ison alppiruusun suojaus

Minulla on yli 20-vuotias alppiruusu, joka on kasvanut "liian isoksi" suojattavaksi. Suojaaminen on kuitenkin välttämätöntä, sen olen saanut kokea ihan kantapään kautta. Yhtenä vuonna suojaaminen jäi liian myöhäiseksi ja kasvista melkein puolet kuivettui.
Nyt 150 cm korkea ja lähes kaksi metriä leveä kehikko, jota olen tähän asti käyttänyt suojapeitteen tukena, on jäänyt pieneksi, koska tänä kesänä alppiruusuni on innostunut kasvamaan niin ettei se enää mahdu tuon kehikon sisään.
Alppiruusuni voi hyvin ja tänäkin kesänä siinä oli viitisenkymmentä ihanaa kukkapalloa.
Millainen peite olisi hyvä ja miten yleensä kuuluisi alppiruusu suojata? Kuinka estän, ettei lumen paino vahingoita kasvia? Nyt siis tuo kehikko ei enää riitä.
4847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko alppisi aurinkoisella paikalla, kun sitä pitää suojata ?
Omani on puolivarjossa jo yli 30 vuotta, en ole koskaan mitenkään suojannut .
Syksyllä annan sille vettä TODELLA paljon , keväällä en yhtään ja aina lehdet ovat vihreät ja kukkii paljon.

Äänestä
  • Yli 30 vuotta vanha minullakin ja kertaakaan en ole suojannut.
    Syksyllä vettä ämpäri päivässä ja sunnuntaisin kaksi.
    Keväällä kun aurinko alkaa lämmittämään, niin haaleata vettä mikä sulattaa roudan, turvaa vedensannin juuristoon.
    http://www.aijaa.com/v.php?i=4667423.jpg

    Äänestä

  • Alppiruusuni on aurinkoisella paikalla, joten joudun sitä suojaamaan. Nyt vain sen suojaaminen on hankalaa, kun en tiedä, kuinka estäisin, ettei peittolle tuleva lumi katkoisi oksia ja kuinka saisin peitot pysymään paikoillaan. Tähän asti on toi kehikko riittänyt, mutta nyt en oikein tiedä, kun on "liian isoksi" kasvanut. Paikka on myös melko tuulinen, joten hankalaa, hankalaa...

    Äänestä

  • parikkalan piika kirjoitti:

    Alppiruusuni on aurinkoisella paikalla, joten joudun sitä suojaamaan. Nyt vain sen suojaaminen on hankalaa, kun en tiedä, kuinka estäisin, ettei peittolle tuleva lumi katkoisi oksia ja kuinka saisin peitot pysymään paikoillaan. Tähän asti on toi kehikko riittänyt, mutta nyt en oikein tiedä, kun on "liian isoksi" kasvanut. Paikka on myös melko tuulinen, joten hankalaa, hankalaa...

    Pystytä syksyllä jo valmiiksi pitkät tolpat alppisi ympärille, keväällä on niiden päälle hyvä ripustaa peite,eikä oksat taitu.Lumet on helppo varistella pois.

    Muista myös syksyllä se runsas kastelu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parikkalan piika kirjoitti:

Minulla on yli 20-vuotias alppiruusu, joka on kasvanut "liian isoksi" suojattavaksi. Suojaaminen on kuitenkin välttämätöntä, sen olen saanut kokea ihan kantapään kautta. Yhtenä vuonna suojaaminen jäi liian myöhäiseksi ja kasvista melkein puolet kuivettui.
Nyt 150 cm korkea ja lähes kaksi metriä leveä kehikko, jota olen tähän asti käyttänyt suojapeitteen tukena, on jäänyt pieneksi, koska tänä kesänä alppiruusuni on innostunut kasvamaan niin ettei se enää mahdu tuon kehikon sisään.
Alppiruusuni voi hyvin ja tänäkin kesänä siinä oli viitisenkymmentä ihanaa kukkapalloa.
Millainen peite olisi hyvä ja miten yleensä kuuluisi alppiruusu suojata? Kuinka estän, ettei lumen paino vahingoita kasvia? Nyt siis tuo kehikko ei enää riitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu