Katuminen

Kuuluin pieneen seurakuntaan, jossa tapahtui julkiseen tietoon tullut aviorikos, jonka seurauksena särkyi kaksi avioliittoa, molemmissa särkyneissä liitoissa oli pieniä lapsia. Nämä avionrikkojat menivät keskenään naimisiin ja elävät edelleenkin ns. uusperheenä, lapsia nykyisestä ja edellisistä avioliitoista. Myös molemmat petetyt puolisot ovat nykyisin tahoillaan uusissa naimisissa. Tämä kaikki siis ihan kuten maailmassa yleensäkin, paitsi että Jehovan todistajat väittävät, ettei heidän keskuudessaan ole aviorikosta. Avionrikkojat kyllä toinen erotettiin ja toinen erosi itse, mutta myöhemmin he katuivat ja ovat tällä hetkellä todistajia ja käyvät täysillä ihmisten ovilla saarnaamassa tuomiota avionrikkojille.

Nyt tahtoisinkin kysyä todistajilta tästä katumisesta, että onko se vain niin, että kun sanoo katuvansa, niin kaikki on sillä selvä. Voit siis elää tyytyväisenä esim. tässä uudessa avioliitossa ja jatkaa seurakunnassa kuten ennenkin. Tuntuu helpolta ratkaisulta moneen "ongelmaan" tehdä niinkuin tykkää, sitten katua ja se siitä. Eipähän tässä sinänsä mitään, mutta juuri se on mielestäni paha, kun esiinnytään ulkopuolisille hyveellisinä ihmisinä, joiden keskuudessa ei esiinny näitä maailmassa niin tavallisia paheita. Mm. tämän tähden en itse voinut enää olla mukana. Oli toki muitakin syitä, ja koko ajan niitä tulee lisää, kun tätäkin palstaa lukee. Ulkokultaisuudesta varoitettiin seurakunnassa taajaan, mutta eikö tällainen ole mitä suurimmassa määrin ulkokultaisuutta? Itselleni ei tämä katumissysteemi koskaan selvinnyt sinä aikana kun olin mukana.
34374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ei. Katumiseen ei auta mikään usko tai teko, vain kyky antaa itselleen anteeksi ja nostaa katseensa menneestä. Mikäli nämä henkilöt todistavat juuri katumisen takia, eivät he ole kohdanneet itseään tai antaneet vielä itselleen anteeksi.

Äänestä

Nyt hyppäsit alueelle, missä sydän tulee mukaan vahvasti, sydän, jota emme voi tietää. Aavistella vain ja siinä uskon epäonnistuvamme aika reippaasti, jos ihan pohjalle perimmäisiin syihin upotaan ja ihmisen vastuulisuuteen omista teoista.

Vaikka en ole Jehovan todistaja, noin sinulle tiedoksi, niin tällaisen asian olen ymmärtäväni näin. Seurakunnasta erottaminen, eroaminen ei todellisuudessa merkitse Jumalan tuomiota. Näin ihmiset kokevat sen yleensä JT:ssä minun näkemykseni mukaan. Ainakin minun läheisyydessä olevat Jehovan todistajat olivat tätä mieltä, kaikki.

Katuminen ja takaisin tulo on ongelmallista, koska sitä ei voi varmuudella tietää "kuin yksin Jumala", mutta sillä ei ole merkitystäkään sinänsä. Kysymys on siitä haluaako ihminen toimia tuon järjestön (tietenkin väite on: Raamatun) mukaisesti vai haluaako hän jotakin muuta. Suhtautuuko hän rikkomukseensa katuvasti, eli pahoittelee sitä ja haluaa muuttaa menettelytapojaan, jotta sellaista ei enää tapahtuisi.

Jos ihminen haluaa mukautua uudelleen "järjestyksen" alle, niin häneltä odotetaan määrättyä käytöstä jonkin aikaa, joka osoittaa, että tämä ei ole joku mielleyhtymä joka menee ohi, kuin eilinen päivä, tai lentävä roska, ei vaan kysymys on vakaasti yrityksestä toimia "oikein" uudelleen.

Kysymys ei ole mistään tuomiosta Jumalaan nähden, vaan seurakunnan puhtaudesta, eli kurssissa pitämisestä, niin ettei se ole joukko ihmisiä, jotka eivät kunnioita "pelisääntöjä". Kun puhutaan tuomiovaltaisesta komiteasta tai jostakin sellaisesta, siinä ei ole kysymys Jumalan tuomiosta, vaan termi viittaa vanhinten vastuuseen pitää seurakuntaa puhtaana sen näkemyksen mukaan, mitä he ovat saaneet Raamatusta. (En puutu tähän näkemykseen).

Se miksi VT-kirjoittelee voimakkaasti (ehkä tähänkin napsahtaa perään joku naseva lainaus) ihmisen väärillä poluilla olemisesta ja katumuksesta, sen aitoudesta tai epäaitoudesta. Tai puhuu milloin mitäkin, joka luotaa vaikuttimiimme, niin uskon sen tarkoituksen olevan juuri tuo "leikki katumuksesta" varoittaminen ja sitä ennen oman halunsa mukaan toimimisesta ja sen jälkeen sen kuittaamisesta tällä katumuskuvioilla. Ettei ihminen syyllistyisi tällaiseen itsepetokseen.

Em. tulkitaan usein Jumalan tuomioksi ja sitä rataa. Tälla tavalla ei ainakaan minun lähipiirini ja vähän kauempikin JT-kaarti ei asiaan suhtautunut.

Eli kysymys on taas siitä "missä hengessä mennään". Ihminen, joka JT:nä luulee, että erotetut on sitä ja tätä ihmisenä ja jotkin luulevat heidän olevan Jumalan tuomittuja, ovat yksinkertaisesti tolvanoita ja tietämättömiä. Mutta sitä ei vähänkin valveutunut Jehovan todistaja usko. Mutta näitä tolvanoita on joka porukassa ja Jehovan todistajissa annetaan tällaisten olla ja toivotaan, että he oppivat olemaan vähemmän tolvanoita.

Nyt tulee mieleeni Johanneksen poika ja RaM, jotka ovat eräänlaisia poikkeustapauksia. Heidän tilanne on luultavasti erilainen, enkä halua puuttua heidän tilanteeseen. Minä halusin erota Jehovan todistajista siksi, että en usko niinkuin he, Jehovan todistajat. Minun omatunto ei salli esiintyä Jehovan todistajana, jos en usko pääpiirteittäin niinkuin järjestö opettaa Jumalan ohjaukseen vedoten. En halua myöskään yrittää muuttaa kurssia, jota JT menee, se ei ole minun asiani.

Siitä huolimatta voisin uskoa Jehovaan omalla tavallani tai johonkin lopunaikaan, tai Harmagedoniin, "omalla tavallani", mutta tämä ei ole olemista Jehovan todistajana, vaan on uskomus, joka minulla voi olla henkilökohtaisesti ja sen verran erilainen, että se ei täytä kriteeriä, että kokisin olevani Jehovan todistaja.

Uskoisin, että voisin olla Jehovan todistaja, vaikka seurakunta tietäisikin käsitykseni jostain syystä, mutta uskoisin että raja kulkisi siinä, haluanko tuoda näkemyksiäni esille seurakunnassa, sen yksilöille, vai en. Jos en halua tuoda esille, ongelmaa ei seurakunnallisesti ole. Asenteeni olisi tärkeä.

Tällaiseen tulppasuuhun sydeemiin en kuitenkaan halunnut mennä, muuta kuin muutamaksi vuodeksi :), about 15 vuotta eri variaatioilla ja välillä ilmaa haukaten ja äänähdyksiä päästellen, mutta jossain vaiheessa raja tuli vastaan.

Palatakseni siihen katumukseen. Antaa ihmisten ruotia sydämensä ja kantaa vastuunsa Jumalansa edessä ja keskitytään omaan sydämeen. Homman nimi ei ole toiseen vertaaminen, vaan oman sydämen puhdistaminen ja voi olla, että me kaikki ollaan edesvastuuttomia Jumalan edessä ja kaikki tavataan jossain rakkauden täyttämässä paikassa ja silloin voidaan nauraa tälle meidän tuomintatarpeellemme, kun itsellämme on paha olla, tai muuten vaan meidän oikeudentajumme sotii jotakin vastaan.

Vanhimmat hutkivat ja tutkivat asioita. Tekevät virheitä ja ovat sitä sun tätä. Jos uskoo Jeesuksen johtoon ja Jumalan hengen vaikutukseen, niin monet vähemmän räikeät epäkohdat sivuutetaan monesti ja ne jotka ovat räikeitä, niin on omantunnon asia, kuinka kovin niihin tarttuu ja tuon omantunnon kanssa ihminen elää ja toiset joutuvat ottamaan sen huomioon, kuka mitenkin.

Äänestä
  • Ja tämä ei merkitse sitä, että uskon Jehovan todistajilla olevan Jumalan johto, vaan se merkitsee sitä, että jos on niin tällainen katumusrullianssi sinänsä ei vielä tekisi Jumalan johtoa kyseenalaiseksi minun silmissäni, vaan se on olosuhteiden luoma käytännön järjestely, jonka ympärillä on toimintaa eri vaikuttimilla ja vanhimpana komiteassa istuneena tiedän, että tunteita on ilmassa ja mokia tehdään.

    Olen ollut tilaisuudessa missä vanhin ojentaa veljeä ja minut oli määrätty siihen mukaan toiseksi vanhimmaksi. Tuo vanhin puhui minusta paskaa ja minä nuori vanhin en sitä uskaltanut oikaista ja näin kuinka ojennettava veli puolustautui ja homma kusi. Nyt tuo ojennettu on vanhin ja minä olen eronnut. Ojentaja taitaa puhua paskaa edelleen, vaikka ei pahaa tarkoita, mutta oma näkemys on vaan niin vahva ja uskoo siihen. Ehkä hänkin on siitä saanut ojennusta, ehkä ei, ei kuulu mulle. Itsepä vastaa teoistaan jos niistä kenenkään tarvitsee mitään koskaan vastata Jumalalle(ei tarvi, minun näkemys), tekojensa seuraukset kyllä kärsii nahoissaan, seuraukset. Mutta eipä tuo virheelliseksi katsomani ojennus näiden kahden ihmisen välejä rikkonut, ei vaan ne arvostavat toisiaan eniten seurakunnassa käsitykseni mukaan. He arvostavat jossain määrin myös minua ja ymmärtävät minut omalla tavallaan, joka ei välttämättä vastaa todellisuutta.

    Tällaisia me ihmiset vaan olemme. Kaksi reikää päässä, mistä maailmaa katsomme ja harmaa mössö tekee työtä niiden takana, mikäli tekee.

    Äänestä

  • Sorry, mutta jäi lukeminen kesken, sillä tuollaisen pitkän kappalejaottoman tekstin lukeminen on melkoista tuskaa. Olen aiemminkin laittanut merkille, että taipumuksenasi on ko. asia laistaa.Kappalejako ei toistaiseksi suomi24 foorumeilla toimi, mutta tuolla otsikon koodilla se onnistuu. Sijoitat vain sen haluamaasi kohtaan ilman välilyöntejä ja siinä se. Toivotaan että ylläpito saa homman pian kuntoon.

    Äänestä

  • <br /><br /> kirjoitti:

    Sorry, mutta jäi lukeminen kesken, sillä tuollaisen pitkän kappalejaottoman tekstin lukeminen on melkoista tuskaa. Olen aiemminkin laittanut merkille, että taipumuksenasi on ko. asia laistaa.Kappalejako ei toistaiseksi suomi24 foorumeilla toimi, mutta tuolla otsikon koodilla se onnistuu. Sijoitat vain sen haluamaasi kohtaan ilman välilyöntejä ja siinä se. Toivotaan että ylläpito saa homman pian kuntoon.

    Olen yleensä pyrkinyt kirjoittamaa viiden rivin kappaleita, koska ymmärrän monitorilukemisen vaikeuden. Jostain syystä homma ei toimi. Ehkä nuo merkit auttaa tässä ongelmassa. Onko Google Chrome selain syyllinen vai ei. Pitänee kokeilla sitäkin sen jälkeen, kun

    käytin tuota merkkiä, joka on html:stä tuttu entuudestaan. Kiitos. Se on tuskallista lukea itsekin.

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    Näytti toimivan. Eikä noissa teksteissä paljon lukemista olekaan, taitaa suurin vaikutus olla oman vyyhdin purkaminen ja sen asian ajaa puurokin, joksi se on muodostunut...ja sitten vielä kokeilu :)

    taitaa varmaankin toimia. :)

    No voi hel. Laitoin taas jotakin väärin.

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    Olen yleensä pyrkinyt kirjoittamaa viiden rivin kappaleita, koska ymmärrän monitorilukemisen vaikeuden. Jostain syystä homma ei toimi. Ehkä nuo merkit auttaa tässä ongelmassa. Onko Google Chrome selain syyllinen vai ei. Pitänee kokeilla sitäkin sen jälkeen, kun

    käytin tuota merkkiä, joka on html:stä tuttu entuudestaan. Kiitos. Se on tuskallista lukea itsekin.

    5- 10 (ehkä 15 :) ) Virkkeitteni pituus häiritsee minua ehkä eniten omassa kirjoituksessani. Yritän tehdä niistä lyhyempiä, mikäli mahdollista ja vähemmän lauseita sisältäviksi. Kiitos palautteesta, joka osittain osui oikeaan, osittain kysymys on jostakin muusta.

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    Olen yleensä pyrkinyt kirjoittamaa viiden rivin kappaleita, koska ymmärrän monitorilukemisen vaikeuden. Jostain syystä homma ei toimi. Ehkä nuo merkit auttaa tässä ongelmassa. Onko Google Chrome selain syyllinen vai ei. Pitänee kokeilla sitäkin sen jälkeen, kun

    käytin tuota merkkiä, joka on html:stä tuttu entuudestaan. Kiitos. Se on tuskallista lukea itsekin.

    Älä suotta harmittele. Kyllä täällä on todella pitkiä sepustuksia muitakin palstoilla ilman minkäänlaista kappalejakoa. Jos asia todella kiinnostaa, niin jaksaa silti lukea. Itse luen kommenttejasi mielelläni, koska olen eronnut melko vähän aikaa sitten todistajista ja itsellänikin on vielä monta asiaa mietittävänä ja monia prosesseja kesken. Olisin hirmuisen kiinnostunut esim. siitä, mitkä olivat niitä opetuksia tai tulkintoja todistajilla, joista olit eri mieltä. Onko niitä paljon vai vain muutamia. Ehkä joskus voisimme keskustella niistä.

    Äänestä

  • ent.jt kirjoitti:

    Kyllä voimme ja kiva kun sanoit noin :). Keskuselen sinun kanssa mielelläsi, mutta tänään olen kirjoittanut ehkä aivan liikaa, niinkuin varmaankin huomaat :). Kappaleet tulee taatusti jaettua :D tulevaisuudessa ja virkkeet ovat silmätikkuni.

    Ei tarvitse tänään tapahtua, aikaa toivottavasti riittää.

    Äänestä

  • ent.jt kirjoitti:

    Ei tarvitse tänään tapahtua, aikaa toivottavasti riittää.

    Eiköhän :)

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    Näytti toimivan. Eikä noissa teksteissä paljon lukemista olekaan, taitaa suurin vaikutus olla oman vyyhdin purkaminen ja sen asian ajaa puurokin, joksi se on muodostunut...ja sitten vielä kokeilu :)

    taitaa varmaankin toimia. :)

    Yes, kappalejako selkiyttää tekstin ja tekee sen helpommin luettavaksi, kaikien etu, sekä kirjoittajan että lukijan.>> Antaa ihmisten ruotia sydämensä ja kantaa vastuunsa Jumalansa edessä ja keskitytään omaan sydämeen.Tuossa on mielestäni hyvin kiteytettynä ajatus koskien avauksessa kuvattua tilannetta. Onko jokin tilanne etukäteen laskelmoitua vai ei, sen ruotiminen kuuluu ysilölle itselleen Luojansa edessä. Elämä on paljon rauhaisampaa itsensä ja ympäristön kanssa kun ei vaadi virheettömyyttä ja täydellisyyttä toisilta, eikä itseltään.

    Äänestä

  • ent.jt kirjoitti:

    Älä suotta harmittele. Kyllä täällä on todella pitkiä sepustuksia muitakin palstoilla ilman minkäänlaista kappalejakoa. Jos asia todella kiinnostaa, niin jaksaa silti lukea. Itse luen kommenttejasi mielelläni, koska olen eronnut melko vähän aikaa sitten todistajista ja itsellänikin on vielä monta asiaa mietittävänä ja monia prosesseja kesken. Olisin hirmuisen kiinnostunut esim. siitä, mitkä olivat niitä opetuksia tai tulkintoja todistajilla, joista olit eri mieltä. Onko niitä paljon vai vain muutamia. Ehkä joskus voisimme keskustella niistä.

    >>mitkä olivat niitä opetuksia tai tulkintoja todistajilla, joista olit eri mieltä. Onko niitä paljon vai vain muutamia. Ehkä joskus voisimme keskustella niistä.

    Nyt voisin keskustella.

    Ehkä voisin sanoa, että perustelutapa oli ensimmäinen, joka alkoi jollakin tavalla kiinnittää huomiota. Aluksi tietysti "kuuliaisena poikana" otin vastaan kaiken ja halusin vain oppia uskomaan oikealla tavalla ja oppia "perusteet", millä voisi opettaa ihmisiä kentällä. Mitään asiaa en periaatteessa kiistänyt, vaikka jotkin asiat tuntuivat oudolta melko alusta lähtien.

    Luulisin, että yksi merkittävä seikka oli se, että kun ensimmäisen kerran kuulin sukupolvea koskevan ennustuksen, jolla lopunajan pituutta määriteltiin, se kuulosti epäraamatulliselta. Mietin, voiko olla näin, että Jumala ilmoittaisi ajan näin, vaikka "sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan..."

    Kun selostus vielä oli niin, että:"Joo, ei sitä päivää ja hetkeä tiedä tosiaan kukaan, mutta kyllä, kun ajattelemme "raamatullista" sukupolven mittaa (70-80 vuotta), niin siitä voimme päätellä, missä ajassa eletään." Tämä siis kansankielellä VT:n selostus rivijulistajan ilmoittamana.

    Tämä tuntui heti saivartelulta ja herätti tuntosarvet vaappumaan pääni ympärillä. Farssiksi asia sitten meni, kun sukupolvea ruvettiin venyttämään Markku Meilon hyvin kuvaamalla tavalla ja siinä vaiheessa, kun selostukset alkoivat jo saavuttaa koomiset mitat, itsekin pystyi jo "ennustamaan", miten tässä leikissä käy, mitä tulee sukupolvioppiin, sen ajalliseen merkitykseen nähden lopunajan mittana.

    Vuoden 1914 ennustaminen tuntui myös oudolta, mutta sen jotenkin sulatti ja ehkä tottui siihen. Aluksi nämä aikaennustukset tuntuivat kuitenkin perin kummallisilta. Mutta sitten ne omi ajatuksella, kai se niin sitten on. En tiennyt silloin vielä mitään ongelmista, mitä liittyy tähän ajalliseen ennustamiseen vuoden 1914 suhteen, koska en käytännössä lukenut mitään sitä kritisoivaa tekstiä mistään 'ulkopuolisesta' julkaisusta.

    Siihen aikaan lopunajan saarnaaminen oli in ja vuosi 1914 oli merkittävä virstanpylväs ja lopunajan merkeistä oli 'helppo' 'keskustella' ovilla, vaikka eihän se mitään todellista keskustelua ollut, kun juttelee ihmisten kanssa, joiden tietopohja Raamattuun nähden on usein olematon ja itsellä 'valmis kaava', jota noudattaa.

    Eräs virstanpylväs tuli siinä, kun tulin vanhimmaksi ja olin kovin innokas siinä. Aloin tutkimaan seuran viitoittamalla tavalla ja käytin valtavasti aikaa, jotta oma 'näkemykseni' kehittyisi ja voisin opettaa täyteläisesti seurakunnalle - jotain muutakin, kuin valmiiksi pureskeltua pullamössöä, jota sai yllin kyllin salilla, yhdistettynä hengellisiin raipaniskuihin ja patistamiseen 'myönteisessä' hengessä. Minulle tunne ei ollut kovinkaan myönteinen, tuntui vain siltä, että ei tämä kannusta, pelottaa vaan niin maan perusteellisesti: "Entä jos en olekaan Jehovan mieleinen?", oli ajatus usein mielessä, kun suhtautui omiin tekemisiinsä kovin kriittisesti, tai sitten, impulsiivinen kun olen, 'sekoili' jotenkin viinan kanssa tai kentän kanssa venytteli tunteja bensan voimalla. Eli kilometriä paljon, ovia vähän.

    Kun siis aloin tutkimaan urakalla, tämä opettaminen mielessä, pettymykseksi huomasinkin selitysten onttouden. Illuusio 'kaikki on selitetty jossakin' hävisi ja selityksen onttoudesta johtuen, joiden henki oli tavallaan näin: Näin meidän tulisi uskoa nyt tuntui epäoikeudenmukaiselta, koska en voinut uskoa käännellä vallitsevien tuulten mukaan, jos kerran selitys ei vakuuttanut minua sillä kertaa.

    Usko elää omaa elämää, eikä sitä väkisin käännellä, se kääntyy, jos kääntyy. Näin ajattelen nyt ja silloin. Tietenkin yritin pitää mölyt mahassani ja vain hieman ärsyyntyneessä tilassa nuo pulpahtivat pintaan, joista tuli vähän kaikille huono olo.

    Aikaa taas kului ja kysymykset alkoivat kalvaa, ehkä vahviten se, että toitotettiin niin paljon rakkaudesta lavalla ja mitä meidän pitäisi olla ja tämä ei kuitenkaan näyttänyt tehoavan kuulijakuntaan. Ihmiset olivat sellaisia, kuin ihmisten kuvitteleekin olevan, kun käsketään rakastamaan, eikä sydämeen vetoamista tapahdu juurikaan, vaan vetoamista Jumalaan ja sitä kautta pelkoon, että ihminen menettää jotakin arvokasta. Tällainen vetoaminen ei minussa kehittänyt rakkauden tunnetta, pelon ja ärtymyksen tunnetta kylläkin.

    Olin näkeväni ihmisten ahdistuksen seurakunnassa ja lohduttamisesta tuli päätehtäväni ja yritin sen tehdä raamatullispsykologisesti ja tuntui, että aika monet lohduttui ja sanoivatkin virkistyneen hengelllisesti. Samaan aikaan itseäni jäyti asiat ja se, että mikä mättää, kun vuosikymmenet opetetaan rakkautta ja toinen ei opi todellisuudessa arvostamaan toista, vaan puhuu paskaa selän takana toisesta, vaikkakin ymmärrän sen johtuvan heikosta omanarvontunnosta monelta osin.

    Mutta mistä tuo tuollainen huono omanarvontunto kasvaa? Jatkoa...

    Aloin kääntämään katsettani tiukemmin opetustapaan lehdissä. Käytännön opetus oli niin persoonavetoista, että siitä oli helppo nähdä ihmisten 'oma näkemys', siis vanhinten ja sen mukainen tulkinta VT:n kirjoituksista. Raamattu oli toisijainen 'taustavoima', joka ei ollut ymmärrettävä, kuin seuran selityksen kautta, joten vaikka Raamatun lehdet kahisivatkin äänekkäästi salissa raamatunpaikkoja väestön etsiessäkin ja illuusioita Raamatun tutkmisesta ylläpidettiinkin, niin tärkeintä oli se, mitä järjestö opettaa ja sanoo. Se on minusta fakta.

    Vaikka tietysti monen järki sanoi, että ei se periaatteessa niin ole, vaan tämä Jumalan järjestö on vaan se kanava ja Raamattu on ylin auktoriteetti, mutta todellisuudessa porukka kinkkasi aivan siihen tahtiin, kuin VT-seura opetti, sanoi Raamattu mitä vain. Selostus kertoi, mitä Raamatun sanat tarkoittavat, ei Raamatun sanat monestikaan itsessään kertoneet yhtään mitään, pelkästään johtuen esim. UM-käännöksen vähemmän jouhevista ilmaisuista, joilla on pyritty 'täsmällisyyteen' luettavuuden kustannuksella.

    Raamattu oli 'latinaa' monelle ja VT-seuran opetus täytti hengellisen tyhjiön. Minun tyhjiöön se puhalsi vain ilmaa, jolle en käyttöä löytänyt, kun oli totuuden jano.

    Hyvin ymmärrettävästi, en jaksanut enää olla vanhin ja erosin tehtävästä. Muut vanhimmat olivat järkyttyneitä, koko seurakunta oli järkyttynyt. Kävin kokouksessa ja kentällä, mutta tilanne muuttui. Rehellisyyden nimessä, kun sellainen pyrin olemaan, selitin syitä, miksi en enää halua olla vanhin ja oli pakko tuoda esillle jollakin tavalla, että ajatusmaailmani ei enää siedä toimia opettajana oman uskoni vuoksi.

    Monet ajattelivat, että kun minä olen niin itsekriittinen ja vaadin niin paljon itseltäni ja se on ongelmani. Tunnen riittämättömyyttä, he ajattelivat. Mutta asia ei ole niin, vaikka vaadinkin itseltäni tuohon aikaan ehkä enemmän, kuin vaadin keneltäkään muulta. Itseasiassa en muilta vaatinut, kuin sitä, että keskustellaan asiosta vapaasti tuomitsematta toisia, tai eriarvostamatta toisia.

    Heidän elämäänsä en puuttunut ja oma elämäni oli ihan ok, mitä tuli 'synteihin'. Olin oppinut toimimaan 'oikein' jo pelkän hyödyn vuoksi. Viinaa olisi voinut juoda vähemmän jossakin vaiheessa ja se vaihe oli silloin, kun 'hengellisesti' meni koviten, kun yritti tehdä paljon ja vastaavasti yritti rentoutua myös voimakkaasti. Kiltinhakuisesti, mutta vähän liian kosteasti meni.

    Mielenkiintoista oli se, että mitä enemmän teki ratkaisuja omantunnon tyydyttämiseksi, siis irtautui JT:stä pala kerrallaan, sitä vähemmän alkoholin juominen kiinnosti, hyvä, ettei loppunut käytännössä kokonaan. Väheni kuitenkin merkittävästi, kun ei tarvinnut enää 'olla jotakin' VT-seuran mittapuun mukaan Jumalaan nähden, vaan sai olla, mitä on. Ihmiselle en ole juurikaan ole esittänyt mitään, Jumalalle yritin olla mieliksi, mutta minun Jumala oli siitä erikoinen, että minua hän herkästi löi ja toisia auttoi ja lohdutti. Minun Jumala tivasi vaikuttimiani, toisille antoi anteeksi.

    Niinpä minä annoin kovasti anteeksi toisille heidän, esim. itsekeskeisyyden, mutta oma itsekeskeisyyteni oli silmissäni itsekkyyttä. Onneksi tämä vaihe meni ohi ja aloin olemaan sitä enemmän sinut itseni kanssa, mitä vähemmän kuulin tuomiosanomaa lavalta ja lehdistä, kun kokouksista jäin pois ja lehdet jäivät avaamattomiksi. Oli vapaus tehdä oikein, eikä Jumalan pakottamana, tai vaatimana, johon tottui, kun hieman ärtynyt tai muuten vain tyhmä vanhin väänsi opetuksen hieman raaempaan ja uhkakuvia vilistävään muotoon.

    VT:n kirjoitusten kohdalla olin aiemmin huomannut saman piirteen. Tuntui, kuin joku kiukkuinen, vanhoollinen hallintoveli, olisi joskus päästetty säälistä kynän ääreen, kun hän siinä vanhuudenhöppänyydessään niin kovasti haluaa ja hänen tekstinsä olisi julkaistu, vaikka sen sisältö arvelutti varmaan muita, ehkä vähän valistuneempia hallintoelimen jäseniä. Näin kuvittelin joskus mielessäni. Tai sitten kuvittelin papparyhmän, joka on vähän hukassa, kun aikaa on kulunut ja ikää on tullut lisää ja korvat ovat alkaneet sulkeutua sekä henkisessä ja kirjaimellisessa mielessä.

    Tilanne oli kuitenkin kestämätön, siis olla seurakunnan yhteydessä ja päädyin toimettomaksi. Jota aikaa kesti vuosia, mutta siitä huolimatta olin seurakunnassa jonkinlainen 'ikoni', koska olin ehkä tehnyt moneen seurakuntalaiseen niin myönteisen vaikutuksen silloin, kun yritin auttaa ympärillä olevia 'hengellisesti' eri tavoin. Se on: Yritin parhaani mukaan opettaa ihmiselle vapautta rakastaa ja lohdutin tämän yrityksen epäonnistumisesta, kaiketi uskottavalla tavalla, hengessä "kyllä Jumala ymmärtää ja tämä on auttanut minua motivoitumaan" ja sitä rataa. "Noustaan suosta, se on tärkeää, ei se, että sinne suohon jatkuvasti upotaan." Yritetääs taas yhdessä, me ihmispoloiset. Jotakin tällaista lohduttavaa, omaan kokemukseen perustuvaa. Tätä tein vielä toimettomanakin.

    Sitten tulikin aika uskaltautua näille palstoille ja täällä sitä sitten ollaan kanssasi keskustelemassa :). Täällä on tullut uutta tietoa ja sen vastaanottaminen on ollut vähän hankalaa, kun tulee niin uutta asiaa ja niinkuin olet huomannut, olen ajatusteni antanut kulkea eri ajatussuuntiin ja kokeillut niiden kestävyyttä ja tuonut ne yksinkertaisesti esille, tarkastelleksani niitä ja antaen niitä muiden tarkasteltavaksi, jos se vaikka auttaisi jotenkin meitä kaikkia.

    Tämä palstalla oleminen on vähän hankala siinä mielessä, kun tämä....ainii....tämähän se mättää ehkä voimakkaimmin...rupesi mättämään siis ehkä myöhäisemmässä vaiheessa:

    Erotettuun tai eronneeseen suhtautuminen. Sen julmuus käskettynä ilmiönä, eikä omavalintaisena seuranvalintana omantuntonsa takia. Tämä on noussut aika merkittävään asemaan ajattelussani, enkä tuolle suhtautumiselle edellä oleviin ja ole löytänyt raamatullista perustetta, tietoni lisääntyessä.

    Vereen liittyvä opetus on tullut nyt viimeisempänä tarkastelun kohteeksi ja sen kestämättömyys tuntuu olevan aika vaakalaudalla ajattelussani.

    Olisiko tässä sinulle jotakin, johon haluaisit tarttua. Muutakin varmaan on ajatuksissani ollut, mitä tulee opetuksiin, mutta tässä aluksi. Kuuntelen mitä sinä sanot ja ehkä kerrot itsestäsi.

    Ihmisenä olen hyvin rehellishakuinen ja yritän olla vilpitön, tästä minut on tunnettu, niin seurakunnan sisä, kuin ulkopuolellakin ja tähän lisättynä se, että en ole hanakka syyttämään ihmistä, tai tuomitsemaan, on ehkä syy siihen, että ihmissuhteeni on toimineet hengellisestä kriisistä huolimatta kohtuullisesti. Joidenkin kohdalla tämäkään ei ole toiminut, mutta sen syyt voi olla aivan jossain muualla, kuin minun toiminnassani.

    Ennakkoluuloisuuteen minulla on taipumus ja sen yritän repiä ajan kanssa pois, niin hyvin, kun taidan. Ennakkoluulo on tietysti jossain määrin taustarasitteen tuoma, eikä JT:nä oloa voi pitää varmaankaan kovin merkityksettömänä tässä suhteessa. Ihmisistä olen hiljalleen oppinut välittämään ja robottina toimiminen on merkittävästi vähentynyt, näin luulisin.

    Oppikysymyksistä vielä.

    144000 jäsenen Jumalan valtakunnassa muodostui myös erääksi ongelmaksi ajattelukuviossani. Ihmettelin sitä, miksi käytännössä Ilmestyskirjan lähes kaikki luvut ovat symbolisia ja tämä luku, joka muodostuu 12 x 12000 luvuista, ei sitä olisi?

    Miten tämä luku nyt yht'äkkiä pomppaa esiin kirjaimellisena ja hyvin ontuvina selityksinä. Käytännössä aivan perusteeton selitys, mikäli oikein muistan: Kaksi selitystä olen muistavanani.

    Ensimmäinen: Koska tämä luku ilmoitetaan kaksi kertaa, niin se viittaa jo siihen, että luku on kirjaimellinen ja tärkeä. Ei minusta.

    Toinen on niin naurettava mielestäni, että epäilen muistavani väärin ja niin varmaan onkin on tämä:

    Kun Karitsa (Jeesus) on yksi, tässä kerrottuna, niin luvun 144000 täytyy olla myös kirjaimellinen. Mutta tämän taidan muistaa väärin, koska tämä alkaa olla jo niin mahdotonta. Muistan varmaan väärin. Mielellään otan vastaan perusteita, jos joku niitä voi antaa tuon kirjaimellisen luvun puolusteluksi.

    Ehkä sitten tämä mielivaltaisuus Raamatun kirjaimellisena ja enemmän tai vähemmän symbolisena, oli eräs. Hallintoelin auktoriteettiinsa nojaten teki nämä valinnat ja vetosi Jumalan johtoon, henkeen, kuitenkin antamalla itselleen takaportin, johon voi vedota. Ristiriitaista tietoa omasta suhteestaan jumallallisuuteen. Voimantorni on tämän hyvin esittänyt viesteissään, kannattaa varmaan lukea hänen tekstit tämän suhteen.

    Pienempiä muttia on esimerkiksi 2.Tim.3:16, jossa UM puhuu "koko Raamatusta", vaikka tuolloin, kun asian Paavali kirjoitti, ei sitä vielä ollut olemassakaan. Ei mitään Raamattua. Vanhan testamentin kiroitukset, opetuslasten kirjoituksia ehkä ja hänen ja muiden kirjeet seurakunnille. monet muut kirjoitukset tuohon aikaan, joita yksilöt kirjoittivat kristittyinä.

    Tahallista harhaan johtamista, hengessä, haluamme korostaa nykyRaamatun arvoa oppaana, ainoana oppaana. Todellisesti jos ajattelee, mitä Paavali sanoi KR38 mukaisesti:

    " Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, "

    Paavali puhuu kirjoituksista, jotka ovat syntynyt Jumalan hengen vaikutuksesta. Mitkä kirjoitukset? Hän ei eritellyt niitä. Uskoisin, että hän tarkoitti kirjoituksia, jotka joko päätyi Raamattuun tai ei päätyneet syystä tai toisesta, mutta jotka sisälsivät tuollaista hyödyllistä opetusta. Jonkun teksissä on voinut olla tätä henkeä ja hyödyllistä ja samassa tektissä on voinut olla sellaista, joka ei kuulu Jumalan hengen vaikutuspiiriin. Paavali itse oli jopa epävarma omien kirjoitustensa hengen johdosta ja esitti omia mielipiteitä, muistaakseen avioliittoon liittyvissä asioissa. Näin muistelisin.

    Eli ongelma on se, että halutaan luoda tietty kuva, joka on muodostunut ennakolta ja tarkoituksenhakuisesti ja sitten muovataan jopa Raamattua niin, että se täyttäisi tuon ennakkokäsityksen.

    Tai yhditellään asioita tai viitataan kertomuksiin, jotka on tukevinaan jotakin oppirakennelmaa. Ihmistä koskevissa, käytännön psykologisissa, hyväksi koetuissa sellaisissa, tämä tulee esille. Näyttää siltä, että on luettu alan kirjallisuutta, on elämän kokemusta ja se tuodaan esille ja yritetään väen väkisin etsiä Raamatusta sellaista, joka näyttäisi Raamatun opettaneen tätä jo kauan sitten.

    No opettaahan Raamattu monia hienoja asioita, jo kauan sitten, mutta tällainen raamatullistaminen ihan käytännön elämän olleessa kyseessä on hieman typerää mielestäni. Väärää Raamatun korostamista, tai sen yrittämistä. Kehua toista aiheesta, joka ei välttämättä ole niin. Teepä se ihmiselle, mitä hän tuntee, kun saa aiheetonta kehua? Miettii, mikä saa ihmisen puhumaan noin? Juonitteleeko hän jotakin, kun valehtelee käytännössä, on hyvää tarkoittava vai ei.

    Joku on maininnut täällä, että seuran "kyllä" ei aina ole kyllä ja "ei" ei aina tarkoitakaan ei. Olen samaa mieltä, eli viestit on tarkoituksellisen moniselitteisiä, tai steriilejä ja paljastaa jonkinlaisen salailun hengen, vaikka sen tekisikin hyvää tarkoittaen. Luottamuspula jäsenistön ymmärryskykyyn.

    Yksi pahimpia on myös ihmisen intiimiin suhteeseen puuttuminen, eli avioliittoon ja seksiin. Ohjeistus on riistänyt toisesta nauttimisen täysimääräisesti synnillistämällä tätä kertomalla, mikä on sallittua, mikä ei ja muuttuvasti. Esimerkkien käyttö epäoikeudenmukaisesti niin tässä, kuin monessa muussakin asiassa on väärin ja julmaa mielestäni. Tekee sen hallintoelin missä vaikuttimessa tahansa, niin itse en usko tuollaiseen viestintään ja sen rakentavaan voimaan.

    Pikemminkin menee oma luottamus sanojen ja asioiden ymmärtämiseen, kun ei pyritä puhtaaseen viestiin, vaan peitellään asioita, kun mahdollinen kuulija ei "kestäkään" totuutta sellaisena, kuin se on. Niin tässä tulee mieleen Jeesuksen sanat opetuslapsilleen.

    ...josta voidaan myös keskustella, jos haluat ja kaikki mukaan :).

    Muitakin asioita vielä on ja niitä tulee mieleen, mutta alan uskoa, että sinunkin rajasi alkaa tulla vähitellen täyteen ja mielellään haluan kuulla sinun kommenttejasi. Kuka sitten kommentoikin, niin toivon, että ei kaikkia kerralla. Se on niin rankkaa.

    Vähemmän ja asia kerrallaan mahdollisimman lyhyen ytimekkäästi, jota minä en ole tehnyt, mutta ymmärrän sen arvon. Nämä tekstit tämän aiheen alla on tarkoituksellisesti pohjan luomista keskustelulle, ei kaikki heti kommentoitavaksi.

    Välillä tarvitaan sanoja enemmän, silloin niitä on käytettävä.

    Välillä olisi hyvä olla hiljaa ja hengähtää ja se aika taitaa kohdallani olla nyt :).

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    Sitten tulikin aika uskaltautua näille palstoille ja täällä sitä sitten ollaan kanssasi keskustelemassa :). Täällä on tullut uutta tietoa ja sen vastaanottaminen on ollut vähän hankalaa, kun tulee niin uutta asiaa ja niinkuin olet huomannut, olen ajatusteni antanut kulkea eri ajatussuuntiin ja kokeillut niiden kestävyyttä ja tuonut ne yksinkertaisesti esille, tarkastelleksani niitä ja antaen niitä muiden tarkasteltavaksi, jos se vaikka auttaisi jotenkin meitä kaikkia.

    Tämä palstalla oleminen on vähän hankala siinä mielessä, kun tämä....ainii....tämähän se mättää ehkä voimakkaimmin...rupesi mättämään siis ehkä myöhäisemmässä vaiheessa:

    Erotettuun tai eronneeseen suhtautuminen. Sen julmuus käskettynä ilmiönä, eikä omavalintaisena seuranvalintana omantuntonsa takia. Tämä on noussut aika merkittävään asemaan ajattelussani, enkä tuolle suhtautumiselle edellä oleviin ja ole löytänyt raamatullista perustetta, tietoni lisääntyessä.

    Vereen liittyvä opetus on tullut nyt viimeisempänä tarkastelun kohteeksi ja sen kestämättömyys tuntuu olevan aika vaakalaudalla ajattelussani.

    Olisiko tässä sinulle jotakin, johon haluaisit tarttua. Muutakin varmaan on ajatuksissani ollut, mitä tulee opetuksiin, mutta tässä aluksi. Kuuntelen mitä sinä sanot ja ehkä kerrot itsestäsi.

    Ihmisenä olen hyvin rehellishakuinen ja yritän olla vilpitön, tästä minut on tunnettu, niin seurakunnan sisä, kuin ulkopuolellakin ja tähän lisättynä se, että en ole hanakka syyttämään ihmistä, tai tuomitsemaan, on ehkä syy siihen, että ihmissuhteeni on toimineet hengellisestä kriisistä huolimatta kohtuullisesti. Joidenkin kohdalla tämäkään ei ole toiminut, mutta sen syyt voi olla aivan jossain muualla, kuin minun toiminnassani.

    Ennakkoluuloisuuteen minulla on taipumus ja sen yritän repiä ajan kanssa pois, niin hyvin, kun taidan. Ennakkoluulo on tietysti jossain määrin taustarasitteen tuoma, eikä JT:nä oloa voi pitää varmaankaan kovin merkityksettömänä tässä suhteessa. Ihmisistä olen hiljalleen oppinut välittämään ja robottina toimiminen on merkittävästi vähentynyt, näin luulisin.

    Kiitokset siitä, että olet todella käyttänyt aikaa keskustelun avaukseen.

    "en ole hanakka syyttämään ihmistä, tai tuomitsemaan"

    Tähän tartun aluksi sen tähden, että haluan korjata, jos ensimmäisestä viestistäni eli siitä aviorikos esimerkistä jotenkin kalskahti tuominta. En missään nimessä halunnut toimia näiden ihmisten tuomarina tai edes arvostella heidän tekojaan. Esimerkin kerroin sen takia, että usein Jehovan todistajien kuulee korostavan sitä, kuinka he elävät Raamatun periaatteiden mukaan toisin kuin muut. Silti hekin ovat vain ihmisiä ja tekevät samoja virheitä.

    Haluan siis tuomita itsensä korottamisen ja ulkokultaisuuden ja kuten aikaisemmin mainitsin, en halua olla sellaisessa mitenkään mukana. Olen varma, että kaikista uskontokunnista löytyy vilpittömiä ihmisiä, jotka haluavat palvella Jumalaa parhaansa mukaan.

    Olen täysin samaa mieltä siitä, että ihminen on itse vastuussa kaikesta Jumalan edessä, eikä siihen silloin vaikuta mikään tekninen katuminen tai muu kaupanteko. Jokaisella myös pitäisi olla täysi työ omien tekojensa kanssa, ei tarvitse puuttua toisten mokiin.

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    ...josta voidaan myös keskustella, jos haluat ja kaikki mukaan :).

    Muitakin asioita vielä on ja niitä tulee mieleen, mutta alan uskoa, että sinunkin rajasi alkaa tulla vähitellen täyteen ja mielellään haluan kuulla sinun kommenttejasi. Kuka sitten kommentoikin, niin toivon, että ei kaikkia kerralla. Se on niin rankkaa.

    Vähemmän ja asia kerrallaan mahdollisimman lyhyen ytimekkäästi, jota minä en ole tehnyt, mutta ymmärrän sen arvon. Nämä tekstit tämän aiheen alla on tarkoituksellisesti pohjan luomista keskustelulle, ei kaikki heti kommentoitavaksi.

    Välillä tarvitaan sanoja enemmän, silloin niitä on käytettävä.

    Välillä olisi hyvä olla hiljaa ja hengähtää ja se aika taitaa kohdallani olla nyt :).

    Lähden melko pian vähän "merille" viikonlopuksi. Tulostan nuo viestisi mukaan. Olen lukenut ne pariin kertaan, mutta haluan ajatella niitä kunnolla ennen kuin kommentoin mitään erityisesti, ( lukuun ottamatta tuota lyhyttä "tuominta-ei tuominta" -juttua). Maanantaina palailen. Kiitokset tästä.

    Hyvä pohja ajattelulle ja auttoi minua ymmärtämään ajattelumalliasi. Tuo omat sanani viittasivat puhtaasti minuun, eikä kirjoitushetkellä ollut muuta mielessä. Mutta ymmärrän, että haluat täsmentää asiaa, ajattelin, että noin varmaankin ajattelet ja nyt siihen tuli vahvistus.

    Odottelen jatkoa :).

    Äänestä

  • ent.jt kirjoitti:

    Lähden melko pian vähän "merille" viikonlopuksi. Tulostan nuo viestisi mukaan. Olen lukenut ne pariin kertaan, mutta haluan ajatella niitä kunnolla ennen kuin kommentoin mitään erityisesti, ( lukuun ottamatta tuota lyhyttä "tuominta-ei tuominta" -juttua). Maanantaina palailen. Kiitokset tästä.

    Sama harrastus täälläkin, itsekin menen vähän purjevenettä kokeilemaan, mikäli kelit sallii. "Nähdään" maanantaina.

    Äänestä

  • ent.jt kirjoitti:

    Kiitokset siitä, että olet todella käyttänyt aikaa keskustelun avaukseen.

    "en ole hanakka syyttämään ihmistä, tai tuomitsemaan"

    Tähän tartun aluksi sen tähden, että haluan korjata, jos ensimmäisestä viestistäni eli siitä aviorikos esimerkistä jotenkin kalskahti tuominta. En missään nimessä halunnut toimia näiden ihmisten tuomarina tai edes arvostella heidän tekojaan. Esimerkin kerroin sen takia, että usein Jehovan todistajien kuulee korostavan sitä, kuinka he elävät Raamatun periaatteiden mukaan toisin kuin muut. Silti hekin ovat vain ihmisiä ja tekevät samoja virheitä.

    Haluan siis tuomita itsensä korottamisen ja ulkokultaisuuden ja kuten aikaisemmin mainitsin, en halua olla sellaisessa mitenkään mukana. Olen varma, että kaikista uskontokunnista löytyy vilpittömiä ihmisiä, jotka haluavat palvella Jumalaa parhaansa mukaan.

    Olen täysin samaa mieltä siitä, että ihminen on itse vastuussa kaikesta Jumalan edessä, eikä siihen silloin vaikuta mikään tekninen katuminen tai muu kaupanteko. Jokaisella myös pitäisi olla täysi työ omien tekojensa kanssa, ei tarvitse puuttua toisten mokiin.

    .."Olen täysin samaa mieltä, että ihminen on itse vastuussa Jumala edessä tekemisistään; "
    .. Jos sinua kiinnostaa todella keskustella ,niin oletko ajatellut , ettet vain vieläkin riipu kiinni tämän Milleriläisen adventistiajattelun langoissa?
    Siis mistä tekemisistä _Jumala,( Jumala ei ole erisnimi, ) Jumala on mielestäsi snua tilille vaatimassa?
    .. Jobhan sanoi, Kun hänen ns, ystävänsä tulivat ryhmänä, (Järjestönä,tms,) hänen eteensä vaatimaan nöyrtymistä, "asettumaan "Nöyryyteen, "
    (-Joka on mm, JT; Opin yleinen tuomiolause, ja tark; kansankielellä , että pidäpä nyt siis ns,turpasi kiinni, -)
    En ole koskaan pitänyt sitä kiinni, vaikka termi onkin otettu karjataloudesta, ja tarkoitti tyhmää mullia.
    Miika 6; 8 kertoo sen , mitä Korkein odottaa; Ja muissa profeetoissa hän sanoo; "; .. Minäkö söisin härkien lihaa, tai joisin raavasten verta? en Minä ota mitään kädestäsi, sillä Minun on tuhansien vuorten karjat, ....ja kaikki, mitä on, on Minun, olen luonut ne kaikki."
    Job sanoi Korkeimman edessä "; ..Mitä minä voisin vastata Sinulle Pilvien taakse, tuhottuna, ja suu täynnä kurjuutta?". Jumala sanoi Jobin puhuvan oikein ja totta,
    Uskonnot eksyttävät ihmistä syntipuheillaan . Ei Korkein sellaista vaadi:"; Hes,43;19 sanotaan , kuka vain sai uhrata syntiuhrin; Pappi Saadokin jälkeläiset.
    Kun heidät "Hyljättiin papistona, toteutui se sana; "..En Minä ota mitään sinun kädestäsi,".
    Ei ole enää tarvettä puhua syntiuhrauksista, koska ihminen ei voi antaa mitään Jumalalle, koska hän odottaa jokaiselta vain Laupeuden tekemistä. Vapaana pelosta ja ahdistuksesta.
    Jobilta kysyttiin;".. Vastaa Minulle,
    "; ..Missä sinä olit, kun Minä Maan , (-Kaikkeuden,)-perustin?)"
    Luulisi, että sellainen kysyjä tietää vastauksenkin ,

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    ." Jos sinua kiinnostaa todella keskustella ,niin oletko ajatellut , ettet vain vieläkin riipu kiinni tämän Milleriläisen adventistiajattelun langoissa?"

    Mikä on todellista keskustelua, eikö tähänastinen ole ollut? Onko jotkut kriteerit, jotka pitää täyttää voidakseen keskustella näillä sivuilla, ja jos on, niin mistä ne voi lukea?

    Jos ihminen on riippunut kiinni jossain tietyssä ajattelussa vuosikausia, jotkut kenties koko siihenastisen elämänsä, niin väittäisin valheeksi tai itsepetokseksi jos hän kertoisi päässeensä siitä yht`äkkiä kokonaan eroon.

    Vaikka en enää olekaan Jt, niin uskon silti Jumalaan. En hetkeäkään kuvittele, että Hän tarvitsisi meiltä ihmisiltä mitään, mutta ei Raamattu ihan sellaistakaan kuvaa anna, että ihminen voisi elää täällä kuin "lehmä pellossa". (Käytetään nyt näitä karjataloustermejä, kun olet aloittanut.)

    "Siis mistä tekemisistä _Jumala,( Jumala ei ole erisnimi, ) Jumala on mielestäsi snua tilille vaatimassa?"

    On liian henkilökohtainen kysymys, että lähtisin siihen täällä vastaamaan.

    Moi, tähän väliin heitän jos sallit: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8391859, tuo saattaa auttaa meidän keskustelua ajatellen. Mutta odottelen :).

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    ...josta voidaan myös keskustella, jos haluat ja kaikki mukaan :).

    Muitakin asioita vielä on ja niitä tulee mieleen, mutta alan uskoa, että sinunkin rajasi alkaa tulla vähitellen täyteen ja mielellään haluan kuulla sinun kommenttejasi. Kuka sitten kommentoikin, niin toivon, että ei kaikkia kerralla. Se on niin rankkaa.

    Vähemmän ja asia kerrallaan mahdollisimman lyhyen ytimekkäästi, jota minä en ole tehnyt, mutta ymmärrän sen arvon. Nämä tekstit tämän aiheen alla on tarkoituksellisesti pohjan luomista keskustelulle, ei kaikki heti kommentoitavaksi.

    Välillä tarvitaan sanoja enemmän, silloin niitä on käytettävä.

    Välillä olisi hyvä olla hiljaa ja hengähtää ja se aika taitaa kohdallani olla nyt :).

    Ankarasti olen viikonlopun asioita miettinyt. Olisi hyvinkin paljon sanottavaa, mutta jotenkin tämä palsta tuntuu "turvattomalta" foorumilta kaikelle sille, mitä on sydämen päällä. Tuntuu, että täällä on kirjoittamattomat säännöt, joita ei oikein tiedä. Juuri eroamista harkitsevia tai juuri eronneita ihmisiä, jotka ovat vielä melko "hukassa", arvostellaan kritiikin puutteesta tai riippumisesta Jt tulkinnoissa.

    Odotetaan, että kun on eronnut/erotettu, alkaa heti esittää viiltävää kritiikkiä ellei suorastaan tule heti ateistiksi.

    Itse tulin monen sattuman seurauksena aloittaneeksi tutkistelun aikuisella iällä. Olin aina uskonut Jumalaan, en silti ollut lukenut Raamattua juuri lainkaan. Varmaan elämäntilanteeni oli sellainen, että aloin imeä "opetusta" hullun lailla. Luin heti Raamatun kannesta kanteen ja käytin Jt-julkaisuja siinä ohessa, että voisin "ymmärtää" sitä. Tutkistelin koko ajan kerran viikossa kahden todistajan kanssa. Olen aina ollut kova lukemaan, joten he kantoivat minulle vanhoja ja uusia julkaisuja sen seitsemän selkärepullista ja kannustivat minua tutkimaan. Minulta puuttui täysin kritiikki, enkä edes yrittänyt itsenäisesti ajatella, että sanottiinko Raamatussa todella niin, kuin julkaisuissa annettiin ymmärtää.

    Kun nyt luen esim. tätä 1914 ennustusta "paratiisikirjasta", löydän heti useitakin seikkoja, jotka vaikuttavat minusta epäilyttäviltä. Tällä palstalla on esitetty niin paljon todisteluja vuotta 607 eaa. vastaan, että se siitä. Onko sitten Raamatun mukaan tosiaan 3,5 aikaa= 1260 päivää? Pakeniko synnyttänyt nainen erämaahan kerran vai kaksi kertaa? "Paratiisikirja" sanoo, että sitten laskemme päivän vuodeksi "erään Raamatun laskusäännön" mukaan ja perusteluksi annetaan 4.Moos 14:34 ja Hes 4:6, joissa molemmissa puhutaan vain rangaistusajan muuntamisesta, toisessa vuodet päiviksi ja toisessa päivät vuosiksi. Voiko sitä kutsua "Raamatun laskusäännöksi"? jne...

    Toinen samasta kirjasta tuleva esimerkki yrittää todistaa, että sinun on kuuluttava tähän ainoaan oikeaan järjestöön, jotta voisit pelastua suuresta ahdistuksesta. Perustelut: Mat 7:21-23, 24:21 ja Ps 133:1-3. Matteus puhuu vain yksilöistä mielestäni, ettei jokainen voi päästä taivasten valtakuntaan ja psalmi puhuu veljesten sovusta. Että sillä tavalla.

    Näitä löytyy nyt, kun ei enää sokeasti vain usko, mitä Jt aineistossa sanotaan.

    Kuten varmaan aikaisemmin olen sanonutkin, en kuitenkaan ole eronnut ensisijaisesti näiden oppien tähden, vaan siksi, että aloin kokea itseni riittämättömäksi, enkä katsonut enää voivani saarnata muille. Minun kannettavakseni oli sälytetty sellainen taakka, että selkäni meni pahasti köyryyn, enkä halunnut sitä kenellekään toiselle.

    Sanottavaa olisi ja paljon, mutta mietin vielä kuten alussa sanoin, mitä täällä voi kertoa, ettei tule lisää lyödyksi. Sinun taholtasi sitä ei varmaan tapahdu, sitä en tarkoita.

    >>Sanottavaa olisi ja paljon, mutta mietin vielä kuten alussa sanoin, mitä täällä voi kertoa, ettei tule lisää lyödyksi. Sinun taholtasi sitä ei varmaan tapahdu, sitä en tarkoita.

    Hienoja ajatuksia kerroit ja kaikesta henki sinun halusi olla rehellinen itselle ja muille, sekä se, että sinä haluat "vaeltaa totuudessa" näiden sanojen todellisessa merkityksessä. Luen uudelleen ajatuksiasi ja vastailen samalla niihin, jos on jotain vastattavaa tai kommentoitavaa.

    Mietin samalla mitä sanoit tuossa yllä. Nämä ovat yksityisasioita ja arkoja sellaisia, joita jokainen joutuu käsittelemään omassa tahdissaan, muuta ei ihminen voi. Valitettavasti kaikki ei osaa ottaa tätä huomioon ja se on sääli. Itse olen lähtenyt "tälle avoimuuden tielle" siinä hengessä, että tämä oma ahdinkoni ja siitä selviäminen pala kerrallaan, auttaisi muitakin, jotka tunnistavat omalla kohdallaan samoja ongelmia ja itse yritän kiinnittää huomion niihin helmiin jota saan ihmisten kautta ja yritän sivuuttaa paskan, jota jotkut roiskivat silmille, tai vähintään esittelevät sen tuoksua ylpeinä.

    Ymmärrän pointtisi oikein hyvin ja kuuntelen olisiko sinulla jokin vaihtoehto, joka tuntuisi paremmalta tässä vaiheessa. Minun tietomääräni on kuitenkin hyvin rajallinen ja siksi tällä palstalla saatava tuki saattaa auttaa minua ja kaikkia tämän yhteisen asian, eli elämän, selvittämisessä, niin, että meillä kaikilla olisi hieman parempi olla itsemme ja sitä kautta toistemme kanssa. Kerro mitä haluat, yritän ottaa sen huomioon, mikäli voin.

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    Moi, tähän väliin heitän jos sallit: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8391859, tuo saattaa auttaa meidän keskustelua ajatellen. Mutta odottelen :).

    Kävin tutustumassa kyseiseen keskusteluun ja olin vaikuttunut asian paljoudesta. Vaikka vastauksesi ei alkuperäiselle kysyjälle kelvannutkaan, sai tuo tutkija ainakin kaipaamaansa tietoa.

    Itselleni jäi ensiksi mieleen nämä kolminaisuus- sun muut opit, joista sanoit juuri samalla tavalla kuin itsekin tällä hetkellä ajattelen. On tässä vaiheessa ihan sama sellainen asia, jota kuitenkaan ei voi käsittää, onko se yksi vai kolme vai vielä enemmän. Välillä on todellinen hengenhätä, kun ei tiedä mihin kuuluu vai kuuluuko mihinkään enää ikinä. Mitä näistä palasista saisi itselleen koottua, jotta voisi olla rauhassa vielä joskus. Se siitä aluksi.

    Äänestä

  • ent.jt kirjoitti:

    Ankarasti olen viikonlopun asioita miettinyt. Olisi hyvinkin paljon sanottavaa, mutta jotenkin tämä palsta tuntuu "turvattomalta" foorumilta kaikelle sille, mitä on sydämen päällä. Tuntuu, että täällä on kirjoittamattomat säännöt, joita ei oikein tiedä. Juuri eroamista harkitsevia tai juuri eronneita ihmisiä, jotka ovat vielä melko "hukassa", arvostellaan kritiikin puutteesta tai riippumisesta Jt tulkinnoissa.

    Odotetaan, että kun on eronnut/erotettu, alkaa heti esittää viiltävää kritiikkiä ellei suorastaan tule heti ateistiksi.

    Itse tulin monen sattuman seurauksena aloittaneeksi tutkistelun aikuisella iällä. Olin aina uskonut Jumalaan, en silti ollut lukenut Raamattua juuri lainkaan. Varmaan elämäntilanteeni oli sellainen, että aloin imeä "opetusta" hullun lailla. Luin heti Raamatun kannesta kanteen ja käytin Jt-julkaisuja siinä ohessa, että voisin "ymmärtää" sitä. Tutkistelin koko ajan kerran viikossa kahden todistajan kanssa. Olen aina ollut kova lukemaan, joten he kantoivat minulle vanhoja ja uusia julkaisuja sen seitsemän selkärepullista ja kannustivat minua tutkimaan. Minulta puuttui täysin kritiikki, enkä edes yrittänyt itsenäisesti ajatella, että sanottiinko Raamatussa todella niin, kuin julkaisuissa annettiin ymmärtää.

    Kun nyt luen esim. tätä 1914 ennustusta "paratiisikirjasta", löydän heti useitakin seikkoja, jotka vaikuttavat minusta epäilyttäviltä. Tällä palstalla on esitetty niin paljon todisteluja vuotta 607 eaa. vastaan, että se siitä. Onko sitten Raamatun mukaan tosiaan 3,5 aikaa= 1260 päivää? Pakeniko synnyttänyt nainen erämaahan kerran vai kaksi kertaa? "Paratiisikirja" sanoo, että sitten laskemme päivän vuodeksi "erään Raamatun laskusäännön" mukaan ja perusteluksi annetaan 4.Moos 14:34 ja Hes 4:6, joissa molemmissa puhutaan vain rangaistusajan muuntamisesta, toisessa vuodet päiviksi ja toisessa päivät vuosiksi. Voiko sitä kutsua "Raamatun laskusäännöksi"? jne...

    Toinen samasta kirjasta tuleva esimerkki yrittää todistaa, että sinun on kuuluttava tähän ainoaan oikeaan järjestöön, jotta voisit pelastua suuresta ahdistuksesta. Perustelut: Mat 7:21-23, 24:21 ja Ps 133:1-3. Matteus puhuu vain yksilöistä mielestäni, ettei jokainen voi päästä taivasten valtakuntaan ja psalmi puhuu veljesten sovusta. Että sillä tavalla.

    Näitä löytyy nyt, kun ei enää sokeasti vain usko, mitä Jt aineistossa sanotaan.

    Kuten varmaan aikaisemmin olen sanonutkin, en kuitenkaan ole eronnut ensisijaisesti näiden oppien tähden, vaan siksi, että aloin kokea itseni riittämättömäksi, enkä katsonut enää voivani saarnata muille. Minun kannettavakseni oli sälytetty sellainen taakka, että selkäni meni pahasti köyryyn, enkä halunnut sitä kenellekään toiselle.

    Sanottavaa olisi ja paljon, mutta mietin vielä kuten alussa sanoin, mitä täällä voi kertoa, ettei tule lisää lyödyksi. Sinun taholtasi sitä ei varmaan tapahdu, sitä en tarkoita.

    >>Ankarasti olen viikonlopun asioita miettinyt

    Tuttua :). Hyvä on ottaa välillä onki käteen ja katsoa veden välkettä. Joskus se oivallus tuleekin siinä...minusta useimmiten näin :).

    >>Tuntuu, että täällä on kirjoittamattomat säännöt, joita ei oikein tiedä.

    Ihmisiä me kaikki ollaan ja säännöt muotoutuvat meidän kaikkien mukaan. Kun ei lähde itsensä korostamisen tielle, ihmiset ymmärtävät aika paljon. Helpommin sanottu, kuin tehty, etenkin silloin jos itsetunto jostain syystä ei ole korkealla, niinkuin se meidän tapauksessa voi olla nyt tilanne, kun ollaan eronneita ja identiteetti on hukassa osittain ja sijainnin löytyminen kartalta on hakusessa, siitäkin huolimatta, että ollaan oltu ihan metsässä :D, tai ainakin pihalla osittain :).

    Tuo Jehovan todistajaksi tulo on aika samankaltainen, kuin itselläni. Helppo samaistua. Sitä vaan halusi niin kovasti olla Jumalan mieleinen kiltti ihminen ja minusta siinä ei ole mitään väärää. Realismin vaan ottaa vastaan sitä mukaa, kuin kykenee ja ymmärtää, omassa tahdissaan ja jokainen meistä oppii eri asioita, eri tahdissa ja niiden vaihtaminen kokemustasolla, näin viestien välityksellä, on etu, mikä kannattaa käyttää hyväksi.

    >>Voiko sitä kutsua "Raamatun laskusäännöksi"? jne...
    Minusta ei voi. Yhtenä avaimena se voi olla, jos muut avaimet ovat tunnistettavissa ja käyvät saman oven lukkoryhmään, silloin tuo voisi olla tosiaankin jotain, mutta ei yksittäisenä tekijänä.

    >>Toinen samasta kirjasta tuleva esimerkki yrittää todistaa, että sinun on kuuluttava tähän ainoaan oikeaan järjestöön, jotta voisit pelastua suuresta ahdistuksesta. Perustelut: Mat 7:21-23, 24:21 ja Ps 133:1-3. Matteus puhuu vain yksilöistä mielestäni, ettei jokainen voi päästä taivasten valtakuntaan ja psalmi puhuu veljesten sovusta. Että sillä tavalla.

    Tämä on minustakin aika perustavaa laatua oleva virheellinen ajatusmalli, tai ainakin hyvin kyseenalainen. JT:ssä opetetaan tähän järjestö/maailma ajatteluun, mutta puhutaanko Raamatussa todellakaan niin ja opettiko Jeesus jotakin järjestökulttuuria? Ei minusta. Hyvä pointti, mitä kirjoitit. Muissakin kohdissa tämä sama piirre. Vaikea irrottautua tästä järjestökeskeisestä ajattelusta, jota JT:ssä painotetaan niin vahvasti.

    >>Näitä löytyy nyt, kun ei enää sokeasti vain usko, mitä Jt aineistossa sanotaan.

    Totta, tuohon ei ole lisäämistä, sanoit siinä jo kaiken.

    >>siksi, että aloin kokea itseni riittämättömäksi

    Se tunne on tuttu läpi JT-historiani, kunnes huomion kiinnitin siihen, mistä tämä tunne tulee ja aloin löytämään merkittävää syytä siitä, että sitä ruokittiin (VT-seuran taholta, sekä ihmisten kypsymättömyyden vuoksi) ehkä tahattomasti, typeryydessä - en tiedä - mutta näin vain koen tapahtuneen ja tapahtuvan edelleen.

    On luonnollista, että psykologiset tekijämme vaikuttaa kokemaamme riittämättömyyden tunteeseen, mutta JT:n opetus voi olla merkittävä osa noista psykologisista tekijöistä, jotka tulevat ulkopuolelta itsemme. Vähän vaikeasti sanottu, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan?

    >>Sanottavaa olisi ja paljon, mutta mietin vielä kuten alussa sanoin, mitä täällä voi kertoa, ettei tule lisää lyödyksi. Sinun taholtasi sitä ei varmaan tapahdu, sitä en tarkoita.

    Näin minäkin uskon ja jos näin tapahtuisi, olisin pahoillani, koska tekisin sen tyhmyydessäni ja haluaisin, että pystyt antamaan sen anteeksi kivusta huolimatta. Mitä täällä voi kertoa? Ehkä varovasti kokeilemalla se selviää?

    Minun "selkä" murtui myös ja tässä vaiheessa en halua siitä itsekään puhua. Kunniotan sinua tässä. Siitä puhuminen voisi olla rikkaus, mutta väärässä porukassa suunsa avaaminen saattaa saada koirat haukkumaan luun himossaan.

    Luulen, että minut on joku jo tunnistanut, joten olen vähän varovainen, mitä suustani lasken koskieni elämäni tapahtumia, jotta tietoisuus henkilöllisyydestäni ei lisäänny tarpeettomasti. Se miten asioita koen ja näen, siitä uskallan puhua kuitenkin melko vapaasti. Sinulla on vielä "harhautuskuteet yllä", se on etu tässä vaiheessa.

    Äänestä

  • ent.jt kirjoitti:

    Kävin tutustumassa kyseiseen keskusteluun ja olin vaikuttunut asian paljoudesta. Vaikka vastauksesi ei alkuperäiselle kysyjälle kelvannutkaan, sai tuo tutkija ainakin kaipaamaansa tietoa.

    Itselleni jäi ensiksi mieleen nämä kolminaisuus- sun muut opit, joista sanoit juuri samalla tavalla kuin itsekin tällä hetkellä ajattelen. On tässä vaiheessa ihan sama sellainen asia, jota kuitenkaan ei voi käsittää, onko se yksi vai kolme vai vielä enemmän. Välillä on todellinen hengenhätä, kun ei tiedä mihin kuuluu vai kuuluuko mihinkään enää ikinä. Mitä näistä palasista saisi itselleen koottua, jotta voisi olla rauhassa vielä joskus. Se siitä aluksi.

    >>sai tuo tutkija ainakin kaipaamaansa tietoa.

    Toivotaan, että meni oikeaan osoitteeseen.

    >>On tässä vaiheessa ihan sama sellainen asia, jota kuitenkaan ei voi käsittää, onko se yksi vai kolme vai vielä enemmän

    Minusta Jumalan olemuksen ymmärtäminen ei ole ihmisen asia. Ei sillä tiedolla loppujen lopuksi tee mitään. Näin ajattelen tässä vaiheessa. Kai sitä tärkeänä pitävät liittävät sen johonkin muuhun ja saavat siitä jotain.En tiedä, eikä tässä vaiheessa ole minunkaan kiinnostuksen kohde.

    >>Välillä on todellinen hengenhätä, kun ei tiedä mihin kuuluu vai kuuluuko mihinkään enää ikinä

    Siinä kuulut elämään. Voitaisiin lähteä siitä mun puolesta :). Tervetuloa elämään omasta puolestani :).

    >>Mitä näistä palasista saisi itselleen koottua, jotta voisi olla rauhassa vielä joskus.

    Ajan kanssa niistä saa koottua uskon, joka tyydyttää hengellisen tarpeesi. "Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan." Ei ne, jotka stressaa näiden kysymyksien kanssa. Meidän on parempi olla stressaamatta ja ottaa tietoa vastaan, kun siltä tuntuu ja hyvältä tuntuu. Jeesus ei kehoittanut nykytermiin 'suorittaminen'. Kysymys on elämisestä ja suunnasta, näin näen ja uskon. Kiire ei ole mihinkään, eikä sillä saa aikaan kuin ruoansulatusvaivoja ja näppyläisen ihon.

    Ymmärrän hädän, se minullakin on ollut...nyt on alkanut hiukan hellittää. Toivottavasti suunta säilyy.

    Muistat Jeesuksen sanat tulevaisuudesta huolehtimisesta. Se on niin inhimillistä mennä siihen, mutta itselle on hyväksi, että elää hetken kerrallaan sen päivän huolia selvittäen, joka päivälle niitä riittää jonkin verran.

    Voit kuvitella Jeesuksen, ainakin itse voin kuvitella niin, puhumassa hätääntyneille ihmisille, kuka mistäkin ja uskon, että hänen sanat rauhoittivat heitä. Etenkin niitä,jotka oli jo tuominneet itsensä. Jeesus ei heitä tuominnut. Uskon, että tämä on elämän teema, rakastaminen, sen eri muodoissa. Siihen sitten liittyy erinäisiä asioita.

    Tähän liittyen minusta Raamatun sanat UM mukaan: "Kauneinta ihmisessä on hänen rakkaudellinen huomaavaisuus". Siinä sitä on oppimista joka päivälle. Huomata kannattaa rakkaudessa oma itsekin ja antaa aikaa, jota taidetaan kumpikin tarvita aika kipeästi selvittääksemme tämä uskon kriisimme, mihin se sitten johtaakin. Hyvään on ainakin pyrkimys, näin uskon kummankin meidän kohdalla. Saa vaan nähdä mitä hyvää on odotettavissa, kun tätä tietä kulkee, kunhan tästä rämeiköstä ensin selviää, kun ei tahdo polkuakaan erottaa.

    Toivottavasti tämä kielikuva yhtään lohduttaa. Saa ainakin hetkeksi ajatukset koordinoitua johonkin, kun ajatuksen vie kirjaimelliseen tilanteeseen.

    Kiva tavata sinun kaltaisia ihmisiä.

    ja kursiivit meni sitten päin helvettiä, uskoisin, että sanojen kohde on vähän toinen.

    Erehtyminen on inhimillistä, lähdetään siitä, tämän esimerkin valossa :).

    Äänestä

  • Seuraus kirjoitti:

    >>Ankarasti olen viikonlopun asioita miettinyt

    Tuttua :). Hyvä on ottaa välillä onki käteen ja katsoa veden välkettä. Joskus se oivallus tuleekin siinä...minusta useimmiten näin :).

    >>Tuntuu, että täällä on kirjoittamattomat säännöt, joita ei oikein tiedä.

    Ihmisiä me kaikki ollaan ja säännöt muotoutuvat meidän kaikkien mukaan. Kun ei lähde itsensä korostamisen tielle, ihmiset ymmärtävät aika paljon. Helpommin sanottu, kuin tehty, etenkin silloin jos itsetunto jostain syystä ei ole korkealla, niinkuin se meidän tapauksessa voi olla nyt tilanne, kun ollaan eronneita ja identiteetti on hukassa osittain ja sijainnin löytyminen kartalta on hakusessa, siitäkin huolimatta, että ollaan oltu ihan metsässä :D, tai ainakin pihalla osittain :).

    Tuo Jehovan todistajaksi tulo on aika samankaltainen, kuin itselläni. Helppo samaistua. Sitä vaan halusi niin kovasti olla Jumalan mieleinen kiltti ihminen ja minusta siinä ei ole mitään väärää. Realismin vaan ottaa vastaan sitä mukaa, kuin kykenee ja ymmärtää, omassa tahdissaan ja jokainen meistä oppii eri asioita, eri tahdissa ja niiden vaihtaminen kokemustasolla, näin viestien välityksellä, on etu, mikä kannattaa käyttää hyväksi.

    >>Voiko sitä kutsua "Raamatun laskusäännöksi"? jne...
    Minusta ei voi. Yhtenä avaimena se voi olla, jos muut avaimet ovat tunnistettavissa ja käyvät saman oven lukkoryhmään, silloin tuo voisi olla tosiaankin jotain, mutta ei yksittäisenä tekijänä.

    >>Toinen samasta kirjasta tuleva esimerkki yrittää todistaa, että sinun on kuuluttava tähän ainoaan oikeaan järjestöön, jotta voisit pelastua suuresta ahdistuksesta. Perustelut: Mat 7:21-23, 24:21 ja Ps 133:1-3. Matteus puhuu vain yksilöistä mielestäni, ettei jokainen voi päästä taivasten valtakuntaan ja psalmi puhuu veljesten sovusta. Että sillä tavalla.

    Tämä on minustakin aika perustavaa laatua oleva virheellinen ajatusmalli, tai ainakin hyvin kyseenalainen. JT:ssä opetetaan tähän järjestö/maailma ajatteluun, mutta puhutaanko Raamatussa todellakaan niin ja opettiko Jeesus jotakin järjestökulttuuria? Ei minusta. Hyvä pointti, mitä kirjoitit. Muissakin kohdissa tämä sama piirre. Vaikea irrottautua tästä järjestökeskeisestä ajattelusta, jota JT:ssä painotetaan niin vahvasti.

    >>Näitä löytyy nyt, kun ei enää sokeasti vain usko, mitä Jt aineistossa sanotaan.

    Totta, tuohon ei ole lisäämistä, sanoit siinä jo kaiken.

    >>siksi, että aloin kokea itseni riittämättömäksi

    Se tunne on tuttu läpi JT-historiani, kunnes huomion kiinnitin siihen, mistä tämä tunne tulee ja aloin löytämään merkittävää syytä siitä, että sitä ruokittiin (VT-seuran taholta, sekä ihmisten kypsymättömyyden vuoksi) ehkä tahattomasti, typeryydessä - en tiedä - mutta näin vain koen tapahtuneen ja tapahtuvan edelleen.

    On luonnollista, että psykologiset tekijämme vaikuttaa kokemaamme riittämättömyyden tunteeseen, mutta JT:n opetus voi olla merkittävä osa noista psykologisista tekijöistä, jotka tulevat ulkopuolelta itsemme. Vähän vaikeasti sanottu, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan?

    >>Sanottavaa olisi ja paljon, mutta mietin vielä kuten alussa sanoin, mitä täällä voi kertoa, ettei tule lisää lyödyksi. Sinun taholtasi sitä ei varmaan tapahdu, sitä en tarkoita.

    Näin minäkin uskon ja jos näin tapahtuisi, olisin pahoillani, koska tekisin sen tyhmyydessäni ja haluaisin, että pystyt antamaan sen anteeksi kivusta huolimatta. Mitä täällä voi kertoa? Ehkä varovasti kokeilemalla se selviää?

    Minun "selkä" murtui myös ja tässä vaiheessa en halua siitä itsekään puhua. Kunniotan sinua tässä. Siitä puhuminen voisi olla rikkaus, mutta väärässä porukassa suunsa avaaminen saattaa saada koirat haukkumaan luun himossaan.

    Luulen, että minut on joku jo tunnistanut, joten olen vähän varovainen, mitä suustani lasken koskieni elämäni tapahtumia, jotta tietoisuus henkilöllisyydestäni ei lisäänny tarpeettomasti. Se miten asioita koen ja näen, siitä uskallan puhua kuitenkin melko vapaasti. Sinulla on vielä "harhautuskuteet yllä", se on etu tässä vaiheessa.

    "On luonnollista, että psykologiset tekijämme vaikuttaa kokemaamme riittämättömyyden tunteeseen, mutta JT:n opetus voi olla merkittävä osa noista psykologisista tekijöistä, jotka tulevat ulkopuolelta itsemme. Vähän vaikeasti sanottu, mutta toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan?"

    Näillä pstekijöillä on todella vaikutusta tähän niin kuin tietysti kaikkeen mitä teemme. Itse olen hakenut järjestöstä turvallisuutta, jota vaille olen jäänyt muuten. On helppoa kulkea toisten viitoittamaa tietä, noudattaa toisten antamia sääntöjä ja sitten uskoa, että se johtaa ennen pitkää ikuiseen elämään ja kaikkeen hyvään. Silloin ei edes halua kuulla mistään muusta, on kuin turvallisessa "pesässä". Sitten jonain päivänä illuusio katoaa ja todellisuus tulee tilalle vähitellen.

    Myös kohdallani suuri tekijä oli toisten hyväksynnän ja rakkauden hakeminen. Kun katson taaksepäin, se näkyy elämässäni monessa muussakin ratkaisussa, jotka eivät ole aina olleet niin järkeviä. Nyt ymmärrän sen, mitä Sinäkin olet ymmärtänyt, että Jt-rakkaus ei ollut aitoa, vaan pikemminkin pelottelun avulla aikaan saatua. Tämä hyväksynnän hakeminen on niin voimakas piirre, että hassua kyllä, huomaan sen ottavan vallan täällä netissäkin joskus. Olen tuntenut, että Sinun taholtasi saan todellista ymmärtämistä ja hyväksyntää, ja haluaisin sitä aina vain lisää. (Tämän tunnustaminen otti koville).

    Vaikka ihminen olisi kuinka viisas, se ei aina auta, kun tunteet saavat vallan. Moni, joka ei ole koskaan ollut Jt, ihmettelee, miten porukka saadaan olemaan täysillä mukana tuollaisessa touhussa, mutta se, joka on sen itse kokenut, ei ehkä niinkään.

    Yksi seikka, joka on minussa myös vaikuttanut siihen, että jäin "koukkuun", on se, että olen helposti addiktoituva. Innostun asioista nopeasti ja uppoudun sitten niihin täysin, ja ne alkavat ottaa suuremman ja suuremman osan elämästäni.

    Toivottavasti et pelästynyt tällaista melko henk.koht. vuodatusta, vaan voimme edelleen keskustella asioista.

    Äänestä

Katuminen on ainoa keino pysyä jt järjestössä.... Kukahan mittaa sen aitouden? Mikähän katumisen aitous löytyy vuosikausien väärintekojen paljastuttua.....Jotku jt osaavat tämänkin taidon. Joku taas erotetaan ku ei ole kuin syvä syyllisyys ja teatteritaitoja ei ole.
>Omaluokkansa on sitten ne, jotka peittävät väärintekonsa, niin hyvin, että vaikka on todella vahva epäilys, niin ei tunnusta. ja kun ne paritodistajaa väärinteostä puuttuu, niin minkäs kukaan sille mahtaa.. Esim. seksisuhteet ovat sellaisia mitä harvoin harjoitetaan kahden tai kolmen todistajan nähden :-)

Äänestä

Ennenkin maksettiin aneesta rahaa ja sillä tavoin asiat selvisivät.

Maksua vastaan nykyisinkin toimitaan, vaikka maksu ei ehkä olekaan riihikuivaa.
Ihmisiä ollaan ja ihmisille korvataan, maksetaan, näytetään, tunnustetaan, parannetaan tavat. Ulospäin pitää näkyä kaikki edistys ja hyvä käytös.

Pääse sitten taas julistamaan ja tuomitsemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ent.jt kirjoitti:

Kuuluin pieneen seurakuntaan, jossa tapahtui julkiseen tietoon tullut aviorikos, jonka seurauksena särkyi kaksi avioliittoa, molemmissa särkyneissä liitoissa oli pieniä lapsia. Nämä avionrikkojat menivät keskenään naimisiin ja elävät edelleenkin ns. uusperheenä, lapsia nykyisestä ja edellisistä avioliitoista. Myös molemmat petetyt puolisot ovat nykyisin tahoillaan uusissa naimisissa. Tämä kaikki siis ihan kuten maailmassa yleensäkin, paitsi että Jehovan todistajat väittävät, ettei heidän keskuudessaan ole aviorikosta. Avionrikkojat kyllä toinen erotettiin ja toinen erosi itse, mutta myöhemmin he katuivat ja ovat tällä hetkellä todistajia ja käyvät täysillä ihmisten ovilla saarnaamassa tuomiota avionrikkojille.

Nyt tahtoisinkin kysyä todistajilta tästä katumisesta, että onko se vain niin, että kun sanoo katuvansa, niin kaikki on sillä selvä. Voit siis elää tyytyväisenä esim. tässä uudessa avioliitossa ja jatkaa seurakunnassa kuten ennenkin. Tuntuu helpolta ratkaisulta moneen "ongelmaan" tehdä niinkuin tykkää, sitten katua ja se siitä. Eipähän tässä sinänsä mitään, mutta juuri se on mielestäni paha, kun esiinnytään ulkopuolisille hyveellisinä ihmisinä, joiden keskuudessa ei esiinny näitä maailmassa niin tavallisia paheita. Mm. tämän tähden en itse voinut enää olla mukana. Oli toki muitakin syitä, ja koko ajan niitä tulee lisää, kun tätäkin palstaa lukee. Ulkokultaisuudesta varoitettiin seurakunnassa taajaan, mutta eikö tällainen ole mitä suurimmassa määrin ulkokultaisuutta? Itselleni ei tämä katumissysteemi koskaan selvinnyt sinä aikana kun olin mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu