Ihan vaan sitä kysyisin, että miksi kummassa tällä palstalla on ateismista tehty uskonnon kaltainen käsite? Näitä monia ateistien tekstejä lukiessa saa sen käsityksen, että ateismi on heille yhtä henkeen ja vereen kuin vaikkapa islam muslimeille.
Minä olen ateisti ja minulle ateismi on vain sitä, ettei uskonnot ole minun elämässäni läsnä. Sen kummemmin en asian tiimoilta ole lähtenyt järjestäytymään, tällä palstalla ateismi on kuitenkin saanut jo paljonkin uskonnollisia piirteitä.
Minä olen ateisti ja minulle ateismi on vain sitä, ettei uskonnot ole minun elämässäni läsnä. Sen kummemmin en asian tiimoilta ole lähtenyt järjestäytymään, tällä palstalla ateismi on kuitenkin saanut jo paljonkin uskonnollisia piirteitä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sinä ainakin uskot, että kun vaihtaa riittävän
usein nimimerkkiä, niin pääsee avaamaan uuden
mitään sanomattoman keskustelun aiheesta, joka
on loppuun koluttu ja kaluttu. Olet siis uskova
ateisti isolla A:alla sattumoisin.
Ja sinä uskot että vaihdan nimimerkkiä vaikka olen tällä palstalla ensimmäistä kertaa. En ole muuten ikinä ymmärtänyt hyökkäävää lähestymistapaa.
Katsos, se on niin, että suomalainen on epäluuloinen vieraan nähdessään. Hyökkäys on ensireaktio laumaeläimilläkin, kun vieras eksyy laumaan.
En minäkään sitä miksi sinä alistut kuin orja.
Vihaiset nuoret miehet tuovat omaa näkökantaansa agressiivisesti esille, olipa sitten kyse uskonnosta, uskonnottomuudesta tai siitä, kenellä missillä on paras perse.
Tää on mun mielipide :o)
Tässä pätee sellainen psykologinen mekanismi, että mitä enemmän jotain asiaa vastustat, sitä enemmän se asia alkaa hallita mieltäsi.
Samalla tavoin jotkut hurahtaneet kristityt paasaavat siitä, miten Saatana vaanii joka nurkan takana. Ja näin he ajattelevat enemmän Saatanaa kuin Jumalaansa...
Ja sitten ovat tietenkin erikseen ns. ylimieliset ateistit, jotka käyttävät vanhojen uskontojen kritisoimista oman fiksuutensa korostamiseen.
Sinulle ateismi on "ateismi on vain sitä, ettei uskonnot ole minun elämässäni läsnä". Tämä ei ole koko totuus.
Koko ongelma alkaa siitä, että kukaan ei ole nähnyt jumalaa. Kukaan ei ole ollut todistettavasti kanssakäynnissä minkään yliluonnollisen voiman kanssa. Koskaan. Tarkoittaako tämä, että jumalaa/yliluonnollista ei ole? Ei, se tarkoittaa että siitä ei ole todisteita. Jos jostakin ei ole todisteita, sitä ei voi aukottomasti todistaa vääräksi/olemattomaksi.
Mitä tästä seuraa?
No ensinnäkin väittämä "Jumlaa ei ole!", ei ole todisteltavissa. Mitään ei voida todistaa olemattomaksi. Ei koskaan. Joten todisteiden valossa minun pitäisi olla agnostikko. En tiedä totuutta. Asiaa ei ole todistettu. Mutta. Ja tuo on iso Mutta. Mutta minä tunnen, että minkä tahansa yliluonnollisen olemassaolo olisi järjetöntä ja niin vähäisesti elämääni vaikuttavaa, että päätän USKOA, ettei yliluonnollista ole. Ja kun puhun yliluonnollisesta, puhun palavista pensaista, torvisoitosta jerikon muureilla, ylösnousevista hipeistä ja Grimin saduista. Mutta se on loogisesti ja tieteellisesti uskoa. Eli voin puhua ateismista nimenomaan uskon asiana. En voi todistella sitä tieteellä, mutta tunnen sen olevan oikein.
Asia ei ole noin, ainakaan minun elämässäni. Onko helpompi ymmärtää minun näkemykseni elämään, jos ajatellaan näin:
Jaetaan maailma kahtia. Toisella puoliskolla uskonnot ovat olemassa (koska joku ne sinne joskus kehitti), ja toisella puoliskolla niistä ei ole koskaan edes kuultu. Minä elän tällä jälkimmäisellä puoliskolla. En edes jaksa koskaan pohtia uskontoja, koska niillä ei ole minulle mitään merkitystä. Minulle niitä ei ole.
Sama asia on minuakin toisinaan harmittanut. Olet kuitenkin varmaan huomannut, että näille palstoille kirjoittelee vähintään yhtä suuri joukko uskovaisia, joista osan voisi luokitella ryhmään "hihhulit". Keskustelu kääntyy silloin väkisinkin uskonnon suuntaan. Aika paljon on intetty siitä, onko ateismi uskonto vai ei ja luultavasti väittely taas pian käynnistyy. (Hei, ateismi muuten EI ole uskonto! ;^0)
Hei. Olemme kaikki huomanneet kuinka tännekkin
kirjoittavat(punikit)jotkut ateistit uskovaiseksi teketyneenä. Kummallista eikö vain? Omalle palstalle,eikö heillä oikein leikkaa yläpäässä.
Alapää sensijaan näyttää toimivan liiankin kanssa.
En oikein ymmärrä kytkentää 'iva sanojen', 'punikkien' ja ateismin välillä. Voisitko ystävällisesti taivutella lankamallin ?
Olen niin hidasälyinen että en jaksa analysoida tuntemattomien nikkien lähettämiä viestejä, enkä siis tiedä kuka tekeytyy miksikin. Sääli sinänsä, tuttujen kanssa on mukavampi keskustella.
Oletko nähnyt alapääni... ei se mikään punikkitatti ole, vai mistä oikein on kysymys?
Tuota punikkiviittausta oli minunkin hankala yhdistää oikein mihinkään. Ellei sitten kyse ollut viittauksesta kommunisteihin? Jos oli, voin ilmoittaa, ettei ateisti ja kommunisti ole sama asia.
Jaahas täällä nämä punikit ihmettelee melkein
yhteen ääneen että mitä he ovat.
Olette just niitä mitä sanotte olevanne,
ymmärrättekö ollenkaan itseänne ja toimianne.
Osaatteko lukea juttujanne.
Jaahas täällä nämä punikit ihmettelee melkein
yhteen ääneen että mitä he ovat.
Olette just niitä mitä sanotte olevanne,
ymmärrättekö ollenkaan itseänne ja toimianne.
Osaatteko lukea juttujanne.
Yritä nyt sen verran kuitenkin vaivautua, ettet käytä tuota copy-pastea vastaamiseen, kun kysymys on ihan eri. Ja niin, minäkin voin toki väittää sinun olevan se ja se, enkä perustelisi väitettäni sinulle sinun sitä ihmetellessä muuten kuin että "no niin, sinä olet juuri se ja se, koska et edes tajua olevasi se ja se".
Onkohan sinulla joitakin ruuveja löysällä?
Kuule sinä yksinkertainen , oletko nähnyt ihmisiä
joilla on ruuveja päässä
En nyt lähde tässä sen enempää tappelemaan, mutta missä ihmeen päässä? Luepa se tekstini tarkemmin. Puhuinko mistään ruuveista kenenkään päässä?
Tremoles??
olet saanut edes ateistikastetta. Miksi tulet tänne kastettujen palstalle solvaamaan oikeita ateisteja. Mikä ihme kumajainen sinä olet. Ettei vaan sinun kohdallasi olisi siemenet sattumalta menneet väärään vakoon?
eräs suuren joukon sivupersoonia omaava, jonka sivupersoonat vaeltelevat holtittomasti hänen itsensä tietämättä ja aiheuttavat näitä huvittavia kommenteja, johtuen ehkä siitä, että hän on kieltänyt kommentoimasta itseään, joka sitten tekeekin asian ymmärrettäväksi, tai sitten ei?