Hei, olen vasta muuttanut uuteen paikkaan ja piha on tyhja lukuunottamatta tyypillisia yksivuotisia kesakukkia, joita on astioissa. Tarvitsisin neuvoja, onko mitaan ikivihreita pensaita tai puita, joita voisi istuttaa nain loppukesasta, etta olisi jotakin valmiina tulevaa kevatta varten, vai onko paras istutusaika aina kevaalla?
Istutus syyskesalla
vasta muuttanut
6941
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://www.yhteishyva.fi/puutarhamaailma/tietotori/piha_ja_puutarha/pihan_istutukset/istuta_syksylla/fi_FI/syysistutukseen_sopivat_kasvit/
että kun istutuskuoppa on kaivettu paripäivää ennen istuttamista kannattaisi kuoppa täyttä muutaman kerran vedellä,sitten vasta istuttaa silloin maassa olisi tarpeeksi kosteutta.Niin täytyy semyös kastella sen istutuksen jälkee heti.
melkein parempi istuttaa syksyllä kun keväällä. Taimi ehtii juurtua, ja on keväällä heti valmis kasvuun. Keväällä ei pääse istuttamaan, ennenkuin routa sulaa, ja sitten taimi jumii puoli kesään, ennenkuin lähtee kasvuun.
Olisi tarkoitus syyskuun alussa siirtää pensaita mökille. Voinko leikata suurimman osan maanpäällisestä kasvista ja ottaa vain juuriston?
Tällaisia pensaita; orapihlaja, juhannusruusu, iso- ja marjatuomipihlaja, selja, karviainen, mongolianvaahtera ym.
Siis jättäisin n. 20 sentin tapit, helpottaisi kuljetusta.
Kiitos kaikille vastaajille. Tama auttoi suuresti.
havupuut ja -pensaat voi istuttaa pitkälle syksyyn, melkein niin kauan kuin maa on sulana,ja muitakin esim syyskuussa, silloin on tarpeeksi kosteutta maassa jo valmiiksi.