Kapualaaset

Meill on joskus ollut toimiva keskusta. Nyt se on hiipuva ja liikkeistä ja palveluista tyhjenevä. Paljon pienempi ex Kauhava ja Lapuankokoinen Kauhajoki ovat esimerkki toimivasta keskustasta. Meillä on joku ihmeellinen kateus ja kauna, joka ei sallii täällä asioimista. Onko se perua körttilaisyydesta, jotka pitivat kauppiaita rikollisista seuraavina. Voihan se olla yleinen kateusketutus joka on kasvanut ylettömäksi. On myös epäilyja, että kunnan virkamiehet painavat etunenässä ostoksille suoraan Seinäjoelle ja vain sivukyläläiset asioivat täällä.
3172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän se oo kummakaan kun kaupat aukee vasta kymmeneltä. Ei ne kai haluakaan asiakkaita. Aukaasis kaupat heti aamullla jotta pääsis kauppahan eikä tarttis lähtiä muualle.

Äänestä

mainittu. Katkeruus jäi vielä selityksistä pois.

Äänestä

on väkeä jo ennestään.

"Ihmiset tulivat sinne muodostaaksensa suojakilven omaa kuolemaansa vastaan. Liittyminen väkijoukkoon merkitsee kuoleman pitämistä loitolla. Erkaantuminen väkijoukosta merkitsee kuolemanriskin ottamista yksilönä, kuoleman kohtaamista yksin. Väkijoukot kokoontuvat ennen kaikkea siitä syystä. Ihmiset olivat siellä ollakseen joukossa." (Don DeLillo: Valkoinen kohina)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuhoaa keskustansa kirjoitti:

Meill on joskus ollut toimiva keskusta. Nyt se on hiipuva ja liikkeistä ja palveluista tyhjenevä. Paljon pienempi ex Kauhava ja Lapuankokoinen Kauhajoki ovat esimerkki toimivasta keskustasta. Meillä on joku ihmeellinen kateus ja kauna, joka ei sallii täällä asioimista. Onko se perua körttilaisyydesta, jotka pitivat kauppiaita rikollisista seuraavina. Voihan se olla yleinen kateusketutus joka on kasvanut ylettömäksi. On myös epäilyja, että kunnan virkamiehet painavat etunenässä ostoksille suoraan Seinäjoelle ja vain sivukyläläiset asioivat täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu