovat sotiminen vieraalla maaperällä, järjetön velkaelvytys ja veroparatiisisekoilu. Saatamme olla Kondratjeffin-syklin loppumetreillä. = 50 vuotta kestävä sykli. Tämä kohellus alkoi öljykriisistä 1973. Ulospääsyä ei oikeasti enää löydy, koska ei ole oikeaa ostovoimaa. Ja varsinkin, kun rikkain eliitin promille kiikuttaa pelimerkit veroparatiiseihin maasta ulos, "laillisesti".

    Voi olla, että Marxin III teoria tulee arvoonsa. Siinä yhteiskunnan (lue: ihmisten) on otettava homma hoitoonsa valtiolta, koska valtion johto-nomenklatuura ei kykyne isollakaan rahalla oikeasti muuhun kuin sekoiluun rahalla rasvauksen edessä. Poliittinen puoluekurilla sidottu kolmipuoluediktatuuri-huoratalousko on se ainoa oikea vaihtoehto? Onhan meillä jo nyt paras johto mitä rahalla saa ja tulokset ovat karua kertomaa yli puolelle kansaa. Epävarmuus ja köyhtyminen tasaverotuksella ovat karuja juttuja. Vain valtionvero on progressiivinen. Muut kaikki tasaveroja, jotka syövät eväät köyhien repuista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rikaspossu kirjoitti:

Äänet vaan kepulle ja kokoomukselle niin ei tule sijoitusongelmia HÄHÄHHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄÄ!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu